20.5.2010

Gabriel Garcia Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys

En taaskaan enää muista miksi edes lainasin tämän kirjan. Tämä oli tosi hieno kokemus. Kirja kertoi noin sadan vuoden ajasta yhdessä kylässä ja yhden perheen kannalta.

Jotkut kirjan tapahtumat eivät ihan mahdu normaalin maailmanjärjestyksen piiriin. Siitä seurasi, etä koko ajan piti olla vähän varpaillaan. Toisaalta tapa, että lähes kaikki pojat saavat nimeksi Aureliano tai José Arcadio, johtaa tilanteeseen ettei enää ihan varmaksi tiedä kuka oli kenenkin poika, sisar, äiti tai täti.

Kirjassa ei puhuttu vuosiluvuista, mutta tapahtumat on helppo sijoittaa aikajanalle suunnilleen: keksinnöt, sota, juna ja banaaniyhtiö. Tämä oli kiehtovaa: aikaa ei ollut, mutta samalla se oli; aika kului toisille, mutta toisille se pysähtyi.

Hahmoista merkittävin taisi kuitenkin olla perheen ulkopuolinen Melquíades, kiertävä mustalainen, joka ennusti perheen kohtalon.

Sukututkijalle kirja tarjoaisi mielettömän kirjausharjoituksen. Sukupolvia oli lukematon määrä, nuoret kuolivat ennen vanhoja ja kuolleet elivät talossa henkinä. Englanninkielisestä wikipediasta löytyy koko puu.

Gabriel Garcia Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys (Cien años de soledad 1967) suom. Matti Rossi
Arvio: ***** Tosi hieno kirja!

3 kommenttia:

Teresita kirjoitti...

Minun on pitkään pitänyt lukea tämä, koska sain ikivanhan painoksen perinnöksi eräältä vanhalta opettajalta. Márquezilta en ole lukenut kuin erään dokumentaarisen teoksen Kolumbian kidnappausongelmista, vaikka toinenkin Rakkautta koleran aikaan, kuuluisi yleissivistykseen :)

appple kirjoitti...

Kiitos vinkistä! Minäkin päätin lisätä yleissivistystä ja nyt "Kolera" on jo aloitettu.

Saso kirjoitti...

Minäkin kiitän vinkistä, täytyy lukea kyseinen kirja!:)