31.8.2009

George R. R. Martin: Kuninkaiden koitos - Tulen ja jään laulu - osa 2

Nyt mä taas spoilaan kaikilta tän juonen, mutta älkää lukeko jos se on kriittistä.

Tässä ei oikein päästy mihinkään edelisen kirjan jälkeen: Sansa edelleen Kuninkaansatamassa "vankina", Arya edelleen hukassa, Catelyn sivussa melkein kaikesta, Lannisterit linnassa ja Robb taistelemassa. Ainoastaan Bran ja Rickon ovat karussa toisin kuin ekan kirjan lopussa ja Jon on soluttautunut vihollisleiriin.

Kirjassa tuhottiin ja poltettiin kaikenlaista. Erityisesti minua kosketti Talvivaaran polttaminen ja mestari Luwinin kuolema. Olin koko ajan ajatellut Talvivaaraa turvasatamana, johon kaikki voivat palata rauhassa. Toisaalta Tyrionin juoni hyökkääviä laivoja vastaan oli nerokas, ketju ja elovalkea, vaikkakin erittäin tuhoisa hyökkääjille. Tuota taistelua, mutta myös muitakin, haittasi koko ajan se että kaikki vaihtavat puolta ihan miten sattuu ja siitä syystä voimasuhteet voivat vaihtua täysin päättömästi.

Theresita totesi ykkös-osan kommenteissa, että Martin ei säästele hahmojaan. Väkeä kuoli ku pipoa taas, varsinkin lopussa, mutta jos oikeen alkaa miettimään ni kaikki keskeiset jäi kuitenkin henkiin: Starkin kaikki lapset, Catelyn, Cersein kaikki lapset, Lannisterin kaikki kolma sisarusta, Daenerys. Kyllä siinä sitä porukkaa on ihan riittävästi vielä muutamaan kirjaan. Martinilla on lisäksi tapana esitellä koko ajan mieletön määrä uusia henkilöitä. Esim. Theon Greyjoy oli ekassa osassa vaan sivuhenkilö ja tässä jo paljon isommassa roolissa. En muista että ekassa osassa olisi kertaakaan mainittu, että hän oli ollut kasvattina Talvivaarassa. On tietty voitu mainita. Joka tapauksessa asia tuli minulle vähän puun takaa. Muutama muukin asia oli minusta hiukan vedetty sivusta esiin. Tällä tarkoitan sitä, että aivan kuin Martin keksisi parempia juonikuvioita jo julkaistuaan edellisen kirjan. Mikään ei ole varsinaisesti ristiriidassa edellisen kanssa, paitsi ihan vähän henkisesti.

Lähden tästä kirjastoon hakemaan "Miekkamyrskyn" ekaa osaa...

George R. R. Martin: Kuninkaiden koitos - Tulen ja jään laulu - osa 2 (A clash of kings 1999) Kirjava, suom. Satu Hlinovsky
Arvio: *** Mitäänsanomaton

Ei kommentteja: