Jennifer Worth: Hakekaa kätilö!

Tällä kertaa katsoin tv-sarjan ensin ja sitten luin kirjan. Yleensähän katson tv-sarjaa kommentoiden jatkuvasti, ettei se noin mennyt eikä kirjassa ollut tällaista kohtausta. Se varmaan liittyy myös mielikuvitukseen: kirjaa lukiessa kuvittelee kohtaukset tietynlaisiksi eikä tv-sarjassa ole toteutettu niitä ainakaan sillä samalla tavalla. Jos kirjan lukee jälkikäteen, tuntuu siltä että kaikki menee niin kuin tv-sarjassa: se mikä on tarkoitus täyttää mielikuvituksella, onkin jo täytetty tv-sarjan luomilla kuvilla. Vähän tylsää.

Kirjan juoni on tiivis kuvaus nuoren kätilön työstä ja vapaa-ajasta nunnien kanssa. Hahmot olivat hyvin samanlaisia kuin tv-sarjassakin, rakkaustarinat vain loistivat poissaolollaan. Ilmeisesti on mahdotonta tehdä tv-sarjaa tai elokuvaa, ellei siihen sullota tiettyä määrää rakkaustarinoita.

Koskettavinta oli 1950-luvun lontoolaisen köyhälistön elämänmyönteisyys hyvin vaikeiden olojen keskellä. Kuusikymmentä vuotta sitten ei ollut e-pillereitä, pyykinpesukonetta tai kunnon lääkkeitä. Sairaalaa pidettiin vain köyhäintalon jatkeena eikö sinne haluttu mennä. Hieno kirja!

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö! (Call the midwife - a true story of the East End in the 1950s 2002) Otava, suom. Eija Tervonen
Arvio: **** Niin tuttu

Rosamund Lupton: Sisar

Innostuin Luptonista niin paljon, että luin esikoisteoksenkin samoin tein. Näkökulma oli vähintään yhtä omituinen kuin toisessakin teoksessa. Taas kerrottiin tarinaa jollekin muulle: viimeksi kertoja oli kuollut, mutta nyt kuuntelija oli kuollut. Tämä jälkimmäinen tapa tuntuu järkevämmältä.

Juoni oli johdonmukainen ja outo samaan aikaan. Samoin se oli periaatteessa kronologinen, mutta samaan aikaan kulki kaksi säiettä jatkuvasti. Lopussa vielä selviää, että toinen niistäkin oli fiktiivinen.

Itse teemat olivat ajankohtaisia: lääketieteen kehittämisen etiikka ja ihmisten oman edun tavoittelu.

Rosamund Lupton: Sisar (Sister 2010) Gummerus, suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Arvio: **** Hieno kuvaus käsittämättömästä asiasta

Rosamund Lupton: Mitä jäljelle jää

Sinänsä ihan tavallinen dekkari oli kirjoitettu ainutlaatuisesta näkökulmasta: kuolevan vaimon sielu/henki/tms. seuraa miestään ja muita selvittääkseen tyttärensä murhayrityksen, samalla hän kertoo asioita miehelleen, joka ei kylläkään kuule mitään.

Juoni on hyvin klassinen: ensin poliisi huomaa tilanteen tuhopoltoksi, sitten myöntää sen olevan murhayritys ja lopulta käydään viiden ihmisen kierros ennenkuin oikea epäilty joutuu suurennuslasin alle.

Loppuratkaisu on päähenkilön kannalta traaginen, mutta uskottava. Pitäisiköhän lukea myös Luptonin aikaisempi kirja?

Rosamund Lupton: Mitä jäljelle jää (Afterwards 2010) Gummerus, suom. Tero Valkonen
Arvio: *** Tosi omituinen

David Nicholls: Sinä päivänä

En pysty millään muistamaan tämänkään kirjan osalta miksi aikanani tämän varasin. En tunne kirjailijaa enkä kirjaa. Kirja oli kuitenkin lukemisen arvoinen.

Juonen kulku on hieno. Emma ja Dexter tutustuvat opiskellessaan ja heidän ystävyytensä, toveruutensa ja jopa rakkautensa jatkuu vuosien ajan enemmän ja vähemmän aktiivisena. Molempien tarina parikymppisestä nelikymppiseksi sisältää aineksia, joihin lähes kaikkien on helppo samaistua, ainakin siis 60-70-luvulla syntyneiden.

Dexter on levoton bilettäjä, joka huomaa yhtäkkiä olevansa liian vanha bilettämään ja Emma taas hiljaisempi joka ei oikein edes uskalla tehdä sitä mitä haluaa vaan valitsee helpomman tien mieluummin.

Tuo samaistumis-kokemus on siis parasta. Vaikka kummankaan koko tarina ei varmaankaan sovi kellekään lukijalle, niin hahmoissa on piirteitä ja juonessa on käänteitä, jotka tuntuvat tutuilta kaikille. Se on jopa niin läpinäkyvää, että tulee mieleen onko se laskelmoitua.

David Nicholls: Sinä päivänä (One day 2009) Otava, suom. Sauli Santikko
Arvio: **** Hiano kirja!

John Le Carré: Pakanalaulu

Luin kirjan puoleen väliin asti englanniksi ja loput suomeksi. En usko että kirja siitä paljon kärsi.

Le Carrén "Uskollinen puutarhuri" oli aidosti hyvä kirja, mutta "Pakanalaulun" kaltaista tuhoon tuomittua toilailua vihaan. Tulee ihan kamala olo, kun jo ennalta näkee että päin honkia mennään. Siksi onkin ihan oikein että päähenkilö, Salvo, joutui kirjan lopuksi vankilaan.

John Le Carré: Pakanalaulu (The mission song 2006) Tammi, suom. Erkki Jukarainen
Arvio: * Pään seinään hakkaamista koko kirja!