31.8.2008

Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia

Kirjan alku on kutkuttavan jännittävä. Istuin bussipysäkillä ja missasin kaksi bussia kun keskityin lukemiseen...

Larsson osaa kyllä pitää juonen koko ajan riittävän selkeänä seurata ja samalla niin monisäikeisenä, etä koko ajan nurkan takana odottaa yllätyksiä. Kirjan päähenkilö Mikael Blomkvist tuomitaan kirjan alussa vankeuteen ja sakkoihin perättömästä jutusta. Kirjan lopussa hän kirjoittaa paljon pahemman jutun samasta aiheesta. Väliin mahtuu kuitenkin Vangerin suvun salaisuuksien ratkominen.

Kirjan ehdottomasti paras henkilö on Lisbeth Salander: 24-vuotias tyttö, jolla on holhooja, koska häntä pidetään jälkeen jääneenä. Hän taitaa kuitenkin olla kaikkein terävin henkilö koko kirjassa. Onhan tässäkin hahmossa vikansa. Jotenkin se on vähän liian täydellinen rooliinsa, mutta kirjailija on pitänyt linjansa täydellisestä hahmosta hyvin. Varsinkin se lopun pehmoilu kuuluu niin kuvioon, että vähän ällöttää.

Tämän kirjan juoni tuo auttamatta mieleen Lisa Marklundin kirjat, onhan tapahtumapaikkana Tukholma ja sen lähiseutu ja päähenkilönä toimittaja. Samalla tavoin tämäkin kirja vangitsi minut lukemaan kuin Marklundit, mutta jollain tavalla tämä on merkittävämpi. Ensinnäkin koska tämä on pitempi ja Mikael Blomkvistia on helpompi ymmärtää kuin Annika Bengtzonin jatkuvia "vääriä" valintoja.

Taidan lukea tämän Millenium-sarjan muutkin kirjat. On toisaalta helpottavaa tietää, että koukkuun näihin ei voi jäädä, koska näitä ei tule lisää enää näiden kolmen jälkeen...

Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia (Män som hatar kvinnor 2005) WSOY, suom. Marja Kyrö
Arvio: **** Tähtiä on niin monta kuin dekkari voi saada

21.8.2008

Sofi Oksanen: Puhdistus

En tiennyt etukäteen, että tämä on tärkeä kirja, mutta tämä on Tärkeä isolla T:llä. Tärkeä tämä on ensinnäkin sillä tapaa, että naisten hyväksikäytöstä ja alistamisesta ei koskaan kirjoiteta liikaa. Toinen tärkeä asia on Viron lähihistoria, joka on meillä suomalaisilla hävettävän huonosti hanskassa.

Viron historian pääpiirteet tiesin kyllä etukäteen, mutta sosialismin vaikutus yhteen ihmiseen ei historian kirjoista selvene. Kirjan toinen päähenkilö, Aliide, oli agentti, joka seurasi oman siskonsa toimia. Aliiden mieskin oli agentti, mutta Aliide ei tiennyt sitä.

Kirjassa seurataan Zaraa, Aliiden siskon Ingelin tyttären tytärtä, ja Aliidea vuonna 1992 ja toisaalla Aliiden nuoruutta 1930-luvulta lähtien. Kirjan päätös on kaunis: Aliide ampuu Zaran vainoajat ja varmistaa näin Zaran pääsyn Suomeen. Itse Aliide valmistautuu kuolemaan komeron lattian alle hautaamansa rakastettunsa viereen.

Suuri tragedia on se miten siskokset kääntyivät toisiaan vastaan. Ingel ei tosin tiennyt ennen karkoitustaan, että Aliide oli niin syvällä sosialistien pauloissa. Kirjassa on myös onneton rakkaustarina: Aliide on rakastanut siskonsa mieheen ja huolehtii hänestä tämän pakoillessa.

Hämmentävää oli Aliiden omavaraisuus: kaikki se säilöntä ja kuivaaminen piti varmasti perheen ruuassa myös neuvostoaikana. On jotenkin sääli, että nykyihmisiltä on kadonnut taito huolehtia itsestään sillä tavalla. Esimerkkinä tästä on Aliiden tytär Talvi, joka asuu Suomessa.

Sofi Oksanen: Puhdistus (2008) WSOY
Arvio: **** Tosi hyvä

19.8.2008

Pierre Boulle: Herrasmiehen ammatti

Tämä oli viimeinen tarjolla olevista Boullen suomennetuista kirjoista. Tämäkin oli hukattu Pasilan kirjavarastoon.

Kirjassa seikkailee ranskalainen, herra Cousin, myöhemmin nimellä Arvers, joka on pahasti narsistinen. Hän lähtee sotaan pönkittääkseen omaa sankarirooliaan ja pakenee lopulta Englantiin, josta hänet lähetetään peitetehtävässä takaisin Ranskaan. Siellä gestapo saa kiinni Cousinin ja ja hänen ystävänsä Morvanin. Jompi kumpi heistä kavaltaa muut ystävänsä, Morvan saa surmansa ja Cousin pakenee takaisin Englantiin. Cousin lähetetään kuitenkin takaisin vakoilutehtäviin Morvanin siskon kanssa, joka on vakuuttunut, että Cousin oli kavaltaja, ei Morvan. Lopulta sisko todistaa väittämänsä ja tappaa Cousinin äitinsä avustuksella.

Koko monimutkaista ruljanssia pyörittää Englannista käsin tohtori Fog apunaan tohtori Austin. Kyseessä oli vain tohtori Fogin järjestämä "ihmiskoe".

Kaikissa näissä neljässä Boullen kirjassa on vahva vastakkainasettelun teema (Kwai: eurooppalaiset - kiinalaiset, Mitali: eurooppalaiset - kiinalaiset, Apinoiden planeetta: ihmiset - apinat). Tässä kirjassa tuo teema oli ehkä manipuloijat - manipuloitavat, Cousinkin kuuluu ensin ensimmäiseen ryhmään, mutta ajautuu sitten jälkimmäiseen. Samoin kävi Apinoiden planeetassa, jossa Merou on aluksi hallitsijarodun edustaja ennen kuin tajuaa kuuluvansa hallittaviin.

Voisin lukea Boullea lisää, mutta suomennettuna ei taida löytyä enempää.

Pierre Boulle: Herrasmiehen ammatti (Un métier de Seigneur 1960) Otava, suom. Anna Louhivuori
Arvio: *** Aikansa kuva

16.8.2008

Pierre Boulle: Mitalin toinen puoli

Tämä kirja edustaa samaa maailmaa Kwai-joen sillan kanssa, jossa britit ja ranskalaiset hallitsevat. On todellakin sääli että tätäkin piilotellaan Pasilan kirjavaraston syövereissä.

Kirja kertoo Malakassa sijaitsevasta kumipuuplantaasista, jota kiinalaiset partisaanit ahdistelevat. Yksi partisaaneista, nuori nainen Ling, jää eräässä iskussa muista jälkeen loukkannuttuaan ja plantaasin johtajan vaimo Pat ottaa hänet siipiensä suojaan. Pat uskoo, että hyvyydellä saavutetaan aina tuloksia. Ling jää vakoojaksi, mutta lopussa Ling karkaa plantaasin johtajan kanssa Ranskaan ja Pat jää partisaanien vangiksi.

Amerikkalainen Pat uskoo voivansa tehdä Lingistä samanlaisen länsimaisesti ajattelevan kuin on itse. Loppu kuitenkin paljastaa, että Ling oppi paljon muutakin "länsimaista" kuin uskon hyvyyteen.

Pierre Boulle: Mitalin toinen puoli (Les voies du salut 1958) Otava, suom. Anna Louhivuori
Arvio: *** Hyvä tarina

11.8.2008

Sinikka Nopola: Ei tehrä tästä ny numeroo

Oon tainnu lukee osan näistä jutuista jo ennen jostain, mutta aina ne jaksaa vaan naurattaa.

Parhaita on kyllä Eilan ja Rampen jutustelu ja sitten se alkupään sarja "Hämäläinen lapsuus" ja "Hämäläinen nuoruus". Ei kellään oo voinu olla sellanen lapsuus.

Se on vaan jotenki niin totta mitä se Nopola kirjottaa. Mää oon kuullu nin monta kertaa jonkun sanovan: "No mitä sää ny", "kyä mitään" ja "missä sie se o". Joku luulee viälä että nää on keksittyi juttui. Mää kyllä uskon, että nää jutut on totisinta totta.

Sinikka Nopola: Ei tehrä tästä ny numeroo (2003) Loisto
Arvio: *** Tosi hauskoi juttui

10.8.2008

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

Tämä oli kyllä häkellyttävä kirja enkä enää yhtään ihmettele tämän suosiota.

Kirja kertoo kahdesta naisesta, jotka päätyvät olosuhteiden pakosta saman suutarin vaimoiksi. Kaiken sodan ja väkivallan keskelläkin naiset huolehtivat toisistaan ja lapsista. Lopuksi toinen heistä tappaa miehen ja antaa näin toiselle vapauden tulla onnelliseksi. Samalla tappaja kuitenkin valitsee itselleen kuolemantuomion.

Kirjan kehys on Afganistan 1960-luvulta tähän päivään. Kirja valottaa sodat joita Afganistanissa käytiin ja käydään edelleen ja näyttää niiden merkityksen ihmisen kannalta: neuvostoliittolaiset, mujahideen-sissit, taliban ja näennäinen vapautus, jonka jälkeen talibanien valta taas vahvistuu.

Kauneinta kirjassa on kuvaukset ihan tavallisesta arjesta: luonnosta, ruuasta. Kirjasta jää sellainen kuva, että Herat ja Kabul ovat kauniita, vihreitä kaupunkeja. Meillähän uutisissa näkyy vaan kuivaa hiekkaa ja kerrotaan kuolleista. Kirjan tapahtuma-ajat oli helppo ymmärtää ainakin loppupuolella, koska suurista tapahtumista oli kerrottu meilläkin: Bamiyanin buddhien tuhoaminen, USA:n hyökkäys.

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa (A thousand splendid suns 2007) Otava, suom. Kristiina Savikurki
Arvio: **** Niin surullinen, niin surullinen, paitsi loppu

Pierre Boulle: Apinoiden planeetta

Tätä lukiessa piti koko ajan pitää mielessä, että tämä on se tarina joka innoitti elokuvan. Väkisinkin tulee välillä sellainen olo, että hei, tämähän on jo nähty siinä elokuvassa. Yritin ja yritän koko ajan ajatella tätä teosta ilman elokuvaa, mutta vaikeaa se on. Itse asiassa en edes tiedä olenko koskaan nähnyt elokuvaa tai sen jatko-osia kokonaan. Muistan vain sellaisen kohdan, josta hiekasta paljastuu vapaudenpatsaan pää ja se todistaa Maasta tulleille ihmisille, että itse asiassa he ovatkin omalla planeetallaan, mutta myöhäisemmässä ajassa. Tätä kohtaa odotin koko kirjan ajan, mutta sitä ei tullut. Se ei tainnut siis olla Boullen tarinasta alkuunkaan.

Kirjassa 3 ranskalaista miestä ja simpanssi lähtevät kaukaiselle planeetalle ja huomaavat, että sitä hallitsevat apinat. Ihmiset ovat taantuneet eläimiksi. Yksi miehistä kuolee heti alun ihmisjahdissa, toinen joutuu häkkiin ja taantuu eläimen tasolle ja kolmas joutuu myös häkkiin, jossa vakuuttaa pian hoitajansa älykkyydestään ja pääsee vapaaksi. Lopussa kuitenkin hän palaa perheensä kanssa Maahan huomatakseen, että sekin on apinoiden vallassa.

Oivallus siitä, että vaikka apinat hallitsevatkin planeettaa, he eivät ole oikeastaan kehittäneet mitään, vaan oppineet kaiken matkimalla ihmisiä, on hieno. Näinhän voisi melkein vaikka käydä!

Tästä kirjasta jää se käsitys, että kaukainen planeetta ei ole Maa, mutta Maakin on apinoiden valtaama...

Pierre Boulle: Apinoiden planeetta (La planète des singles, 1963) Like, suom. Outi Nyytäjä
Arvio: **** Oivaltava

3.8.2008

Hanna Hauru: Utopia eli erään kylän tarina

Tämä kirja oli niin lyhyt että se oli melkein pelkkä vihko.

Kirja kertoo Tytöstä, joka elää kylässä, jossa on enää vain viisi asukasta. Unissa esiintyvä poro houkuttelee Tyttöä lähtemään kaupunkiin. Kylässä ollaan omavaraisia ja enimmäkseen kaikki vain ryyppää paitsi Tyttö.

Hassua kirjassa on se, että huolimatta lyhyydestään, se herättää ajatuksia lähtemisestä, jäämisestä, omaisten ja eläinten hylkäämisestä, oman elämänsä hukkaan heittämistä ja päämääristä. Kirjan lopussa Tyttö lähtee kaupunkiin ja kaikki muutkin ovat joko lähteneet tai lähtevät perässä.

Kirjassa oli muutamia epäjohdonmukaisuuksia omavaraisuuden suhteen: mistä jauhot ja puurohiutaleet tulivat vaikka viljaa ei viljelty. Tällaiset asiat ovat kuitenkin niin toissijaisia tämän tyyppisessä kirjassa etten antanut itseni häiriintyä niistä.

Tämän perusteella voisin kyllä lukea Haurun muitakin kirjoja.

Hanna Hauru: Utopia eli erään kylän tarina (2008) Like
Arvio: *** Hauska idea, loppu vähän lattea

2.8.2008

Jarkko Sipilä: Koukku

Kirjassa seikkailee rikoskonstaapeli Raivio, joka kirjan alussa huomaa poliisin mädännäisyyden ja lopussa muuttuu itsekin pahaksi poliisiksi, vaikkei nyt niin kovin pahaksi.

Kirjan alussa juoppo tappaa poliisin, kaksi miestä karkaa vankilasta ja älyttömän monimutkaisen juonen toteutus aloitetaan. Lopuksi selviää, että kyseessä onkin venäläisten tarve lopettaa tehtaita Venäjällä salaa kommunisteilta eikä mikään rahanhimoisen pikkurikollisen keksintö. Kaiken kaikkiaan juoni rakennetaan aivan liian hitaasti ja sitten yhtäkkiä paljastetaan täysin absurdi ja mieletön loppu. Tarina olisi voinut edetä tasaisemminkin ja jo suunnilleen puolesta välistä olisi voinut alkaa kertoa lukijalle, että tässä olikin kyse jostain ihan muusta.

Vankikarkurit valtaavat yhden Kuivasaaren rannikkotykin ja uhkaavat ampua sillä Helsinkiin. Samanlainen juonenkäänne oli Raid-elokuvassa, paitsi että siinä ammuttiin merelle päin. Onkohan elokuvan käsikirjoittajat ottaneet ideansa tästä...

Kappaleessa 20 on virhe. Siinä väitetään, että sukellettaessa happilaitteella, joka kierrättää happea suljetussa järjestelmässä, hiilimonoksidi poistetaan filtterillä. Käsittääkseni kuitenkin hiilidioksidi poistetaan.

Jarkko Sipilä: Koukku (1996) book studio
Arvio: ** Liian monimutkainen ja suurisuuntainen juoni

1.8.2008

James Lee Burke: Taivaan vangit

Otin tämän kirjan käteen ihan vahingossa ja luin tämänkin kun muuta ei tarjolla ollut. Kotona olisi saattanut jäädä lukematta.

Kirjan minä-kertoja Dave Robicheaux näkee vaimonsa kanssa kun lentokone syöksyy mereen. Dave sukeltaa hylkyyn ja pelastaa sieltä pienen tytön, jonka äiti on kuollut onnettomuudessa. He ottavat salaa tytön luokseen. Lentokoneen alasampuminen liittyy kuitenkin huumeisiin ja pian Dave on korviaan myöten mukana jutussa. Hänen vaimonsa tapetaan varoitukseksi ja lopulta Dave liittyy takaisin poliisiin päästäkseen jahtaamaan rikollisia. Loppuun mennessä kaikki pahikset ovat kuolleita tai kiinni ja Dave ja tyttö voivat elää elämänsä loppuun asti onnellisena... Plääh!

Tämä kirja oli suorastaan huono: tarina oli sellasta lässynlässyä ja päähenkilön alkoholiongelman käsittely osoitti "munattomuutta". Pahinta oli kuitenkin tytön, Alafairin kohtalo. Lasta heiteltiin ja pompoteltiin paikasta toiseen ja ihmiseltä toiselle aina sen mukaan kun Dave ryyppäsi.

James Lee Burke: Taivaan vangit (Heaven's Prisoners 1988) Like, suom. Arto Leivo
Arvio: * Typerä

Niall Griffiths: Lampaanköyrijä

En olisi varmaan koskaan itse lainannut tätä kirjastosta, mutta kun muuta lukemista ei tarjolla ollut niin luin tämänkin.

Kirja kertoo Ianto-nimisen pojan lapsuudesta ja teoista. Ianto on mummonsa kasvattama, jälkeen jäänyt poika, josta kasvaa narkkaava nuorisorikollinen. Ianto ei varsinaisesti ole paha, mutta lapsuuden traumat eivät jätä häntä rauhaan. Lopussa hän tulee ainoiden ystäviensä tappamaksi.

Kirjan kerrontatapa on ärsyttävää. Nämä hänen ystävänsä juttelevat keskenään Iantosta ja käyvät läpi Ianton elämää melko kronologisesti. Välillä tulee pieni kohtaus Ianton lapsuudesta, sellainen jonka ainoastaan hän itse voi tietää. Koko ajan viitataan samoihin asioihin, jota ratkeavat kirjan lopussa ja lukija tietää ratkaisun olevan tulossa.

Kirjan kieli on kamalaa. Voi olla että walesilainen "lampaanköyrijä" puhuu tuolla tavalla, mutta suomennettuna se ei enää oikein toimi. Vaikeaa se on kuitenkin varmasti ollut suomentaa ja melko toimivaa tekstiä Konttinen on aikaan saanut.

Kirjassa ei köyritä lampaita vaan "lampaanköyrijä" on haukkumasana walesilaiselle maajussille.

Niall Griffiths: Lampaanköyrijä (Sheepshagger 2001) Like, suom. Moog Konttinen
Arvio: ** Karmivaa kieltä

Seppo Jokinen: Koskinen ja kreikkalainen kolmio

Olen monta kertaa lukenut arvosteluja näistä Jokisen dekkareista. Arvostelut ovat olleet pääsääntöisesti hyviä, joten ajattelin minäkin sitten lukea yhden.

Kirjassa Koskinen ei olekaan Tampereella vaan Rhodoksella ja hän on enemmänkin epäilty kuin poliisi. Ystävänsä kanssa he yrittävät vapautua näistä murha-epäilyistä ja lopuksi paljastuu koko monimutkainen kosto-huume-kuvio ja yksi paha poliisikin Rhodokselta löytyy.

Kirja on kertakaikkiaan tylsä ja ennalta-arvattava. Jos olisin lukenut tätä kotona enkä kesälomamatkalla niin luultavasti tämä olisi jäänyt kesken.

Seppo Jokinen: Koskinen ja kreikkalainen kolmio (2000) Karisto
Arvio: * Aika mitäänsanomaton