6.1.2013

Asko Jaakonaho: Onnemme tiellä

En muista miksi olin tämänkin varannut, mutta kun sain tämän käsiini, niin en olisi millään malttanut lopettaa.

Aluksi luin tätä kuin mitä tahansa romaania, mutta jo kirjan alkupuolella minulle alkoi tulla vahvasti sellainen olo, että olisiko sittenkin taustalla joitain oikeita tapahtumia. Puolen välin jälkeen alkoi kirjan toinen osa, jonka alussa tehtiin selväksi, että oli 30.9.1930. Siinä kohtaa omassa elämässäni tapahtui jotain, minkä vuoksi jouduin lopettamaan lukemisen. Heti kun pystyin niin päätin tarkistaa Wikipediasta mitä tapahtui tuona syyskuun lopun päivänä. Jo ensimmäinen hakutulos kertoi, että Onni Happonen kuoli silloin. Eli spoilasin itseltäni koko kirjan lopun samalla tavalla kun spoilasin sen nyt teiltä!

Kirja oli hienosti kirjoitettu, ehkä punaisten silmälasien läpi, mutta hyvin kuitenkin. Toivottavasti Jaakonaho kirjoittaa jatkossakin kirjoja. Tyylillisesti kuljetaan lähellä Sirpa Kähköstä ja aihetta käsitellään anttituurimaisesti.

Asko Jaakonaho: Onnemme tiellä (2012) Otava
Arvio: **** Hieno

Ei kommentteja: