18.6.2011

Kapteeni Leo Rainio: Keisarin tekohampaat

Kirja on varsinainen seikkailuromaani. Siinä seikkailevat Jussi Kiho ja Onni Piukkanen. Kirja alkaa kännireissulta Pariisissa ja päättyy Abessinian kautta Turkuun. Siinä tehdään kolme vallankumousta ja ruumiita tulee ihan Steven Seagalin hengessä.

"Tekohampaat" on Armas J. Pullan ja Mika Waltarin yhdessä kirjoittama seikkailukirja. Kirja on kirjoitettu jo 1930-luvulla ja on hämmentävän nykyaikainen. Suurin ero miksei se voisi olla nykypäivänä kirjoitettu on rasismi. Kirjassa kerrotaan juutalaisesta, jonka nenä saattoi mittasuhteistaan päättäen vainuta pienimmätkin ansiomahdollisuudet sadan kilometrin säteellä. En voi edes kirjoittaa tähän mitään lainausta siitä miten afrikkalaisia kuvataan. No, kirja on aikansa kuva ja sille ei enää voi mitään. Kirjan nykyaikaisuutta kuvaa myös Piukkasen kommentti: Taivas varjelkoon, millainen mylly siellä on käynnissä.

Kirja löytyi Pasilan kirjavarastosta ja siitä löytyi sivulta 47 lapsuudesta tuttu kirjaston kirjojen kommentti: "Katso sivu 128" ja sivulla 128 "Älä ole utelias". Sen perään oli eri käsialalla lisätty "Hah hah. Oliks toi olevinaan joku hyvä vitsiki?" Ensimmäiset kaksi kommenttia oli kirjoitettu käsialalla, jollaista käyttävät eläkeikäiset nykyään... Toisaalta tuo kolmas kommentti on sikäli samaa sarjaa vessakirjoitusten kanssa, että kommentoidaan jonnekin jotain, mutta alkuperäisen kommentin kirjoittaja ei välttämättä ikinä näe vasta-argumenttia.

Kapteeni Leo Rainio: Keisarin tekohampaat (1931) Gummerus
Arvio: *** Hauska

Ei kommentteja: