Kirja kertoo valkeakoskelaisista ja tamperelaisista naiskaartilaisista. Ainekset on samoja kun kirjoissa mieskaartilaisistakin: mennään kaartiin hyvän asian puolesta ja taistellaan sortovaltaa vastaan; lopussa häviön jälkeen ollaan joko valmiit nöyrtymään tai sitten kuollaan pää pystyssä.
Tapahtumat on tuttuja muista kirjoista. Itse asiassa puolisentoista vuotta sitten lukemani Tuurin "Kylmien kyytimies" seuraa ihan samoja tapahtumia Tampereella. Näkökulma vaan on eri.
Päähenkilöistä Siikri on valkeakoskelainen nuori tyttö, joka saa huomata sorretun asemansa jo ensimmäisenä päivänä tehtaalla ennen kun ensimmäistäkään halkoa on halkoplaanilla kärrätty. Hän saa aikanaan kostonsa ja pysyy ylpeänä loppuun saakka vaikka katumusta osoittamalla olisikin pelastunut, tai no, ainakin henki olisi säästynyt.
Toinen päähenkilö Lempi on taas ärripurri piika Teiskosta, joka haastaa isäntänsä käräjille maksamattomista palkoista. Lempi lähtee Tampereelle, ajautuu kaartiin ja tutustuu vallankumoukseen nurjaan puoleen: oman edun tavoitteluun, varasteluun ja viime hetkellä pakoon lähtöön.
Sillä tavalla tässä oli uusi näkökulma, että saattaa olla, että jotkut kirjan henkilöistä selvisivät Venäjälle eivätkä jääneet Fellmanin kentälle vangeiksi. Naisten aseman ja rohkeuden korostaminen oli välillä suorastaan paatoksellista.
Tapahtumat Markkulan talon pihalle tulivat minulle tutuiksi jo 1990-luvun alussa kun olin mukana laskemassa seppelettä Teknillisen Opiston kaatuneiden muistomerkille. Hämmentävää on vain se, että ko. tapaus mainitaan lähes kaikissa kirjoituksissa Tampereesta vuonna 1918. Ehkä se oli hyvin dokumentoitu tapaus ja toisaalta voittajathan ne historian aina kirjoittaa.
Suurimmat verilöylyt ja toisaalta taistelujen kulku nojaavat historiaan, mutta pakkohan sen historian ympärillä on vähän olla lihaakin ja se saadaan fiktiosta.
Anneli Kanto: Veriruusut (2008) Gummerus
Arvio: *** Hyvä kirja
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti