Joel Haahtela: Elena

On hassua miten maailmassa on kirjoja ja kirjoja. Jopa jotkut huonot kirjat herättävät ajatuksia ja jäävät mieleen. Tämä kirja ei varsinaisesti ole huono, se on vain jotenkin liian "vaalea".

Luettuani tämän ja tuijoteltuani kirjan kantta tarpeeksi kauan, tulin vakuuttuneeksi että tämä ei ole ensimmäinen kerta kuin luin tätä kirjaa. Missään kohtaa juonta ei kuitenkaan tullut tunne, että olen jo lukenut tämän tai että tietäisin mitä seuraavaksi tapahtuu. Luulen että olen aloittanut tämän lukemisen joskus muutama vuosi sitten ja lopettanut kesken, koska mielenkiinto on vaan lopahtanut. Tällä kertaa vietin aikaani flunssassa ja nukuin aina välillä lukemisen lomassa. Ehkä juuri sellaiseen tämä onkin sopiva kirja: hidas, filosofinen ja yllätyksetön.

Kirjan päähenkilö näkee puistossa Elenan ja alkaa odottaa hänen näkemistään. Kesäksi Elena katoaa, mutta päähenkilö löytää hänet saarelta, pikkuhotellista, jossa hän on kerrossiivoojana. Kaupunkiin palattuaan päähenkilö valottaa vähän omaakin elämäänsä ja käy ilmi, että hän on kahdeksankymmenen. Elena on ilmeisesti melko nuori. Kirjan lopussa päähenkilö tapaa Elenan ja käy nopean keskustelun, joka käsittelee lähinna päähenkilön kuollutta vaimoa.

Kirja koostuu ultralyhyistä kappaleista, lyhyimmät ovat alle sivun mittaisia. Juuri noissa lyhyimmissä kappaleissa on muutama ajatus, jotka tuovat mieleen Paolo Coelhon tavan kirjoittaa. En siis tarkoita verrata tässä Haahtelaa ja Coelhoa, mutta suunta on molemmilla sama...

Tämä kirja on kuunneltavissa Kotilieden sivulla 31.10. asti.

Joel Haahtela: Elena (2003) Otava
Arvio: * Aika mitäänsanomaton