23.7.2008

Sujata Massey: Rei Shimuran ensimmäinen tapaus

Olen lukenut muita Shimura-kirjoja aikaisemmin ja oli valaisevaa lukea tämä ensimmäinen kirja, jonka tapahtumiin niin usein viitataan seuraavissa kirjoissa. Erityisesti tähän asti salaperäisen Hugh Glendinningin rooli selviää paremmin.

Tyyliltään Shimurat muistuttavat ehkä eniten Mma Ramotswea, jos otetaan huomioon kirjat joita itse olen lukenut. Mma Ramotswet ovat kuitenkin iloisia, positiivisia, aurinkoisia ja viattomia. Shimurat ovat vastakohta kaikella tuolle positiivisuudelle. Ympäristönä Tokio ja Japani on kuvattu kaikesta zen-mäisyydestään huolimatta synkkänä, tummana, sateisena ja likaisena. Ihmiset ovat päällepäin hyviä, mutta mätiä sisältä, toisinpäin kuin Mma Ramotsweissa.

Yksi asia on kuitenkin samoin kuin Mma Ramotswen kohdalla. Lähes kaikki tietoni japanilaisesta kulttuurista perustuvat englantilais-amerikkalaisen kirjailijan luomaan maailmaan, jota kutsutaan Japaniksi. Eli luulen tietäväni monta asiaa Japanista, mutta minulla ei ole paljonkaan keinoja tietää ovatko asiat totta vai ei. Hämmentävää!

Sujata Massey: Rei Shimuran ensimmäinen tapaus (The salaryman's wife 1997) Loisto, suom. Titta Leppämäki
Arvio: * Kannattaa jättää lukematta

20.7.2008

H.G. Wells: Kun nukkuja herää

Oli hämmentävää huomata, että tämä kirja on kirjoitettu jo 109 vuotta sitten ja suomennettu ensimmäisen kerran jo 1907 (Jalmari Finne). Yli sata vuotta sitten siis visioitiin jo tulevaisuudesta tieteiskirjoilla ja joku katsoi aiheelliseksi kääntää tämän kirjan suomeksi jo ennen kuin esimerkiksi kansakoulu oli pakollinen joka iikalle Suonessa.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2100. Kirjan kirjoittamisaikana se oli hamassa tulevaisuudessa 200 vuoden päässä. Meille uusille lukijoille tapahtumat sijoittuvat enää 92 vuoden päähän. Monet asiat on visioitu ihan pieleen, mutta samalla monet pienet asiat ovat niin totta, niin totta. Yhtenä esimerkkinä tästä ovat "tuulimoottorit", joita nykyisenkin ilmastonmuutoksen aikana tuntuu "kasvavan" joka paikkaan. Televisio ja radio tuntuvat nykyisin itsestään selviltä, mutta kirjan kirjoitusaikana radiokin oli vasta kehittelyn asteella. Silti kirjassa on jo televisio.

Kirjan päähenkilö, "nukkuja", nukahtaa vuonna 1897 ja herää vuonna 2100. Hänen omaisuutensa on sinä aikana karttunut niin että hän käytännössä omistaa koko maailman. Maailmaa kuitenkin hallitsee "neuvosto" nukkujan nimissä. Neuvosto ei luonnollisestikaan ilahdu nukkujan heräämisestä. Neuvosto tuhotaan ja valtaan nousee Ostrog joka aluksi hallitsee nukkujan nimissä, mutta käy ilmi että hallinto ei paljoa poikkea neuvoston vallasta. Lopussa kuitenkin nukkuja, jota kutsutaan tässä vaiheessa "valtiaaksi", pelastaa kansan Ostrogilta sankarillisesti, mutta tuhoutuu itse.

Nukkujan vankeusaikana kuvataan huonetta, jossa häntä pidetään: "keskellä (huonetta) oli pitkänomainen aukko, eräänlainen savupiippu, jossa näytti pyörivän leveitä lapoja ilmeisenä tarkoituksena ilman johtaminen ylöspäin. ... Niiden välistä saattoi hetkittäin erottaa taivaan." Kaiken maailman tieteis- ja avaruuselokuvissa on nykyään kohta, jossa seinässä tai katossa on monta metriä halkaisijaltaan oleva propelli, joka pyörii hiljakseen ja jonka läpi valo suodattuu kuvattuun tilaan.

Kirjan maailma oli hämmentävän tuttu enkä voinut hetkeksikään unohtaa että se oli kirjoitettu jo yli sata vuotta sitten.

H.G. Wells: Kun nukkuja herää (When the Sleeper Wakes 1899) Desura, suom. Tero Valkonen
Arvio: **** Merkillisen todellinen tulevaisuuden arvaus

17.7.2008

Henning Mankell: Kadonneiden miesten metsä

Tässä kirjassa Mankell kirjoittaa sitä tarinaa, josta Kurt Wallander myöhemmissä Mankellin kirjoissa aina haaveilee. Poislähtemistä, kaiken jättämistä.

Kirjassa neljä miestä ajautuu kadonneeseen työsiirtolaan puoli-vahingossa, hiukan artopaasilinnamaisesti. Kaikilla on syy lähteä kotoa pois. Siirtolassa sitten mietitään ruotsalaisen yhteiskunnan tilaa, jonka ongelmat ovat melko samanlaisia kuin nyt 30 vuotta myöhemminkin.

Loppuratkaisu oli vähän kökkö, mutta olisi hauska kuulla mitä Rubiini sanoo Esmereldasta ja Junosta

Henning Mankell: Kadonneiden miesten metsä (Fångvårdskolonin som försvann 1979) Loisto, suom. Laura Jänisniemi
Arvio: *** Hyvä jopa Mankellin mittapuulla, vähän lyhyt vaan

Jarkko Sipilä: Kulmapubin koktaili

Tämä oli mielenkiintoinen kokoelma. Olin lukenut ainakin tarinan "Perässäroikkuja" jostain toisesta kokoelmasta jo aikaisemmin. Ei tarinan arvo siitä paljoa kuitenkaan vähentynyt vaikka tiesinkin etukäteen mitä tapahtuu.

Jotkut tarinat olivat vähän liiankin nokkelia ("Kuponki", "Raymond", "Torpedo Vatanen", "Venkula"). "Pitkävetotuomaritkin" kuuluu noihin nokkeliin, mutta oli kyllä aika hyvä tarina ennakoimaan mitä myöhemmin tapahtui pesäpallossa ja jalkapallossakin.

"Oikeusmurhassa" on ehkä jopa filosofinen ajatus siitä, miten tuomioita voi antaa varman päälle. "Partio 388" oli hauska ja osoitti että joskus poliisikin mokaa ja se voi johtaa hauskaankin lopputulokseen.

Jarkko Sipilä: Kulmapubin koktaili (1998) Loisto
Arvio: ** Hyviä tarinoita

15.7.2008

Pierre Boulle: Kwai-joen silta

Olen nähnyt tästä kirjasta tehdyn elokuvan joskus lapsena ja siitäkin muistin lähinnä vihellyksen melodian. Aika puhtaalta pöydältä siis lähdettiin.

Kirja on melkoista eurooppalaisen ja brittiläisen kyvykkyyden korostamista. Japanilaiset ja korealaiset kuvataan kategorisesti tyhmiksi. Olisi helpompi ymmärtää tätä ylistystä jos kirjailija olisi itsekin britti.

Juoni on hyvä, mutta loppuratkaisu väärä. Toivoin loppuun asti että silta saadaan valmiiksi ja räjäytetään ensimmäisen junan tullessa. Eversti Nicholson nielaisisi sillan tuhoamisen koska se on sodan kulun kannalta edullisempaa briteille. Mutta ei, silta jää nököttämään ehjänä ja siistinä kirjan loppumisenkin yli ja lukijalle jää kuva etä siellä se nököttää edelleen...

Pierre Boulle: Kwai-joen silta (Le pont de la rivière Kwai 1952) Otava, suom. Anna Louhivuori
Arvio: *** Väärä loppuratkaisu

Jarkko Sipilä: Todennäköisin syin

Juuri luettuun Harjunpäähän verratuna tässä keskitytään poliisin arkipäivän sijaan yhteen tutkintaan. Kari Takamäki on päähenkilönä paljon etäisempi kuin Harjunpää.

Kirjan maailmassa on hauskoja lainoja Harri Nykäseltä: selvin viittaus on Takamäen juttelu Ariel Kafkan kanssa joka on Nykäsen luoma hahmo. Toinen yhteneväisyys on Takamäen nimi: Raid-kirjoissahan oli myös Takamäki, mutta roiston roolissa.

Olin yllättynyt, että suomalaisista poliiseista kertovassa kirjassa on Suhosen kaltainen hahmo, joka hoitaa tutkintaa hiukan harmaalla alueella. Kyse ei ole mistään "Shield - lain varjolla" -tyyppisestä oman edun tavoittelusta vaan rikosten ratkaiseminen on perimmäinen päämäärä.

Juoni oli tosi heppoinen, loppukohtauksenkin arvasi jo monta sivua ennen.

Kaikkein hämmentävintä on, että kirjan takakanteen on otettu arvostelulauseet niinkin merkittävistä kirjallisuuslehdistä kuin Kodin Kuvalehti ja Länsiväylä... Se ei taida kuitenkaan olla Sipilän vaan kustantajan vika.

Jarkko Sipilä: Todennäköisin syin (2004) Loisto
Arvio: ** Ihan OK dekkari

9.7.2008

Markus Nummi: Kadonnut Pariisi

Olen jälleen kerran sanaton. Kirjan juoni menee niin, etä ensin väitetään että Pariisi on kadonnut, sitten se hyväksytään tosiasiaksi ja kolmanneksi tutkitaan mihin se on joutunut.

Kehyskertomuksena on muutama suomalainen ja heidän elämänsä. Pariisin arvoituksen tutkiminen yhdistää heitä ja ajaa heitä erilleen.

Kirjassa on sekopäisiä teorioita, joista tulee mieleen lähinnä Arto Paasilinna. Kirja ei kuitenkan ole mikään paasilinnamainen hulvaton veijaritarina vaan ihmiset jäävät kaikkein ohuimmiksi juonen osiksi. Taustatarinat arkistohistoriasta ovat hauskoja ja tuovat kirjaan tieteellisemmän tunnun.

Loppuratkaisuna todetaan, että Pariisi ei ole kadonnut koska sitä ei oikeasti ole koskaan ollutkaan. Mahtava idea!

Markus Nummi: Kadonnut Pariisi (1994) Otava
Arvio: **** Mieletön tarina

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja heimolaiset

Joensuu kertoo tarinaa osana päähenkilönsä elämää eikä erillisenä juonena. Tässäkin kirjassa aloitetaan Harjunpään korkeanpaikan kammosta ja lopetetaan päähenkilörikollisten epätoivoiseen ammuskeluun poliiseja kohti. Rikolliset eivät siis suoranaisesti jää kiinni kirjan lopussa, mutta lukija voi tilanteesta päätellä, että näin kuitenkin käy.

Kirja on julkaistu 24 vuotta sitten, mutta sitä ei heti edes huomaa. Kännyköitä ei ole ja poliisit ajaa Ladalle, mutta muuten kaikki on niinkuin voisi olla nytkin.

Kirjassa käsitellään romaneja ja heidän suhdettaan "petskoihin" eli poliisiin. Kirjan perusteella voisi päätellä, että poliisi toimi todella rasistisesti vielä 80-luvulla. En tiedä, mutta ainakin toivoisin ettei poliisi suhtaudu enää mihinkään vähemmistöön tällä tavalla kuin tässä kirjassa.

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja heimolaiset (1984) Otava
Arvio: **** Varmaa kamaa

1.7.2008

Jonathan Carroll: Valkoiset omenat

Olen vähän hämilläni, mutta on sanottava suoraan että en vaan tajunnut tätä kirjaa. Kirja on tyyliltään jotain mitä on vaikea hahmottaa, viimeaikaisista lukemisistani sitä voi verrata ainoastaan Jääskeläisen "Taivaalta pudonneseen eläintarhaan".

Kirjoissa, jotka sijoittuvat johonkin meille tuntemattomaan maailmaan, pitäisi olla edes jotain lainalaisuuksia. Tässä kirjassa tuntui että säännöt muuttuivat koko ajan. Ainoa ajatus joka todella jäi mieleen oli se, että menneisyydelle kaaos ei voi enää mitään. Se on siis ainoa pysyvä asia maailmassamme...

Jonathan Carroll: Valkoiset omenat (White apples 2002) Loki-kirjat Oy, suom. Laura Lahdensuu
Arvio: * Mä en vaan ymmärtänyt