Luin tämän uudestaan asiasta nousseen kohun takia. Seuraavana odottaa jatko-osat "Turvapaikka" ja "Mian salaisuus".
Tämä kirja on hyytävä kertomus pelkäämisestä ja periksiantamattomuudesta. Tätä kun lukee niin voi alkaa taas kerran miettiä millainen tyynyillä pehmustettu maailma kaikkia siellä kansankodissa odottaa. Minusta ainakin on ihan tervettä, että Suomesta voidaan karkoittaa jatkuvasti rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat. Toinen ongelma, niin Suomessa kuin Ruotsissakin, näyttää olevan että jatkuvasti pikkurikoksiin syyllistyneet eivät saa koskaan oikein isoja tuomioita. Pitäisi olla joku "jatkettu rikos" johon johtaisi vaikka viisi ajokortitta ajoa tai viisi näpistystä ja rangaistus olisi vaikka karkoitus tai 5 vuotta linnaa. Silloin pysyisi tässäkin kirjassa kuvattu kiusaaja paremmin kurissa.
Mutta kirjaahan tässä piti arvostella eikä kirjoittaa mielipiteitä maahanmuuttopolitiikasta...
Päähenkilö Mia on erittäin sitkeä tapaus. Hän vain alkaa tajuta liian myöhään mihin on ryhtynyt ja kestää pahoinpitelyjä ja kiusaamista aivan liian kauan tekemättä mitään. Kirjassa kuvataan erittäin koskettavasti jatkuvaa pelkäämistä. Melkein itsekin pelkäsin kävellä kadulla kun kirja oli kesken.
Nyt käyn tuon "Turvapaikan" kimppuun enkä vielä uhraa ajatuksia sille oliko tämä tositarina vai ei!
Liza Marklund: Uhatut (Gömda 1995) Otava, suom. Outi Knuuttila
Arvio: *** Hyytävä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Itse asiassa nuo kirjat eivät ole tositarinoita: siitä nousi keskustelua Ruotsissa ei niin kauan aikaa sitten. Joten tuohtumuksen voi kansankodin sijasta osoittaa Liza Marklundille!:)
Niin. Kai se niin on etteivät nämä ole tositarinoita, mutta siteeksi kai näissäkin on totta (lähde: Wikipedia). Ja kokonaan toinen kysymys on silti, että voisivatko nämä olla totta Ruotsissa. Entä Suomessa?
Lähetä kommentti