31.10.2010

Jarkko Sipilä: Likainen kaupunki

Sipilän Takamäki on tavallisuudessaan ja inhimillisyydessään hyvin uskottava, mutta onko hän jopa vähän liian tavis? Kirjat voisivat edetä paremmin jos Takamäki olisi selvä päähenkilö. Nyt tarinaa vie eteenpäin hyvin vahvat persoonat niinkuin vaikka Suhonen. Toisaalta Suhonen sopisikin paremmin päähenkilöksi juuri vahvuutensa takia.

Tässä kertomuksessa tulee taas esiin poliisien keskinäinen kilpailu, tällä kertaa se vaan koski keskusrikospoliisia eikä suojelupoliisia niin kuin yleensä.

Minusta Pääkalloprikaati oli hyvä keksintö. Olen ymmärtänyt että siihen törmätään vielä tulevaisuudessakin!

Jarkko Sipilä: Likainen kaupunki (2005) Gummerus
Arvio: *** Ihan jees

Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet

Mä sitten vihaan kirjojen takatekstejä. Ensinnäkin ne on aivan niin pitkiä, jopa niin pitkiä että ne voisivat olla paljastavia. Surullista kuitenkin on, että ne eivät ole edes paljastavia. Ne on samalla viivalla kuin television kuuluttajien ennakkomainokset ohjelmista ja kirjamessujen haaastattelijoiden kysymykset. Niissä on pääpiirteet oikein, mutta melkein jokainen yksityiskohta väärin.

Tämä oli taas esimerkki sellaisesta. Onneksi niissä pitkissäkään takateksteissä ei suuria paljastuksia ole, enemmänkin harhaanjohtamista!

Kaikista maahanmuuttoon liittyvistä kirjoista joita olen viime aikoina lukenut, tämä oli pliisuin. Ehkä Lehtolainen tahallaan vältti ottamasta kantaa maahanmuuttoon, koska kyse oli dekkarista.

Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet (2010) Tammi
Arvio: *** Pliisu

Bernhard Schlink: Viikonloppu

Otin kirjan ihan umpimähkään kirjaston Bestseller-hyllystä. Se vaikutti sen verran lyhyeltä että menisi vaaditussa viikossa. On hienoa lukea kirjaa josta ei tiedä mitään. Takatekstiä oli vaivaiset seitsemän lausetta ja senkin taisin unohtaa samantien.

Kirjan alkuasetelma on mehukas: vuosia vankilassa ollut terroristi pääsee vankilasta ja tapaa vanhoja ystäviään, jotka ovat lähteneet elämässään eri suuntiin alun anarkia-vaiheen jälkeen. Lopputulos on kyllä vieläkin mehukkaampi.

Kirja peilaa hienosto sitä Saksan menneisyyttä, joka omalta ikäpolveltani jäi littiin jonnekin holokaustin ja muurin murtumisen väliin.

Ainoa hiukan outo asia oli taas yksi tekninen nippelitieto. Miten talon puiston alueella oli vain yksi paikka josta pystyi soittamaan kännykällä. Sellaista on kyllä Suomessakin jossain, mutta että Saksassa, jossa ei mitään aarniometsää ole.

Bernhard Schlink: Viikonloppu (Das Wochenende 2008) WSOY, suom. Leena Vallisaari
Arvio: **** Ihana

17.10.2010

Cate Tiernan: Seeker

Tällä kertaa kertojana olikin Hunter ja Morgan oli ainoastaan sivuhenkilö. Viimeinkin päästiin asiaan, josta on puhuttu jo kirjakaupalla, nimittäin Hunterin isän löytämiseen.

Hunterin isä oli kuin alkoholisti, joka piti saada vedettyä kuiville. No, Hunter argumentoi tarpeeksi kauan ja isä suostui lähtemään Hunterin mukaan. Ihan uutena asiana Morganin historiaan kävi ilmi, että Morganin esi-isä oli ensimmäisen dark waven alkuunpanija...

Jännityksellä odottelen seuraavaa kirjaa!

Cate Tiernan: Seeker (2002) Puffin Books
Arvio: *** Kerrankin tapahtui jotain

John Grisham: Etelän lait

Kirjassa on pikku tarinoita, jotka sopisivat hyvin minkä tahansa Grishamin kirjan sivujuonteeksi. Tarinat ovat päättömiä, lyhyitä ja kertovat lähes poikkeuksetta tutusta pikkukaupungista Clantonista tai sen lähiseuduista.

Kirjat alleviivaavat Grishamin maalaamaa kuvaa syvästä etelästä. Merkittävää on, että lakimiehiä on kuin sieniä sateella. Moneen kertaan (aikaisemminkin) on todettu, että Clantonissa on lakimiehiä liikaa, mutta täytyy siellä jotain hommiakin olla, vaikka suurin osa ilmeisesti repii leipänsä avioeroista ja perunkirjoituksista.

Jollain kummallisella tavalla tarinat ovat hyvin uskottavia. Ne sopivat täydellisesti aikaisempaan Grisham-maailmaan. Pitäsi varmasti käydä joskus siellä päin toteamassa, että mustat syövät muutakin kuin maissileipää ja vahapapuja.

John Grisham: Etelän lait - Seitsemän kertomusta (Ford county 2009) WSOY, suom. Hanna Tarkka
Arvio: **** Varmaa Grishamia

Jarkko Sipilä: Todennäköisin syin

Toisellakin kerralla tämä kirja oli aika mitäänsanomaton. Kaikki se särmä ja kiinnostavuus, jota on rakenettu aikaisemmissa Takamäki-kirjoissa hukattiin jonnekin. Erityisesti Suhonen tuotti pettymyksen.

Maahanmuuttaja-tappo, jonka juuret ovat syvällä Irakissa, on vähän pliisua. Se näyttää ihan siltä mitä onkin: Sipilä esittää olevansa ajanhermolla. Vuonna 2004 se ehkä toimi paremmin kuin nyt.

Jossain kohtaa nostetaan esiin kiinnostava ajatus poliisin työstä. Pitäisikö poliisin lopettaa yksittäisten rikosten ratkominen ja keskittyä rikollisiin tyyppeihin. Erityisesti sen valossa, että Tallinnan laivalta tule joka päivä 100 ihmistä Helsinkiin, joilla on rikollinen tausta (HS 17.10.2010). Jos keskityttäisiin näiden ihmisten seurantaan tai suorastaan estettäisiin maahanpääsy, niin saattaisi olla muutama rikos vähemmän tutkittavana.

Jarkko Sipilä: Todennäköisin syin (2004) Gummerus
Arvio: ** Ei vakuuta

10.10.2010

Risto Raitio (toim.): Kultainen peura

Tällaiset ketjuromaanit tulisi kieltää. Kukin kirjailija on halunnut tehdä omalla osuudellaan jotain mieleenpainuvaa ja kirja pursuaakin epäjohdonmukaisuuksia ja täysin itsestään selvien asioiden huomiotta jättämistä.

Kaiken huipuksi kirjassa kohtaavat Jansson, Takamäki, Koskinen ja Kallio. Lisäksi Jarkko Sipilä esiintyy kahdessakin kohtaa (tosin ensimmäisellä kertaa Zipilänä) ja Matti Rönkäkin esittää itseään. Viktor Kärppää olisi ollutkin hankala sotkea juoneen. Oli se jo sen verran sekava!

Kannattaa jättää lukematta!

Risto Raitio (toim.), Anja Angel, Tapani Bagge, Paul-Erik Haataja, Seppo Jokinen, Marcus Karppi, Pentti Kirstilä, Wexi Korhonen, Leena Lehtolainen, Harri Nykänen, Outi Pakkanen, Jouko Raivio, Matti Rönkä, Jarkko Sipilä, Taavi Soininvaara, Sirpa Tabet: Kultainen peura (2004) Loisto
Arvio: * Luokaton

Cate Tiernan: Strife

Kirja oli todella ärsyttävä, koska ilmi tulleita uusia asioita ei selvitetty edellisten kirjojen tapaan vaan oikeastaan kaikki jäi ilmaan roikkumaan. Tällaistahan on nähty ennenkin muiden kirjasarjojen kohdalla, mutta Sweepissä tämä oli uusi piirre. Ehkä tässä pohjustetaan kuutta seuraavaa kirjaa, joista on tarkoitus tehdä suurempikin spektaakkeli-kokonaisuus. Saa nähdä.

Jossain aikaisemmassa kirjassa esitelty Alisa Soto luultavasti paljastuu kaiken pahan aluksi ja juureksi, mutta jostain syystä asia jätettiin ilmaan leijumaan.

Ilmassa leijumisesta puheen ollen: Morgankin aloitti levitoinnin tässä kirjassa. Mulle ei vaan oikeen selvinnyt mitä sillä tavoiteltiin...

Cate Tiernan: Strife (2002) Penguin Books
Arvio: ** Jäi kesken

Jarkko Sipilä: Karu keikka

Taas kävi Takamäelle tyypillisesti. Rosvo ei ollutkaan rosvo vaan poliisi ja toinen rosvokin oli enemmän uhri kuin rosvo.

En tiedä kuinka lähellä todellisuutta pyöritään, mutten jaksa lakata hämmästelemästä kahta asiaa: miten poliisin eri osaset salailevat asioita toisiltaan (erityisesti Supo) ja miten huonostipalkatut poliisit tekevät pitkää päivää ja todella laittavat itseään likoon koko ajan. Suomessa sentään poliisilla on kai jotakuinkin keskimääräinen palkkataso, mutta maissa jossa poliisien palkkaus on surkea, on lahjonta ja korruptio varmasti tosi houkuttelevaa.

Jarkko Sipilä: Karu keikka (2003) Gummerus
Arvio: *** Hyvä

3.10.2010

Cate Tiernan: Changeling

Ehkä nämä paranee kun lukee näitä vähän vähemmän kerrallaan.

Tällä kertaa tehtiin harrypottermaisesti muodonmuutoksia ja Morgan joutui lopullisen valinnan eteen. Onko hän hyvä vai paha Woodbane? No lopputulos oli aika selvä ja odotettavissa oleva. Muodonmuutos sudeksi oli hyvin houkutusmainen.

Koska olen lukenut näitä englanniksi enkä tunne sen enempää wiccalaisuutta niin jotkut sanat ovat jääneet päähäni kääntämättä, koska en osaa kääntää niitä. Torstaina katsoin kuitenkin "Yorkshiren etsivien" jakson, jossa käytiin läpi tätä samaa aihetta ja sanastokin vähän selveni minulle!

Cate Tiernan: Changeling (2001) Puffin books
Arvio: *** Vähän parempi kuin edelliset

Jarkko Sipilä: Tappokäsky

Takamäen ohella Sipilän kirjoissa esiintyy toinen poliisi, Nykänen. Häntäkin vaivaa sama dilemma kuin Takamäkeä, jonka nimi tuli siis tutuksi jo Nykäsen Raideissa. Nykänenhän on nimenä käytetty jo Joensuun Harjunpäissä. Miksei eri kirjailijoilla voisi olla hahmoja joilla olisi eri nimiä?

Sipilä selitti hauskasti lyhyitä asioita tosi pitkästi. Joku muu kirjailija olisi kirjoittanut vain, että "poliisi tunkeutui asuntoon ja löysi 10 g amfetamiinia". Sipilä käsittelee asian täysin toisin. Ensin hän kertoo miten poliisit ovat ryhmittyneet rappuun, miten kukin on aseistautunut ja mitä aiotaan tehdä. Siitä jatketaan tapahtumien etenemisellä hyvin yksityiskohtaisesti.

Ainoa mikä minua huolestuttaa on, että paljonko Sipilä on ottanut vapauksia kirjailijana. Eli siis kuinka todenmukaisena hän poliisin työn kuvailee. Sillä jos se mitä hän kirjoittaa ja minä omaksun ei olekaan totta niin minulle jää ihan vääriä käsityksiä poliisin työstä.

Jarkko Sipilä: Tappokäsky (2002) Loisto
Arvio: **** Lisää tätä

Jarkko Sipilä: Kosketuslaukaus

Sipilä selittää asiat ihanan yksityiskohtaisesti. Vielä kun asiat ovat melkein kymmenen vuotta vanhoja niin selityksistä tulee suorastaan lutusia. Varsinkin ihmiselle, joka on katsonut C.S.I:tä alusta asti. Mutta silti selitykset on tosi hyviä.

Muutenkin tarina oli hyvä: rutiiniratsiassa löytyy ruumis ja sitten pitääkin löytää enää tappaja. Joskus muinoin Agatha Christien ja Sir Arthur Conan Doylen aikoina rikolliset pääsääntöisesti joutuivat kiinni. Joskus he pääsivät pälkähästä, mutta vain koska salapoliisi oli sitä mieltä. Nykyään monissa ulkomaisissa ja erityisesti suomalaisissa dekkareissa roisto pääsee kuin koira veräjästä. Siihen ei ole syynä päähenkilö-salapoliisi vaan järjestelmä ja roiston suhteet ylemmille tahoille. No tässäkin roistot pääsevät karkuun, mutta paha saa aina palkkansa!

Jarkko Sipilä: Kosketuslaukaus (2001) Loisto
Arvio: ***** Tosi hyvä!