31.12.2009

Agatha Christie: Golfkentän murha

Joskus tuntuu hassulta, että tällainen "huonokin" Christie on näin hyvä. Tätä ei kai pidetä minään mestariteoksena, mutta tämäkin on todella hyvä tavallisella mittapuulla. Mutta jotta voisin erotella näitä Christien kirjoja, minun on pakko käyttää erityistä Christie-asteikkoa!

Golfia tuntematta mietin pitkään mitä tuossa alkuteoksen nimessä sana "links" tarkoittaa. Se ei siis ole saksaa ja tarkoita vasenta vaan se on "Isossa-Britanniassa hiekkapohjaisista, dyynimäisistä ja ruohopeitteisistä merenranta-alueista käytetty nimitys. Golfkenttien alkukoti ja usein lähes sinällään käyttökelpoinen golfkentän maapohja." Olisi tietenkin hiukan tyhmää nimetä kirja "Murha golfkentälle sopivalla maapohjalla". Ymmärrän siis miksi nykyiseen nimen käännökseen on päädytty vaikka se ei olekaan täydellinen käännös.

Poirotin päättelykyky on kyllä mieletön, mutta ehkä minäkin alan päästä jo jyvälle. Lähes kaikki johtolangat olivat saaneet minunkin hoksottimeni heräämään niin että huomasin että niissä oli jotain erikoista. En tietenkään nähnyt mihin ne johtaisivat. Christien suhtautuminen naisiin on kyllä hauskaa. Naiset voidaan usein eliminoida tekijöiden joukosta vain koska he ovat "heikompia". Yleensä sillä viitataan fysiikkaan, mutta olen varma että joskus siihen sisältyy myös usko naisten henkiseenkin alemmuuteen. Silti yksittäiset naiset kuvataan henkisesti vahvoiksi ja oveliksikin.

Agatha Christie: Golfkentän murha (Murder on the links 1923) WSOY, suom. Niilo Pakarinen
Arvio: *** Nokkela

Henning Mankell: Rauhaton mies

Ihan aluksi terveisiä Otavalle: luuletteko te että kirja myy paremmin jos kanteen kirjoitetaan "Wallander" isommalla kuin kirjan nimi? Toinen asia on takakannen teksti. Ainakin kerran kirjassa mainitaan, että Håkan ei ole Lindan appiukko, mutta silti se pitää sinne takakanteen präntätä. Luulen että 90 % niistä jotka tämän kirjan ostaa tai lainaa, tekisi sen vaikka kannet olisi pikimustat, vain kirjailijan nimi ja kirjan nimi siihen kirjoitettuna. Mutta kai kustantajan täytyy sitten yrittää saada se viimeinenkin 10% kiinnostuneiksi...

Kirja itsessään oli selvä vastaisku Mankellilta niille, jotka vinkuu koko ajan lisää Wallandereita. Kai tämä sitten oli viimeinen, mutta jäi sinne silti mahdollisuus kirjoittaa vaikka lisääkin.

Juoni oli tavan mukaan hyvin monimutkainen ja loppuratkaisu ei ollut kuitenkaan se "virallinen totuus". Lukiessa en voinut välttyä tunteelta, että Wallander muistuttaa komisario Guido Brunettia. Mahtaakohan Leon lukea Mankellia tai päinvastoin?

Kirja otti kantaa moniin nykypäivän ilmiöihin, eniten ehkä Lindan sambon, Hansin, kohdalla (yllätykset rahoitusmarkkinoilla, islantialsiten tekemä puhallus). Mankell rakensi tässä kirjassa Wallandersita sankarin, joka ei oikeastaan tee mitään väärää tai pahaa.

Henning Mankell: Rauhaton mies (Den orolige mannen 2009) Otava, suom. Päivi Kivelä
Arvio: *** Liiankin tyypillinen

27.12.2009

Kari Hotakainen: Ihmisen osa

Kirjan päähenkilö, Salme, on ennenkaikkea äiti, joka ei malta oikein päästää lapsiaan omille teilleen. Vaikka he asuvat kaukana, hän lähettää postikortteja, joissa on neuvoja elämään. Salme "myy" elämänsä kirjailijalle, jolla ei ole inspiraatiota. Salmen lasten elämät ovat raskaita, mutta esikoisen lapsen kuolema murtaa koko perheen ja saa sen ryhtymään äärimmäisiin tekoihin.

Salmen tapa katsoa maailmaa on niin tarkkanäköinen, että itsekin tuntee itsensä pieneksi ja tyhmäksi. Salmen elämä on jopa helppoa, koska asiat ovat niin selkeitä. Ei välttämättä mustavalkoisia, mutta selkeitä.

Luin kirjan monessa palassa vaikka se lyhyt onkin. Kirja varmasti kärsi siitä.

Kari Hotakainen: Ihmisen osa (2009) Siltala
Arvio: **** Hyvä

19.12.2009

John Grisham: Avustaja

Aina kun aloitan uuden Grishamin niin odotan jotain suurta, jotain Firmaan ja Valamiehiin verrattavaa. Mutta Grishamilta on terä pois. Jollain hämärällä tavalla Grisham on liian nykyaikainen ja liian kaukana Memphisistä ja Clantonista.

Tämän kirjan juoni oli selitetty jo takakannessa ja jos kirjan juoni mahtuu takakanteen niin ei se silloin kovin kummonen voi olla. Yalen priimus Kyle joutuu kiristyksen kohteeksi ja on vähän aikaa kiristettävänä. Ystävänsä murhan jälkeen hän päättää paljastaa kaiken, mutta kun FBI:n pitäisi pidättää kiristäjät, niin he ovat jo kaukana. Kylelle tarjotaan todistajansuojeluohjelmaa, mutta hän päättää palata isänsä luo. Ja siihen kirja loppuu. Tästä olisi voinut jatkaa vielä vaikka kuinka. Esimerkiksi että kuinka kymmenen vuoden päästä kiristääjät ovat taas Kylen kannoilla ja miten hän selviää.

Yhtään oikeasti jännittävää kohtaa ei ollut koko kirjassa. Oli vähän sellanen "tässä pedataan nyt tulevia kohtauksia" -fiilis, muttei se sitten johtanutkaan mihinkään.

John Grisham: Avustaja (The associate 2009) WSOY, suom. Anu Niroma
Arvio: ** Hyvin pliisu

12.12.2009

Donna Leon: Ystävä sä lapsien

Vaihteeksi Leonin aiheena oli muu kuin ympäristö: laittomat adoptiot. Käsittely oli samanlaista kuin aina ennenkin: Brunetti alkaa tutkinnan omin päinsä, saa niihin Pattalta periaatteessa luvan, selvittää jutun vaikka se on tosi monitahoinen ja varsinainen syyllinen jää rankaisematta olosuhteiden vuoksi. Yllättävää oli että kirjan mukaan HIV-postiivista ei voi laittaa vankilaan. Sellainenhan voi johtaa melkoiseen anarkiaan. Lisäksi kirjassa apteekkari kirjoittaa lähetteitä erikoislääkärille. Tiedän että italialaiset ovat outoja, mutta että näin outoja...

Brunetti kuvataan vähän samanlaisena vanhana ukkona kuin Mankell kuva Wallanderia. Molempia ärsyttävät nykyajan tekniikka ja he itse keskittyvät perinteiseen tutkintaan. Samalla he hoitavat suhteita hallintoon ja jakavat yksityiselämänsä lukijan kanssa.

Donna Leon: Ystävä sä lapsien (Suffer the little children 2007) Otava, suom. Kristiina Rikman
Arvio: *** Aika tavallinen

7.12.2009

Stephenie Meyer: Aamunkoi

Ennakkotietona tiesin, että Bellasta tulee vampyyri. Sitähän valmisteltiin jo koko edellinen kirja. Kirjan nimikin sen kyllä paljasti. Uutta sen sijaan oli, että Bella saa lapsen. Joskus tuntuu että Meyer kirjoittaa idiooteille. Minä ainakin tajusin heti, kun Carlisle kertoi kromosomeista, että Jacobilla tulee olemaan rooli lapsen elämässä. No tajusivat muutkin sen sitten myöhemmin.

Minua jäi harmittamaan, että Volturit "jäivät henkiin". Maailmasta olisi varmasti tullut parempi paikka, jos heidät olisi tuhottu. No, se oli Meyerin ratkaisu. Se jättää myös mahdollisuuden kirjoittaa joskus viides osa, jossa Volturit taas uhkaavat Culleneiden elämää.

Juoni oli paremmin rakennettu ja nopeatempoisempi kuin kahdessa edellisessä kirjassa. Ehkä ne aiemmat olivatkin vain eräänlaista "alkusoittoa" tälle.

Suomentajalle terveisiä, että kirjassa tuskin tarkoitettiin kalakoukkuja! Pallokartankin kanssakin on vähän niin ja näin. Näin käy kun suomentaja ei osaa enää suomea vaan kääntää asioita sanasta sanaan. Kielemme rikkaus on juuri se, ettei muiden kielen yhdyssanoja niin vain käännetä...

Stephenie Meyer: Aamunkoi (Breaking dawn 2008) WSOY, suom. Pirkko Biström
Arvio: **** Hyvä