Arnost Lustig: Pimeydellä ei ole varjoa

Kirja kertoo kahdesta pojasta, jotka selviävät hengissä keskitysleiriltä, mutta jotka karkaavat junasta matkalla taas uudelle leirille ihan sodan loppuvaiheissa. Siinä sitten juostaan ja eksytään ja ollaan nälissään. Kaikki kaatuu kun toinen heistä hakee ruokaa eräästä talosta ja pojat saavat etsijät peräänsä. Miksei ruokaa voinut varastaa yöllä ja vähän huomaamattomammin? Muutenkin on aika epätodennäköistä, että kukaan olisi jaksanut mäkistä maastoa ilman ruokaa.

Kirjassa oli kuitenkin muutamia ajattelemisen arvoisia ajatuksia.
-Jompikumpi pojista kertoo jossain vaiheessa tuntevansa olevansa kylässä itsensä luona. Mielenkiintoinen ajatus. Olla vähän niin kuin sivustakatsoja omassa elämässään.
-Leirin vartijan sanottiin pitävän ihmisiä leluina, joita voi rikkoa milloin huvittaa.

Kaiken kaikkiaan kirja kertoo poikkeuksellisesti siitä arjesta, joita leirien "hyväosaisemmat" juutalaiset elivät. Siis ne joita ei tapettu, koska he pystyivät tekemään töitä.

Arnost Lustig: Pimeydellä ei ole varjoa (Tma nemá stín 1991) Like, suom. Nina Saikkonen
Arvio: ** Melko huono

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa

Tällä kertaa pilasin lukunautinnon ihan itse katsomalla elokuvan ennen kirjan lukemista. Toisaalta juoni oli molemmissa aika ennalta-arvattava eli ei se haitannut paljoa.

Kirjan päähenkilö on 9-vuotias Bruno, jonka isä nimitetään Aus-vitsin komendantiksi. Kirjassa Bruno on minä-kertoja viimeistä lukua lukuunottamatta, koska silloin Bruno on jo kuollut. Bruno ihmettelee ihmisiä aidan takana, joilla kaikilla on raidalliset pyjamat. Hän ystävystyy aidan läpi juutalaispojan, Shmuelin, kanssa, joka sattuu olemaan täsmälleen yhtä vanha kuin Brunokin. Bruno katselee maailmaa viattoman pikkupojan silmin eikä usko että leirillä voi tapahtua mitään kamalaa koska hänen isänsä on sen komendantti. Lopuksi Bruno menee salaa leirille auttamaan Shmuelia Shmuelin isän etsimisessä ja joutuu kaasukammioon Shmuelin kanssa.

Bruno kutsuu isänsä esimiestä mielessään aina "Hilleriksi" ja muutenkaan hän ei aina ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu. Toisaalta koko tilannehan oli niin absurdi, että miten lapsi olisi voinutkaan sen ymmärtää.

Onnellinen ajatus kirjan lopussa oli, ettei Shmuelin tarvinnut kuolla yksin vaan pitäen ystäväänsä kädestä.

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa (The boy in the striped pyjamas 2006) Bazar, suom. Laura Beck
Arvio: *** Kannattaa lukea

Markus Zusak: Kirjavaras

En tiennyt mitä odottaa ja olikin melkoinen yllätys tajuta, että kertojana oli kuolema. Kirjavaras taas oli pieni tyttö, joka ei osannut alussa edes lukea. Oli myös vähän asian suurentelua kutsua Lieseliä kirjavarkaaksi. Ei se nyt niin montaa kirjaa vienyt. Ja syyhän oli hyvä.

Varsinainen tarina kertoo Lieselin elämästä 1930-luvulla saksalaisessa pikkukaupungissa. Perhe kätkee juutalaisen Maxin kellariinsa ja Lieselin kasvatti-isä opettaa Lieselin lukemaan "Haudankaivajan käsikirjalla".

Kuolema kertojana on hauska yksityiskohta. Kuolema ei halua rakentaa mitään jännitystä vaan paljastaa suuret tapahtumat lähes poikkeuksetta etukäteen. Kukaan ei siis kuole yllättäen.

Tällainen saksalainen näkökulma on hyvin tervetullut. Vielä kun joku kirjoittaisi kirjan "rouva Dillerin" näkökulmasta. Diller oli natsimielinen kauppias tässä kirjassa. Eli miten tavallisesta saksalaisesta kasvaa natsi. Missä kohtaa ihminen kasvaa niin kieroon.

Markus Zusak: Kirjavaras (The book thief 2005) Otava, suom. Pirkko Biström
Arvio: **** Merkittävä

Misha Defonseca: Susilapsi

Jos tarina olisi kerrottu tarinana ja mielikuvituksen tuotteena, se olisi ollut aika hyvä. Vain muutama kohta oli hiukan epäuskottava. Mutta kun tarina kerrottiin totena, se oli liian ristiriitainen ja epäjohdonmukainen. Helmikuussa 2008 kirjailija myönsi, ettei kirja ollut omaelämänkerrallinen.

Koko ajan lukiessani mietin mikä on totta ja mikä ei. Ilmeisesti kaikki on keksittyä juutalaisuudesta lähtien.

Wikipedia toteaa: "Kirja on kertomus, se on minun kertomukseni", kirjailija sanoo oikealla nimellään julkaistussa lausunnossa. "Se ei ole oikeaa todellisuutta vaan minun todellisuuttani. Välillä minun on vaikea erottaa todellisuutta ja omaa sisäistä maailmaani."

Niinpä niin. Kirjoitan nyt arvioni kuin alusta alkaen fiktiivisestä kertomuksesta.

Kirjan juonessa oli useita ristiriitoja. Mikseivät isoisä ja Märthe ottaneet Mishkeä "Santarmin" kynsistä kotiinsa? Jos isoisä kerran tunsi Mishken äidin, niin miksei hän Mishken palattua kertonut äidin nimeä ja taustoja?

Susijaksot olivat erittäin epäuskottavia. En usko että ihmislapsi noin vain pääsee susilauman jäseneksi niin halutessaan tai edes tutustuu susiin.

Misha Defonseca: Susilapsi (Survivre avec les loups 2004) Otava, suom. Heli Kalliolevo
Arvio: ** Hyvä tarina, mutta taustat pilaavat tunnelman