Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella

Tämä oli tosi kummallinen tapaus: kirja oli tosi hyvä, mutta monilta osa-alueiltaan kertakaikkiaan huono.

Juoni oli selkeää jatkoa Larssonin edelliselle. Lisbeth Salander oli varmasti edelleenkin paras hahmo. Mikael Blomkvist jäi jopa vähän taka-alalle. Edellisessä kirjassa puhuttiin miehistä jotka vihaavat naisia. Tässä näitä naisia vihaavia miehiä etsittiin ja rangaistiin. Lopussa tietenkin Lisbeth jää henkiin. Mistä se kolmas kirja olisi muuten kirjoitettu...

Lukiessa tuli monta kertaa mieleen, että joku lanka joka oli jo katkaistu edellisessä kirjassa, jatkuikin yhtäkkiä. Joko se on tahallista, jolloin se on tosi ärsyttävää, tai vain kirjailijan tapa saada juoneen uusia käänteitä tosi tökeröllä tavalla. Ärsyttävää joka tapauksessa.

Suomennos oli tosi kurja. Epäjohdonmukaisuuksia ihan vilisi: ensin Lisbeth osti sähkömiehenteippiä ja seuraavaksi hän käytti ilmastointiteippiä. Tällaisia pikkulapsuksia oli jatkuvasti.

Mutta kyllä itse kirjailijallakin oli omituisia juttuja. Noin kolmasosa kaikista roistoista oli nimensä puolesta suomen sukuisia. Eräskin kaveri oli virolainen, jolla oli suomen kansalaisuus, mutta oli muuttanut 1970-luvulla Ruotsiin. Ei varmaankaan ihan mahdoton tarina, mutta melko epätodennäköinen. Melkein kaikilla kirjan henkilöillä oli Applen kone, johon Lisbeth oli tehnyt Exploreriin asennettavan vakoiluohjelman. Tuskin niissä koneissä Microsoftin ohjelmia käytettiin.

Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella (Flickan som lekte med elden 2006) WSOY, suom. Marja Kyrö
Arvio: *** Ristiriitainen, vangitsi ja ärsytti