Patricia Cornwell: Kuolleiden satama - Kay Scarpettan tutkimuksia

Tiedän ettei tämän kirjan tarina ole totta, mutta uskon että tarinan viitekehys sinällään on. Kirja on hyvä esimerkki siitä, mikä länsimaissa on vikana. Nimittäin, että hankitaan tietoa ja korjataan seurausta, mutta jätetään syy kokonaan tutkimatta ja jopa pahennetaan sitä.

Varsinainen teema kirjassa taisi olla omaisten oikeus hankkia jälkeläisiä kuolleelle. Ajatus ei ole ikinä edes pälkähtänyt päähäni, niin sairas ja makaaberi se on. No ei siitä sen enempää.

Varsinainen paradoksi on kuolinsyyntutkinta. Sinänsähän on ihan ok haluta tietää kuolinsyy, murhaaja tai yksityiskohtia vihollisen käyttämistä aseista. Scarpettan maailmassa käytetään käsittämättömästi rahaa kuolinsyyntutkintaan ja muuhun tiedusteluun, jotta löydetään murhaaja tai sarjamurhaaja. Tuon tiedonhankinnan ympärille on rakennettu mieletön infrastruktuuri, joka työllistää tuhansia ihmisiä ja kuluttaa rahaa, koko ajan. Jos kaikki panostukset laitettaisiin toimivaan yhteiskuntaan, jossa kaikki tarvitsevat saisivat terveyden- ja sairaanhoitoa, sosiaaliapua ja terapiaa, ei olisikaan enää sarjamurhia tutkittavaksi eikä rahaa tuolle kuoleman ympärille rakennetulle infralle enää tarvittaisi.

Länsimaissa olisi paljon opittavaa kehittyvien maiden yhteisöllisyydestä!

Juonessakin oli vikaa: tässä luotiin Scarpetalle ihan uutta menneisyyttä. Se jos mikä on aina huono veto kirjailijalta.

Patricia Cornwell: Kuolleiden satama - Kay Scarpettan tutkimuksia (Port mortuary 2010) Otava, suom. Ilkka Rekiaro

Arvio: * Tosi huono

Patricia Cornwell: Valokeilassa - Kay Scarpettan tutkimuksia

Suhteeni Cornwelliin on ollut jo vuosien ajan hyvin ristiriitainen. 1990-luvun puolen välin jälkeen luin kaikki Scarpettat, jotka käsiini sain ja odotin uutta aina sen ilmestyessä. Siinä kohtaa kun koko Scarpetan jengi (Lucy, Benton, Marino) alkoivat toimia enemmän keskenään kuin minkään muun organisaation osana, sain tarpeekseni. Annoin vanhat Scarpetta-kirjani pois enkä välittänyt uusien ilmestymisestä tuon taivaallista. Viime viikolla löysin tämän kirjan kirjaston pokkarihyllystä tilanteessa, jossa oli pakko löytää joku kirja juuri sillä sekunnilla aloitettavaksi (taisi olla junamatka tai jotain vastaavaa täydellistä lukuaikaa edessä). Päätin antaa Kaylle vielä mahdollisuuden.

Kirja oli yllättävänkin uskottava, mutta siis silti vielä ihan liian epäuskottava. Lucy ja Marion ovat osaltaan ihan liian hyviä ja täydellisiä ja samalla niissä on ihan liikaa virheitä. Ne eivät vaan ole uskottavia hahmoja.

Juoni oli sitä samaa lääketieteellistä ja teknistä tauhkaa mihin Cornwell sortuu aina, kun muuhun ei ilmeisesti pysty!

Patricia Cornwell: Valokeilassa - Kay Scarpettan tutkimuksia (The Scarpetta factor 2009) Otava, suom. Ilkka Rekiaro
Arvio: ** Epäuskottava