26.1.2009

Seppo Jokinen: Kuka sellaista tekisi

Minulla oli aiemmin lukemani "komisario Koskisen" perusteella aika heikot odotukset tästä, mutta tämä olikin oikein hyvä. Samaa tyyliä ja melkein samaa tasoa kuin Joensuun "Harjunpäätkin".

Parasta oli tietenkin tamperelaisuus ja erityisesti hervantalaisuus. On mukavaa lukea fiktiota, joka tapahtuu tutuilla paikoilla. Tosiasiatkin tuntuivat pitävän hyvin paikkansa. Silloin on helpompi seurata juonta, kun tuntee paikat vanhastaan.

Juoni oli jännittävä ja ajatus "kuka sellaista tekisi" järkevä. Pultsareita kuoli, mutta ei viinaan vaan johonkin muuhun. Loppujen lopuksi heidän auttajansa olikin murhaaja.

Jokisen sukunimivalinnat olivat vähintäänkin outoja: Pertteli (alle kymmenen), Pellerkorpi (0), Hohteri (14) ja Estilä (alle 13). Sulkeissa on niiden määrä Suomessa. Ehkä ne ovat vaan vastapainoa Koskiselle (25 000), mutta omituisia silti.

Silmiinpistävää oli, että kirjassa oli ainakin kolme sellaista kirjoitusvirhettä, että tietokone korjaa sinänsä ihan käyvän sanan toisella käyvällä sanalla, jossa on vain yhden kirjaimen ero alkuperäiseen, mutta täysin eri merkitys. Kone ei vaan tunnista ekaa sanaa ja korjaa väärin. Vois kuvitella, että tällasta ei enää nykyaikana tapahtuis...

Seppo Jokinen: Kuka sellaista tekisi (2008) Karisto
Arvio: **** Hervantakeskeinen

Ei kommentteja: