31.1.2009

J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi

Minulla on tapana lukea omassa hyllyssäni olevia kirjoja uudestaan ja uudestaan. Viime aikoina en ole oikein uusia kirjoja ostanut, koska kirjahylly on täynnä. Kirjastosta saa kuitenkin kaikkea. Tämän kirjan sain erittäin rakkaalta ihmiseltä ja siksi tämä on niin tärkeä. Mutta on kirjakin hyvä ja suomennos varsinkin.

Kirjassa alustetaan Harry Potterin lapsuus ja varsinainen sisältö on ensimmäinen vuosi Tylypahkassa. On hauska huomata miten huolellisesti Rowling on tarinansa rakentanut. Jo tässä ensimmäisessä kirjassa viitataan Godricin laaksoon, Grindelwaldiin ja Bathilda Bagshotiin, jotka kaikki tulevat kokonaan esiin vasta sarjan seitsemännessä osassa ja tietenkin Ronin Kutka-rottaan, jonka todellinen olemus selviää jo aika pian.

J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (Harry Potter ja philosopher's stone 1997) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: **** Loistava

26.1.2009

Seppo Jokinen: Kuka sellaista tekisi

Minulla oli aiemmin lukemani "komisario Koskisen" perusteella aika heikot odotukset tästä, mutta tämä olikin oikein hyvä. Samaa tyyliä ja melkein samaa tasoa kuin Joensuun "Harjunpäätkin".

Parasta oli tietenkin tamperelaisuus ja erityisesti hervantalaisuus. On mukavaa lukea fiktiota, joka tapahtuu tutuilla paikoilla. Tosiasiatkin tuntuivat pitävän hyvin paikkansa. Silloin on helpompi seurata juonta, kun tuntee paikat vanhastaan.

Juoni oli jännittävä ja ajatus "kuka sellaista tekisi" järkevä. Pultsareita kuoli, mutta ei viinaan vaan johonkin muuhun. Loppujen lopuksi heidän auttajansa olikin murhaaja.

Jokisen sukunimivalinnat olivat vähintäänkin outoja: Pertteli (alle kymmenen), Pellerkorpi (0), Hohteri (14) ja Estilä (alle 13). Sulkeissa on niiden määrä Suomessa. Ehkä ne ovat vaan vastapainoa Koskiselle (25 000), mutta omituisia silti.

Silmiinpistävää oli, että kirjassa oli ainakin kolme sellaista kirjoitusvirhettä, että tietokone korjaa sinänsä ihan käyvän sanan toisella käyvällä sanalla, jossa on vain yhden kirjaimen ero alkuperäiseen, mutta täysin eri merkitys. Kone ei vaan tunnista ekaa sanaa ja korjaa väärin. Vois kuvitella, että tällasta ei enää nykyaikana tapahtuis...

Seppo Jokinen: Kuka sellaista tekisi (2008) Karisto
Arvio: **** Hervantakeskeinen

25.1.2009

Maria Eriksson: Mian salaisuus

Tämä on kyllä oikea jatkoromaanien äiti. Ensin Mia on kirjoittanut Marklundin kanssa kaksi kirjaa, sitten pari kirjaa itse (tämä ja "Mias systrar") ja toimittaja Monica Antonsson on kirjoittanut kirjan "Mia: sanningen on Gömda", jossa tarjotaan kai vähän erilaista näkökulmaa tapahtumiin. Kaiken huipuksi Mian esikoispoika, joka jätettiin kokonaan pois Marklundin kirjoista, aikoo kirjoittaa oman tarinansa. Siinä onkin aihetta kun miettii että lukee kirjoista oman äitinsä tarinaa ja huomaa itsensä pyyhityn pois kaikesta.

Tämä on vähän kuin huono iltapäivälehtilööppi, joka alkaa elää ihan omaa elämäänsä. Nämä kirjat vaan synnyttävät lisää kirjoja koko ajan. Aion luultavasti lukea Antonssonin kirjan ja Michaelin kirjan myös, jos ne vaan joskus ilmestyy suomeksi.

Maria Eriksson: Mian salaisuus (Mias hemlighet 2005) Bazar, suom. Laura Jänisniemi
Arvio: ** Pliisu

Liza Marklund: Turvapaikka

Aluksi tuntui, että olisin lukenut tämän kirjan aikaisemminkin. En ole. Saattaa olla, että Marklund tai joku muu ruotsalainen on kirjoittanut kirjan säätiöstä, joka piilottaa ihmisiä, muttei se ole tämä kirja.

Tämä oli vähän kuin "Papillonin" jatko-osa "Banco! - kaikki pelissä": käydään läpi edellisen kirjan kirjoittaminen ja julkaisu ja eletään "Kaikki pelissä" -elämää eri paikoissa. Tässä tapauksessa se oli kyllä enemmän pakon sanelemaa kuin oma valinta.

En jaksa uskoa, että pohjoismainen oikeusjärjestelmä toimii niin, että kiusaaja saa jäädä asumaan kotipaikalleen ja kiusattu joutuu elämään muutto-pelko-helvetissä lopun elämäänsä. Mutta niin se vain näyttää menevän. Tällainen oikeusjärjestelmä on rakennettu kunnollisille ihmisille, jotka rikkovat sääntöjä vain satunnaisesti. Jos on tarpeeksi häikäilemätön niin pääsee kaikesta kuin koira veräjästä. Hyvä esimerkki tästä on jono. Joskus ulkomailla kun jonottaa kiltisti niin huomaa liikkuvansa ainoastaan taaksepäin. Muut ihmiset tietävät miten jono toimii oikeasti, kiilaamalla. Tämä ilmiö on niinkin lähellä kuin Saksassa Venäjästä ja Virosta puhumattakaan.

Nyt alan innolla lukea tuon päähenkilön oman version tarinasta...

Liza Marklund: Turvapaikka (Asyl 2004) Otava, suom. Sanna Manninen
Arvio: ** Tyypillinen jatko-osa

24.1.2009

Liza Marklund: Uhatut

Luin tämän uudestaan asiasta nousseen kohun takia. Seuraavana odottaa jatko-osat "Turvapaikka" ja "Mian salaisuus".

Tämä kirja on hyytävä kertomus pelkäämisestä ja periksiantamattomuudesta. Tätä kun lukee niin voi alkaa taas kerran miettiä millainen tyynyillä pehmustettu maailma kaikkia siellä kansankodissa odottaa. Minusta ainakin on ihan tervettä, että Suomesta voidaan karkoittaa jatkuvasti rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat. Toinen ongelma, niin Suomessa kuin Ruotsissakin, näyttää olevan että jatkuvasti pikkurikoksiin syyllistyneet eivät saa koskaan oikein isoja tuomioita. Pitäisi olla joku "jatkettu rikos" johon johtaisi vaikka viisi ajokortitta ajoa tai viisi näpistystä ja rangaistus olisi vaikka karkoitus tai 5 vuotta linnaa. Silloin pysyisi tässäkin kirjassa kuvattu kiusaaja paremmin kurissa.

Mutta kirjaahan tässä piti arvostella eikä kirjoittaa mielipiteitä maahanmuuttopolitiikasta...

Päähenkilö Mia on erittäin sitkeä tapaus. Hän vain alkaa tajuta liian myöhään mihin on ryhtynyt ja kestää pahoinpitelyjä ja kiusaamista aivan liian kauan tekemättä mitään. Kirjassa kuvataan erittäin koskettavasti jatkuvaa pelkäämistä. Melkein itsekin pelkäsin kävellä kadulla kun kirja oli kesken.

Nyt käyn tuon "Turvapaikan" kimppuun enkä vielä uhraa ajatuksia sille oliko tämä tositarina vai ei!

Liza Marklund: Uhatut (Gömda 1995) Otava, suom. Outi Knuuttila
Arvio: *** Hyytävä

20.1.2009

Johan Theorin: Hämärän hetki

Kirja alkoi kuten mikä tahansa kirja ja syyllinen "selvisi" jo ensimmäisessä kappaleessa. Rikoksen muotoilu veikin sitten koko loppu kirjan ja syyllinenkin vaihtui vielä ihan viime metreillä.

Kirja kertoi Juliasta, jonka Jens-poika katoaa kuusivuotiaana sumuiselle alvarille. Vuosikymmeniä myöhemmin Julian isä Gerlof saa vihjeen postitse. Julia tulee vanhoilla kotikonnuilleen selvittelemään asiaa.

Kirjan kummitusmainen sivuhenkilö on Nils Kant, joka jo teini-ikäisenä on aiheuttanut enemmän tai vähemmän tahallisesti neljän ihmisen kuoleman, mukaan lukien oman pikkuveljensä. Nils karkaa ja palaa vuosikymmeniä myöhemmin takaisin vaikka virallisesti lepääkin jo Marnäsin hautausmaalla.

Huomattavaa oli se, että jos päähenkilöt tekivät jonkun tyhmyyden, he myös kärsivät siitä (Julia yöllä Veran talossa tai Gerlof jäädessään bussista mennäkseen Johnin luokse vaikkei tämä ollut kotona). Yleensähän tällaisten hyytävien jännityskohtauksien jälkeen selvitään tilanteesta ja todetaan että hölmöä se oli, mutta kannatti silti.

Kirja tuo Öölannin ja sen erityispiirteet hyvin lähelle. Jopa niin lähelle, että kiinnostaisi käydä siellä. Se voisi olla hyvää jatkoa viimekesäiselle Ystadin retkelle.

Johan Theorin: Hämärän hetki (Skumtimmen 2007) Tammi, suom. Outi Menna
Arvio: ***** Luulin, ettei dekkari voi saada viittä tähteä, mutta niin vain kävi

13.1.2009

Johanna Sinisalo: Linnunaivot

Tämä vasta oli hämmentävä nykykirja. Kerronta liikkui monessa eri ajassa kuten nykyään on tapana eikä aina oikein tiennyt kuka oli kertoja. Samalla moni salaisuus jäi kirjan lopussa paljastamatta enkä ole enää edes ihan varma kuinka kirjan päähenkilöiden lopussa kävi. En myöskään tiedä aiheuttiko odottamattomat tapahtumat luonto itse vai joku muu voima. Hämmentävää.

Kirja avaa ikkunan trekkaamisen ja backbackersien maailmaan. Samalla voi miettiä millaisen jalanjäljen me kotona, matkalla tai luonnossa jätämme jälkeemme.

Johanna Sinisalo: Linnunaivot (2008) Teos
Arvio: **** Kannattaa lukea

6.1.2009

Ken Follett: Taivaan pilarit

En osaa mitenkään perustella miksi aloin lukea tätä kirjaa. Näin jälkikäteen ihmettelen sitä vielä enemmän. En ole ikinä lukenut Follettin kirjoja ja yleensä nämä keskiaika-kuvaukset on aina aika huonoja.

Kirja kertoo munkki Philipistä ja hänen elämäänsä vaikuttaneista ihmisistä. Tärkeä henkilö on myös Tom Rakentaja ja hänen poikapuolensa Jack. Rakentaminen onkin kuvattu hyvin tarkasti. Tomin unelma on rakentaa katedraali ja Jack polttaa luostarin kirkon, jotta hänen isäpuolensa saisi töitä. Tom pääsee rakentamaan katedraaliaan luostarille, jossa Philip on priorina. Tom kuolee ja Jack matkustaa Ranskaan ja Espanjaan. Takaisin tullessaan hänellä on mullistavia ideoita katedraalin suhteen. Tomin aloittama katedraali onkin jo osittain sortunut ja näin Jack saa vapaat kädet suippokaariensa ja ruoteidensa kanssa. Merkittävintä taitaa kuitenkin olla, että Jack huomaa hennot rakenteensa huonoiksi tuulta vastaan ja keksii tyylikkäät "tuulisiteet". Taidan itsekin katsella tästä lähin vanhoja kirkkoja vähän eri silmällä.

On kirjassa myös toisenlainenkin juoni, mutta se on niin huono etten lähde sitä tässä kommentoimaan. Kaari Utrio kirjoitti vastaavia tarinoita aikoinaan. Tämä on vaan neljä kertaa pidempi kuin Utrion kirjat ja sisältää edes hivenen jotain muuta kuin sitä ainaista romanttista valtataistelua.

Ken Follett: Taivaan pilarit (The pillars of the earth 1989) WSOY, suom. Anu Niroma
Arvio: ** Vähän kun Kaari Utriota lukis

3.1.2009

Toni Morrison: Rakkaus

En ole aikaisemmin lukenut Morrisonin kirjoja vaikka syytä ehkä olisi. Pitänee vielä lukea joitain vanhempiakin teoksia.

Tässä kirjassa käytiin läpi Coseyn perheen historiaa 1940-luvusta eteenpäin. Historia on tosi sekava ja hahmot alkoivat valjeta vasta puolen välin jälkeen. En tiedä enkö keskittynyt alussa tarpeeksi vai olenko vaan tottunut niin valmiiksi pureskeltun tauhkaan, mutta sekavaa tämä oli. Melkein on sellainen olo että pitäisi lukea tämä uudelleen, jotta saisi tästä kaiken irti.

Huolimatta sekavuudestaan tämä oli kuitenkin hyvä kirja ja Heedin ja Christinen tarina oli hellyttävä: Miten 11-vuotiaasta Heedistä tuli 12-vuotiaan ystävänsä isoäiti.

Toni Morrison: Rakkaus (Love 2003) Tammi, suom. Seppo Loponen
Arvio: *** Pitkästyttävä

1.1.2009

Markus Zusak: Kirjavaras

En tiennyt mitä odottaa ja olikin melkoinen yllätys tajuta, että kertojana oli kuolema. Kirjavaras taas oli pieni tyttö, joka ei osannut alussa edes lukea. Oli myös vähän asian suurentelua kutsua Lieseliä kirjavarkaaksi. Ei se nyt niin montaa kirjaa vienyt. Ja syyhän oli hyvä.

Varsinainen tarina kertoo Lieselin elämästä 1930-luvulla saksalaisessa pikkukaupungissa. Perhe kätkee juutalaisen Maxin kellariinsa ja Lieselin kasvatti-isä opettaa Lieselin lukemaan "Haudankaivajan käsikirjalla".

Kuolema kertojana on hauska yksityiskohta. Kuolema ei halua rakentaa mitään jännitystä vaan paljastaa suuret tapahtumat lähes poikkeuksetta etukäteen. Kukaan ei siis kuole yllättäen.

Tällainen saksalainen näkökulma on hyvin tervetullut. Vielä kun joku kirjoittaisi kirjan "rouva Dillerin" näkökulmasta. Diller oli natsimielinen kauppias tässä kirjassa. Eli miten tavallisesta saksalaisesta kasvaa natsi. Missä kohtaa ihminen kasvaa niin kieroon.

Markus Zusak: Kirjavaras (The book thief 2005) Otava, suom. Pirkko Biström
Arvio: **** Merkittävä