Olen jälleen kerran sanaton. Kirjan juoni menee niin, etä ensin väitetään että Pariisi on kadonnut, sitten se hyväksytään tosiasiaksi ja kolmanneksi tutkitaan mihin se on joutunut.
Kehyskertomuksena on muutama suomalainen ja heidän elämänsä. Pariisin arvoituksen tutkiminen yhdistää heitä ja ajaa heitä erilleen.
Kirjassa on sekopäisiä teorioita, joista tulee mieleen lähinnä Arto Paasilinna. Kirja ei kuitenkan ole mikään paasilinnamainen hulvaton veijaritarina vaan ihmiset jäävät kaikkein ohuimmiksi juonen osiksi. Taustatarinat arkistohistoriasta ovat hauskoja ja tuovat kirjaan tieteellisemmän tunnun.
Loppuratkaisuna todetaan, että Pariisi ei ole kadonnut koska sitä ei oikeasti ole koskaan ollutkaan. Mahtava idea!
Markus Nummi: Kadonnut Pariisi (1994) Otava
Arvio: **** Mieletön tarina
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti