Tätä tulee väkisinkin verrattua Theoriniin tapahtumapaikan takia (Gotlanti, Öölanti), mutta tasoltaan Jungstedt ei pääse lähellekään Theorinin tunnelmia. Oikeastaan tässä kirjassa ei ollut edes mitään tunnelmaa.
Kirjan ainoa valopilkku oli kuvaus Veronikasta. Se oli juuri niin todellinen kuin tuollaiset ihmiset ovat. Voisi sanoa että jopa vähän liikaa niin kuin oppikirjasta. Herää heti epäilys että kirjailija on keskustellut liikaa kirjan lopussa kiitetyn psykiatrin kanssa eikä ole ymmärtänyt että todelliset ihmiset saattavat sopia hyvin diagnoosin määrittelyehtoihin, muttei koskaan kuitenkaan ihan näin täydellisesti.
Lisäksi kirjaa vaivasi "liian monta kertojaa" -syndrooma. Toiset kirjaiijat pystyvät hallitsemaan sellaisen kuvion, mutta Jungstedt ei selvästikään kuulu heihin.
Mari Jungstedt: Kevään kalpeudessa (Den mörka ängeln 2008) Otava, suom. Sanna Manninen
Arvio: ** Ihan tavallinen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Tässä kirjassa Kevään kalpeudessa Mari Jungstedt lipuu entistä enemmän kahden päähenkilönsä, poliisi Anders Knutaksen ja toimittaja Johan Bergin yksityiselämän kiemuroiden kuvaamiseen kuin itse rikosten ratkomiseeen. Joukkoon mahtuu myös vielä poliisi Karinin kasvava rooli, ei niinkään poliisina vaan yksityishenkilönä. En oikein pidä Jungstdetin nykysuuntauksesta. Juonen rakentelu vaikuttaakin enemmän olevan kasattu niin, että tapahtunut rikos sopii päähenkilöiden yksitysasioihin jarikokset ovat jollain lailla löyhästi taka-alalla.
Harmi sinänsä, koska olen pitänyt Mari Jungstedtia yhtenä taitavimpana ruotsalaisista dekkaristeista, mutta tämä kirja jätti minut kylmäsi, ehkäpä jopa tympääntyneeksi. Ja jatkuvat samojen henkilöiden, kuten tässä tapauksessa edellisetä kirjasta tutun Veronikan, kuljettamiset juonen mukana pakottaa väistämättä lukemaan Jungstedtin teokset aikajärjestyksessä.
Kiitos valaisevasta kommentistasi. Itse en ole Jungstedtiä aiemmin lukenut, mutta kommenttisi perusteella kannattanee tutustua aiempaan tuotantoon.
Lähetä kommentti