John Grisham: Valamiehet

Tämä kirja toimii kohdallani kuin lohturuoka jollain muulla. Siis lohtukirja. Kansanterveyden ja -sivityksenkin kannalta olisi parempi korvata lohturuoka kirjalla. Tätä terveysinnovaatiota voivat soveltaa ainoastaan sellaiset ihmiset, jotka saavat kirjojen lukemisesta iloa. Lisäksi on varma, ettei juuri tämä kirja välttämättä toimi kellään muulla. Jokaisella on omat lohtukirjansa ja jokainen pystyy varmasti nimeämään niitä vaikka unissaan.

"Valamiehet" on tyypillistä Grishamia: äärimmäisen ovela juoni jossa lukija harhautuu luulemaan vaikka mitä matkan varrella. Yllättävän hyvin tämäkin kirja on kestänyt aikaa...

John Grisham: Valamiehet (The runaway jury 1996) WSOY, suom. Jorma-Veikko Sappinen
Arvio: *** Vähän liian tuttu juoni

Frank McCourt: Seitsemännen portaan enkeli

Surullinen, mutta hauska kertomus lapsen silmin köyhästä lapsuudesta Irlannin peräkylillä. Frankin isä on parantumaton juoppo ja äiti muuten vaan saamaton. Frank on esikoinen ja varsin kekseliäs hankkimaan ruokaa ja huveja itselleen ja veljilleen.

Kirjan aika-akseli oli erikoinen. Välillä käsiteltiin kappalekaupalla jotain lyhyttä ajanjaksoa ja toisaalla taas vuosi vilahtaa muutamassa lauseessa ohi. Se liittyy varmaankin siihen, että kyseessä on muistot eikä valmis, johdonmukainen juoni.

Frankin isä oli hahmoista kaikkein eniten tunteita herättävä... Miten mies voi ryypätä ruuan lastensa suusta? Äiti taas, no, ei saanut mitään aikaan juuri koskaan. Ihmettelenkin miten Frankista tuli niin aikaansaapa. Lienee perinyt jotain isovanhemmiltaan, jotain joka oli hypännyt sukupolven yli...

Frank McCourt: Seitsemännen portaan enkeli (Angels's ashes 1996) Otava, suom. Juhani Lindholm
Arvio: **** Riemastuttava

Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies

Aika ajaa näistä dekkareista ohi. Jo 15 vuotta on vähän liikaa: puhutaan NMT:stä ja modeemista. Toinen vähän häiritsevä juttu on kieli, slangikin muuttuu. Voihan tosin olla että "rätkä" on ihan oikea (tamperelainen) sana moottoripyörälle. Siitä on vaan jo liikaa aikaa kun itse muutin Tampereelta pois.

Juoni oli taas ihan hyvä ja sillä tavalla Harjunpäämäinen, että varsinaista motiivia tappoihin ei ollut. Oli vaan tappaja joka oli päästetty liian aikaisin vankimielisairaalasta kotiin.

Koskinen on tyypillinen suomalainen dekkarisankari: on perhettä, epävarmuutta, byrokratian vihaamista ja pomon halveksuntaa. Ja sitten se yksi pakollinen naispuoleinen työkaveri. Maria Kallio tarvitsee seuralaisia suomalaisena dekkarin päähenkilö-poliisina!

Seppo Jokinen: Koskinen ja siimamies (1996) Karisto
Arvio: *** Pliisu

George R. R. Martin: Valtaistuinpeli - Tulen ja jään laulu - osa 1

Kirja oli metka sekoitus kaariutriomaista keski-aikaa ja psykedeelistä fantasiaa.

Kirjassa on nimensä mukaan menossa "valtaistuinpeli", jossa kruunua tavoittelee hallitsevan kuninkaan poika ja veli ja kruunusta haaveilee aiemman hallitsijan poika ja tytär. Päähenkilöt ovat Talvivaaran Starkeja, joiden tunnus on "Talvi on tulossa". Osuva lause juuri nyt, kun alkaa illat viiletä. Talvivaara on hauska nimi tässä yhteydessä, mutta eihän suomentaja voinut tietää tulevan nikkelikaivoksen nimeä.

Kirjan maailmassa on ritareita ja kuninkaita, mutta myös hurjasusia ja jumalmetsiä. Minusta on kiehtovaa, että Starkit palvoivat juuri metsissä asuvia jumalia.

Kun kirjaa oli vielä kolmasosa jäljellä, tajusin ettei loppuosa kirjasta voi enää millään riittää sitomaan kaikkia avattuja langanpäitä yhteen. No kirjoja on vielä useita jäljellä ja kai ne on vaan yritettävä saada kirjastosta mahdollisimman pian.

George R. R. Martin: Valtaistuinpeli - Tulen ja jään laulu - osa 1 (A game of thrones 1996) Kirjava, suom. Satu Hlinovsky
Arvio: *** Täytyy saada lisää

Jarkko Sipilä: Koukku

Kirjassa seikkailee rikoskonstaapeli Raivio, joka kirjan alussa huomaa poliisin mädännäisyyden ja lopussa muuttuu itsekin pahaksi poliisiksi, vaikkei nyt niin kovin pahaksi.

Kirjan alussa juoppo tappaa poliisin, kaksi miestä karkaa vankilasta ja älyttömän monimutkaisen juonen toteutus aloitetaan. Lopuksi selviää, että kyseessä onkin venäläisten tarve lopettaa tehtaita Venäjällä salaa kommunisteilta eikä mikään rahanhimoisen pikkurikollisen keksintö. Kaiken kaikkiaan juoni rakennetaan aivan liian hitaasti ja sitten yhtäkkiä paljastetaan täysin absurdi ja mieletön loppu. Tarina olisi voinut edetä tasaisemminkin ja jo suunnilleen puolesta välistä olisi voinut alkaa kertoa lukijalle, että tässä olikin kyse jostain ihan muusta.

Vankikarkurit valtaavat yhden Kuivasaaren rannikkotykin ja uhkaavat ampua sillä Helsinkiin. Samanlainen juonenkäänne oli Raid-elokuvassa, paitsi että siinä ammuttiin merelle päin. Onkohan elokuvan käsikirjoittajat ottaneet ideansa tästä...

Kappaleessa 20 on virhe. Siinä väitetään, että sukellettaessa happilaitteella, joka kierrättää happea suljetussa järjestelmässä, hiilimonoksidi poistetaan filtterillä. Käsittääkseni kuitenkin hiilidioksidi poistetaan.

Jarkko Sipilä: Koukku (1996) book studio
Arvio: ** Liian monimutkainen ja suurisuuntainen juoni