28.4.2008

Alexander McCall Smith: Kirahvin kyyneleet, Mma Ramotswe tutkii

Turvallinen kirja. Afrikkalaista mietiskelyä ja kiireetöntä elämäntapaa.

Hiukan kirjassa häiritsi J.L.B. Matekonin kotiapulaisen tyhmyys. Se kai sopi kirjan juoneen paremmin. Molemmat pääjutut, kadonnut amerikkalainen ja vieraissa juokseva kotirouva, saivat hiukan erilaisen lopun kuin perinteinen dekkari olisi esittänyt.

Alexander McCall Smith: Kirahvin kyyneleet, Mma Ramotswe tutkii (Tears of the Giraffe 2000) Otava, suom. Jaakko Kankaanpää
Arvio: *** Taattua laatua

21.4.2008

Anne Tyler: Amerikan lapset

En kyllä osaa sanoa mistä näitä kirjoja oikein löydän, mutta tästäkään en tiennyt ennalta mitään. Tosi hyvä löytö!

Yksi kirjan teemoista oli ulkomaalaisen pikkutytön adoptio, niinkuin Lindstedtin "Sakset"-kirjassakin. Tässä kirjassa oli kuitenkin kaksi perhettä, jotka sattuivat saamaan lapsensa samalla lennolla ja sitä kautta he ystävystyivät. Toinen perheistä oli iranilainen ja se toi kirjaan ihania makuja ja tuoksuja. Ei siis kannata lukea nälkäisenä!

Jokainen luku käsitteli asioita kronologisesti eteenpäin, mutta eri ihmisten näkökulmasta. Se toimi hyvin.

Anne Tyler: Amerikan lapset (Digging to America 2006) Otava, suom. Kristiina Rikman
Arvio: **** Tosi hyvä tarina

20.4.2008

Margaret Atwood: Poikkeustila

Odotin tältä kirjalta paljon. Ensimmäinen pettymys oli että kirja olikin novellikokoelma. Toinen pettymys oli että osa novelleista kuitenkin liittyi toisiinsa. Liian epämääräistä minulle...

Alkupään novellit olivat hyviä ja koko juttu muuttui pliisummaksi loppua kohden. Monessa novelleissa oli hyviä hetken oivalluksia, mutta minulle ainakin oli liian rankkaa lukea tytöstä, joka kantaa kaiken vastuun perheessään ja jonka annetaan tehdä suunnattomia "virheitä" vain koska kukaan ei välitä.

Margaret Atwood: Poikkeustila (Moral Disorder 2006) Otava, suom. Kristiina Drews
Arvio: ** Odotukset taisi olla liian korkealla

13.4.2008

Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1, Mma Ramotswe tutkii

On aika erikoista lukea taas maasta josta ei tiedä etukäteen käytännössä mitään, siis Botswanasta. Tämän kirjan jälkeen kaikki tietoni ko. maasta perustuvat dekkariin. Tämä on yleissivistyksen kannalta aika paha juttu. Mutta näin kävi jo Rei Shimuran ja Japaninkin kohdalla...

Kirja koostuu pienistä tarinoista, joita nivoo yhteen muutama laajempi tarina. Kirjan päähenkilö Mma Ramotswe on varsinainen selviytyjätyyppi. Jos hän jää jostain laittomasta kiinni niin sekin vain kääntyy parhain päin ja juttu ratkeaa nimenomaan kiinnijäämisen ansioista eikä siitä huolimatta.

Muutama ajatus kirjassa oli hyvinkin oivaltava. Brittien itseaiheuttama jatkuva kiire verrattuna rauhalliseen afrikkalaiseen elämäntapaan, jossa ei ole aikaa eikä edes varsinaista päämäärää.

Kirjan nimimaailma on ihana, parhaimpana esimerkkinä autokorjaamo "Tlokweng Road Speedy Motors".

Luulen, että luen näitä kirjoja lisääkin.

Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1, Mma Ramotswe tutkii (The No 1 Ladies' Detective Agency 1998) Otava, suom. Jaakko Kankaanpää
Arvio: *** Melkonen nainen tuo Mma Ramotswe

Matti Rönkä: Tappajan näköinen mies

Kirja olisi varmasti ollut parempi lukukokemus, jos en olisi tiennyt että kirjoittaja on Yleisradion uutisten lukija. Jos olisin ko. kirjailija niin kirjoittaisin salanimellä ja jos olisin ko. kirjailijan kustantaja, jättäisin kirjoittamatta uutistenlukija-yksityiskohdan kirjan etuliepeeseen.

Päähenkilö on Suomessa toimiva, venäläis-suomalainen "asioiden hoitaja", Viktor Kärppä. Hiukan epämääräinen työnkuva ja ystäväpiiriin kuuluu hiukan epämääräisten tyyppien lisäksi myös poliiseja. Tarina toimii, mutta jotkut kehyskertomukset tuntuvat vähän liiankin sopivilta tilanteeseen. Toisaalta, jos on kerran kirjoittamassa kirjaa fiktiivisistä hahmoista, miksei keksisi sopivia yksityiskohtia.

Olen täysin varma, että en ole ennen lukenut Röngän kirjoja, mutta yksi kohta oli kummallisen tuttu. Päähenkilö Viktor ajelee pitkin lapsuus-kotikaupunkinsa Sortavalan katuja ja etsii tuttuja kasvoja. Sitten hän tajuaa että etsii väärän ikäisten ihmisten kasvoja. Kaikki hänen lapsuudentuttunsa ovat tietenkin jo keski-ikäisiä niin kuin Viktorkin. Tietysti tämä kokemus voi sattua monellekin ihmiselle, mutta luulen että kyse on tahattomasta plagioinnista. Vielä pitäisi muistaa, missä kirjassa tällainen kohta oli.

Matti Rönkä: Tappajan näköinen mies (2002) Gummerus
Arvio: ** Vähän pliisu

6.4.2008

Misha Defonseca: Susilapsi

Jos tarina olisi kerrottu tarinana ja mielikuvituksen tuotteena, se olisi ollut aika hyvä. Vain muutama kohta oli hiukan epäuskottava. Mutta kun tarina kerrottiin totena, se oli liian ristiriitainen ja epäjohdonmukainen. Helmikuussa 2008 kirjailija myönsi, ettei kirja ollut omaelämänkerrallinen.

Koko ajan lukiessani mietin mikä on totta ja mikä ei. Ilmeisesti kaikki on keksittyä juutalaisuudesta lähtien.

Wikipedia toteaa: "Kirja on kertomus, se on minun kertomukseni", kirjailija sanoo oikealla nimellään julkaistussa lausunnossa. "Se ei ole oikeaa todellisuutta vaan minun todellisuuttani. Välillä minun on vaikea erottaa todellisuutta ja omaa sisäistä maailmaani."

Niinpä niin. Kirjoitan nyt arvioni kuin alusta alkaen fiktiivisestä kertomuksesta.

Kirjan juonessa oli useita ristiriitoja. Mikseivät isoisä ja Märthe ottaneet Mishkeä "Santarmin" kynsistä kotiinsa? Jos isoisä kerran tunsi Mishken äidin, niin miksei hän Mishken palattua kertonut äidin nimeä ja taustoja?

Susijaksot olivat erittäin epäuskottavia. En usko että ihmislapsi noin vain pääsee susilauman jäseneksi niin halutessaan tai edes tutustuu susiin.

Misha Defonseca: Susilapsi (Survivre avec les loups 2004) Otava, suom. Heli Kalliolevo
Arvio: ** Hyvä tarina, mutta taustat pilaavat tunnelman

2.4.2008

Harri Nykänen: Valhe

Kirjan juoni oli tosi moni-ulotteinen eikä rauhallisen alun jälkeen olisi voinut kuvitella mihin lopussa päädytään.

Päähenkilö ei ollut järin uskottava hahmo, mutta Mannerin ajatuksenjuoksua oli helppo seurata. Vähän hölmö se taisi kyllä olla kun ei heti tajunnut, että vanhaherra Rajakoski oli jotain muuta kuin esitti.

Hyvä dekkari, parempi kuin Nykäsen Arielit, muttei tietysti lähelläkään Raidin tasoa ;-)

Harri Nykänen: Valhe (2007) WSOY
Arvio: *** Luin koko kirjan yhdeltä istumalta!