15.9.2009

Agatha Christie: Stylesin tapaus

Kirjaa, jonka on lukenut näinkin monta kertaa, on todella vaikea arvioida samalla tavoin kuin ihan ennen lukematonta kirjaa. Aikaisemmin kun olen lukenut tätä, en ole tiennyt että tämä kirja oli Agatha Christien ensimmäinen julkaisu. Siitä huolimatta Hercule Poirot on niin valmis ja loppuun asti mietitty hahmo: välkky, mutta myös romanttinen tarpeen tullen.

Juoni on hyvin moniselkoinen ja hyvin kekseliäs. Muistin koko ajan miten mr Inglethorp ja miss Howard luulivat pääsevänsä pälkähästä, mutta samalla sen ympärille ja kokonaan sivuunkin oli rakennettu sellainen show (esim. John Cavendishin oikeudenkäynti) että mielenkiinto pysyi yllä vaikka loppuratkaisu olikin ennakkoon selvillä.

Joskus väitetään että Christie antaa lukijalle kaikki samat vinkit kuin ne jotka jutun ratkaisevalla päähenkilölläkin on. En ole koskaan uskonut sitä, mutta pitäisi varmaankin tavata joku kirja lause lauseelta läpi ja tarkistaa asia. Jos teen sen joskus, niin tämä kirja olisi hyvä kohde: sopivan lyhyt, mutta samalla tarpeeksi monimutkainen.

Agatha Christie: Stylesin tapaus (The mysterious affair at Styles 1920) WSOY, suom. Paavo Lehtinen
Arvio: **** Klassikko

6 kommenttia:

Teresita kirjoitti...

Olen kuullut tuon saman väitteen, että lukija saa samat vinkit kuin päähenkilötkin. En ole todellakaan sitä tutkinut, mutta kun sen mainitsit, aloin ajatella, että joskus pitäisi tehdä niin! Ihan vaan mielenkiinnosta. Poirotit ovat olleet aina yksiä suosikeistani.

appple kirjoitti...

Jos olisi tosi kiinnostunut niin voisi perustaa sellaisen Christie-lukupiirin nettiin, jossa tutkittaisiin eri kirjojen päättelyketjuja.

Se olisi kuitenkin ehkä liian teoreettista. Jos joskus käyn vaikka "Stylesin tapauksen" läpi tuollaisessa "vihjeiden perkaus" -mielessä niin raportoin kyllä täällä sitten.

hdcanis kirjoitti...

Vanhana Christie-fanina on pakko todeta että ei ihan aina päde että lukijalla on samat ainekset käsissä, joissain noissa arvoitusdekkareissa se ratkaisu tulee tosi epämääräisen viittauksen takaa...
Ja parissa kirjassa on myös epäluotettava kertoja, yhdessä tarkoituksella ja parissa kikka perustuu siihen että jotkut henkilöt ovat kovasti samannäköisiä mutta tätä ei olla tuotu kunnolla esille
(voisin mainita esimerkkejä nimeltä mutta olisivat spoilereita).

Ja tietty kun on niitä tarpeeksi lukenut niin alkaa huomata muutaman peruskikan jolla lukija hämätään...ja vastaavasti sen että niissä kirjoissa on hyvin vähän ylimääräistä, eli ne alussa sirotellut pikku yksityiskohdat jotka eivät näytä liittyvän mihinkään ovat kuitenkin lopulta osa kokonaisuutta.

appple kirjoitti...

Älä pelkää laittaa kommentteihisi spoilereita. Lähden tässä blogissa siitä että jokainen lukee omalla vastuullaan, minäkin. Sitä paitsi en paljoakaan piittaa spoilereista. En tiedä miksi, mutta kun aloitan kirjan lukemisen niin pystyn aika hyvin unohtamaan kaiken juonesta ennalta tietämäni. Sitä paitsi luulen että olen lukenut lähes kaikki Christiet joskus teinivuosinani...

Sitten noista "samoista aineksista". Ainakin Christiellä on sellainen tapa että jos joku asia esitetään selvästi yksityiskohtaisemmin kuin muut asiat, niin siitä voi jo päätellä että tätä tietoa tarvitaan vielä. Toisaalta kirjailija voisi käyttää tätä kikkaa myös hämäämistarkoituksissa. Christie ei kuitenkaan tainnut koskaan sortua moiseen.

Minua hämmentää myöskin se että jos luen jonkun Christien vaikka viiden vuoden välein, en silti muista kaikkia juonen yksityiskohtia. En tiedä onko se dementiaa vai jotain muuta ;-)

hdcanis kirjoitti...

No, minulla on myös tuota että jos luen jotain Christietä uudestaan ja sen perusjuonen saatankin muistaa niin kyllä siellä aina tulee niitä detaljeja että ai niin, tuo meni noin...
Tai sitten vain niitä hämäriä muistikuvia että "tässä oli kanssa joku varas, mutta kukakohan se oli..."

Arvoitusdekkareista Dorothy Sayers suosii enemmän sitä linjaa että niitä detaljeja sirotellaan runsaasti ja tarina polveilee moneen suuntaan joista suurella osalla ei ole mitään tekemistä sen whodunnitin kanssa...Christie korkeintaan heittelee niitä hämäyksiä että tämä henkilö toimi epäilyttävästi koska oli samaan aikaan tekemässä tuota ja tuota asiaa.

Ja sitten, jos spoilerit ovat ok...mieleen tulee ainakin Simeon Leen testamentti kirjana jossa murhaaja tulee puskista ja on varsin huonosti esitelty ennen "parlour scenea".
Epäluotettavien kertojien klassikko on totta kai Roger Ackroydin murha, mutta myös joissain kirjoissa joissa ei ole henkilökertojaa vaan kerronta on objektiivista, se on silti epäluotettavaa...ainakin After the Funeralissa ja Third Girlissa esitellään henkilöitä jotka ovatkin toinen henkilö naamioituneena, ja kun yleensä siihen objektiiviseen kertojaan voi luottaa niin nuo tulevat aika yllätyksinä.

appple kirjoitti...

Olen tässä suunnitellut lukevani kaikki Christiet kirjoittamisjärjestyksessä. Täytyy koittaa lukea nämä sinun kommenttisi viimeistään aina ko. kirjojen jälkeen.

Tällä hetkellä suosikkini koko tuotannosta on "Idän pikajuna". Muutenkin pidän enemmän Poirot´sta kuin Marplesta.

Avain siihen, että osaisi ratkaista arvoituksen viimeistään kesken Poirot´n loppupaljastuksen (siis juuri ennen lopullista paljastusta) taitaa olla se, että lukisi kirjan mahdollisimman lyhyen ajan sisällä ja sekoittaisi aivojaan mahdollisimman vähän muilla asioilla (ts. töillä). Täytyy kokeilla joululomalla.

Mielestäni parasta joulussa on nimittäin aina ollut se että on muutama päivä jolloin voi keskittää kaiken vapaa-aikansa lukemiseen.