Ihan aluksi terveisiä Otavalle: luuletteko te että kirja myy paremmin jos kanteen kirjoitetaan "Wallander" isommalla kuin kirjan nimi? Toinen asia on takakannen teksti. Ainakin kerran kirjassa mainitaan, että Håkan ei ole Lindan appiukko, mutta silti se pitää sinne takakanteen präntätä. Luulen että 90 % niistä jotka tämän kirjan ostaa tai lainaa, tekisi sen vaikka kannet olisi pikimustat, vain kirjailijan nimi ja kirjan nimi siihen kirjoitettuna. Mutta kai kustantajan täytyy sitten yrittää saada se viimeinenkin 10% kiinnostuneiksi...
Kirja itsessään oli selvä vastaisku Mankellilta niille, jotka vinkuu koko ajan lisää Wallandereita. Kai tämä sitten oli viimeinen, mutta jäi sinne silti mahdollisuus kirjoittaa vaikka lisääkin.
Juoni oli tavan mukaan hyvin monimutkainen ja loppuratkaisu ei ollut kuitenkaan se "virallinen totuus". Lukiessa en voinut välttyä tunteelta, että Wallander muistuttaa komisario Guido Brunettia. Mahtaakohan Leon lukea Mankellia tai päinvastoin?
Kirja otti kantaa moniin nykypäivän ilmiöihin, eniten ehkä Lindan sambon, Hansin, kohdalla (yllätykset rahoitusmarkkinoilla, islantialsiten tekemä puhallus). Mankell rakensi tässä kirjassa Wallandersita sankarin, joka ei oikeastaan tee mitään väärää tai pahaa.
Henning Mankell: Rauhaton mies (Den orolige mannen 2009) Otava, suom. Päivi Kivelä
Arvio: *** Liiankin tyypillinen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti