30.9.2012

Håkan Nesser: Kotiinpaluu

Vaikka Nesserin uusi tuotanto vaikuttaa hyvältä, tämä vanhempi kirja osoitti että taso ei aina ole ollut yhtä korkealla.

Juoni sinänsä oli hyvä, oikeastaan jopa merkillepantava. Kuitenkin päähenkilö Van Veeteren oli aivan liian ärsyttävä ja loppuratkaisu niin outo, etä kirja kokonaisuudessaan ei ollut hyvä. Onhan näitä kärttyisiä vanhoja ukkoja poliiseina nähty, mutta Van Veeteren on kyllä pahin kaikista. Ja on todella ärsyttävää sijoittaa tapahtumat paikkaan, josta ei voi päätellä mitään: ei kaupunkia, ei maata...

Håkan Nesser: Kotiinpaluu (Återkomsten 1995) Tammi, suom. Saara Villa
Arvio: ** Aika huono

Jarkko Sipilä: Suljetuin ovin

Kaikista Sipilän kliseistä ei päästäne koskaan eroon, mutta "Jack Bauer" meni sinne minne kuuluukin eli karhuryhmän ja flashbangin luo unohduksiin. Pisteet siitä!

Juoni oli ihan jännä ja on hauska nähdä montako kertaa Suhosta epäillään rikoksista ennen kuin saa lopullisesti potkut. Sellainen ajatus että viranomaiset rankaisee, jos oikeuslaitos epäonnistuu, on todella pelottava. Ymmärrän kyllä poliisien turhautumisen, mutta kai lakeja, oikeuslaitosta ja rangaistusjärjestelmää pitäisi muuttaa ennen kuin ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Toivottavasti ajatus oli vaan Sipilän aivoissa eikä sellaista oikeasti tapahdu.

Taas kerran luin tämän alle vuorokaudessa. Siis hyvä kirja.

Jarkko Sipilä: Suljetuin ovin (2012) Crime time
Arvio: **** Jännä

Risto Isomäki: Litium 6

Kirjan tieteellinen tausta lienee totta. Poliittinen tilanne on ainakin totta. Terrorismin pelko ja "anti-terrosrismi" aiheuttavat enemmän ihmishenkien ja taloudellisia menetyksiä kuin terrorismi. Myös faktat ydinaseraaka-aineiden saatavuudesta ovat hyvin uskottavia.

Isomäkeläiseen tapaan kirjassa oli taas maailman turhin rakkaustarina ja sen lisäksi liian täydellinen päähenkilö-hahmo: osasi kaikkea, tiesi kaiken ja onnistui kaikessa.

Isomäki kirjoittaa tärkeistä asioista ja kuuluu melkein yleissivistykseen lukea näitä!

Risto Isomäki: Litium 6 (2007) Tammi
Arvio: *** Metka

19.9.2012

John Grisham: Lakimiehet

Kirjan nimi todisti Grishamin paluuta juurilleen. Lähes jokainen Grishamin kirja käsittelee lakimiehiä, mutta tämän kirjan nimi on vaan yksinkertaisesti "Lakimiehet". Hienoa ja yksinkertaista!

Kirjassa on tuttuja teemoja: "Petoksesta" tuttu "iso firma", jossa ei tiedetä katujen elämästä mitään ja toisaalta "Kanteiden kuninkaasta" ja muista tuttu joukkokannehomma Learjetteineen. Erilaista oli kuitenkin hyvän palkitseminen, kukaan joukkokannelakimies ei saanut neljääkymmentä prosenttia tuhannesta miljoonakorvauksesta eikä oikeudenkäynnissä varsinaisesti ollut mitään filunkia. Loppu oli onnellinen, muttei kuitenkaan niin onnellinen kuin alkuun vaikutti. Sekin oli uskottavaa.

Voi olla, että Grisham ei enää ikinä saa "Firmaa" tai "Pelikaanimuistiota" kiinni, mutta tämäkin suunta on ihan hyvä. Ehkä Grisham on muuttumassa jotenkin pehmeämmäksi.

John Grisham: Lakimiehet (The litigators 2011) WSOY, suom. Kimmo Paukku
Arvio: *** Ihan hyvä

Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut

Edellisen Lehtolaisen arvostelussa mainitsin sarjan seuraavan kirjan lainausmerkeissä. Se oli turhaa vähättelyä, muttei kovin kaukana totuudesta. Tämä kirjaa toistaa taas Ilves-klisettä ja muita Lehtolaisen maneereja.

Juoni punoo edellisten kirjojen avonaiset langanpäät yhteen, jopa niin nätisti että se on epäuskottavaa. Ei kirjan lopussa kaikkien hyvisten tarvitse olla samalla mökillä, jotta loppu olisi onnellinen, eikä pahisten yli tarvitse sentään autolla ajaa. Hoh-hoijaa.

Enää olisi puuttunut, että Hiljan isäkin olisi ollut katuvaisena mukana, mutta olihan Hiljan mieleen jo jäänyt ajatus, että hän voisi auttaa isäänsä parantumaan...

Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut (2012) Tammi
Arvio: ** Toivottavasti viimeinen

Kalle Päätalo: Mustan lumen talvi

En olisi välttämättä edes lukenut tätä Koillismaa-sarjan päätösosaa, mutta sain kirjan ja päätin sen sitten myös lukea.

Päätalo kirjoittaa periaatteessa ihan hyvin. Teksti on sujuvaa, suunniteltua ja ristiriidatonta. Aiheet vaan ovat huonoja. Varsinkin Nestorin jutut oli usein vähän liikaa, mutta toisaalta Nestori oli ainoita oikeasti kiinnostavia hahmoja. Teuvo olisi voinut olla kiinnostava, mutta siinä kohtaa kun Teuvo suostuu lähtemään Helsinkiin ilman sen suurempaa kalabaliikkia, hänkin muuttuu liian ennalta-arvattavaksi.

Kalle Päätalo: Mustan lumen talvi (1969) Gummerus
Arvio: * Aika huono