Kirja oli juoneltaan ihan eri kamaa kuin Franzenin "Tumman veden päällä", mutta kerrontatapa oli samanlaista lapsen kieltä kuin Franzenillakin. Välillä oli aina sellainen "Näin minä opin..."-pätkä, jossa erityisesti kerrottiin, mitä ko. kappale opetti pojalle.
Minä-kertoja yritti jäsentää kaikkea oppimaansa lapsenomaisesti listaamalla asioita. Ymmärrän hyvin sen tarpeen. Jossain kohtaa pitää kuitenkin ymmärtää, että maailma ei vain ole listattavissa.
Tapahtumat toivat jatkuvasti mieleeni erään kollegani samanhenkiset tarinat poikien tutustumisesta tieteeseen eräässä toisessa etelähämäläisessä kaupungissa 1960-luvulla.
Olli Jalonen: Poikakirja (2010) Otava
Arvio: **** Hauska
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jalonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jalonen. Näytä kaikki tekstit
6.1.2011
7.12.2008
Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin
Hämmentävä tarina Karista, jonka veli Petr osallistuu seikkailukilpailuun. Kilpailussa edetään Greenwichistä nolla-meridiaania "pitkin" Etelänavalle ja sieltä 180-meridiaania pitkin Pohjoisnavalle ja takaisin Greenwichiin. Kari liittyy mukaan Ranskassa ja Petr kuolee jo ennen Pohjoisnapaa. Joukkueessa on lisäksi englantilainen pariskunta Graham ja Isla.
Tarinassa jää liian monta langanpäätä auki: mitä Graham oikein puuhailee vajassaan, kuka pihalla hiippailee, kuka kouluttaa saaren koirat pitämään laittomat maahantulijat poissa ja miksi rantaa ajautunut ruumis on pakattu muoviin. Sekään ei selviä miksi joukkue kuusi joutuu tekemään kaikki vaikeimman kautta, kun muut ajavat välillä taksilla ja käyttävät purjeveneen moottoriakin. Oliko Grahamin kanssa sovittu voitosta etukäteen?
Tarinassa tuodaan esille myös tosi-tv-kilpailujen tulosten ja tilanteiden vääristely. Eihän tällainen kilpailu olisi oikeasti millään mahdollinen kun vastassa on pitkät pätkät autiomaita ja napajäätiköitä. Ärsyttää kun matkan varrella moneen kertaan tuodaan esille, että Petr ei ole enää kirjoittamassa muistiinpanojaan. Kerrotaan siis että hän kuolee. Siten se varsinainen kuolema ei tuntunut enää oikein miltään kun lukija on siihen voinut varautua jo pitkän aikaa.
Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin (2008) Otava
Arvio: **** Ennalta-arvattava
Tarinassa jää liian monta langanpäätä auki: mitä Graham oikein puuhailee vajassaan, kuka pihalla hiippailee, kuka kouluttaa saaren koirat pitämään laittomat maahantulijat poissa ja miksi rantaa ajautunut ruumis on pakattu muoviin. Sekään ei selviä miksi joukkue kuusi joutuu tekemään kaikki vaikeimman kautta, kun muut ajavat välillä taksilla ja käyttävät purjeveneen moottoriakin. Oliko Grahamin kanssa sovittu voitosta etukäteen?
Tarinassa tuodaan esille myös tosi-tv-kilpailujen tulosten ja tilanteiden vääristely. Eihän tällainen kilpailu olisi oikeasti millään mahdollinen kun vastassa on pitkät pätkät autiomaita ja napajäätiköitä. Ärsyttää kun matkan varrella moneen kertaan tuodaan esille, että Petr ei ole enää kirjoittamassa muistiinpanojaan. Kerrotaan siis että hän kuolee. Siten se varsinainen kuolema ei tuntunut enää oikein miltään kun lukija on siihen voinut varautua jo pitkän aikaa.
Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin (2008) Otava
Arvio: **** Ennalta-arvattava
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
