Peter Høeg: Rajatapaukset

"Lumen tajun" jälkeen odotan Høegilta aina paljon. No tässä kirjassa oli ehkä paljon, mutta hyvin hankalassa muodossa. Kirjan perusjuoni oli traaginen tarina Peteristä, jonka tausta on vaikea. Hän tutustuu Katarinaan ja Augustiin hienostokoulussa, johon heistä kukaan ei kuulu. Ihmiskohtalot ovat hankalia ja loppuratkaisu kamala. Kirja voisi toimia jos juoni olisi tässä.

Juoneen liittyy kuitenkin myös loputon pohdinta ajasta. Tämä kirja kärsi valtavasti siitä etten ehtinyt lukea sitä yhtäjatkoisesti vaan pätkittäin ja erityisesti tuo ajanpohdinta olisi tarvinnut enemmän jatkuvuutta. Toisaalta kirja ei ollut niin hyvä että se olisi pitänyt minut otteessaan eli se oli vähän myös kirjan "oma vika" että luin sitä pätkittäin.

Peter Høeg: Rajatapaukset (De måske ednede 1993) Tammi, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen
Arvio: ** Hyvin kummallinen

John Grisham: Päämies

Tätä vuotta ehtikin kulua yllättävän pitkään ennen kuin palasin vanhan Grisham-kokoelman pariin. En ole mitenkään ylpeä ko. kokoelmasta, mutta se on tarpeellinen. Tällaisina päivinä kun makaa flunssan kourissa kotona, ei todellakaan tarvita mitään vaikeaa. Kirja jonka on lukenut monta kertaa ja nähnyt elokuvanakin, on tarpeeksi helppo. Ei yllätyksiä, ei uusia asioita...

Kirjan juonihan on nerokas, joskin detaljeiltaan joskus vähän epäuskottava. Tällä lukukerralla kiinnitin erityistä huomiota huonoon suomennokseen. Tottakai sitä pitäisi verrata ensin alkuteokseen, mutta laitan nämä virheet nyt kuitenkin suomentajan piikkiin: ei kukaan 8-vuotias sanoisi "nyt en tajua" ja "iäkkäänpuoleinen naisihminen" oli seuraavassa kappaleessa "vanha harppu".

Muuten pidän kirjassa erityisesti kohtauksesta Mamma Loven kotona, jossa syödään valkosipulileipää, pinaattilasagnea ja persikkajäätelöä. Kyse taitaa olla Viisikko-ilmiöstä.

John Grisham: Päämies (The Client 1993) WSOY, suom. Irmeli Ruuska
Arvio: ** Varma

E. Annie Proulx: Laivauutisia

Olin taas etukäteen hiukan ennakkoluuloinen ja kirjan alkupuolen perusteella kuvittelin lukevani jotain johnirvingmäistä sekoilua. Sekavan alun jälkeen tarina kuitenkin liikahti New Foundlandin saarten suuntaan ja alkoi selkeytyä.

Kirja on tarina Quoyle-nimisestä häviäjästä, joka jää yhtäkkiä leskeksi erittäin epäaviovaimomaisesti käyttäytyvästä Petalista ja huolehtimaan yksin kahdesta pienestä tyttärestä. Quoylen täti kuitenkin tulee ja vie koko poppoon mukaansa New Foundlandin saarelle vanhalle kotiseudulleen. Siellä Quoyle löytää oman paikkansa maailmasta ja loppu hyvin kaikki hyvin.

Vähän liiankin hyvin. Mielestäni kirja olisi kaivannut vähän enemmän särmää myös loppupuolelle. Loppu oli kuin eri kirjasta alkuun verrattuna.

Kirjan kuvaileva kerronta oli todella hienoa. Tässä muutama esimerkki: "Tert Cardin kurkku liikkui janoisesti ja hän otti uuden kulauksen, nosti narisevan käsivartensa ja viittoi kaksi sormea pystyssä", "Taivas oljenkeltainen kuin haavasta tihkuva märkä."

Sattumukset saarelle olivat mainioita. Paras tarina oli kun Nutbeem, Quoylen työkaveri, päätti muuttaa pois ja järjesti läksiäiset, asuntovaunussaan. Kun bileet olivat tarpeeksi pitkällä ja kaljaa oli mennyt tarpeeksi, joku Nutbeemin ystävä päätti estää hänen poislähtönsä ja upottaa Nutbeemin veneen. Vene tuhottiin kirveillä ja moottorisahalla. Parasta oli kuitenkin asian ratkaisu. Seuraavana päivä veneen upottajat katuivat kovasti ja yrittivät nostaa veneen. Vene kuitenkin katkesi kahtia ja ajelehti merelle. Nutbeem päätti jäädä saarelle.

E. Annie Proulx: Laivauutisia (The Shipping News 1993) Otava, suom. Marja Alopaeus
Arvio: **** Hienosti kerrottu tarina