25.6.2008

Henning Mankell: Palomuuri

Tämä ei ollut ensimmäinen eikä toinen kerta kun luin tämän kirjan. Joka kerta se on kuitenkin yhtä jännittävä. Tällä kertaa kiinnostusta lisäsi myös se tosiasia, että olen lähdössä Ystadiin loppukesällä.

Mankellin tapa kertoa päähenkilönsä Kurt Wallanderin elämästä on ihana. Rikostutkinnassa tehdään joskus vaikeita valintoja ja suoranaisia virheitäkin, mutta se juuri tekee Wallanderistä inhimillisen. Toisaalta myös Wallanderin yksityiselämän linkittyminen tutkintaan on totta. Ei poliisitutkinta ole C.S.I.-mäistä, tosielämästä erillistä tutkintaa vaan siihen vaikuttaa aina jokaisen tutkijan yksityiselämä ja myös tutkijoiden keskinäiset suhteet.

Juoni oli varmasti uskottavampi kahdeksan vuotta sitten, mutta aihe on edelleen ajankohtainen. Yhteiskuntamme muuttuu koko ajan haavoittuvaisemmaksi lisääntyvän tietotekniikan myötä. Jonain päivänä joku keksii tehdä jotain todella vaikuttavaa internetin ja tietoturva-aukkojen kautta ja asiantuntijat toteavat jälkeenpäin vain, että tämä oli jo odotettavissa...

Henning Mankell: Palomuuri (Brandvägg 1998) Otava, suom. Laura Jänisniemi
Arvio: **** Tosi jännä

16.6.2008

E. Annie Proulx: Laivauutisia

Olin taas etukäteen hiukan ennakkoluuloinen ja kirjan alkupuolen perusteella kuvittelin lukevani jotain johnirvingmäistä sekoilua. Sekavan alun jälkeen tarina kuitenkin liikahti New Foundlandin saarten suuntaan ja alkoi selkeytyä.

Kirja on tarina Quoyle-nimisestä häviäjästä, joka jää yhtäkkiä leskeksi erittäin epäaviovaimomaisesti käyttäytyvästä Petalista ja huolehtimaan yksin kahdesta pienestä tyttärestä. Quoylen täti kuitenkin tulee ja vie koko poppoon mukaansa New Foundlandin saarelle vanhalle kotiseudulleen. Siellä Quoyle löytää oman paikkansa maailmasta ja loppu hyvin kaikki hyvin.

Vähän liiankin hyvin. Mielestäni kirja olisi kaivannut vähän enemmän särmää myös loppupuolelle. Loppu oli kuin eri kirjasta alkuun verrattuna.

Kirjan kuvaileva kerronta oli todella hienoa. Tässä muutama esimerkki: "Tert Cardin kurkku liikkui janoisesti ja hän otti uuden kulauksen, nosti narisevan käsivartensa ja viittoi kaksi sormea pystyssä", "Taivas oljenkeltainen kuin haavasta tihkuva märkä."

Sattumukset saarelle olivat mainioita. Paras tarina oli kun Nutbeem, Quoylen työkaveri, päätti muuttaa pois ja järjesti läksiäiset, asuntovaunussaan. Kun bileet olivat tarpeeksi pitkällä ja kaljaa oli mennyt tarpeeksi, joku Nutbeemin ystävä päätti estää hänen poislähtönsä ja upottaa Nutbeemin veneen. Vene tuhottiin kirveillä ja moottorisahalla. Parasta oli kuitenkin asian ratkaisu. Seuraavana päivä veneen upottajat katuivat kovasti ja yrittivät nostaa veneen. Vene kuitenkin katkesi kahtia ja ajelehti merelle. Nutbeem päätti jäädä saarelle.

E. Annie Proulx: Laivauutisia (The Shipping News 1993) Otava, suom. Marja Alopaeus
Arvio: **** Hienosti kerrottu tarina

7.6.2008

Kalle Päätalo: Viimeinen savotta

Olin todella ennakoluuloinen Päätaloa kohtaan ennen kuin tulin ajatelleeksi, että mihin nämä ennakkoluulot oikein perustan kun en ole koskaan yhtään kirjaa lukenut Päätalolta. Valitsin melkein umpimähkää yhden ja luin sitten tämän kirjan.

Alusta lähtien kertomus oli hyvä. Juoni oli juuri sillä tavalla simppeli, jota olen jo vähän kaipaillutkin. Kirjan kieli oli kuitenkin parasta. Kirjassa oli paljon sanoja, joita en aluksi tunnistanut ollenkaan, mutta joiden merkityksen opin ennen pitkää: humeeti, loosteri, elleskappi.

Kirja kertoo vanhasta tukkijätkästä, joka elää kortteerimiehenä, mutta joutuu lähtemään koska on emännän mielestä liian huonossa kunnossa. Vikke päättää, että kai sitä on sitten vaivaistaloon eli vanhainkotiin mentävä, mutta lähtee sieltä jo seuraavana päivänä kuolemaan Isolle hetteelle. Juonen lomassa käydään läpi Viken lapsuus huutolaispoikana ja pätkiä savotta-ajoilta.

Kalle Päätalo: Viimeinen savotta (1966) Gummerus
Arvio: **** Yksinkertaisesti vaan tosi hyvä