24.5.2014

Mari Jungstedt: Aamun hämärissä, Hiljaisuuden hinta, Vaarallinen leikki

Elämässä on joskus kausia kun ehtii lukemaan paljon: lomat, jotkut sairaudet. Toisaalta on myös kausia ettei ehdi lukemaan mitään, saatikka kirjoittaa arvosteluja luetuista kirjoista. Nyt on menossa jälkimmäinen kausi. Yritän kuitenkin ylläpitää blogiani edes lukupäiväkirjamaisena yhteenvetona.

Jungstedt on yllättävänkin tasainen dekkaristi. Vaikka luin kolme kirjaa putkeen niin mielenkiinto pysyi yllä koko ajan. Johtunee ehkä Junstedtin monen päähenkilön strategiasta. Toisaalta juonetkin pysyvät yllätyksellisinä koko kirjan ajan.

Mari Jungstedt: Aamun hämärissä (I denna ljuva sommartid 2007) Otava, suom. Sanna Manninen
Mari Jungstedt: Hiljaisuuden hinta (Den dubbla tystnaden 2009) Otava, suom. Taina Rönkkö
Mari Jungstedt: Vaarallinen leikki (Den farliga leken 2010) Otava, suom. Jaana Nikula
Arvio: *** Ihan kelpo kamaa

3.5.2014

Anna Jansson: Murhan alkemia

Jansson on selvästi parempi kuin Läckberg, muttei silti mikään huippu. Voi olla, että pitäisi lukea harvemmin näitä ruotsalaisia naisdekkaristejä niin ei kyllästyisi niin helpolla.

Tällä kertaa Jansson oli ujuttanut juttuun liittyvän porukan sekaan yhden poliisinkin. Sellainen tuo yleensä epäuskottavuutta tarinaan, mutta tällä kertaa kävi päinvastoin, koska ko. poliisi pidettiin aidosti erossa tutkinnasta.

Porukkaa tapettiin kuin Midsommerin murhissa: niitä oli paljon ja tietyn myyttisen kaavan noudattelu näkyi poliisille asti.

Anna Jansson: Murhan alkemia (Alkemins eviga eld 2011) Gummerus, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom
Arvio: ** Tyhjänpäiväinen

Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit

Kirja poikkeaa aiemmista theorineista siinä, ettei olla enää Öölannissa eikä menninkäisille löydy enää tarvetta... Sääli sinänsä, sillä Öölanti oli Theorinin suurin vahvuus. Tällä kertaa ollaan Ruotsin länsirannikolla aika erikoisessa päiväkodissa. Se nimittäin sijaitsee jonkinlaisen vankilamielisairaalan pihassa ja on tarkoitettu potilaiden lapsille.

Päiväkoti on tarinan heikko kohta. Mietin lakkaamatta, ettei voi olla hyväksi lapsille viettää aikaa tuollaisessa ympäristössä ja tavata vanhempaansa viikoittain. En jaksa uskoa, että edes Ruotsissa toimittaisiin noin.

Kirja on melkein kauhutarina ja siksi kaukana Theorinin aiemmasta tyylistä. Loppuratkaisun epämääräisyys antaa kuitenkin viitteen totuttuun theorinmaisuuteen. Toivoisin, etä Theorin pysyisi jatkossa Öölannissa ja menninkäisissään eikä yrittäisi sotkea sarjamurhaajia mukaan.

Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit (Sankta Psyko 2011) Tammi, suom. Outi Menna
Arvio: *** Pelottava