Hierojani kertoi, että Isokallio on kuin 2000-luvun Paasilinna. Siis se Paasilinna, joka oli hyvä (1970- ja 1980-luvuilla). No lupaus kyllä piti. Kirja käsitteli todellisuutta, mutta meni aina vähän reunalta yli!
Tarinasta kyllä huomasi, että se oli vanha: uutiset luettiin lehdestä eikä internetistä sekä erikseen mainittiin, että otti puhelimen mukaan.
Ajatus hajautetusta kunnallisesta uimahallista oli hauska. Miksiköhän se ei ole levinnyt laajemmin...
Kalle Isokallio: Vapaa Velkua (1997) Gummerus
Arvio: *** Hulvaton
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Olen lukenut innokkaasti Isokallion kolumneja Iltalehdestä, ja niiden innoittamana tulin lukeneeksi tämän samaisen kirjan viime kesänä. Kyllähän sen luki, mutta en innostunut erityisemmin. Se häiritsi, että oli alusta asti selvää, kuinka kaikki oli tuomittu onnistumaan. Myöskään siihen ei otettu kantaa, että se raha jonka Velkua sai keinottelullaan kerättyä, oli jostain muualta pois, eikä parhaalla tahdolakaan voi ajatella rahan olevan ansaittua. Koko idea on siis hehkuttaa tempausta, jolla saadaan käärittyä paksu nippu seteleitä itselle moraalittomalla tavalla. Tosin siinä lieneekin koko kirjan syvempi sanoma: kaikki on hyväksyttyä ja kiiltävää, jos sillä saa rahaa omaan pussiinsa eikä riko lain kirjainta. Moraalisilla seikoilla on käyttöä vain ulkohuusissa.
Minusta tarina pitää lukea omatunto off-asennossa. Kirjaa nimenomaan vaivaa riistokapitalistinen ajattelu ja lukuisat asiavirheet. Hauskana veijaritarinana kertomus on hyvä, mutta jos pitää moraalia tärkeässä arvossa myös fiktiivisessä kirjallisuudessa niin tämä ei ole sopivaa luettavaa!
Lähetä kommentti