29.3.2008

Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus

Tarina on hyvä. Päähenkilöksi on hyvä valita "kirjahullu", silloin kaikkien muiden kirjahullujen on helppo samaistua päähenkilöön. Suorastaan ovela valinta!

Kirjassa viitataan moneen kertaan Kotiopettajattaren romaaniin ja Humisevaan harjuun. Kirjan juoni on yhtä kliseinen ja ennalta-arvattava kuin Brontëillakin. Mutta, mutta. Brontët kirjoittivat kirjansa yli 150 vuotta aikaisemmin kuin Setterfield ja olivat luomassa niitä kliseitä, joita Setterfield nyt käyttää.

Tämän kirjan juonen rakenne on liian klassinen ollakseen hyvä. Ja vielä kun loppukin on onnellinen, niin mikä oikein voisi olla ällömpää!

Lisäksi silmään pisti muutama ristiriita: ensin sanotaan, että kaikissa huoneissa on kokolattiamatto ja seuraavassa luvussa kirjaston lattia onkin puuta. Toinen virhe on isompi: George Angelfield tuijotteli kuuta monta kuukautta kirjastohuoneen leposohvalla vaimonsa kuoleman jälkeen. Melkoinen kuutamo!

Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus (The Thirteenth Tale 2006) Tammi, suom. Salme Moksunen
Arvio: *** Vangitseva, mutta liian uskollinen tyylilleen

26.3.2008

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha

Tämä kirja on novellikokoelma pitkältä ajalta: ensimmäiset tekstit lienee kirjoitettu jo 1996. Tarinat edustavat minulle täysin uutta tyylilajia: reaalifantasiaa. Kokoelma on mielestäni hyvin epätasainen, mutta parhaimmat tarinat ansaitsevat täydet pisteet. Jo pelkkä esipuhekin on vaikuttava.

"Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1" oli alussa erittäin tavanomainen kertomus, mutta muuttui koko ajan loppua kohti mahdottomammaksi ja loppuratkaisu oli jälleen yllättävä, mutta yksinkertainen.

"Missä junat kääntyvät" oli kaikista tarinoista vaikuttavin. On täysin looginen ajatus, että jossain on paikka, jossa junat kääntyvät, koska niitä menee radalla aina molempiin suuntiin. Järki kuitenkin kertoo, että on järjestelyratapihoja ja vaikka ties mitä sitä varten. Olisi silti kiehtovaa nähdä kun juna nousee pois raiteiltaan kääntyäkseen.

"Alla pinnan Toiseus piilee" kertoo ajasta jolloin olemme täysin vieraantuneet luonnosta. Sitä jopa kutsutaan "Toiseudeksi". Ei ko. sanat kyllä taida ihan synonyymejä olla, edes tässä kirjassa, mutta tarkoitukseni selvinnee siitä. Oivaltava tarina!

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha (2008) Atena
Arvio: ***** Pakko lukea

16.3.2008

Yann Martel: Piin elämä

En tiennyt etukäteen kirjasta yhtään mitään. Olikin siis yllätys, kun jossain haaksirikkoisen selviytymistarinan vaiheessa tajusin kyseessä olevan aika absurdi kirja.

Juoni oli hieno ja oivaltava ja lopussa esitetty toinen vaihtoehto tarinalle oli hieno idea. Kaikkein hienointa oli kuitenkin se että nuo tarinat kietoutuivatkin toisiinsa. Oliko Pii itse kuitenkin Richard Parker?

Tarina lihansyöjäsaaresta ja nelisormimangusteista oli niin vaikuttava että se ryömi jopa uniini asti.

Pari käännös-asiaa jäi kuitenkin vaivaamaan. Jos alkuteoksessa on jonkinlainen sanaleikki niin mielestäni niitä ei saisi kääntää. Ne voi korkeintaan selittää. Esimerkkinä Piin sokeana ja houreissaan esittämä sanaleikki keksi-keksintö. Haluaisin todellakin tietää mitä se oli englanniksi.

Kirjassa oli myös ainakin yksi ristiriita: ennen saarelle joutumistaan Piin kaikki tavarat, myös huovat, olivat hiutuneet riekaleiksi, kuitenkin mennessään saarelle nukkumaan hän ottaa pari huopaa veneestä mukaansa.

Yann Martel: Piin elämä (Life of Pi 2001) Tammi, suom. Helene Bützow
Arvio: **** Erittäin jännittävä

10.3.2008

John Le Carré: Pakanalaulu

Luin kirjan puoleen väliin asti englanniksi ja loput suomeksi. En usko että kirja siitä paljon kärsi.

Le Carrén "Uskollinen puutarhuri" oli aidosti hyvä kirja, mutta "Pakanalaulun" kaltaista tuhoon tuomittua toilailua vihaan. Tulee ihan kamala olo, kun jo ennalta näkee että päin honkia mennään. Siksi onkin ihan oikein että päähenkilö, Salvo, joutui kirjan lopuksi vankilaan.

John Le Carré: Pakanalaulu (The mission song 2006) Tammi, suom. Erkki Jukarainen
Arvio: * Pään seinään hakkaamista koko kirja!

Paulo Coelho: Portobellon noita

Tarina oli kiehtova ja kerronnan tapa piti jännityksen yllä loppuun asti. Romaanina juoni toimi vaikka olikin aika kevyt, mutta jos siitä pitäisi lähteä etsimään jotain syvällisempää niin sen suhteen olen kriittisempi: asiat oli sanottu liian suoraan eikä lukijalle jätetty tarpeeksi pureskeltavaa.

Coelhon luoma maailma on jotenkin ihanan yksinkertainen: Athena alkaa opiskella kalligrafiaa ja käy tapaamassa joka päivä opettajaansa autiomaassa. Ei huolta työpaikasta tai toimeentulosta. Olisipa oikeakin elämä joskus sellaista!

Paulo Coelho: Portobellon noita (A bruxa de Portobello 2006) Bazar, suom. Sanna Pernu
Arvio: ** Liian alleviivaava