Mika Waltari: Tanssi yli hautojen

Odotin paljon tältä kirjalta. Tämän kirjan myötä aloin pohtia enemmänkin historiallisen romaanin oikeutusta. Joissain kirjoissa keksityt päähenkilöt kelluvat todellisten historiallisten tapahtumien laineilla vaikuttamatta niihin. Waltarin henkilöt taas aikaansaavat nuo laineet ja se tekee koko kirjasta epäuskottavan saman tien.

Tapahtumat sinänsä olivat hyvä kertaus tuohon historian kohtaan, mutta mietin jatkuvasti miten paljon tapahtumista on totta. Kirja meinasi jäädä jopa kesken, mutta skarppasin lopussa ja luin sen loppuun.

Mika Waltari: Tanssi yli hautojen (1944) WSOY
Arvio: *** Ei mitenkään ihmeellinen

Mika Waltari: Fine van Brooklyn

En ole lukenut Waltarilta aikaisemmin muuta kuin historiallisia romaaneja. Tätä lainatessani kirjastohoitaja sanoi, että siinä onkin sitten vähän sellaista erilaista naiskuvaa. En oikein tiennyt mitä tästä huomautuksesta olisi pitänyt ajatella.

Kirja kertoo viattomasta, suomalaisesta tiedemiehestä, joka asuu Pariisissa mutta lähtee lomalle Bretagneen, Carnaciin. Siellä hän tapaa sattumalta tytön, Finen, joka pyörittää päähenkilön pikkusormensa ympärille onnettomin seurauksin.

Finen hahmo on kaunis, manipuloiva ja niin määrätietoinen. Hahmossa on paljon samaa kuin Neferneferneferissä, mutta tietenkin paljon laimeampana. Voin kuvitella, että 1940-luvun Suomessa tämän kirjan teksti on ollut uskaliasta. Nykylukijaa se vähän naurattaakin. Uskaliain sana koko kirjassa on "aistillinen". No ajat muuttuvat.

Lukemassani painoksessa kirjan sivut ovat paksuja, melkein kuin kartonkia ja fonttikin on vanhahtavaa. Se tuo jotenkin tuon aikaeron paremmin esille kuin jos olisi lukenut uusintapainoksen viime vuosilta.

Mika Waltari: Fine van Brooklyn (1942) WSOY
Arvio: *** Lukemisen arvoinen