Tämä on ilmeisesti omaelämänkerrallinen kertomus nuoresta belgialaistytöstä (Amelie), joka alkaa opettaa Tokiossa ranskaa nuorelle japanilaispojalle (Rinri) oppiakseen itse japania.
Ensinnäkin on todella hyvä, että mina saan muutakin käsitystä Japanista kuin sen mitä Rei Shimurat ovat minulle paljastaneet. Tässä kirjassa ruoditaan paljon euroopalaisen ja japanilaisen kulttuurin eroja, hyvässä ja pahassa. Vaikka japanilaisuuteen liittyy melkein sairas kasvojen menettämisen pelko, niin monet tavat kunnioitukseen ja huomioonottamiseen liittyen voisivat olla ihan käypiä meilläkin. Siksi on jotenkin kummallista huomata, miten kiinnostuneita japanilaiset ovat muista kulttuureista.
Tämän kirjan loppuratkaisu on ihanan inhimillinen: kun Amelie ei saa jätetyksi kihlattuaan (vaikka ei aio mennä naimisiin), hän vain ostaa menolipun kotiin ja lähtee, antaa ymmärtää että menee vain käymään, muttei koskaan palaa.
Minusta tuntuu, että Amelien yksinäinen yö vuorilla ei voi olla totta. Hän muka juoksi uudessa lumessa, jota oli juuri satanut metrikaupalla. Jokainen, joka on ollut ulkona lumisateen jälkeen, tietää ettei se ole mahdollista. Entä voiko tavallinen ihminen ylipäätään juosta +3000 m korkeudella?
Kaiken kaikkiaan kirjassa oli todella kauniita kuvauksia ihan tavallisista asioista. Amelien suhtautumista Rinriin kuvaa hänen käyttämänsä sana "poika". En tietenkään tiedä mitä sanaa alkuteoksessa käytettiin, mutta luultavasti jotain sellaista, koska suomentaja on sen näin kääntänyt. Taidan lukea näitä Nothombbeja lisääkin!
Amelie Nothomb: Samuraisyleily (Ni d'Ève ni d'Adam 2007) Otava, suom. Lotta Toivanen
Arvio: **** Mielenkiintoinen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti