Kirjat, joiden nimestä ei voi päätellä mitään, ovat ärsyttäviä. Tämä oli taas yksi niistä. Välttelen takatekstien ja arvostelujen lukemista, jotta voisin muodostaa ihan oman ja aidon näkemyksen kirjoista ja kirjan nimi onkin sitten ainoa, josta voin päätellä mitään etukäteen kirjan tyylilajista tai tapahtumista.
Kirjan tarina on hyvin polveileva ja kertojakin vaihtelee aina tarpeen mukaan. Kirja vaatii lukijalta paljon, mutta antaa myös vastinetta. Luin tätä aika rikkonaisesti ja erityisesti tämä kirja kyllä kärsii sellaisesta.
Riikka Pulkkinen: Totta (2010) Otava
Arvio: **** Metka
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Varsinkin tämän kirjan takakansiteksti oli juuri sellainen, joka aiheuttaa minussa inhon värähdyksiä. Minun on vaikea uskoa, että kukaan ihminen käy tuollaista dialogia kenenkään kanssa. Onneksi en antanut sen säikäyttää itseäni karkuun, koska sisältö tarjosi lukemisen arvoisia asioita.
Yleensä takakansitekstit toimivat juuri näin eli käänteisinä mainoksina: kirjoja luetaan niistä huolimatta. Olisi varmasti "myyvempää" tehdä takakansista parempia, mutta ilmeisesti on joku salaliitto, jossa on päätetty että kirjoitetaan tekstit asian vierestä ja huonosti. Kaiken lisäksi tekstit ovat usein virheellisiä. Samaa sarjaa siis kuin tv-kuuluttajien juonipaljastukset.
Täh? Miksi ihmeessä kirjan nimen pitäisi avata koko kirja? Minä pidin tästä kovasti.
En tarkoittanut että kirjan nimen pitää avata koko kirja. Esimekiksi Sipilän "Prikaatin kosto" kertoo jo nimenä, että kirjassa on luultavasti väkivaltaa ja kyse on siis dekkarista. Pakkasen "Seuralainen" viittaa selvästi prostituutioon. Dekkareissa nimet ovatkin kautta linjan kuvaavampia. Mutta "Totta". Siitä ei voi päätellä muuta kuin että kirja ei luultavasti ole mitään kevyttä lukemista.
Kaiken kaikkiaan kuitenkin pidin tästä kirjasta paljon ja luultavasti luen sen pian uudestaankin!
RIIKKA ei Riitta.
Kiitti Ryövärintytär! Mulla on pienen pieni lukihäiriö...
Lähetä kommentti