Arne Nevanlinna: Marie

Tämä kirja oli tosi hyvä, mutta kirjan viimeinen lause pilasi kaiken.

Kirja kertoo Mariesta, joka viettää elämänsä viimeisiä vuosia jonkinlaisessa vanhainkodissa ja muistelee elämäänsä. Lähimuisti on vaan aika huono ja todella pahat asiat hän käärii mielessään möykyiksi, jotka voi työntää kokonaan syrjään.

Sivujuonteena on yöhoitaja ja Marien pojan tyttärentytär, joka tajuaa yhteyden vasta kun Marie on jo kuollut. On tietysti traagista, ettei Marie koskaan tietoisesti tavannut poikansa jälkeläisiä, mutta siihen se olisi voinut jäädäkin.

Kirjan viimeinen lause nimittäin on päiväkirjamerkinta 21.12.2004: "Erityinen ja ihana joulunaika odottaa Khao Lakissa." Tämän perusteella ihmettelen suuresti miksi tämä kirja oli päässyt Finlandia-ehdokkaaksi asti. Olisko valitsijoilta jäänyt loppu lukematta?

Arne Nevanlinna: Marie (2008), WSOY
Arvio: *** Koskettava

Mika Waltari: Fine van Brooklyn

En ole lukenut Waltarilta aikaisemmin muuta kuin historiallisia romaaneja. Tätä lainatessani kirjastohoitaja sanoi, että siinä onkin sitten vähän sellaista erilaista naiskuvaa. En oikein tiennyt mitä tästä huomautuksesta olisi pitänyt ajatella.

Kirja kertoo viattomasta, suomalaisesta tiedemiehestä, joka asuu Pariisissa mutta lähtee lomalle Bretagneen, Carnaciin. Siellä hän tapaa sattumalta tytön, Finen, joka pyörittää päähenkilön pikkusormensa ympärille onnettomin seurauksin.

Finen hahmo on kaunis, manipuloiva ja niin määrätietoinen. Hahmossa on paljon samaa kuin Neferneferneferissä, mutta tietenkin paljon laimeampana. Voin kuvitella, että 1940-luvun Suomessa tämän kirjan teksti on ollut uskaliasta. Nykylukijaa se vähän naurattaakin. Uskaliain sana koko kirjassa on "aistillinen". No ajat muuttuvat.

Lukemassani painoksessa kirjan sivut ovat paksuja, melkein kuin kartonkia ja fonttikin on vanhahtavaa. Se tuo jotenkin tuon aikaeron paremmin esille kuin jos olisi lukenut uusintapainoksen viime vuosilta.

Mika Waltari: Fine van Brooklyn (1942) WSOY
Arvio: *** Lukemisen arvoinen

Claire Castillon: Pieni sydän jaksaa rakastaa

Siinä missä "Äidin pikku pyöveli" käsitteli äiti-lapsi -suhdetta, tämä käsittelee parisuhdetta. Tarinat ovat taas todella karmivia. Jotenkin kuitenkin se, että parisuhde on tietyllä tavalla itseaiheutettu, toisin kuin äiti-lapsi -suhde, tekee tarinoista pahempia.

Kitupiikki ja Kiittämättömät lapsemme olivat ehkä parhaita ja todellisimpia. Vanhemmat saattavat kuvitella kohtelevansa lapsia hyvin, mutta lasten elämä on yhtä helvettiä. Tarinassa lapset kostivat välinpitämättömyydellä, mikä oli vähintäänkin oikein. Vanhemmat eivät vaan ymmärtäneet sitäkään.

Claire Castillon: Pieni sydän jaksaa rakastaa (On n´empêche pas un petit coeur d´aimer 2007) Gummerus, suom. Lotta Toivanen
Arvio: *** Vielä karmivampi kuin edellinen

Pierre Boulle: Herrasmiehen ammatti

Tämä oli viimeinen tarjolla olevista Boullen suomennetuista kirjoista. Tämäkin oli hukattu Pasilan kirjavarastoon.

Kirjassa seikkailee ranskalainen, herra Cousin, myöhemmin nimellä Arvers, joka on pahasti narsistinen. Hän lähtee sotaan pönkittääkseen omaa sankarirooliaan ja pakenee lopulta Englantiin, josta hänet lähetetään peitetehtävässä takaisin Ranskaan. Siellä gestapo saa kiinni Cousinin ja ja hänen ystävänsä Morvanin. Jompi kumpi heistä kavaltaa muut ystävänsä, Morvan saa surmansa ja Cousin pakenee takaisin Englantiin. Cousin lähetetään kuitenkin takaisin vakoilutehtäviin Morvanin siskon kanssa, joka on vakuuttunut, että Cousin oli kavaltaja, ei Morvan. Lopulta sisko todistaa väittämänsä ja tappaa Cousinin äitinsä avustuksella.

Koko monimutkaista ruljanssia pyörittää Englannista käsin tohtori Fog apunaan tohtori Austin. Kyseessä oli vain tohtori Fogin järjestämä "ihmiskoe".

Kaikissa näissä neljässä Boullen kirjassa on vahva vastakkainasettelun teema (Kwai: eurooppalaiset - kiinalaiset, Mitali: eurooppalaiset - kiinalaiset, Apinoiden planeetta: ihmiset - apinat). Tässä kirjassa tuo teema oli ehkä manipuloijat - manipuloitavat, Cousinkin kuuluu ensin ensimmäiseen ryhmään, mutta ajautuu sitten jälkimmäiseen. Samoin kävi Apinoiden planeetassa, jossa Merou on aluksi hallitsijarodun edustaja ennen kuin tajuaa kuuluvansa hallittaviin.

Voisin lukea Boullea lisää, mutta suomennettuna ei taida löytyä enempää.

Pierre Boulle: Herrasmiehen ammatti (Un métier de Seigneur 1960) Otava, suom. Anna Louhivuori
Arvio: *** Aikansa kuva

Claire Castillon: Äidin pikku pyöveli

Tämä oli nopeasti luettava novellikokoelma. Kaikki tarinat kertovat aivan kipeistä äiti-tytär -suhteista joko äidin tai tyttären näkökulmasta.

Minuun suurimman vaikutuksen teki itse nimitarina. Siinä vammainen tyttö tajuaa, että äiti aikoo hylätä hänet ja hän tappaa äitinsä. Tarinan perusteella tytöllä varmastikin oli syynsä tekoonsa.

Toinen järkyttävä tarina on "Sanoin yksi". Nainen, joka ei halua lapsia, lupaa miehelleen yhden lapsen. Saatuaan kaksoset hän heittää toisen tielle. Vahingossa kyllä sen kiltimmän.

Claire Castillon: Äidin pikku pyöveli (Insecte 2006) Gummerus, suom. Lotta Toivanen
Arvio: *** Karmiva