27.3.2010

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Kirjan perusteema muistutti hiukan Høegin "Naista ja apinaa" ja Adamsin "Käsikirjaa linnunradan liftareille", joissa on eläimiä jotka ovat ihmistä viisaampia ja hallitsevat maailmaa, mutta luovat illuusion siitä että ihminen olisi "hallitseva rotu". Tässä peikot olivat piilossa, mutta fiksuja ja olemassa. Peikot oli kyllä todettu eläinlajiksi, mutta niiden elämästä tai toimista ei tiedetty juuri mitään.

Minua kiehtoo erityisesti Sinisalon tyyli, jossa fantasiakirjallisuudelle ominainen maailmojen uudelleen keksiminen ei ole pääosassa vaan mennään vaan ihan vähän meidän tuntemamme maailman rajojen yli. Tässä siis oli yksi nisäkäslaji (Felipithecus trollius) Suomen metsiin lisää.

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (2000) Tammi
Arvio: **** Lisää tätä

Arnost Lustig: Pimeydellä ei ole varjoa

Kirja kertoo kahdesta pojasta, jotka selviävät hengissä keskitysleiriltä, mutta jotka karkaavat junasta matkalla taas uudelle leirille ihan sodan loppuvaiheissa. Siinä sitten juostaan ja eksytään ja ollaan nälissään. Kaikki kaatuu kun toinen heistä hakee ruokaa eräästä talosta ja pojat saavat etsijät peräänsä. Miksei ruokaa voinut varastaa yöllä ja vähän huomaamattomammin? Muutenkin on aika epätodennäköistä, että kukaan olisi jaksanut mäkistä maastoa ilman ruokaa.

Kirjassa oli kuitenkin muutamia ajattelemisen arvoisia ajatuksia.
-Jompikumpi pojista kertoo jossain vaiheessa tuntevansa olevansa kylässä itsensä luona. Mielenkiintoinen ajatus. Olla vähän niin kuin sivustakatsoja omassa elämässään.
-Leirin vartijan sanottiin pitävän ihmisiä leluina, joita voi rikkoa milloin huvittaa.

Kaiken kaikkiaan kirja kertoo poikkeuksellisesti siitä arjesta, joita leirien "hyväosaisemmat" juutalaiset elivät. Siis ne joita ei tapettu, koska he pystyivät tekemään töitä.

Arnost Lustig: Pimeydellä ei ole varjoa (Tma nemá stín 1991) Like, suom. Nina Saikkonen
Arvio: ** Melko huono

20.3.2010

Agatha Christie: Herra Quin esittäytyy

Oli hassua, että luin peräkkäin kaksi täysin erillistä ja erilaista kirjaa, joissa molemmissa oli Quin/Quinn. Tässä kirjassa Quin oli Kohtalo, joka muutti ihmisten elämän suuntia. Kirjan päähenkilö oli Satterthwaite, joka oli jonkinlainen elämän sivustakatsoja eikä Quin näin ollen puuttunut hänen elämäänsä, korkeintaan näytti suuntaa miten auttaa muita ihmisiä

Muistan joskus lukeneeni, ettei Christien kirjoissa olisi mitään varsinaisesti yliluonnollista. No tässä kyllä oli, ei nyt mitään kovin merkittävää, mutta vähän kuitenkin.

Kirjan oli jälleen suomentanut Aulis Rantasen vetämä suomentajaseminaariryhmä, mutta tällä kertaa erittäin onnistuneesti. En muista yhtään kohtaa, jossa suomennos olisi jotenkin särähtänyt korvaani. Kirjan takakannessa tämä on luokiteltu SAPO-kirjojen tapaan perinteiseksi salapoliisromaaniksi. Tämä kirja oli kyllä enimmäkseen jotain ihan muuta.

Agatha Christie: Herra Quin esittäytyy (The mysterious Mr. Quin 1930) WSOY, suom. Aulis Rantanen, Oskari Heikkinen, Leena Häggqvist, Ilpo Lifländer, Sirpa Mustonen, Tuula Muukka, Outi Ojanen, Sari Pippuri, Heli Rajala, Päivi Riikonen, Minna Sainio, Ilkka Sankari, Aimo Tattari ja Minna Wallén
Arvio: **** Kokonaan uudenlainen Christie

14.3.2010

Paul Auster: Lasikaupunki

Valitsin tämän kirjan vain New York -aiheen takia, mutta nyt olenkin mykistynyt.

Kirjan päähenkilö alkaa käyttää nimeä "Paul Auster" väärinyhdistetyn puhelun seurauksena. Hänen pitää suojella poikaa isältään, mutta loppujen lopuksi Paul Auster/Quinn katoaa. Hän jättää jälkeensä muistivihon, josta kertoja sitten kirjoittaa tämän kertomuksen. Kertoja on myös oikean Paul Austerin ystävä. Hämmentävää!

Kirjassa kävellään paljon pitkin New Yorkia ja joku fiksumpi olisi varmaankin seurannut kaikkia liikkeitä kartalta, mutta minä en siihen ruvennut. Odotan innolla että saan trilogian seuraavan osan käsiini.

Paul Auster: Lasikaupunki (City of glass 1985) Tammi, suom. Jukka Jääskeläinen
Arvio: **** Mykistävä

Liza Marklund: Paikka auringossa

Kirja oli lähes suoraa jatkoa edelliselle kirjalle. Nämä siis kannattaa lukea järjestyksessä.

Annika laukkasi koko ajan Malagassa tekemässä juttuja ja joutui koko ajan syvemmälle mukaan juttuun joka alkoi jo viime kirjassa. Tuon jutun perhesuhteet ja taustat olivat niin monimutkaiset, että en kirjan loputtuakaan ollut ihan varma kuka kukin oli ja missä suhteessa muihin. Loppu oli kuitenkin vapauttava: kaikki oikeasti pahat kuolivat, hyvät jäivät henkiin ja hampun viljelijät jatkoivat hommiaan.

Marklundin Suomi-kuva on omituinen. Hän mainitsi taas hahmon nimeltä "Timmo". Onhan Suomessa Timoja ja Kimmoja mutten ole ikinä kuullut Timmosta. VRK:n mukaan niitä on 18 eli se ei ole mikään järkevä nimivalinta suomalaiselle ruotsalaisessa kirjassa.

Kirjan suomentaja vaikutti hiukan suomen kielestä vieraantuneelta. Välillä oli tosi kummallisia yhdyssanoja.

Liza Marklund: Paikka auringossa (En plats i solen 2008) Otava, suom. Päivi Kivelä
Arvio: *** Tyypillinen Marklund

Agatha Christie: Rikos yhdistää

Tommy ja Tuppence saavat tällä kertaa peitetehtäväkseen hoitaa etsivätoimistoa ja sen päivittäiset rutiinit. Kaikenlaisia juttuja siinä sitten ratkotaan ja välillä ruumiita tulee liukuhihnalta ja välillä murretaan alibi ihan vaan huvin vuoksi.

Ainoa oikeasti hauska yksityiskohta oli Hercule Poirotin esiin tuominen. T&T matkivat salapoliiseja eri dekkareista lähtien Sherlock Holmesista ja päätyen Hercule Poirotiin, ihan kuin hän olisi mikä tahansa salapoliisitarinan päähenkilö!

Lopun vielä pilaa se että pariskunnasta tehdään hyvin inhimillinen ja tavallinen.

Agatha Christie: Rikos yhdistää (Partners in crime 1929) WSOY, suom. Aulis Rantanen, Jali Jumisko, Pierina Järventaus, Eeva Karhunen, Ilkka Kemppinen, Paula Mänty, Marjo Peltoniemi, Hannele Pietikäinen, Anu Ruohtula, Riitta Räty, Arja Tuura-Turunen ja Heli Yrjälä
Arvio: *** Epäuskottava

11.3.2010

Harri Nykänen: Ariel - Jumalan selän takana

Lainasin tämän Sellon kirjaston Bestseller-hyllystä ja jäin miettimään, että kuinkahan ehdin lukea tämän viikossa. Tulin kotiin ja luin kirjan siltä samalta istumalta. Kirja ei varsinaisesti ollut kovin hyvä tai uskottava, mutta se piti otteessaan ja Nykäsen kirjoista tietää, että ne ovat pääsääntöisesti ihan käypiä.

Ariel ei ole kovin hyvä hahmo. Helsingin juutalaiseen seurakuntaan kuuluu vain noin tuhat jäsentä, joka on 0,2 % koko kaupungin väestöstä ja se on niin vähän ettei Arieliin voi hahmona samaistua juuri kukaan. Ehkä ainoastaan joku sinkku-nelikymppinen mies, jonka sukulaiset etsivät hänelle puolisoa koko ajan, voisi samaistua Arieliin...

Kirjan juoni, johon loppujen lopuksi liittyy myös Mossad, oli kyllä niin härö että toivon että Nykänen palaa pian maan pinnalle.

Harri Nykänen: Ariel - Jumalan selän takana (2009) WSOY
Arvio: ** Pliisu

6.3.2010

Agatha Christie: Murha maalaiskylässä

Minua alkoi vähän kyllästyttää nämä "huonot" Christiet ja muutenkin oli hyvä päästä käsiksi jo neiti Marpleenkin. "Roger Ackroydin murhan" arvostelussa totesin, ettei neiti Marple ollut mikään juoru-akka. Tämän kirjan alkupuolella hän vähän oli sellainen, mutta kun päähenkilö, kirkkoherra Clement, häneen tutustui niin tuo kuva kyllä varisi pois. Tietenkin neiti Marplen aseman takia on hyvä, jos hänet laitetaan aina juoru-akka-kategoriaan. Murhaaja ei osaa pelätä häntä.

Tarina muistutti muutenkin "Roger Ackroydia": kylän merkkiherra murhataan, on epämääräisä sukulaisia, onneton rakkaustarina ja sivullinen, joka tutkii asiaa poliisin rinnalla. "Rogerissa" murhaaja vaan oli tuo samainen sivullinen...

Lukemani suomennos lienee 1950-luvulta ja välillä sen kyllä huomaa. Toisaalta on kyllä omituista että eroja on kuitenkin niinkin vähän nykysuomennoksiin verrattuna. Epäilen myös että nykysuomentajien tyyli kumpuaa vanhoista suomennoksista ja nykysuomennokset muistuttavat enemmän vanhoja suomennoksia kuin nykykieltä.

Agatha Christie: Murha maalaiskylässä (Murder at the vicarage 1930) WSOY, suom. Eila Pennanen
Arvio: **** Klassikko

1.3.2010

Dorothy L. Sayers ja Agatha Christie: Murha yksinoikeudella - Ruumis varjostimen takana

Kirjassa oli kaksi erillistä tarinaa, joita olivat kirjoittaneet useat "Detection Clubin" jäsenet. Lisäksi kirjaa oli suomentanut kymmenkunta henkeä. Tämä aiheutti sellaisen sekavuuden ja epäjatkuvuuden, että lukukokemus häiriintyi pahasti.

Ensimmäinen tarina "Murha yksinoikeudella" oli sentään suunniteltu yhdessä, joka kai tarkoitti sitä, että kirjoittavat tiesivät koko ajan murhaajan. Jälkimmäisessä tarinassa "Ruumis varjostimen takaa" oli tunnelma paljon sekavampi. Loppuosan kirjoitajat eivät kai tienneet kuka oli murhaaja vaan he päättelivät sen itse. Tämä näkyi juonessa.

Jälkimmäisen tarinan alkukohtaus lähenteli jopa Hitchcockin parhaita kauhun rakentelukohtauksia. Siis salapoliisiromaaniksi se oli kauhua. Kauhuromaaniksi se olisi ollut pliisua...

Dorothy L. Sayers, Agatha Christie ja muita Detection Clubin jäseniä: Murha yksinoikeudella (The scoop 1931) - Ruumis varjostimen takana (Behind the screen 1930) WSOY, suom. Auli Rantanen, Tiina Kinnunen, Tiina Koskimaa, Anne Kylliäinen, Marita Laakso, Päivi Laakso, Anssi Pasila, Ulla Ritvanen, Irma Roiha, Jerry Silván ja Jaana Tiihonen
Arvio: *** Melkein kauhua