Henning Mankell: Kennedyn aivot

Suhteeni Mankelliin alkaa olla ristiriitainen: Wallanderit ovat periaatteessa hyviä, mutta ne kärsivät suuren inflaation tv-sarjojen myötä, nämä ei-Wallanderit ovat hyviä, mutta en osaa laittaa niitä oikeaan viitekehykseen. Mankellin asuminen Mosambikissa leimaa tätä kirjaa voimakkaasti, eikä Kennedyn aivot liity kovin paljon mihinkään.

Juoni oli hyvin Mankellmainen, välillä tilanteet tai jopa lauserakenteet (onko mahdollista käännöskirjassa?) tuntuivat niin tutuilta, että automaattisesti ajattelee olevansa Ystadissa. Juoni poukkoili paikasta toiseen, mutta eteni kronogisesti ja seurasi päähenkilöä. Se teki kirjasta selkeän ja oli hyvin Mankellmainen piirre.

Mankell on hyvä kirjailija, enkä uskalla tarkastaa Wikipediasta kuinka monta näitä post-Wallandereita on olemassa, etten ahmi kaikkia kerralla. Luen vaan yhden aina silloin tällöin kun eteen tulee sopiva. Riittää pitempään...

Henning Mankell: Kennedyn aivot (Kennedys hjärna 2005) Otava, suom. Laura Jänisniemi
Arvio: *** Tasainen

Anders Roslund & Börge Hellström: Lokero 21

Roslund ja Hellström kirjoittavat sujuvasti ja juonet ovat aina hyvin rakenneltuja ja ottavat vielä kantaakin yhteiskuntaan, MUTTA...

Tässä nimenomaisessa kirjassa oli iso vika. Grens pimitti todisteita suojellakseen kuolleen ystävänsä perhettä. Se oli jo ihan tarpeeksi kamalaa, kun samalla tiesi että Grens sai jatkaa poliisina. Olenhan lukenut myös tulevan kirjan "Tyttö katujen alta". Tilannetta pahensi se, että Grensin alainen Sundqvist jatkoi todisteiden salailua samasta syystä. Lopussa lukijalle paljastetaan, että nimenomaan tuon kuolleen ystävän vaimo onkin pahin pahis koko jutussa. Poliisit eivät saa sitä kuitenkaan koskaan tietää.

Tämä negatiivisuus melkein pilasi koko lukukokemuksen. Aloin melkeinpä vihata tätä kirjaa. Ei se kai vihaani kuitenkaan ansaitse...

Anders Roslund & Börge Hellström: Lokero 21 (Box 21 2005) WSOY, suom. Veijo Kiuru
Arvio: *** Ihan kamala, siis ei kirjana vaan juoneltaan

Arnaldur Indriðason: Talvikaupunki

Ymmärrän kyllä, että maahanmuuttajiin kohdistuu paljon rikoksia, mutta hyvin monet dekkarikirjailijat ovat ottaneet nimenomaan ne aiheikseen viime vuosina. Toinen suosikkiaihe on väkivalta ilman mitään järkevää syytä. Tässä kirjassa esiintyy siis molemmat. Ei siinä mitään, media ja persuthan pitää kyllä huolta maahanmuuttajien tekemistä rikoksista eli lienee ihan aiheellista kirjoittaa myös kääntöpuolesta.

Erlendurin oppi-isä Marion Briem kuolee tässä kirjassa. Hän muistutti paljon Wallanderin vastaavaa, Rydbergiä, joka muistaakseni myös kuoli, en ole kyllä ihan varma siitä. Erlendurin lapset jäävät tässä vähän taka-alalle, mutta muistuttavat itsestään sentään välillä.

Jos aiemmin lukemassani Indriðasonin kirjassa Islanti näyttäytyy melko takapajuisena maana niin tämä oli jo hyvinkin moderni. Mitenköhän maailma muuttuu näissä kirjoissa, kun tapahtumat alkavat sijoittua Icesaven jälkeiseen aikaan...

Arnaldur Indriðason: Talvikaupunki (Vetrarborgin 2005) Blue Moon, suom. Seija Holopainen
Arvio: *** Keskinkertainen

Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Tästä kirjasta mua vinkkasi RJS (kiitos) enkä tiennyt mitään muuta kuin vinkin "hieno tunnelma" kun aloitin.

Kirjan kertomuksen runko on näin jälkikäteen ajateltuna mitäänsanomaton. Hienoa onkin että loppujen lopuksi juoni jää sivuseikaksi kirjan tunnelman rinnalla.

Kirja kertoo nuoresta kirjailijanaisesta, joka lähtee maalle kirjoittaakseen kirjan. Siellä hän kohtaa vanhan naisen joka ei usko enää koskaan tuntevansa iloa tai onnea. Naiset ystävystyvät herkällä tavalla ja pitävät huolta toisistaan.

Kirjan lukeminen aikaansai rauhallisen ja "lempeän" olon. Vaikka luin sitä pätkissä niin aina vaikutus oli sama.

Lukijat ovat pyytäneet, että mainitsisin myös tilanteen johon kirja sopii. No tämä kirja sopii vaikka matkustustilanteeseen, jossa kulkuneuvo ja odotusaula vaihtuu, mutta tunnelma säilyy positiivisena huutavista lapsista, nälästä ja myöhästymisestä huolimatta juuri tämän kirjan avulla.

Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (Let me sing you gentle songs 2005) Gummerus, suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Arvio: ***** Hieno tunnelma

Jarkko Sipilä: Likainen kaupunki

Sipilän Takamäki on tavallisuudessaan ja inhimillisyydessään hyvin uskottava, mutta onko hän jopa vähän liian tavis? Kirjat voisivat edetä paremmin jos Takamäki olisi selvä päähenkilö. Nyt tarinaa vie eteenpäin hyvin vahvat persoonat niinkuin vaikka Suhonen. Toisaalta Suhonen sopisikin paremmin päähenkilöksi juuri vahvuutensa takia.

Tässä kertomuksessa tulee taas esiin poliisien keskinäinen kilpailu, tällä kertaa se vaan koski keskusrikospoliisia eikä suojelupoliisia niin kuin yleensä.

Minusta Pääkalloprikaati oli hyvä keksintö. Olen ymmärtänyt että siihen törmätään vielä tulevaisuudessakin!

Jarkko Sipilä: Likainen kaupunki (2005) Gummerus
Arvio: *** Ihan jees

Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotoisin

Kirja kertoo maahanmuuttajista Malmössä. Se ei ole mikään romaani arjesta, vaan se nostaa esille asioita, joita "virallinen maahanmuuttopolitiikka" ei nää. Tottakai on ne normaalit kliseetkin: fyysikko lastenhoitajana ja kapinoivat muslimitytöt.

Kirja ei varsinaisesti puolustele Ruotsin maahanmuttopolitiikkaa vaan näyttää avoimesti niitä ristiriitoja, joita syntyy kun täysin erilaisia ihmisiä sopeutetaan toisiinsa. Iranilaisäidin kysymys siitä miksi häntä ei koskaan kutsuta ruotsalaisperheeseen kylään, on ihan aiheellinen. Mutta pitääkö ruotsalaisten muuttaa tapojaan ja perinteitään vai toisinpäin. Samaisen äidin pyrkimys oppia puhumaan ruotsia kunnolla on hellyyttävä, mutta täysin mahdoton niin kauan kun ainoat kontaktit ruotsalaiseen yhteiskuntaan muodostuvat lasten välityksellä.

Lasten rooli onkin omituinen, olla vanhempiensa tulkki ja opastaja pienestä pitäen. Perheen tytär kapinoi vanhempiaansa vastaa pitämällä huivia. Asioita katsotaan maahanmuuttajien näkökulmasta, joka on ainakin minun hiukan vaikeaa muuten nähdä.

Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotoisin (Kalla det vad fan ni vill 2005) Otava, suom. Leena Peltomaa
Arvio: *** Hauska

Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi

Jonkun muun mielestä kirjamakuni on kehittymätön, mutta se on minun oma kirjamakuni, jota on kehitetty ainoastaan lukemalla tuhansia kirjoja. Enkä siis pitänyt tätä kirjaa oikeen minään. Siitä puuttui jonkinlainen koukku, joka kirjassa aina pitäisi olla. Ei tämä ollut huono kirja, mutta pliisu kuitenkin.

Kirja kertoo vanhasta miehestä, joka haluaa mennä naimisiin hyvin paljon nuoremman naisen kanssa. Nainen tarvitsee avioliiton saadakseen jäädä maahan. Aika tavallinen tarina, jolla on kuitenkin kaikkien kannalta onnellinen loppu. Ärsyttävää siis!

Oikeastaan kirja käsittelee minä-kertojaa eli miehen nuorempaa tytärtä, joka kirjan kuluessa kuulee perheensä tarinan. Siinä tarinassa ei oltu sankareita, mutta siinä jäätiin henkiin.

Ne traktorit olivat aivan sivuosassa ja minulle jäi nälkä lukea lisää traktoreista. En vaan oikein löytänyt netistä enkä kirjastosta mitään traktorien historiasta tarpeeksi aikaiselta ajalta...

Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (A short history of tractors in Ukrainian 2005) Sammakko, suom. Vesa Suominen
Arvio: *** Tavanomainen

Matti Rönkä: Ystävät kaukana

Kirjan aluksi Viktor elää onnellisena Marjansa kanssa puutalossa Tapanilassa ja bisneksetkin sujuvat. Joku kuitenkin haluaa Viktorin kaikki liiketoimet. Alkaa mieletön jahti rajan yli Sortavalaan, jossa Viktor tapaa parhaan ystävänsä Karpovin, nykyisen vihollisensa.

Kirjan henkilöt ja tilanteet ovat luultavimmin keksittyjä, mutta ne voisivat olla vaikka mistä maailmanluokan vakoilujännäristä. Siihen malliin Viktor käyttää koodisanoja ja hävittää radioita. No, Viktorillahan on kavereita vaikka missä ja lopuksi hän "voittaa" sotansa. Tähän venäläiseen "kaverin karkoittamiseen" kuuluu kuitenkin, että Viktor lupaa pitää huolta entisen parhaan ystävänsä isovanhemmista kun Karpov kerran itse estyy tekemästä sitä "karkotuksensa" takia.

Rönkä kirjoittaa vähän nykäsmäiseen tapaan sankarista, joka on "pahis", mutta jolla on kuitenkin moraali ja joka tekee rikoksiaan tiukoissa moraalin asettamissa rajoissa. Korhonen (poliisi) taas on hyvä ystävä juuri niin kuin roisto ja poliisi vain voi.

Matti Rönkä: Ystävät kaukana (2005) Gummerus
Arvio: *** Tasaisen varmaa Rönkää

George R. R. Martin: Korppien kestit

Kirja käsittelee kaikkia niitä hahmoja joita vihaan ja halveksin: Cerseitä, Jaimea ja Sansaa. Onneksi seassa on muutama luku myös Samwellia, Aryaa ja Briennea. Pettymys on se, että Catelyn on muuttunut kuoltuaan paljon kovemmaksi eikä anna anteeksi edes Briennelle.

Kirjailija pyytää kyllä lopuksi anteeksi ja sanoo, että seuraava kirja sitten kertoo Jonista, Stannisista ja Danysta. Ilmeisesti se tarkoittaa, että ajallisesti ei päästä yhtään eteenpäin vaan jauhetaan samoja aikoja kun tässäkin, mutta eri ihmisille ja eri paikoissa. Toivoisin vaan, että tulisi jo talvi ja kevätkin vielä...

Tätä kirjaa lukiessani aloin taas miettiä yhtäläisyyksiä "Taruun". Luulisi englanninkielisessä maailmassa nimiä riittävän, mutta tässäkin on Samwell, jolla on samanpituinen ja samantyylinen sukunimi kuin "Tarussakin" (Gamgi - Tarly).

George R. R. Martin: Korppien kestit (A feast for crows 2005) Kirjava, suom. Satu Hlinovsky
Arvio: * Täysin turha kirja

Anne B. Ragde: Erakkoravut

Kun luin "Berliinin poppeleita" luulin että se olisi ainokainen. RJS kuitenkin valaisi minua ja kertoi että kyse onkin 3-osaisesta sarjasta ja että tämä toinen osa olisi enemmänkin vain pakollinen paha ennen kolmatta ja viimeistä kirjaa.

Kun lähtee lukemaan kirjaa ilman sen suurempia odotuksia niin yleensä kirja onkin odotettua parempi. Niin kävi nytkin. Tässä kirjassa syvennettiin kaikkia hahmoja, mutta esim. Margido ja Torunn saivat myös aivan uusia piirteitä. Edelleenkin Erlend oli ehdottomasti vaikuttavin hahmo kaikista. Toivon etä kolmannessa kirjassa Erlendin ja Krummen suuret suunnitemat talon osalta eivät onnistu vaan myös heidän täydellisessä elämässään olisi takapakin hetkiä.

Edelleen olen sitä mieltä, että Ragde olisi tehnyt fiksummin kun olisi jättänyt homman "Berliinin poppeleihin". Ei aina ole pakko tehdä jatko-osia ja luulen että joka tapauksessa kolmaskin osa jättää langanpäitä auki. Miksei niitä siis voinut jättää heti ensimmäisen oan jälkeen vaan rauhaan...

Anne B. Ragde: Erakkoravut (Eremittkrepsene 2005), suom. Tarja Teva
Arvio: **** Ei mikään "välikirja"

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa

Kirja aloitetaan ilmastonmuutoksella ja päätetään "waterworld"-mäiseen tilanteeseen. Aihe on akuutti ja faktat tärkeitä. Kirjassa nostetaan kuitenkin vain muutamia asioita esille ilmastonmuutoksesta: osoitetaan että vastaavaa on tapahtunut ennenkin (vrt. Atlantis), jäätiköiden sulamisen aiheuttamat megatsunamit yms. Anekdoottina kirjan lopuksi kerrotaan, että lopun jälkeen "geysir"-sanan merkityskin muuttuu merenalaisen ydinreaktorin aiheuttamaksi höyrysuihkuksi.

Kirjan "rakkaustarinat" olivat huonoja ja tarpeettomia. Toivoisinkin, että sellainen hömppä voitaisiin jättää minimiin (vrt. Tolkien: TSH). Olisi kiva lukea tällaisia "tieteellisiä" kirjoja ilman muuta hömppää.

Jälkihuomautuksessa todetaan, että tapaninpäivän 2004 tsunami lisättiin jälkikäteen valmiiseen tekstiin ja sen kyllä huomaa. Ensinnäkin koko asiasta puhuminen on tässä yhteydessä täysin tarpeetonta. Ko. tapahtumat kyllä opettivat kaikille mitä tsunami tarkoittaa, mutta ko. tapauksessahan se ei johtunut millään tavoin ilmastonmuutoksesta. Se korkeintaan osoitti kuinka vieraantuneita tällaisista luonnonilmiöistä ollaan nykyisin.

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (2005) Tammi
Arvio: *** Tärkeä aihe

Neil Gaiman: Hämähäkkijumala

Tämä oli pitkästä aikaa tosi virkistävä kokemus: fantasiaa, jossa samalla oli myös sääntöjä. Kirja kertoo vanhoista eläin-jumalista, jotka elävät nykyajassa.

Kirjan päähenkilö Paksu Charlie käy isänsä hautajaisissa, kuulee isänsä olevan jumala, tapaa jumala-veljensä, menettää tyttöystävänsä ja työpaikkansa. Sotku on monimutkaisen kuuloinen, mutta loppujen lopuksi yksinkertainen ratkaista.

Kaksi asiaa teki kirjasta hyvin tavanomaisen. Paksu Charlie kuulee vasta aikuisena, että hänen isänsä oli jumala ja että hänellä on veli, jota hän ei ole koskaan tavannut. Tällainen kuviohan on monissa lasten saduissa. Toinen hyvin tavanomainen asia oli parien muodostuminen uudelleen. Jo noin puolessa välissä tiesi että Rosie lähtee Spideriin matkaa ja että Charles on kiinnostunut Daisystä.

Kirja oli vaan kertakaikkiaan tosi hyvä!

Neil Gaiman: Hämähäkkijumala (Anansi boys 2005) Otava, suom. Inka Parpola
Arvio: **** Merkillinen, mutta samalla tavallinen

Stephenie Meyer: Houkutus

Lainasin tämän vain siksi, että kaikkialla puhutaan Meyerin kirjoista ja leffasta ja vaikka mistä. Hypetys ei taida olla ihan turhaa, mutta olen vähän liian vanha tällaiseen: "Oi, sitten hän käänsi päätään ja katsoi suoraan minuun. Sydäntäni ihan kouristi..." Siitäkin huolimatta kirja oli vaikuttava.

Juoni oli hieno: vampyyri, joka yrittää olla ilman ihmisverta ja elää ihan normaalia elämää, kohtaa ihmisen johon rakastuu. Aiheesta olisi voinut repiä hiukan monipuolisemmankin juonen ja toisaalta aika pian oli selvää, että Bellakin haluaa vampyyriksi. On aika helppo nähdä mitä tulevat kirjat pitävät sisällään, mutta sitä on kai turha enää spekuloida kun ne on jo saatavilla.

Suomennos oli kuin Tuija Lehtisen kirjoista takavuosina (se taitaa kyllä tarkoittaa 1980-lukua, taisin olla ala-asteella silloin). Suomennos oli siis sellanen teinijuttu, että ihan hirvitti. Saattaa kuitenkin olla että suomennos onkin vain uskollinen alkuperäisteokselle... Ohinmaa voisi kyllä miettiä hiukan sanojaan, esim. "pyöröportaat" antaa Googlella vain 50 hakutulosta kun "kierreportaat" antaa jo 19800 tulosta. Voihan ne "pyöröportaat" olla jotenkin poliittisesti korrektimpi ilmaisu, mutta huono joka tapauksessa.

Jotain tässä kirjassa kuitenkin oli koska luin sen 48 tunnin sisällä vaikka kävin töissä ja salillakin pari kertaa. Taisin siis pistää tähän kaiken liikenevän vapaa-ajan. Laitoin seuraavatkin kirjat varaukseen, toivottavasti saan ne pian. En malttaisi odottaa enää.

Stephenie Meyer: Houkutus (Twilight 2005) WSOY, suom. Tiina Ohinmaa
Arvio: **** Olen koukussa

Tommy Wieringa: Joe Speedboat

Tätä kirjaa on kuvattu takatekstissä kehitysromaaniksi, mutta itse haluaisin ajatella tätä hersyvänä romaanina, joka muistuttaa hyvin paljon John Irvingin tuotantoa. Kirjan päähenkilö ja minä-kertoja, Fransje, vammautuu ja elää sen jälkeen pyörätuolissa. Kun hän tapaa Joe Speedboatin, elämä muuttuu.

Pojat rakentavat lentokoneen, joka oikeasti lentää. Fransje treenaa toista käsivarttaan ja Joe keksii, että sehän olisi hyvä kädenväännössä. Niin Fransje pyörätuoleineen sitten kiertää ympäri Eurooppaa vääntämässä kättä samurai-opein. Lopulta Joe osallistuu Paris-Dakar-ralliin kaivinkoneella.

Juoneen kuuluu tietenkin myös tyttö, syömishäiriöinen PJ. Lopulta PJ menee naimisiin Cristofin kanssa, mutta lapsen isästä ei tule varmuutta.

Tommy Wieringa: Joe Speedboat (Joe Speedboat 2005) Avain, suom. Titia Schuurman
Arvio: *** Hersyvä

J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi

Tässä kirjassa selviää sivumäärään nähden aika vähän asioita. Malfoyn ja Kalkaroksen roolit lordi Voldemortin suunnitelmissa, Harryn tukiopetus ja Dumbledoren kuolema ovat merkittäviä tapauksia.

Muut asiat liittyvät lähinnä huispaukseen ja Harryn ja Ginnyn seurusteluun. Voi myös olla että tämä kirja oli jännittävämpi silloin kuin en vielä ollut lukenut viimeistä kirjaa. Nyt sitä vaan jotenkin odottaa lopullista ratkaisua.

Minulla ei ole viimeistä kirjaa kuin englanniksi ja taidan lukea sen suomeksi tähän perään. Taitaa tulla kirjastoreissu.

J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi (Harry Potter and the half-blood prince 2005) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: *** Vähän tylsä

Liza Marklund ja Lotta Snickare: Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan

Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen erityisesti on tärkeä. Siinä osoitetaan miten jo lapsesta asti tytöistä kasvatetaan tyttöjä ja pojista poikia. Siinä on mielenkiintoisia tutkimustuloksia siitä miten tytöt oppivat jo pienenä keskustelemaan, ymmärtämään ja palvelemaan ja pojat taas oppivat saamaan kaikki tarvittava pelkällä murahduksella.

Kirjan toinen osa kertoo miten naiset sitten vanhempana pärjäävät työelämässä ja miten huonosti heitä kohdellaan. Kolmas osa keskittyy ohjeisiin, joilla väistää ja hallita näitä "miinoja".

Itse en nää tätä asiaa ollenkaan näin. Itse olen töissä naisena erittäin miesvaltaisessa ympäristössä. Vuosikaudet luulin että minua kohdellaan niin kuin muitakin, mutta pikkuhiljaa minulle on valjennut, että minua saatetaan joissain tilanteissa kohdella "naisena". Siihen miinaan paras ratkaisu on "ottaa tilaa" ja "puhua miesten kieltä" niinkuin Lisa ja Lotta asian ilmaisee.

Perimmäisen näkemyseron itseni ja kirjoittajien välille asettuu kuitenkin ruotsalaisen ja suomalaisen yhteiskunnan erot. En esimerkiksi muista koskaan nähneeni Falkenbergin kaduilla yhtään "poikatyttöä" kaikkien niiden ruskettuneiden, vaaleahiuksisten, pitkäsääristen ruotsalaistyttöjen keskellä. Toisaalta Ville Niinistö sanoi eilisessä NYT-liitteessä, että "Ruotsissa miehet voivat näyttää tunteita ja olla monenlaisia. Suomessa on vielä hieman liikaa machokulttuuria." Ehkä Ruotsin tasa-arvo onkin sitä, että miehet muuttuvat vähän enemmän naisten kaltaisiksi ja Suomessa taas naiset muuttuvat vähän enemmän miesten kaltaiseksi.

Itse koen, ettei minua ole koskaan kotonani kohdeltu "tyttönä" ja minuun on uskottu ja pidetty mitä tahansa mahdollisena. On annettu tehdä virheitä ja oppia niistä. Voi olla, että Ruotsissa on enemmän Lotan isän kaltaisia perheenisiä, joiden mielestä tytöstä ei tule lääkäriä. Voi olla että ero johtuu myös ajasta, Lotta on minua 16 vuotta vanhempi.

Kirjassa kehotetaan verkostoitumaan erityisesti naisten kanssa. Henkilökohtaisesti kuitenkin kannatan verkostoitumista sekä miesten että naisten kanssa.

Liza Marklund ja Lotta Snickare: Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan (Det finns en särlskild plats i helvetet för kvinnor som inte hjälper varandra 2005) Otava, suom. Sanna Manninen
Arvio: ** Omituisia näkemyksiä, mutta suosittelen silti

Maria Eriksson: Mian salaisuus

Tämä on kyllä oikea jatkoromaanien äiti. Ensin Mia on kirjoittanut Marklundin kanssa kaksi kirjaa, sitten pari kirjaa itse (tämä ja "Mias systrar") ja toimittaja Monica Antonsson on kirjoittanut kirjan "Mia: sanningen on Gömda", jossa tarjotaan kai vähän erilaista näkökulmaa tapahtumiin. Kaiken huipuksi Mian esikoispoika, joka jätettiin kokonaan pois Marklundin kirjoista, aikoo kirjoittaa oman tarinansa. Siinä onkin aihetta kun miettii että lukee kirjoista oman äitinsä tarinaa ja huomaa itsensä pyyhityn pois kaikesta.

Tämä on vähän kuin huono iltapäivälehtilööppi, joka alkaa elää ihan omaa elämäänsä. Nämä kirjat vaan synnyttävät lisää kirjoja koko ajan. Aion luultavasti lukea Antonssonin kirjan ja Michaelin kirjan myös, jos ne vaan joskus ilmestyy suomeksi.

Maria Eriksson: Mian salaisuus (Mias hemlighet 2005) Bazar, suom. Laura Jänisniemi
Arvio: ** Pliisu

Markus Zusak: Kirjavaras

En tiennyt mitä odottaa ja olikin melkoinen yllätys tajuta, että kertojana oli kuolema. Kirjavaras taas oli pieni tyttö, joka ei osannut alussa edes lukea. Oli myös vähän asian suurentelua kutsua Lieseliä kirjavarkaaksi. Ei se nyt niin montaa kirjaa vienyt. Ja syyhän oli hyvä.

Varsinainen tarina kertoo Lieselin elämästä 1930-luvulla saksalaisessa pikkukaupungissa. Perhe kätkee juutalaisen Maxin kellariinsa ja Lieselin kasvatti-isä opettaa Lieselin lukemaan "Haudankaivajan käsikirjalla".

Kuolema kertojana on hauska yksityiskohta. Kuolema ei halua rakentaa mitään jännitystä vaan paljastaa suuret tapahtumat lähes poikkeuksetta etukäteen. Kukaan ei siis kuole yllättäen.

Tällainen saksalainen näkökulma on hyvin tervetullut. Vielä kun joku kirjoittaisi kirjan "rouva Dillerin" näkökulmasta. Diller oli natsimielinen kauppias tässä kirjassa. Eli miten tavallisesta saksalaisesta kasvaa natsi. Missä kohtaa ihminen kasvaa niin kieroon.

Markus Zusak: Kirjavaras (The book thief 2005) Otava, suom. Pirkko Biström
Arvio: **** Merkittävä

Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia

Kirjan alku on kutkuttavan jännittävä. Istuin bussipysäkillä ja missasin kaksi bussia kun keskityin lukemiseen...

Larsson osaa kyllä pitää juonen koko ajan riittävän selkeänä seurata ja samalla niin monisäikeisenä, etä koko ajan nurkan takana odottaa yllätyksiä. Kirjan päähenkilö Mikael Blomkvist tuomitaan kirjan alussa vankeuteen ja sakkoihin perättömästä jutusta. Kirjan lopussa hän kirjoittaa paljon pahemman jutun samasta aiheesta. Väliin mahtuu kuitenkin Vangerin suvun salaisuuksien ratkominen.

Kirjan ehdottomasti paras henkilö on Lisbeth Salander: 24-vuotias tyttö, jolla on holhooja, koska häntä pidetään jälkeen jääneenä. Hän taitaa kuitenkin olla kaikkein terävin henkilö koko kirjassa. Onhan tässäkin hahmossa vikansa. Jotenkin se on vähän liian täydellinen rooliinsa, mutta kirjailija on pitänyt linjansa täydellisestä hahmosta hyvin. Varsinkin se lopun pehmoilu kuuluu niin kuvioon, että vähän ällöttää.

Tämän kirjan juoni tuo auttamatta mieleen Lisa Marklundin kirjat, onhan tapahtumapaikkana Tukholma ja sen lähiseutu ja päähenkilönä toimittaja. Samalla tavoin tämäkin kirja vangitsi minut lukemaan kuin Marklundit, mutta jollain tavalla tämä on merkittävämpi. Ensinnäkin koska tämä on pitempi ja Mikael Blomkvistia on helpompi ymmärtää kuin Annika Bengtzonin jatkuvia "vääriä" valintoja.

Taidan lukea tämän Millenium-sarjan muutkin kirjat. On toisaalta helpottavaa tietää, että koukkuun näihin ei voi jäädä, koska näitä ei tule lisää enää näiden kolmen jälkeen...

Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia (Män som hatar kvinnor 2005) WSOY, suom. Marja Kyrö
Arvio: **** Tähtiä on niin monta kuin dekkari voi saada

Javier Cercas: Valon nopeus

Ensimmäiset 50 sivua oli niin tylsiä että melkein lopetin jo kesken, mutta kun tarina pääsi vauhtiin, se oli nopeatempoinen.

En ole lukenut paljonkaan espanjalaista kirjallisuutta ja tämä oli kyllä mukava alku. Tarina kertoi loppujen lopuksi traumaattisesta Vietnamin sodan veteraanista ja aiheessa olisi ollut mahdollisuuksia vaikka minkälaisia kliseisiin, mutta ne vältettiin. Hieno kirja koskettavasta aiheesta, ihmisen traumasta.

Javier Cercas: Valon nopeus (La velocidad de la luz 2005) Bazar, suom. Satu Ekman
Arvio: **** Hämmentävä tapaus