Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli

Kannesta päätellen kirja ratsastaa "Tuulen varjon" meriiteillä. No, en ole sitä lukenut enkä lue. Zafón on melkein ajanhukkaa.

Ensinnäkään en ymmärrä kahden suomentajan käyttöä (sehän ei tietenkään ole Zafónin vika, että tällaiseen ratkaisuun on Otavalla päädytty). Suomentaja laittaa kirjaan oman leimansa ja tässä näkyy kaksi leimaa peräkkäin. En tiennyt kahdesta suomentajasta lukiessani ja ihmettelinkin kuinka "kirjan henki" yhtäkkiä muuttui.

Zafónilla olisi ollut aineksia vaikka mihin. Puolesta välistä eteenpäin odotin koko ajan jotain surrealistisen epätodellista, mutta kaikki pysyi, ihan loppua lukuunottamatta, realistisuuden hämärissä rajoissa kiinni. Ärsyttävää. Luulen, että Zafón on eräänlainen pelkuri, joka ei uskaltanut tarttua itse luomaansa tilaisuuteen.

Suomentajillakin oli vähän pallo hukassa. Sanastosta olisi voinut päätellä välillä, että oltaisiin oltu melkein nykyajassa vaikka kerrottiinkin pääosin 1930-luvusta.

Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli (El juego del ángel 2008) Otava, suom. Tarja Härkönen ja Anu Partanen
Arvio: ** Melkein surkea