Joku aina miettii mitä järkeä on lukea samoja kirjoja monta kertaa. Olen perustellut sitä olettamuksella siitä että kirjoista löytyy uusia kerroksia jokaisella lukukerralla. Tämä kirjan kohdalla on toisin. Olen lukenut kirjan ainakin kolme kertaa aiemmin. Tällä kertaa "muistin" alusti asti kuka on murhaaja. Paitsi että muistin väärin. Sinänsä se on hauska ajatus, koska jännitys pysyi yllä koko ajan.
Lehtolaisella on samat kliseet kuin aiemmissa ja myöhemmissä kirjoissa. Sellainen ero oli että Katja joi jallua kun Maria Kallio veti whiskyä...
Kirjassa oli viisi erillistä minäkertojaa, joista neljä oli stereotypiansa mukaisia:
Katja: täydellisyyttä tavoitteleva ex-bulimikko, joka vielä kolmikymppisenäkin odottaa että elämä alkaisi eikä uskalla valmistua.
Kaitsu: it-kuplan puhkeamisessa rahansa ja tulevat rahansakin menettänyt taksikuski, joka vetää pillereitä ja ajaa ylinopeutta ilman turvavyötä.
Veikko: erakoitunut, viittäkymmentä kolkutteleva keskinkertainen kirjailija, joka pelkää naisia.
Saara: itsekeskeinen, empatiakyvytön homsantuusa ja taivaanrannanmaalaaja.
Sirkka oli ainut uskottava hahmo: keski-ikäinen kirjakaupanmyyjä, joka lopussa myöntää tarvitsevansa jonkun jota hoivata.
Jos tykkää kuunnella musiikkia lukiessaan niin testasin Ne Luumäkiä. Se sopii oikein hyvin tämän kirjan taustaksi.
Leena Lehtolainen: Kun luulit unohtaneesi (2002) Tammi
Arvio: *** "Uusi"
8.9.2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti