Antti Tuuri: Ikitie

En tiedä miksi tämä on jäänyt minulta lukematta. Yleensä olen lukenut Tuurit samantien ja niistä on jäänyt vähän valju maku. Tämä oli ihan toista maata. Tyypillinen tuurimainen ilmaisukin lipsui välillä enemmän normaalin puolelle, mikä lisäsi luettavuutta.

Tarina on erittäin julma ja sivuaa taas sellaista kohtaa historiassa, joka jätettiin kokonaan kertomatta meille 1970-luvun lapsille. On lähes mahdoton ymmärtää mikä sai menestyneet amerikansuomalaiset unelmoimaan paremmasta sosialistisesta yhteiskunnasta ja miten ihmeessä he uskoivat löytävänsä sen Neuvostoliitosta. Tietenkään heillä ei ollut sitä tietoa tulevasta, joka meillä on nyt eikö muutenkaan tieto liikkunut samalla intensiteetillä kuin nykyään.

Ketolan Jussin kohtalo on siksikin epäreilu, ettei hän ollut mikään kommunisti, hän ei vain ollut samaa mieltä Lapuan liikkeen kanssa. Ehkä hiukan epäuskottavaa on, että häntä ei tapettu muiden mukana vaan Kallonen jätti hänet henkiin ja antoi siten mahdollisuuden karata.

Antti Tuuri: Ikitie (2011) Otava
Arvio: **** Vaikuttava

Antti Tuuri: Rauta-antura

Olen tainnut ihan epähuomiossa jättää pari viimeisintä Tuuria lukematta, mutta yritän paikata. Näitähän on helppo lukea, koska paksuudestaan huolimatta tekstiä on vähän ja se on lyhyinä, yksinkertaisina, selittävinä lauseina. "Miehet huusivat junaa pysähtymään. Se ei kuitenkaan huutamalla pysähtynyt,.." Joku muu olisi kirjoittanut "Miehet yrittivät pysäyttää junaa huutamalla, mutta turhaan."

Kirjassa matkataan nuoren sotilaan mukana Lapin sotaan, vaikkei rintamalle koskaan oikeastaan päästäkään. Kirja valottaa sellaisia sodan tilanteita ja sattumuksia, joita on vaikea kuvitella, mutta saattaa olla tapahtunut, tai sitten ei.

Tuurin kirjoitustapa on niin hauska, että välilä vakavatkin asiat naurattivat!

Antti Tuuri: Rauta-antura (2012) Otava
Arvio: **** Hyvä

Antti Tuuri: Surmanpelto

Kirja kertoo 17-vuotiaasta pojasta, joka joutuu vuonna 1918 vankileirille vartijaksi venäläisiä vartioimaan Uusikaarlepyyhyn. Päähenkilö opiskelee koko ajan matematiikkaa ja fysiikkaa eikä oikein sopeudu leirin vartijaksi.

Kirja tuo esille sen puolen sodasta joka on jäänyt vähemmälle huomiolle eli venäläisten kohtelun valkoisten puolelta. Ainakaan tässä tapauksessa se ei taida olla ihan korrektia. "Suomen sotasurmat 1914-1922" tietokanta kertoo, että Pjotr Popof ja Baraniecki olivat olemassa, mutta ilmeisesti monet muut asiat on jo ikuisesti unohdettu. Esim. ko. tietokannasta ei löydy muita Uusikaarlepyyssä tapettuja. Se saattaa johtua siitä, ettei henkilötietoja yksinkertaisesti ole. Kaiken kaikkiaan tietokannassa on alle 800 venäläistä. Voin kuvitella, että todellinen luku on paljon suurempi.

Antti Tuuri: Surmanpelto (2008) Otava
Arvio: *** Tärkeä aihe