19.11.2011

Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies

Kirja oli hieno. Se kertoo Meeri Müllerin tuskasta koskettavasti, muttei kuitenkaan niin että se ahdistaisi lukijaa.

Tuomari Müller oli piikojen kasvattama, äiditön pirtumiljonäärin poika. Vanhempana hän oli ehkä vähän outo, mutta kaikin tavoin kunniallinen. Silti hänet savustettiin ulos työpaikastaan. Kirjan alussa tuota "kaameutta" kierreltiin ja kaarreltiin ja lukija jää selkeästi odottamaan jotain suurta epäoikeudenmukaisuutta. Sen osalta lukija kokee kylläkin pienen pettymyksen. Lopussa eläintenruhojenkäsittelylaitos saa ehkä hiukan liian suuren roolin, mutta kai se on juonen kannalta välttämätöntä.

Ilmapiiri tuossa "nimettömässä pikkukaupungissa" on enimmäkseen ahdistava. Se on helppo tunnistaa: liian harvat ihmiset tekevät päätöksiä ajatellen enimmäkseen omaa etuaan. Se on kai tätä päivää edelleenkin monessa paikassa.

Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies (1994) WSOY
Arvio: **** Herkkä

Leena Lehtolainen: Oikeuden jalopeura

"Vaara on ammattini" tai jotain siihen suuntaan toteaa Hilja Ilveskero. Voi *****!

Lehtolainen muuttuu vaan surkeammaksi kirja kirjalta. Kannattaisi keskittyä vaikka lastenkirjallisuuteen. Siellä Lehtolaisen kliseet loisivat turvallisuuden tunnetta eivätkä aiheuttaisi sydämen tykytystä aikuisille.

Kirja vilisi asiavirheitä (ei keittiön kaappeja naulata seinälle) ja Ilveskeron hahmo on vaan niin huono. Kirja jättää kuitenkin niin paljon vastaamattomia kysymyksiä, että Lehtolaisen on helppo jatkaa tästä uudella "kirjalla".

Leena Lehtolainen: Oikeuden jalopeura (2011) Otava
Arvio: * Ei kannata vaivautua

David Eddings: Ennustusten aika - Belgarionin taru 2

Tämä kirja jatkaa ekassa osassa aloitettua takaa-ajoa. Jos ensimmäistä osaa voisi verrata siihen kun "Tarussa" päästiin Briihin niin tässä saatiin kasaan jo jonkinlainen "Sormuksen saattuekin". Erona vain se että tämä saattue ei vie mitään vaan ajaa takaa ja että saattueeseen liittyy matkalla lisää ihmisiä.

Mukaan liittyi hienohelma Ce'Nedra ja peloton ritari Mandorallen. Epäilen, että Ce'Nedra liittyy jotenkin peruuttamattomasti Garionin kohtaloon ja sen takia Pol-täti suhtautuu häneen niin positiivisesti vaikka hän vaikuttaa ihan turhalta hahmolta.

Kirjassa esitellään koko ajan uusia hahmoja ja on vaikea arvioida ovatko he tärkeitä tulevan juonen kannalta vai eivät.

David Eddings: Ennustusten aika - Belgarionin taru 2 (Queen of sorcery 1982) Karisto, suom. Tarmo Haarala
Arvio: ** Huononee...

7.11.2011

David Eddings: Kivenvartija - Belgarionin taru 1

Pyysin kirjastovirkailijalta jotain "aikuisten fantasiaa", mutta kotikirjastoni ei satsaa ko. aiheesen juuri yhtään. Sain kuitenkin "lasten fantasiaa" tilalle. Luulin, että tässä sarjassa olisi ollut enenmmän osia kuin viisi, mutta kait viisikin riittää. Kirjat ovat vaan aika lyhyitä ja näin ollen nopeasti luettuja.

Ensimmäinen kirja oli vakuuttava: juoni liikkui, mutta silti riittävästi taustoitettuna. Siinä rakennelleen saaga, joka muistuttaa silmiinpistävästi "Tarua", mutta se kai on ollut tarkoitus alunperinkin.

Päähenkilö on nuori Garion, joka on elänyt elämänsä Pol-tädin tiukassa kurissa. Juonen edetessä käy ilmi, ettei Pol-täti ole ihan sitä miltä näyttää ja Garion itsekin taitaa olla joku muu kuin luuli. Tässä on helppo nähdä yhtymäkohta Potteriin.

David Eddings: Kivenvartija - Belgarionin taru 1 (Pawn of prophecy 1982) Karisto, suom. Tarmo Haarala
Arvio: *** Ihan sitä mitä odotinkin!

2.11.2011

Chris Cleave: Little Been tarina

Niputtaisin tämän samaan sarjaan le Carrén "Uskollisen puutarhurin" kanssa. Samalla tavalla tämäkin osoitti sormella niitä pisteitä joissa me, ensimmäisen maailman edustajat, pilaamme kolmannen maailman mahdollisuudet kehitykseen. Tällä kertaa käsiteltiin Kenian sijaan Nigeriaa ja erityisesti länsimaiden ryöstämää öljyä ja sen kerrannaisvaikutuksia.

Kuvaukset, joissa Little Bee miettii mitä sanoisi kotikylän tytöille, olivat hauskoja. Niissä kyseenalaistettiin koko meidän elämäntapamme, mutta hyvin hienostuneesti, ei ollenkaan loukkaavasti: Mikä on toimisto, ja mitä siellä voi kasvattaa?

Toisaalta myös Batman oli hieno hahmo: pieni poika joka halusi erottaa hyvikset pahiksista ja joka luuli hautaustoimiston edustajaa Bluce Wayneksi.

Se mitä olisin toivonut lisää, olisi ollut taustoitus tästä länsimaiden harjoittamasta riistosta. Miten siihen voisi vaikuttaa, mitä pitäisi tehdä? Vaikea siihen on varmaan mitään patenttiratkaisua antaakaan, mutta tämän pohjalta jäi mielikuva, ettei mitenkään. Tai korkeintaan antamalla kaikille turvapaikka.

Todella ongelmallista lienee kuitenkin se, että sama yhtiö hoitaa säilöönotto-yksiköitä ja palautuksia. Silloinhan yhtiöllä on intressinä pitää maahantulijat mahdollisimman kauan säilössä ja yrittää varmistaa kielteinen päätös ja sitä seuraava palautus. Onneksi Suomessa ei vielä olla näin pitkällä, vaikka täälläkin joutuu odottamaan pitkiä aikoja...

Jos sait tästä arvostelusta käsityksen, että kirja oli merkittävä vain kolmannen maailman ongelmien käsittelyn takia, niin olen pahoillani, kirja on erittäin hyvä myös ihan kirjanakin.

Chris Cleave: Little Been tarina (The other hand 2008) Gummerus, suom. Irmeli Ruuska
Arvio: **** Pistää ajattelemaan

1.11.2011

Majgull Axelsson: Huhtikuun noita

Kirjan kansikuva ja nimi loivat odotuksia taianomaisesta tunnelmasta. Desireen kyvytkin antoivat osviittaa tähän suuntaan. Kerronta kuitenkin petti nämä lupaukset ja lopputulos oli vähän pliisu. Itse tarina oli kuitenkin, jos ei nyt aivan kaunis niin, hieno.

Desireen kohtalo oli hirveä, mutta kaikkein pahinta Desireen kannalta oli tuo äidittömyys ja äidin "varastaneiden" siskojen olemassaolo. Vammaisten kohtelu on varmasti jo muuttunut Desireen nuoruudesta, mutta onkohan tarpeeksi. Leimataankohan fyysisesti vammainen aina myös psyykkisesti vammautuneeksi... On vaikeaa leimata ketään noista "siskoista" varkaaksi (siis äidin), koska he kaikki tulivat olosuhteista, jossa ei empatia välttämättä ollut suurin arvo.

Majgull Axelsson: Huhtikuun noita (Aprilhäxan 1997) WSOY, suom. Kaarina Sonck
Arvio: **** Hieno!

Leif GV Persson: Matkan pää

Taidan olla jotenkin sekasin kun alotin tämänkin sarjan ilmeisen viimeisestä kirjasta. Oletan ainakin että kyseessä on sarja.

Päähenkilö Lars Martin Johansson oli harvinaisen "normaali" ruotsalais-dekkarin päähenkilöksi. Oletan tämänkin asian "korjaantuvan" jos luen sarjan aikaisempia osia.

Juoni oli uskottava muuten, mutten usko että Ruotsissakaan eläkkeelle jäänyt poliisi saisi käsiinsä vanhan murhan papereita. Ainakaan ilman sen suurempia kysymyksiä ja ihan laatikkokaupalla.

Täydellisen epäuskottava hahmo oli Max. Hän oli juuri sellainen kuin tuohon tilanteeseen kuului, mutta tosielämähän ei olisi sellaista. Maxin olisi kuulunut pettää edes kerran (sitä nenäverenvuodatusta ei edes lasketa).

Leif GV Persson: Matkan pää (Den döende detektiven 2010) Otava, suom. Kari Koski
Arvio: *** Ihan hyvä