2.8.2008

Jarkko Sipilä: Koukku

Kirjassa seikkailee rikoskonstaapeli Raivio, joka kirjan alussa huomaa poliisin mädännäisyyden ja lopussa muuttuu itsekin pahaksi poliisiksi, vaikkei nyt niin kovin pahaksi.

Kirjan alussa juoppo tappaa poliisin, kaksi miestä karkaa vankilasta ja älyttömän monimutkaisen juonen toteutus aloitetaan. Lopuksi selviää, että kyseessä onkin venäläisten tarve lopettaa tehtaita Venäjällä salaa kommunisteilta eikä mikään rahanhimoisen pikkurikollisen keksintö. Kaiken kaikkiaan juoni rakennetaan aivan liian hitaasti ja sitten yhtäkkiä paljastetaan täysin absurdi ja mieletön loppu. Tarina olisi voinut edetä tasaisemminkin ja jo suunnilleen puolesta välistä olisi voinut alkaa kertoa lukijalle, että tässä olikin kyse jostain ihan muusta.

Vankikarkurit valtaavat yhden Kuivasaaren rannikkotykin ja uhkaavat ampua sillä Helsinkiin. Samanlainen juonenkäänne oli Raid-elokuvassa, paitsi että siinä ammuttiin merelle päin. Onkohan elokuvan käsikirjoittajat ottaneet ideansa tästä...

Kappaleessa 20 on virhe. Siinä väitetään, että sukellettaessa happilaitteella, joka kierrättää happea suljetussa järjestelmässä, hiilimonoksidi poistetaan filtterillä. Käsittääkseni kuitenkin hiilidioksidi poistetaan.

Jarkko Sipilä: Koukku (1996) book studio
Arvio: ** Liian monimutkainen ja suurisuuntainen juoni

Ei kommentteja: