Jarkko Sipilä: Mies kuumasta

Tarinassa oli aineksia johonkin suurempaan: entinen baskiterroristi pakeni menneisyyttään Lauttasaareen. Jotenkin tarina lässähti pitkin matkaa, mutta onneksi loppuratkaisu oli sitä mitä pitikin, vaikkei ollutkaan sitä mitä odotettiin.

Sipilä sentään uskaltaa tarttua poliisinkin korruptioon. Kun jonain päivänä Jari Aarnio -tapaus on loppuunkäsitelty, toivottavasti, Sipiläkin uskaltaa mennä pitemmälle ja kirjoittaa myös johtavissa asemissa olevien poliisien korruptiosta.

Jarkko Sipilä: Mies kuumasta (2015) Crime Time
Arvio: *** Loppuratkaisu pelasti

Jarkko Sipilä: Valepoliisi

Jonotin tätä kuukausikausia kirjaston listalla, hain sen eräänä päivänä töiden jälkeen ja olin lukenut kirjan samana iltana yhdentoista maissa. Taisin syödäkin siinä välissä. Tämä kaikki kertoo toisaalta siitä, että kirja oli hyvä, mutta toisaalta myös siitä että kirja on äärimmäisen lyhyt. Sivuja on lähes kolmesataa ja fonttikin aika pientä, mutta silti jotenkin harvaan ladottuna.

Tapahtumat olivat taas hyvin tavanomaisia, ainoana poikkeuksena amerikkalaisen poliisiorganisaation tuppautuminen mukaan.

Sipilälle tekisi välillä hyvää "hypätä pois laatikosta" ja kirjoittaa jotain ihan muuta. Rikollisuudesta löytyy varmasti myös muita näkökulmia kuin iänikuinen Takamäki-Suhonen -teema. Esim. Nykänen on kirjoittanut ammattitappajasta, joka noudatti tarkkaa etiikkaa ja Rönkä taas rakennusurakoitsijasta, joka puuhaili kaikenlaista muutakin, mutta tiukan moraalinsa aitaamana. Molemmat oikeinkin hyviä teemoja. Toivon, että Sipilä lopettaisi nämä helpot ratkaisut ja siirtyisi uusille urille.

Jarkko Sipilä: Valepoliisi (2013) Crime time
Arvio: ** Liian lyhyt

Tapani Bagge (toim.): Taksi - 14 dekkaria kumijalasta

Saadaan viihdyttävää lukemista kun 14 kirjailijaa kirjoittaa novellin samasta aiheesta. Ihmettelen vaan suuresti sitä sovinistista lähestymistapaa, jolla mukaan on otettu vain miehiä.

Moni tarina muistutti rakenteeltaan niitä tv-pätkiä, joita 1980-luvulla näytettiin "Alfred Hitchcock esittää" -otsikon alla: jännä tarina , joka loppuessaan onkin täysin arvaamaton ja vielä vähän pahempi. Monessa tarinassa oli keskenään samoja teemoja, mutta se on kai ymmärrettävää kun pääotsikko on noinkin rajaava.

Yksi parhaista tarinoista oli Seppo Jokisen "Miljoonatippi", joka kertoi vuodenvaihteesta 2049-2050 ja komisario Koskisen lapsenlapsesta. Kuuluisimpien kirjoittajien (Rönkä, Jokinen, Sipilä ja Kilpi) erottuivat edukseen, mutta Nykäsen "Katoamistemppu" jäi aika ohueksi.

Tapani Bagge, Markku Ropponen, Seppo Jokinen, Harri Nykänen, Jarkko Sipilä, Matti Rönkä, Juha Numminen, Tuomas Lius, Kari Häkämies, Eppu Nuotio, Antti Tuomainen, Marko Kilpi, Max Manner, Henry Aho: Taksi - 14 dekkaria kumijalasta (2012) Crime time
Arvio: **** Nopeasti luettu

Jarkko Sipilä: Ei vasikka käskien laula

Aluksi luulin lukevani melko mitäänsanomatonta novellikokoelmaa, mutta lähes jokainen tarina oli pieni helmi. Ainoa epäjohdonmukaisuus oli Takamäen perhetilanne, joka ei edennyt ollenkaan kronologisesti. Voi olla että syynä oli halu laittaa tarinat tiettyyn järjestykseen. Erityisesti oli perustelua laittaa "Poliisijoulu" viimeiseksi.

Nimitarina "Ei vasikka käskien laula" oli ainoa pidempi tarina. Se on kai julkaistu joskus jatkokertomuksena ja sen suurin vika on kappaleiden nimet, esimerkkeinä "Ei ampuva poliisi pure" tai "Viina on poliisien juoma". Tarina oli hyvä, ei ehkä maailman uskottavin, mutta hyvä kuitenkin. Ongelma oli sen onnellinen loppu. Samanlainen hyvin epäuskottava onnellinen loppu oli muutamassa muussakin tarinassa.

Jarkko Sipilä: Ei vasikka käskien laula (2012) Crime Time
Arvio: **** Taattua tavaraa

Jarkko Sipilä: Muru

Löysin tämän ihan sattumalta Best seller -hyllystä. Luin samantien ja siinä saattoi taas jäädä jotain taloustöitäkin tekemättä. Jos kerran tunnen tarvetta lukea kirjan samantien niin kai se sitten on hyvä kirja.

Tämä ei ollut enää niin kliseinen kuin aikaisemmat: karhyryhmä ei tullut koska ei ehtinyt, mutta jackbauer-tyyppi ja voima-avain olivat entisellä paikallaan. Flashbang sen sijaan oli tainnut jäädä kotiin.

Kaiken kaikkiaan juoni kertoi tavasta jolla yhteiskunta jättää kaikki hetteille, jotka eivät osaa pitää tarpeeksi puoliaan. Antaisivat joskus Takamäen kirjoittaa hallitusohjelman niin voisi tulla vähän erilaista jälkeä!


Jarkko Sipilä: Muru (2011) Crime Time
Arvio: **** Taas meni yhdeltä istumalta

Jarkko Sipilä: Katumurha

Yritin lukea Sipilän tuotannon järjestyksessä, mutta tässä kävi moka. Tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat ennen Pahaa pahaa tyttöä. Ei se kyllä pahasti haitannut PPT:Tä lukiessani, koska ne vähät asiat jotka tässä ratkesi oli selitetty Sipilämäiseen tapaan hyvin uudelleen PPT:ssä.

Tämä kirja erottuu edellisistä ihan uudella tavalla. Suhoseen kohdistuva rikosepäily nostaa jännityksen uudelle tasolle.

Entistä enemmän vaan ärsyttää samat kliseet kirjasta toiseen: Römpötti soittaa Takamäelle, "Jack Bauer" Saarinen on karhuryhmän kärkimiehenä, flashbangin melutaso kerrotaan vaikkei sitä edes käytettäisi jne.

Jarkko Sipilä: Katumurha (2010) Gummerus
Arvio: **** Oikeasti jännä

Harri Nykänen & Jarkko Sipilä: Paha paha tyttö

Kirjasta paistaa läpi kahden kirjoittajan jälki. Joistakin pätkistä näkee kumpi ne on kirjoittanut. Erityisesti Nykäsen kädenjälki näkyy Sundmanin puheissa. Pahimmillaan kaksi kirjoittajaa merkitsee asioiden uudelleenselittämistä. Sitä ei ollut monessa kohtaa, mutta oli kuitenkin.

Raidin lojaalius Salmelaa kohtaa on epäuskottavaa. Ei Raid niin pikkuasian takia olisi valmis niin paljoon. Suhosen ja Raidin kohtaaminen ja lyhyt yhteinen taival oli hauska. Ehkä Suhonen on lähinnä Raidia Sipilän tuotannossa, vaikka onkin poliisi.

Nykäsen Jansson-Hopo-Susisaari-trio muistuttaa kovasti Sipilän Takamäki-Suhonen-Joutsamo-trioa. Loppujen lopuksi ainoa vastinpari on Susisaari-Joutsamo. Takamäki on liian tavallinen ja nuori muistuttaakseen vähän outoa Janssonia ja Huusko on aivan liikaa "poliisi" muistuttaakseen Suhosta.

Sipilällä ei ole yhtään Raidin kaltaista sankari-rosvoa. On vaan reppanoita: Salmela, Saarnivuori, prikaatilaiset...

Harri Nykänen & Jarkko Sipilä: Paha paha tyttö (2010) Crime Time
Arvio: ** Melkein huono

Jarkko Sipilä: Prikaatin kosto

Kirja on ihan tuttua tauhkaa, Pääkalloprikaati on vaan suuremmassa roolissa kuin yleensä. Salmela ajautuu vaikeuksiin ja Saarnikangas häärii poliisin, Salmelan ja prikaatin välissä vähän kuin ei oikein osaisi päättää kenen puolella on. Omallaan se kai vaan onkin.

Kirjassa on muutama hyvä yksityiskohta. Esim. prikaatin kerhohuoneella oleva hautakivi, johon kaiverretaan kuolleiden prikaatin jäsenten nimet. Tuleeko kiveen myös niiden kahden prikaatilaisen nimet, jotka kuolivat Karhu-ryhmän hyökkäyksessä. Ensimmäinen heistä ampuu sokeana poliisia kohti, mutta osuukin kuolettavasti toiseen prikaatilaiseen ja kuolee sitten itse poliisin luoteihin.

Kirjassa Salmela alkaa olla jo kyllästynyt rosvon hommiin ja etsii vain keinoa lopettaa. Toisaalta tähän asti prikaati on ollut selkeästi Salmelan perässä, mutta nyt prikaatikin toimi "sääntöjen vastaisesti" kuin antaen Salmelalle pakotien.

Jarkko Sipilä: Prikaatin kosto (2009) Gummerus
Arvio: ** Loppuunkaluttu aihe

Jarkko Sipilä: Seinää vasten

Luin tätä nyt toista kertaa ja ymmärrän vähän paremmin taustoja. Ensimmäisen kerran tätä lukiessani luulin naiivisti, että Suhosella oli joku pitkäkin suhde takanaan kun exä soitteli ja toisaalta luulin, että se elää kokonaan valkoisen ja harmaan rajan tuolla puolen käyden mustallakin joskus. Nyt tiedän, että se elää valkoisella alueella käyden vain harmaalla joskus.

Nämä kyllä alkaa sikäli jo vähän kyllästyttää kun joka kirjassa on samat poliisit ja rosvot. Muutama uusi rosvo tietty tulee esiin joka kirjassa, kun niitä joutuu niin paljon vankilaan ja kuoleekin välillä. Jopa Nykäsen hahmo Kafkakin vierailee jossain sekundäärisissä hommissa lähes joka kirjassa. Toisaalta enää on "Prikaatin kosto" ja "Paha paha tyttö" jäljellä. Jälkimmäisessä lienee Raidkin...

Jarkko Sipilä: Seinää vasten (2008) Gummerus
Arvio: ** Aina vaan samaa

Jarkko Sipilä: Kylmä jälki

Sipilä paljasti heti alkuun tosi ärsyttävästi rivien välistä kuka sen murhan oli tehnyt, josta vankikarkuri oli saanut elinkautisen. Tilanteeseen olisi sopinut, paljatuksesta huolimatta, että vankikarkuri ei olisi ollutkaan syytön. Kaiken lisäksi loppuun oli rakennettu vielä Hollywood-henkinen räjähdys.

Nyt kun olen lukenut näitä kirjoja julkaisujärjestyksessä niin tekniikan ja Suomen lainsäädännön kehityksen huomaa. Roistot on oppinut käyttämään prepaid-liittymiä ja tietää, että silti voi jäädä nalkkiin tolppatietojen takia. Dna:ta ei jätä rikospaikalle kuin hölmöt ja narkkarit.

Karhuryhmä on Sipilälle melkonen fiksaatio. Yhtään kirjaa se ei pysty kirjoittamaan ilman niitä!

Jarkko Sipilä: Kylmä jälki (2007) Gummerus
Atvio: ** Vähän ärsyttävä

Jarkko Sipilä: Mitään salaamatta

Kerrankin asetelma oli vähän eri, tarina kertoi rikoksen jälkeisestä oikeudenkäynnistä ja sen kostamisesta. Yleensä Sipilä lopettaa tarinat niiden selviämiseen, mutta nyt se käytiin läpi ihan "Kovan lain" hengessä ja kerrottiin tapahtumat vielä senkin jälkeen.

Kirjassa Sipilä käsitteli mielenkiintoista kahtiajakoa: roistot ja tavalliset ihmiset. Roisto saa kostaa roistolle, mutta saako roisto kostaa tavalliselle, lakia noudattavalla ihmiselle, joka vaan sattuu näkemään roiston pahanteossa. Jotenkin siihenkin kumpuaa ajatus roiston moraalista. Se on vaan vähän erilaista kuin meidän moraalimme. Lojaliteetti ja auttamisen halu on osalla roistoja paljon syvempää kuin meillä taviksilla, mutte se saattaa kummuta vääristä perusteista kuten pelosta tai riippuvuudesta.

Jarkko Sipilä: Mitään salaamatta (2006) Gummerus
Arvio: *** Uskottava

Jarkko Sipilä: Likainen kaupunki

Sipilän Takamäki on tavallisuudessaan ja inhimillisyydessään hyvin uskottava, mutta onko hän jopa vähän liian tavis? Kirjat voisivat edetä paremmin jos Takamäki olisi selvä päähenkilö. Nyt tarinaa vie eteenpäin hyvin vahvat persoonat niinkuin vaikka Suhonen. Toisaalta Suhonen sopisikin paremmin päähenkilöksi juuri vahvuutensa takia.

Tässä kertomuksessa tulee taas esiin poliisien keskinäinen kilpailu, tällä kertaa se vaan koski keskusrikospoliisia eikä suojelupoliisia niin kuin yleensä.

Minusta Pääkalloprikaati oli hyvä keksintö. Olen ymmärtänyt että siihen törmätään vielä tulevaisuudessakin!

Jarkko Sipilä: Likainen kaupunki (2005) Gummerus
Arvio: *** Ihan jees

Jarkko Sipilä: Todennäköisin syin

Toisellakin kerralla tämä kirja oli aika mitäänsanomaton. Kaikki se särmä ja kiinnostavuus, jota on rakenettu aikaisemmissa Takamäki-kirjoissa hukattiin jonnekin. Erityisesti Suhonen tuotti pettymyksen.

Maahanmuuttaja-tappo, jonka juuret ovat syvällä Irakissa, on vähän pliisua. Se näyttää ihan siltä mitä onkin: Sipilä esittää olevansa ajanhermolla. Vuonna 2004 se ehkä toimi paremmin kuin nyt.

Jossain kohtaa nostetaan esiin kiinnostava ajatus poliisin työstä. Pitäisikö poliisin lopettaa yksittäisten rikosten ratkominen ja keskittyä rikollisiin tyyppeihin. Erityisesti sen valossa, että Tallinnan laivalta tule joka päivä 100 ihmistä Helsinkiin, joilla on rikollinen tausta (HS 17.10.2010). Jos keskityttäisiin näiden ihmisten seurantaan tai suorastaan estettäisiin maahanpääsy, niin saattaisi olla muutama rikos vähemmän tutkittavana.

Jarkko Sipilä: Todennäköisin syin (2004) Gummerus
Arvio: ** Ei vakuuta

Risto Raitio (toim.): Kultainen peura

Tällaiset ketjuromaanit tulisi kieltää. Kukin kirjailija on halunnut tehdä omalla osuudellaan jotain mieleenpainuvaa ja kirja pursuaakin epäjohdonmukaisuuksia ja täysin itsestään selvien asioiden huomiotta jättämistä.

Kaiken huipuksi kirjassa kohtaavat Jansson, Takamäki, Koskinen ja Kallio. Lisäksi Jarkko Sipilä esiintyy kahdessakin kohtaa (tosin ensimmäisellä kertaa Zipilänä) ja Matti Rönkäkin esittää itseään. Viktor Kärppää olisi ollutkin hankala sotkea juoneen. Oli se jo sen verran sekava!

Kannattaa jättää lukematta!

Risto Raitio (toim.), Anja Angel, Tapani Bagge, Paul-Erik Haataja, Seppo Jokinen, Marcus Karppi, Pentti Kirstilä, Wexi Korhonen, Leena Lehtolainen, Harri Nykänen, Outi Pakkanen, Jouko Raivio, Matti Rönkä, Jarkko Sipilä, Taavi Soininvaara, Sirpa Tabet: Kultainen peura (2004) Loisto
Arvio: * Luokaton

Jarkko Sipilä: Karu keikka

Taas kävi Takamäelle tyypillisesti. Rosvo ei ollutkaan rosvo vaan poliisi ja toinen rosvokin oli enemmän uhri kuin rosvo.

En tiedä kuinka lähellä todellisuutta pyöritään, mutten jaksa lakata hämmästelemästä kahta asiaa: miten poliisin eri osaset salailevat asioita toisiltaan (erityisesti Supo) ja miten huonostipalkatut poliisit tekevät pitkää päivää ja todella laittavat itseään likoon koko ajan. Suomessa sentään poliisilla on kai jotakuinkin keskimääräinen palkkataso, mutta maissa jossa poliisien palkkaus on surkea, on lahjonta ja korruptio varmasti tosi houkuttelevaa.

Jarkko Sipilä: Karu keikka (2003) Gummerus
Arvio: *** Hyvä

Jarkko Sipilä: Tappokäsky

Takamäen ohella Sipilän kirjoissa esiintyy toinen poliisi, Nykänen. Häntäkin vaivaa sama dilemma kuin Takamäkeä, jonka nimi tuli siis tutuksi jo Nykäsen Raideissa. Nykänenhän on nimenä käytetty jo Joensuun Harjunpäissä. Miksei eri kirjailijoilla voisi olla hahmoja joilla olisi eri nimiä?

Sipilä selitti hauskasti lyhyitä asioita tosi pitkästi. Joku muu kirjailija olisi kirjoittanut vain, että "poliisi tunkeutui asuntoon ja löysi 10 g amfetamiinia". Sipilä käsittelee asian täysin toisin. Ensin hän kertoo miten poliisit ovat ryhmittyneet rappuun, miten kukin on aseistautunut ja mitä aiotaan tehdä. Siitä jatketaan tapahtumien etenemisellä hyvin yksityiskohtaisesti.

Ainoa mikä minua huolestuttaa on, että paljonko Sipilä on ottanut vapauksia kirjailijana. Eli siis kuinka todenmukaisena hän poliisin työn kuvailee. Sillä jos se mitä hän kirjoittaa ja minä omaksun ei olekaan totta niin minulle jää ihan vääriä käsityksiä poliisin työstä.

Jarkko Sipilä: Tappokäsky (2002) Loisto
Arvio: **** Lisää tätä

Jarkko Sipilä: Kosketuslaukaus

Sipilä selittää asiat ihanan yksityiskohtaisesti. Vielä kun asiat ovat melkein kymmenen vuotta vanhoja niin selityksistä tulee suorastaan lutusia. Varsinkin ihmiselle, joka on katsonut C.S.I:tä alusta asti. Mutta silti selitykset on tosi hyviä.

Muutenkin tarina oli hyvä: rutiiniratsiassa löytyy ruumis ja sitten pitääkin löytää enää tappaja. Joskus muinoin Agatha Christien ja Sir Arthur Conan Doylen aikoina rikolliset pääsääntöisesti joutuivat kiinni. Joskus he pääsivät pälkähästä, mutta vain koska salapoliisi oli sitä mieltä. Nykyään monissa ulkomaisissa ja erityisesti suomalaisissa dekkareissa roisto pääsee kuin koira veräjästä. Siihen ei ole syynä päähenkilö-salapoliisi vaan järjestelmä ja roiston suhteet ylemmille tahoille. No tässäkin roistot pääsevät karkuun, mutta paha saa aina palkkansa!

Jarkko Sipilä: Kosketuslaukaus (2001) Loisto
Arvio: ***** Tosi hyvä!

Jarkko Sipilä: Seinää vasten

Nämä Sipilän dekkarit on ihan hyviä, juoni on hyvä ja kerrontakin ihan ok, mutta nämä voisivat olla vähän pidempiä ja samalla siis vähän "vaikeampiakin". Tässä juoni oli jo aika moniulotteinen, ei ollut vain oikeaa ja väärää vaan ainakin kaksi oikeaa ja lukematon määrä vääriä. Lähes kaikki pelasivat vain ja ainoastaa omaan pussiin. Ainoa konkreettinen "porukka" oli poliisit, tietenkin Suhonen jää sen ryhmän ulkopuolelle.

Suhonen on varmasti hahmo jollaisia poliisi oikeastikin tarvitsee, mutta joka joutuu aina välillä käymään vähintään harmaalla alueella, jollei ihan mustallakin joskus.

Jarkko Sipilä: Seinää vasten (2008) Gummerus
Arvio: ** Tavanomainen