30.10.2009

Paulo Coelho: Voittaja on yksin

Aihe vaikutti alussa kummalliselta valinnalta, venäläinen sarjamurhaaja Cannesissa, mutta kyllä Coelho siitäkin yllättävää henkisyyttä irti saa. Murhaajan logiikka on niin kieroutunutta kuin olla jo voi: jos tuhoan maailmoja, ts. tapan ihmisiä, ex-vaimoni palaa luokseni.

Ei Coelhon teksteissä ole paljon asiavirheitä ollut tähänkään asti, mutta luulen että tätä kirjaa varten on pitänyt tehdä tutkimusta yllättävissäkin paikoissa. Päähenkilö oli Moskovasta ja hänen elämänsä oli aika tyypillistä venäläistä uusrikkaan elämää, mutta omalla työllä eteenpäin menoa korostettiin koko ajan ja oikeastaan kaikki hahmot kirjassa pitivät sitä tärkeänä. Kukaan ei ollut syntynyt hopealusikka suussa.

Kaikki hahmot olivat hyvin taustoitettuja ja heidän motiivinsa olla Cannesissa selvitettiin juurta jaksain. Siitä oli sitten helppo ymmärtää miksi kukin toimi myöhemmin niin kuin toimi. Kaiken kaikkiaan koko Cannes-hullunmyllyn motiiveja esiteltiin hyvin oudossa valossa. On vaikeaa ymmärtää, että mikä siinä maineessa ja kunniassa niin paljon kiehtoo, että ihmiset ovat valmiita tekemään melkein mitä tahansa se eteen. Toisaalta sekin on vaikeaa ymmärtää, että kun ihminen on sitten saavuttanut kaiken, onkin yhtäkkiä tärkeintä näyttää täysin välinpitämättömältä kaiken suhteen.

Paulo Coelho: Voittaja on yksin (O vencedor está só 2008) Bazar, suom. Sanna Pernu
Arvio: **** Melkein viisi

26.10.2009

Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli

Kannesta päätellen kirja ratsastaa "Tuulen varjon" meriiteillä. No, en ole sitä lukenut enkä lue. Zafón on melkein ajanhukkaa.

Ensinnäkään en ymmärrä kahden suomentajan käyttöä (sehän ei tietenkään ole Zafónin vika, että tällaiseen ratkaisuun on Otavalla päädytty). Suomentaja laittaa kirjaan oman leimansa ja tässä näkyy kaksi leimaa peräkkäin. En tiennyt kahdesta suomentajasta lukiessani ja ihmettelinkin kuinka "kirjan henki" yhtäkkiä muuttui.

Zafónilla olisi ollut aineksia vaikka mihin. Puolesta välistä eteenpäin odotin koko ajan jotain surrealistisen epätodellista, mutta kaikki pysyi, ihan loppua lukuunottamatta, realistisuuden hämärissä rajoissa kiinni. Ärsyttävää. Luulen, että Zafón on eräänlainen pelkuri, joka ei uskaltanut tarttua itse luomaansa tilaisuuteen.

Suomentajillakin oli vähän pallo hukassa. Sanastosta olisi voinut päätellä välillä, että oltaisiin oltu melkein nykyajassa vaikka kerrottiinkin pääosin 1930-luvusta.

Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli (El juego del ángel 2008) Otava, suom. Tarja Härkönen ja Anu Partanen
Arvio: ** Melkein surkea

Erlend Loe: Doppler

Kirja kertoo Dopplerista, joka loukkaa jalkansa pyöräillessään metsässä ja päättää jäädä metsään. Ainoa kontakti, jonka hän haluaa ulkomaailmaan on rasvaton maito. Sitä on saatava jatkuvasti. Henkensä pitimiksi Doppler tappaa hirvi-emon, mutta adoptoi samalla hirven vasan, Bongon.

Metsässä olo sujuu ihan hyvin, mutta kaikkea sattuu kun pitää olla yhteydessä sivistykseen. Loppujen lopuksi Doppler on varma valintansa järkevyydestä.

Luin tämän noin puolen väliin ja unohdin sitten. Luin muita kirjoja, mm. Heli Laaksosen "Pursua", jossa hän viittaa tähän ja silloin muistin että tämähän on ihan unohtunut. Luin tämän sitten hyvin nopeasti loppuun.

Meille kaikille tekisi hyvää silloin tällöin kysymys: "Mikset muuta metsään yksinäsi?". Mitä tahansa siihen vastaakin, niin huomaa vastauksensa onttouden. Haluaisin tehdä kuin Doppler, mutta minulle ei taida olla tarpeeksi "munaa" siihen...

Erlend Loe: Doppler (Doppler 2004) Johnny Kniga, suom. Outi Menna
Arvio: **** Ihana

17.10.2009

Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi

Jonkun muun mielestä kirjamakuni on kehittymätön, mutta se on minun oma kirjamakuni, jota on kehitetty ainoastaan lukemalla tuhansia kirjoja. Enkä siis pitänyt tätä kirjaa oikeen minään. Siitä puuttui jonkinlainen koukku, joka kirjassa aina pitäisi olla. Ei tämä ollut huono kirja, mutta pliisu kuitenkin.

Kirja kertoo vanhasta miehestä, joka haluaa mennä naimisiin hyvin paljon nuoremman naisen kanssa. Nainen tarvitsee avioliiton saadakseen jäädä maahan. Aika tavallinen tarina, jolla on kuitenkin kaikkien kannalta onnellinen loppu. Ärsyttävää siis!

Oikeastaan kirja käsittelee minä-kertojaa eli miehen nuorempaa tytärtä, joka kirjan kuluessa kuulee perheensä tarinan. Siinä tarinassa ei oltu sankareita, mutta siinä jäätiin henkiin.

Ne traktorit olivat aivan sivuosassa ja minulle jäi nälkä lukea lisää traktoreista. En vaan oikein löytänyt netistä enkä kirjastosta mitään traktorien historiasta tarpeeksi aikaiselta ajalta...

Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (A short history of tractors in Ukrainian 2005) Sammakko, suom. Vesa Suominen
Arvio: *** Tavanomainen

11.10.2009

Turkka Hautala: Salo

Hautalan kirja ei ollut mitenkään erityisen hyvä. Siinä käytiin läpi kymmenkunta ihmiskohtaloa muutaman tunnin ajalta, jotka limittyivät toisiinsa ohuella säikeellä. Tarinat olivat kuitenkin hyvin uskottavia ihmiskohtaloita ja todella "salolaisia" tarinoita: kännykkätehtaan johtaja, narkkari, nakkikiskan myyjä, lukiolainen lehdenjakaja, kebab-yrittäjän poika ja kännykän kokoaja.

Hautala on koonnut kirjaansa kaikenlaisia yksityiskohtia Salosta. Itse olen muuttanut sieltä pois jo, kun Hautala on ollut vasta 12 vuotias. Silti kirjassa kuvattiin erittäin tuttu Salo. Uusi piirre siellä on esimerkiksi muualta muuttaneiden eristäminen. Eräänlainen "sisäänlämpiävyys" on kuitenkin aina kuulunut asiaan. Ymmärrän täysin, jos vaikka Rovaniemeltä muuttaneen kännykän kokoajan vaimo kokee olonsa ulkopuoliseksi lääkintävahtimestari-harjoittelijana. Kielikin on jo ihan erilaista.

Hautala on tavoittanut jotain hyvin tyypillistä Salon "kielestä". Erityisesti "Hattuleidin" välispiikit oli tosi hyviä: "Muei sil kukka mittä an." Muutenkin Hattuleidi osasi kiteyttää ihmisten arvomaailman ja elämän. Varsinainen vilosoohvi.

Lehdenjakajan Salo-angsti oli myös erittäin tuttu tunne. Teininä jo ajatuskin pois muutosta sai jaksamaan vielä vähän aikaa. Minulla oli ihan samanlainen luulo siitä, että jo pelkästään poispääsy tekee onnellisemmaksi. Ei se ihan niin sitten kuitenkaan ollut.

Hautala on vaihtanut paikkojen nimiä, mutta vain niin vähän että koko ajan pysyy kartalla. Repen grillivaunu oli siinä leffateatteria vastapäätä, mutta molemmilla oli vaan eri nimi. Ylhäisten näkkileipätehdas taisi sentään esiintyä omalla nimellään.

Turkka Hautala: Salo (2009) Gummerus
Arvio: *** Suosittelen kaikille nykyisille ja entisille "salolaisille"

9.10.2009

Miika Nousiainen: Maaninkavaara

Mahtava kirja pitkästä aikaa! Ainakin jos katsoo sitä kirjan toisen päähenkilön, Martti Huttusen, kannalta. Hän tekee elämässään isoja virheitä, menettää perheensä, masentuu, mutta nousee jälleen kuopan pohjalta.

Toinen päähenkilö, Heidi Huttunen, on 15-vuotias, joka yrittää olla isänsä arvoinen, palaa loppuun ja päätyy viettämään onnellista ja tavallista lukiolaisen elämää, ilman isäänsä. Se tarina on vähän ennalta-arvattava, mutta ihan hyvä silti.

Tarina kertoo siis kestävyysjuoksusta ja sen suurista nimistä. Martti päättää tehdä tyttärestään suuren juoksijan aika kyseenalaisinkin keinoin. Kun lopulta tulee puhe veritankkauksesta, Heidin äiti päättää jättää miehensä ja muuttaa tyttärensä kanssa pois.

Kirja on hyvä kooste suomalaisen kestävyysjuoksun historiasta, tulevaisuuttahan ei ole. Itse mietiskelin, että muistanko Martti Vainion juoksun ja käryn Los Angelesissa. Muistan kyllä hämärästi jotain, vaikken silloin ymmärtänytkään talonmiehen merkitystä. Ironista (tahallistako?) muuten on, että Martti Huttunen on ammatiltaan juuri talonmies.

Tämä oli erittäin sujuvasti kerrottu tarina täydellisestä hullusta (Martti) ja hänen uhristaan (Heidi). Tätä tyylisuuntaa on ollut suomalaisessa kirjallisuudessa aiemminkin, mutta Nousiainen kirjoittaa tuoreemmin. Voi olla, että sekin vaikuttaa, että olen suunnilleen samaa ikäpolvea Nousiaisen kanssa. Vaikka tässä demonisoitiinkin juoksemista, heräsi kuitenkin halu lähteä juoksulenkille!

Miika Nousiainen: Maaninkavaara (2009) Otava
Arvio: ***** Hyvin tuore

4.10.2009

Heidi Köngäs: Jokin sinusta

Kirjan päähenkilön, Margan, lapsuus oli ollut traumaattinen, koska hän eli tätinsä perheen kanssa ja ensimmäisten vuosien aikana hänen oma äitinsä uhkasi moneen kertaan viedä hänet mukanaan. Lopulta äiti kuitenkin suostui adoptioon. Lisäksi Margan perhe muuttaa vähäksi aikaa Ruotsiin, jossa Marga yhtäkkiä onkin se joka tietää mitä tehdä.

Varsinaisesti kirja kertoo Margan äidin kuolemasta ja Margan surutyöstä. Siinä Marga sitten tajuaa, ettei oman lapsen jättäminen siskolle ole ollut helppo ratkaisu.

Juoni oli vähän kliseinen. Esimerkiksi "hauskat" sattumukset Ruotsissa ovat jo olleet esillä vähän eri versioina monissa kirjoissa, esim. "Sikalat" ja "Minua ei omista kukaan". Tosin niistäkin saattaa herätä enemmän myötähäpeän tunteita kuin todellista hauskuutta...

Kokonaiskuva kirjasta jäi jotenkin laimeaksi.

Heidi Köngäs: Jokin sinusta (2008) Otava
Arvio: *** Vähän mitäänsanomaton

3.10.2009

Mikkel Birkegaard: Libri di Lucan arvoitus

Etuliepeessä kirjaa kuvataan trilleriksi. Joopa joo. Kantava ajatus "lähettäjistä" ja "vastaanottajista" on käsittämätön ja tekemällä tehty. Juoni taas yrittää olla jännittävä, mutta se on totaalisen epäuskottava ja epäjohdonmukainen. Siihen kun lisää päähenkilön "pakollisen" rakastumisen ystävän pettämiseen niin ollaan jo niin lähellä da Vinci koodia, että tähdet tippuu melkeen nollaan.

Suomennos oli huono. Sanoja puuttui välistä tai oli ylimääräisiä sanoja. Kirjan loppupuolella oli kohta, jossa luulen tavoitellun sanaa "kasvillisuus", mutta oli käytettykin sanaa "kasvullisuus". Mistä näitä kääntäjiä oikein tulee?

Mikkel Birkegaard: Libri di Lucan arvoitus (Libri di Luca 2007) WSOY, suom. Katriina Huttunen
Arvio: * Suorastaan huono

Paula Hahtola: Salpalinja

Minulle Salpalinja merkitsee ennen kaikkea betonirakennetta eikä niinkään mitään rajaa tai vaiettua asiaa niin kuin tässä kirjassa. Tämän kirjan nimi olisi yhtä hyvin voinut olla vaikka "uimapuku", niin vähän Salpalinjasta loppujen lopuksi puhuttiin. No, asiaan.

Harvoin tulee luettua kirjaa, jonka kirjoittaja on 72-vuotias esikoiskirjailija. Mutta ihminen tarvitsee uusia kokemuksia. Hahtolan kerronta oli erittäin luentavaa ja monista dialogin kohdista tuli ihan oma mummoni mieleen. Parissa kohdassa käytettiin "kohta"-sanaa merkityksessä joka ei ole "pian" vaan jotain muuta. En vaan oikein osaa eritellä sitä toista merkitystä. Oma mummoni sanoi tietenkin "koht", mutta sama asia siis.

Kirja kertoi 12-vuotiaasta Ingestä, joka menee tapaamaan äitinsä isää, Anttoota eli pappaa, äitinsä Helmin kanssa. Viikon tapahtumat kerrotaan erikseen Ingen, Helmin ja Anttoon kannalta eri kappaleissa. Se on mielenkiintoinen tapa, koska siinä samat tapahtumat näyttävät ihan eri tapahtumilta vain koska niiden kohde muuttuu. Kirjan loppuosa kertoo Ingen vanhuudesta, jossa hän käy terapiassa läpi menneisyyttään. Siihen liittyy myös hauska juttu: Inge käy terapiassa ja kertoo omista tunteistaan. Aina silloin tällöin hän kysyy terapeutilta, että koska se terapia oikein alkaa.

Yksi kirjan teemoista alkujakson aikana on Helmin isättömyys. Hän haluaa että Anttoo merkitään papereihin hänen isäkseen ollakseen kunniallinen, mutta myös saadakseen Anttoon omaisuuden perinnöksi. Kun Inge sitten aikanaan tulee raskaaksi, syntyy Marja, jälleen "isätön" lapsi. Marja jää kuitenkin loppujen lopuksi vain aviottomaksi.

Voi johtua aikakaudestakin, mutta jollain muullakin tavalla tämä kirja muistutti Sirpa Kähkösen "Lakanasiipiä".

Paula Hahtola: Salpalinja (2009) Atena
Arvio: **** Yllättävänkin hyvä