Jos tarina olisi kerrottu tarinana ja mielikuvituksen tuotteena, se olisi ollut aika hyvä. Vain muutama kohta oli hiukan epäuskottava. Mutta kun tarina kerrottiin totena, se oli liian ristiriitainen ja epäjohdonmukainen. Helmikuussa 2008 kirjailija myönsi, ettei kirja ollut omaelämänkerrallinen.
Koko ajan lukiessani mietin mikä on totta ja mikä ei. Ilmeisesti kaikki on keksittyä juutalaisuudesta lähtien.
Wikipedia toteaa: "Kirja on kertomus, se on minun kertomukseni", kirjailija sanoo oikealla nimellään julkaistussa lausunnossa. "Se ei ole oikeaa todellisuutta vaan minun todellisuuttani. Välillä minun on vaikea erottaa todellisuutta ja omaa sisäistä maailmaani."
Niinpä niin. Kirjoitan nyt arvioni kuin alusta alkaen fiktiivisestä kertomuksesta.
Kirjan juonessa oli useita ristiriitoja. Mikseivät isoisä ja Märthe ottaneet Mishkeä "Santarmin" kynsistä kotiinsa? Jos isoisä kerran tunsi Mishken äidin, niin miksei hän Mishken palattua kertonut äidin nimeä ja taustoja?
Susijaksot olivat erittäin epäuskottavia. En usko että ihmislapsi noin vain pääsee susilauman jäseneksi niin halutessaan tai edes tutustuu susiin.
Misha Defonseca: Susilapsi (Survivre avec les loups 2004) Otava, suom. Heli Kalliolevo
Arvio: ** Hyvä tarina, mutta taustat pilaavat tunnelman
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti