Tarinan kehysjuoni on hauska: vanha saarnaaja palaa seudulle, jossa käännytti aikanaan koko kylän, kertomaan ettei pelastusta ole; ihmiset, kahta lukuunottamatta, ovat tämän kuitenkin jo huomanneet itsekin.
Saarnaaja on jo 83-vuotias ja kiertelee seutua vanhalla polkupyörällä. Melkein kaikki hänen aikanaan tuntemansa ja käännyttämänsä ovat jo kuolleet. Ne, jotka ovat jäljellä, eivät paljoa hänen uudesta "saarnastaan" välitä.
Tapahtumat sijoittuvat Ruotsiin, Västerbottenin sisämaahan. Kylä muistuttaa suuresti mitä tahansa Itä- tai Pohjois-Suomen kylää, joka kärsii muuttotappiosta. Asukkaan kuolema merkitsee myös talon tyhjäksi jäämistä ja hylätyksi tulemista. Kyläläiset tietävät olevansa ainutlaatuisia ja parempia kuin muut ja sitä korostetaan aina tilanteen tullen.
Hauska sivujuonne on paikallislehden toimittaja, joka kertoo ilmeisen fiktiivisen tarinan Kaarle Viidennentoista vierailusta seudulle. Kuningas korosti ojituksen merkitystä, mutta suuntasi oman toimintansa lähinnä lasten lukumäärän kasvattamiseen.
Suomennos on hieman hämmentävä. Sana "valhettelija" on vaan vanha ja murteellinen ilmaus, mutta "luopuri" ja "luopuruus" kertoo kyllä miten uskoon suhtaudutaan, mutta onko sanat edes suomea?
Kirjan lopussa saarnaajan tytär kyselee, että olisiko Etelä-Ruotsissa tai rannikolla hauskempaa. Isä toteaa tähän, että synnissä piehtaroimiseen on siellä ainakin suurempi valikoima.
Torgny Lindgren: Akvaviitti (Norrlands Akvavit 2007) Tammi, suom. Liisa Ryömä
Arvio: *** Aikamoinen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti