En tiedä miksi olen ohittanut Lapiduksen toistuvasti määrätietoisesti joka paikassa. Ehkä olen lukenut kirjailijasta jotain kielteistä tai olen lukenut jostain muusta jotain kielteistä ja yhdistänyt sen Lapidukseen virheellisesti.
Olin "tuhlaamassa" kirjakaupassa lahjakorttiani matkakirjoihin, kun kassan myyjä suositti kokeilemaan Miki-kirjaa. Se on siis sellainen tosi pieni, jota luetaan pystysuuntaan. Sivutkin on kuin raamattupaperia. Olin jo lukenut pari päällimmäisenä ollutta, mutta Lapidus osui käteen kolmantena.
Formaatti on täydellinen: kirjaa voi pitää mukana pienessäkin käsilaukussa ja kirjaa on helppo lukea bussipysäkillä, junassa ja sohvalla. Tämä nimenomainen kirja oli vielä niin jännä, että pohdin voisiko sitä lukea töissäkin, mutten sentään moiseen sortunut...
Juoni oli aluksi sekava, koska seurattiin kolmea hyvin erilaista henkilöä: jugoslaavi-taustainen jääkaappi, chileläistaustainen huumediileri ja ruotsalaistaustainen wannabe. Jo ennen puolta väliä alkoivat juonet takertua toisiinsa. Kun sain kirjan loppuun, ensimmäinen ajatus oli jatko-osan löytäminen. Löysinkin sen sitten saman kirjakaupan laatikosta. Näitä Miki-kirjoja on vaikea löytää kaupasta, koska niitä on vielä aika vähän ja toisaalta ne vie niin vähän tilaa, ettei niitä huomaa kaupassa.
Juonessa oli monia tuttuja teemoja. Esim. poliisin Nova-projekti vaikutti tutulta jostain Sipilän kirjasta. Tarkistin netistä ja huomasinkin että projekti on ihan todellinen. No aina sitä oppii uutta. Toinen tuttu teema oli salakuljetettavan kokaiinin sijoittaminen vielä kasvavien kaalien sisään. Samanlainen tarina on ollut muistaakseni jossain tv:n poliisisarjassa. Erikoista tarinassa oli onnellinen loppu, ainakin jonkun kannalta siis.
Miko-kirjan jälkeen tavallisen kirjan lukeminen on tosi turhauttavaa, koska on tunne että kirja on niin iso, ettei sitä voi ottaa mukaan. Tiedä sitten miten tällaiset kirjat pärjää kirjastossa, koska sivut eivät vaikuta kovin kestäviltä.
Jens Lapidus: Rahalla saa (Snabba cash - Stockholm noir I 2006) Like, suom. Anu Koivunen
Arvio: **** Vei mukanaan
21.7.2013
14.7.2013
Donna Leon: Uskon asia
Donna Leon kirjoittaa aina samoista teemoista: korruptiosta, välinpitämättömyydestä, Venetsiasta. Tähän kirjaan oli löytynyt sentään uusi sivujuoni, nimittäin homoseksuaalisuus.
Poliisit käsittelivät homoutta pääsääntöisesti korrektisti ja niin ettei se päässyt hallitsemaan tarinaa. Se oli kivasti Leonilta tarinoitu. Pelkään kuitenkin pahoin, ettei tilanne olisi näin katolisessa Venetsiassa.
Mitä enemmän luen Italiasta, sitä enemmän toivon ettei meille olisi noiden veijareiden kanssa ainakaan yhteistä valuuttaa...
Donna Leon: Uskon asia (A question of belief 2010) Otava, suom. Kristiina Rikman
Arvio: *** Ennalta-arvattava
Poliisit käsittelivät homoutta pääsääntöisesti korrektisti ja niin ettei se päässyt hallitsemaan tarinaa. Se oli kivasti Leonilta tarinoitu. Pelkään kuitenkin pahoin, ettei tilanne olisi näin katolisessa Venetsiassa.
Mitä enemmän luen Italiasta, sitä enemmän toivon ettei meille olisi noiden veijareiden kanssa ainakaan yhteistä valuuttaa...
Donna Leon: Uskon asia (A question of belief 2010) Otava, suom. Kristiina Rikman
Arvio: *** Ennalta-arvattava
Seppo Jokinen: Koskinen ja raadonsyöjä
Melkein jätin tämän lainaamatta, koska kirjan nimi oli niin iljettävä. Vielä iljettävämpi oli ajatus siitä, että kirjassa esiteltäisiin jotain puoliksi syötyjä ruumiita. Raadonsyöjä oli kuitenkin vain murhaaja, joka käytti itsestään salanimeä "Raadonsyöjä".
Varsinainen tarina oli hyvin tavallinen dekkarin juoni: ruumis, väärän miehen epäilemistä, väärän miehen murha, tutkimuksia, pomon määräilyä, oikean miehen tunnustus. Pieniä asiavirheitäkin oli vaikken mikään Tampere-asiantuntija olekaan. Tai toisaalta, voihan olla, että Tampereen keskustan kartonkitehtaan kutsuminen kartonkitehtaaksi olisi ollut ikävää mainosta sen omistajalle. Nyt se oli naamioitu paperitehtaaksi, mutta sen toiminta muistutti kyllä enemmän kartonginvalmistusta.
Ensimmäinen murha tapahtui ATK-osastolla ja motiivikin liittyi internettiin. Tänä päivänä kaikki tietokoneeseen liittyvät termit tuntuivat lukiessa jotenkin kasikytlukuiselta vaikka ne taisi kyllä olla ysikytluvulta. Ihmisen muisti vaan temppuilee...
Seppo Jokinen: Koskinen ja raadonsyöjä (1997) Karisto
Arvio: *** Pliisu
Varsinainen tarina oli hyvin tavallinen dekkarin juoni: ruumis, väärän miehen epäilemistä, väärän miehen murha, tutkimuksia, pomon määräilyä, oikean miehen tunnustus. Pieniä asiavirheitäkin oli vaikken mikään Tampere-asiantuntija olekaan. Tai toisaalta, voihan olla, että Tampereen keskustan kartonkitehtaan kutsuminen kartonkitehtaaksi olisi ollut ikävää mainosta sen omistajalle. Nyt se oli naamioitu paperitehtaaksi, mutta sen toiminta muistutti kyllä enemmän kartonginvalmistusta.
Ensimmäinen murha tapahtui ATK-osastolla ja motiivikin liittyi internettiin. Tänä päivänä kaikki tietokoneeseen liittyvät termit tuntuivat lukiessa jotenkin kasikytlukuiselta vaikka ne taisi kyllä olla ysikytluvulta. Ihmisen muisti vaan temppuilee...
Seppo Jokinen: Koskinen ja raadonsyöjä (1997) Karisto
Arvio: *** Pliisu
30.6.2013
Tapani Bagge (toim.): Taksi - 14 dekkaria kumijalasta
Saadaan viihdyttävää lukemista kun 14 kirjailijaa kirjoittaa novellin samasta aiheesta. Ihmettelen vaan suuresti sitä sovinistista lähestymistapaa, jolla mukaan on otettu vain miehiä.
Moni tarina muistutti rakenteeltaan niitä tv-pätkiä, joita 1980-luvulla näytettiin "Alfred Hitchcock esittää" -otsikon alla: jännä tarina , joka loppuessaan onkin täysin arvaamaton ja vielä vähän pahempi. Monessa tarinassa oli keskenään samoja teemoja, mutta se on kai ymmärrettävää kun pääotsikko on noinkin rajaava.
Yksi parhaista tarinoista oli Seppo Jokisen "Miljoonatippi", joka kertoi vuodenvaihteesta 2049-2050 ja komisario Koskisen lapsenlapsesta. Kuuluisimpien kirjoittajien (Rönkä, Jokinen, Sipilä ja Kilpi) erottuivat edukseen, mutta Nykäsen "Katoamistemppu" jäi aika ohueksi.
Tapani Bagge, Markku Ropponen, Seppo Jokinen, Harri Nykänen, Jarkko Sipilä, Matti Rönkä, Juha Numminen, Tuomas Lius, Kari Häkämies, Eppu Nuotio, Antti Tuomainen, Marko Kilpi, Max Manner, Henry Aho: Taksi - 14 dekkaria kumijalasta (2012) Crime time
Arvio: **** Nopeasti luettu
Moni tarina muistutti rakenteeltaan niitä tv-pätkiä, joita 1980-luvulla näytettiin "Alfred Hitchcock esittää" -otsikon alla: jännä tarina , joka loppuessaan onkin täysin arvaamaton ja vielä vähän pahempi. Monessa tarinassa oli keskenään samoja teemoja, mutta se on kai ymmärrettävää kun pääotsikko on noinkin rajaava.
Yksi parhaista tarinoista oli Seppo Jokisen "Miljoonatippi", joka kertoi vuodenvaihteesta 2049-2050 ja komisario Koskisen lapsenlapsesta. Kuuluisimpien kirjoittajien (Rönkä, Jokinen, Sipilä ja Kilpi) erottuivat edukseen, mutta Nykäsen "Katoamistemppu" jäi aika ohueksi.
Tapani Bagge, Markku Ropponen, Seppo Jokinen, Harri Nykänen, Jarkko Sipilä, Matti Rönkä, Juha Numminen, Tuomas Lius, Kari Häkämies, Eppu Nuotio, Antti Tuomainen, Marko Kilpi, Max Manner, Henry Aho: Taksi - 14 dekkaria kumijalasta (2012) Crime time
Arvio: **** Nopeasti luettu
Colin Duriez: Legenda nimeltä J. R. R. Tolkien
Olin kuullut paljon kuulopuheita Tolkienin elämästä ja Tarun synnystä. Tämä kirja vahvisti suurimman osan siitä todeksi. Olin kuullut aiemminkin suomen kielen käytöstä haltiakielen perustana, mutta Duriez mainitsee myös gaelin kielen samassa tarkoituksessa. Tarina ruotsin kielestä örkkikielen pohjana jäi kuitenkin vaille vahvistusta.
Kirja ei ollut mitenkään laaja ja tyhjentävä kokonaisuus. Se raapaisee pintaa kielitieteen kannalta sen verran että ei-filologi pysyy kiinnostuneena eli kaipaa hiukan lisää tietoa kielten taustoista.
En lakkaa ihemettelämästä filologiaa tieteenä: miten yksi ihminen voi hallita niin monta kieltä niin syvällisesti, että voi keskustella sujuvasti 1000 vuotta sitten kirjoitettujen tarinoiden nyansseista. Varsinkin kun muinaisislannin puhujia taitaa olla aika vähän jäljellä...
Colin Duriez: Legenda nimeltä J. R. R. Tolkien (J. R. R. Tolkien. The making of a legend. 2012) Minerva, suom. Jere Saarainen
Arvio: *** Mielenkiintoinen
Kirja ei ollut mitenkään laaja ja tyhjentävä kokonaisuus. Se raapaisee pintaa kielitieteen kannalta sen verran että ei-filologi pysyy kiinnostuneena eli kaipaa hiukan lisää tietoa kielten taustoista.
En lakkaa ihemettelämästä filologiaa tieteenä: miten yksi ihminen voi hallita niin monta kieltä niin syvällisesti, että voi keskustella sujuvasti 1000 vuotta sitten kirjoitettujen tarinoiden nyansseista. Varsinkin kun muinaisislannin puhujia taitaa olla aika vähän jäljellä...
Colin Duriez: Legenda nimeltä J. R. R. Tolkien (J. R. R. Tolkien. The making of a legend. 2012) Minerva, suom. Jere Saarainen
Arvio: *** Mielenkiintoinen
27.6.2013
Alexander McCall Smith: Häähuumaa lauantaina, Mma Ramotswe tutkii
Varsinainen rikostapaus oli todella botswanalainen eikä syyllinen edes selvinnyt. Sitä selvitellessä kävi kuitenkin ilmi, että Mma Ramotswen toimeksiantaja olikin tarinan suurin konna. Varsinainen tarina sisälsi Mma Makutsin häävalmistelut, Charlien isyysepäilyt ja valkoisen pienen pakettiauton takaisinsaamisen.
Nämä pikkutarinat Botswanasta ovat ihania. Tulee ihan pakottava tarve päästä matkustamaan sinne ja nähdä se maailma, jossa pahinta on sihteereitä tuijottavat johtavat. Aurinko paistaa aina paitsi kun kasvit tarvitsevat lisää vettä.
Alexander McCall Smith: Häähuumaa lauantaina, Mma Ramotswe tutkii (The Saturday big tent wedding party 2011) Otava, suom. Päivi Pouttu-Deliere
Arvio: **** Tasaisen luettavaa
Nämä pikkutarinat Botswanasta ovat ihania. Tulee ihan pakottava tarve päästä matkustamaan sinne ja nähdä se maailma, jossa pahinta on sihteereitä tuijottavat johtavat. Aurinko paistaa aina paitsi kun kasvit tarvitsevat lisää vettä.
Alexander McCall Smith: Häähuumaa lauantaina, Mma Ramotswe tutkii (The Saturday big tent wedding party 2011) Otava, suom. Päivi Pouttu-Deliere
Arvio: **** Tasaisen luettavaa
18.6.2013
Timo Sandberg: Mustamäki
Valitsin kirjan pelkästään mielenkiintoisen nimen perusteella. Suurimman osan mielestä nimi "Mustamäki" ei ole mielenkiintoinen, mutta ainakin kaikki lapsuuskaverini tietävät mistä on kyse. Kirjan Mustamäki ei kuitenkaan ole se minun Mustamäkeni.
Itse kirja sijoittuu 1920-luvulle sisällissodan jälkeen kieltolain aikaan. Päähenkilö on kapinallinen poikamies-poliisi Otso Kekki ja toisaalta perhe, jonka vanhin tytär tapettiin sodassa. Varsinaisesti kirjan tapot johtuvat sodan jälkimainingeista, mutta poliisi haluaa leimata kaiken pirtutrokareiden välienselvittelyksi.
Hiukan asetelma alkaa olla kliseinen: vääryyttä kärsinyt työläisperhe kärsii edelleen eikä tietenkään omasta syystään. No paha sitä on 90 vuotta myöhemmin arvostella. Ilmeisesti tilanne oli sellainen monien näkökulmasta. Ei siitä taida kiinnostavaa kirjaa syntyä, jos suojeluskuntalainen trokari tulee kaltoinkohdelluksi, ei se uhriksi yhdessä yössä muutu.
Mielenkiintoinen asia on kieltolaki ja sen samankaltaisuudet ja erilaisuudet Suomessa ja Yhdysvalloissa. USA:n tilanteeseenhan on tullut tutustuttua viime aikoina tv-sarjan "Boardwalk Empire" ja elokuvan "Laittomat" kautta. Lait (paitsi Suomessa se oli kyllä asetus) olivat voimassa molemmissa maissa suunnilleen yhtä kauan vaikkakin tilanne alkoi ja päättyi Suomessa hiukan aikaisemmin. Molemmissa maissa laki johti rikollisuuden kasvuun ja kääntyi kertakaikkiaan itseään vastaan. Suomessa rikollisliigat toimivat kuitenkin pienimuotoisemmin ja järjestäytyivät löysemmin. Toisaalta markkinatkin olivat paljon pienemmät. Pitäisi varmaankin lukea vähän lisää kieltolakikirjallisuutta.
Timo Sandberg: Mustamäki (2013) Karisto
Arvio: ** Aika heikko
Itse kirja sijoittuu 1920-luvulle sisällissodan jälkeen kieltolain aikaan. Päähenkilö on kapinallinen poikamies-poliisi Otso Kekki ja toisaalta perhe, jonka vanhin tytär tapettiin sodassa. Varsinaisesti kirjan tapot johtuvat sodan jälkimainingeista, mutta poliisi haluaa leimata kaiken pirtutrokareiden välienselvittelyksi.
Hiukan asetelma alkaa olla kliseinen: vääryyttä kärsinyt työläisperhe kärsii edelleen eikä tietenkään omasta syystään. No paha sitä on 90 vuotta myöhemmin arvostella. Ilmeisesti tilanne oli sellainen monien näkökulmasta. Ei siitä taida kiinnostavaa kirjaa syntyä, jos suojeluskuntalainen trokari tulee kaltoinkohdelluksi, ei se uhriksi yhdessä yössä muutu.
Mielenkiintoinen asia on kieltolaki ja sen samankaltaisuudet ja erilaisuudet Suomessa ja Yhdysvalloissa. USA:n tilanteeseenhan on tullut tutustuttua viime aikoina tv-sarjan "Boardwalk Empire" ja elokuvan "Laittomat" kautta. Lait (paitsi Suomessa se oli kyllä asetus) olivat voimassa molemmissa maissa suunnilleen yhtä kauan vaikkakin tilanne alkoi ja päättyi Suomessa hiukan aikaisemmin. Molemmissa maissa laki johti rikollisuuden kasvuun ja kääntyi kertakaikkiaan itseään vastaan. Suomessa rikollisliigat toimivat kuitenkin pienimuotoisemmin ja järjestäytyivät löysemmin. Toisaalta markkinatkin olivat paljon pienemmät. Pitäisi varmaankin lukea vähän lisää kieltolakikirjallisuutta.
Timo Sandberg: Mustamäki (2013) Karisto
Arvio: ** Aika heikko
15.6.2013
Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta
Tätä kirjaa suositteli työkaverini, joka on syntyisin Pohjoisen puolelta. Odotin hiukan vähemmän actionia ja enemmän pohdiskelua Pohjoisen taloudellisista mahdollisuuksista selvitä ilman Etelää. Tulevan Pohjois-Suomen budjetin tulopuoli perustuisi uhkapeliin. Uskoisin että menestymisen mahdollisuuksia löytyisi ilmankin esim. kaivosteollisuutta verottamalla.
Kirja kertoi kuinka Pohjois-Suomi valloitti Etelän roikkuhousujen juostessa karkuun. Näkökulmia oli kolme: Etelän elikersantti, joka luuli olevansa Vilho Koskela, pätkätyötoimittaja sekä Pohjoisen kakkosmies, jonka heikkoutena oli gangsta-rap.
Alikersantti Purola on hauska hahmo, jossa lienee pieni pala kirjailijaa itseäänkin. Purola toivoo olevansa tämän sodan Koskela ja huutaa apuun jatkuvasti Edviniä, Mollea ja Väinöä. Toisaalta Purola on katsonut Taistelutoverit niin monta kertaa, että tietää missä jaksossa on elokuvalunta, joka pilaa koko jakson. Samaa muistan itsekin pohtineeni joka kerran Bastognea katsoessani. Purola on töissä yliopistolla, tykkää turkinpippureista ja omaa omasta mielestään liian monta leukaa.
Reportteri Aino Riski hakee koko ajan vaan parempaa asemaa työelämässä. Sen hän saakin, mutta tapa jolla hän sen saavuttaa on helppo kuvitella miehen kirjoittamaksi... Toni Morottaja, Kutturan gangsta, on paras hahmo. Kun muu Pohjoinen halveksii kaikkea Etelän edustamaa, Morottajalla on rap mielessä koko ajan. Koomisinta on se kun Morottaja kuvittelee somalitaustaisen Abdin olevan rappari, vain koska Abdu on nigga.
Heikkinen osaa nostaa pinnalle juuri niitä asioita, jotka tositilanteessa tekisivät Etelästä heikon. Ei osata olla kylmässä, edetä lumessa, ajatella kokonaisuuksia... En tiedä onko Pohjoisessakaan kaikki kunnossa, mutta uskon että saamelaisilla on edellytyksiä elää ulkona vielä silloinkin kun infrastruktuurin sortuminen on tuhonnut suurimman osan meistä Etelän ihmisistä.
Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta (2012) Johnny Kniga
Arvio: **** Varsinainen tarina
Kirja kertoi kuinka Pohjois-Suomi valloitti Etelän roikkuhousujen juostessa karkuun. Näkökulmia oli kolme: Etelän elikersantti, joka luuli olevansa Vilho Koskela, pätkätyötoimittaja sekä Pohjoisen kakkosmies, jonka heikkoutena oli gangsta-rap.
Alikersantti Purola on hauska hahmo, jossa lienee pieni pala kirjailijaa itseäänkin. Purola toivoo olevansa tämän sodan Koskela ja huutaa apuun jatkuvasti Edviniä, Mollea ja Väinöä. Toisaalta Purola on katsonut Taistelutoverit niin monta kertaa, että tietää missä jaksossa on elokuvalunta, joka pilaa koko jakson. Samaa muistan itsekin pohtineeni joka kerran Bastognea katsoessani. Purola on töissä yliopistolla, tykkää turkinpippureista ja omaa omasta mielestään liian monta leukaa.
Reportteri Aino Riski hakee koko ajan vaan parempaa asemaa työelämässä. Sen hän saakin, mutta tapa jolla hän sen saavuttaa on helppo kuvitella miehen kirjoittamaksi... Toni Morottaja, Kutturan gangsta, on paras hahmo. Kun muu Pohjoinen halveksii kaikkea Etelän edustamaa, Morottajalla on rap mielessä koko ajan. Koomisinta on se kun Morottaja kuvittelee somalitaustaisen Abdin olevan rappari, vain koska Abdu on nigga.
Heikkinen osaa nostaa pinnalle juuri niitä asioita, jotka tositilanteessa tekisivät Etelästä heikon. Ei osata olla kylmässä, edetä lumessa, ajatella kokonaisuuksia... En tiedä onko Pohjoisessakaan kaikki kunnossa, mutta uskon että saamelaisilla on edellytyksiä elää ulkona vielä silloinkin kun infrastruktuurin sortuminen on tuhonnut suurimman osan meistä Etelän ihmisistä.
Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta (2012) Johnny Kniga
Arvio: **** Varsinainen tarina
9.6.2013
Blogini etiikasta
Luin lehdestä siitä, miten kirjablogisteihin yritetään vaikuttaa. Minun pikkukirjoitukseni tuskin sponsoreita kiinnostaisi, mutta mielestäni sponsorointi kertakaikkiaan pilaa koko homman.
Eettinen esikuvani on DC Rainmaker, joka saa testattavat laitteet ilmaiseksi testiin. Testin jälkeen hän kuitenkin lähettää vermeet takaisin valmistajalle ja käy ostamassa kaupasta oman laitteen.
Ajattelin kertoa muutaman sanan blogini lukijoista. Blogiani seuraa virallisesti 30 henkilöä, joista vain muutama on läheisiä ystäviäni (eli siis niitä, jotka saattavat seurata blogiani myös jostain muusta syystä kuin kiinnostavien aiheiden takia). Sivuilla käy parisenkymmentä lukijaa päivässä. Ylivoimaisesti luetuin teksti on viikosta toiseen Kira Poutasen "Ihana meri", sitä seuraa Khaled Hosseinin "Leijapoika". Muut tekstit ovat selvästi vähemmän luettuja. Suomen jälkeen eniten lukijoita on Yhdysvalloissa ja Venäjällä. Yleisin selain on Firefox ja Explorer on hyvänä kakkosena.
Helsingin kaupungin kirjaston työntekijöillä on suurin vaikutus blogini kirjavalintoihin. Valitsen usein kirjoja Bestseller-hyllystä ja jokuhan valkkaa mitä kirjoja sinne nostetaan.
Kiitos siis kaikille, jotka jaksavat seurata tätä tajunnanvirtaani mitä kirjoitan säännöllisen epäsäännöllisesti!
Eettinen esikuvani on DC Rainmaker, joka saa testattavat laitteet ilmaiseksi testiin. Testin jälkeen hän kuitenkin lähettää vermeet takaisin valmistajalle ja käy ostamassa kaupasta oman laitteen.
Ajattelin kertoa muutaman sanan blogini lukijoista. Blogiani seuraa virallisesti 30 henkilöä, joista vain muutama on läheisiä ystäviäni (eli siis niitä, jotka saattavat seurata blogiani myös jostain muusta syystä kuin kiinnostavien aiheiden takia). Sivuilla käy parisenkymmentä lukijaa päivässä. Ylivoimaisesti luetuin teksti on viikosta toiseen Kira Poutasen "Ihana meri", sitä seuraa Khaled Hosseinin "Leijapoika". Muut tekstit ovat selvästi vähemmän luettuja. Suomen jälkeen eniten lukijoita on Yhdysvalloissa ja Venäjällä. Yleisin selain on Firefox ja Explorer on hyvänä kakkosena.
Helsingin kaupungin kirjaston työntekijöillä on suurin vaikutus blogini kirjavalintoihin. Valitsen usein kirjoja Bestseller-hyllystä ja jokuhan valkkaa mitä kirjoja sinne nostetaan.
Kiitos siis kaikille, jotka jaksavat seurata tätä tajunnanvirtaani mitä kirjoitan säännöllisen epäsäännöllisesti!
Rosamund Lupton: Sisar
Innostuin Luptonista niin paljon, että luin esikoisteoksenkin samoin tein. Näkökulma oli vähintään yhtä omituinen kuin toisessakin teoksessa. Taas kerrottiin tarinaa jollekin muulle: viimeksi kertoja oli kuollut, mutta nyt kuuntelija oli kuollut. Tämä jälkimmäinen tapa tuntuu järkevämmältä.
Juoni oli johdonmukainen ja outo samaan aikaan. Samoin se oli periaatteessa kronologinen, mutta samaan aikaan kulki kaksi säiettä jatkuvasti. Lopussa vielä selviää, että toinen niistäkin oli fiktiivinen.
Itse teemat olivat ajankohtaisia: lääketieteen kehittämisen etiikka ja ihmisten oman edun tavoittelu.
Rosamund Lupton: Sisar (Sister 2010) Gummerus, suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Arvio: **** Hieno kuvaus käsittämättömästä asiasta
Juoni oli johdonmukainen ja outo samaan aikaan. Samoin se oli periaatteessa kronologinen, mutta samaan aikaan kulki kaksi säiettä jatkuvasti. Lopussa vielä selviää, että toinen niistäkin oli fiktiivinen.
Itse teemat olivat ajankohtaisia: lääketieteen kehittämisen etiikka ja ihmisten oman edun tavoittelu.
Rosamund Lupton: Sisar (Sister 2010) Gummerus, suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Arvio: **** Hieno kuvaus käsittämättömästä asiasta
Agatha Christie: Askel tyhjyyteen
Tässä kirjassa ei seikkaillut neiti Marple eikä Hercule Poirot. Se ei haitannut vaan kotitekoiset salapoliisit pärjäsivät vähintään yhtä hyvin. Silti oli tarpeetonta, että lopussa nämä "salapoliisit" päättivät mennä keskenään naimisiin.
Alusta asti minulla oli sellainen olo, että olin nähnyt tarinan televisiosta. Erityisesti Moira-niminen tyttö oli jäänyt mieleeni. Sen tarinan hämäämänä odotin koko ajan väärän miehen paljastumista murhaajaksi... Toimii ne tv-tarinat joskus siis ihan hyödyllisestikin, yleensähän ne vaan paljastaa etukäteen kaiken.
Agatha Christie: Askel tyhjyyteen (Why didn't they ask Evans? 1934) WSOY, suom. Kirsti Kattelus
Arvio: *** Ihan hyvä
Alusta asti minulla oli sellainen olo, että olin nähnyt tarinan televisiosta. Erityisesti Moira-niminen tyttö oli jäänyt mieleeni. Sen tarinan hämäämänä odotin koko ajan väärän miehen paljastumista murhaajaksi... Toimii ne tv-tarinat joskus siis ihan hyödyllisestikin, yleensähän ne vaan paljastaa etukäteen kaiken.
Agatha Christie: Askel tyhjyyteen (Why didn't they ask Evans? 1934) WSOY, suom. Kirsti Kattelus
Arvio: *** Ihan hyvä
12.5.2013
Rosamund Lupton: Mitä jäljelle jää
Sinänsä ihan tavallinen dekkari oli kirjoitettu ainutlaatuisesta näkökulmasta: kuolevan vaimon sielu/henki/tms. seuraa miestään ja muita selvittääkseen tyttärensä murhayrityksen, samalla hän kertoo asioita miehelleen, joka ei kylläkään kuule mitään.
Juoni on hyvin klassinen: ensin poliisi huomaa tilanteen tuhopoltoksi, sitten myöntää sen olevan murhayritys ja lopulta käydään viiden ihmisen kierros ennenkuin oikea epäilty joutuu suurennuslasin alle.
Loppuratkaisu on päähenkilön kannalta traaginen, mutta uskottava. Pitäisiköhän lukea myös Luptonin aikaisempi kirja?
Rosamund Lupton: Mitä jäljelle jää (Afterwards 2010) Gummerus, suom. Tero Valkonen
Arvio: *** Tosi omituinen
Juoni on hyvin klassinen: ensin poliisi huomaa tilanteen tuhopoltoksi, sitten myöntää sen olevan murhayritys ja lopulta käydään viiden ihmisen kierros ennenkuin oikea epäilty joutuu suurennuslasin alle.
Loppuratkaisu on päähenkilön kannalta traaginen, mutta uskottava. Pitäisiköhän lukea myös Luptonin aikaisempi kirja?
Rosamund Lupton: Mitä jäljelle jää (Afterwards 2010) Gummerus, suom. Tero Valkonen
Arvio: *** Tosi omituinen
Jani Saxell: Unenpäästäjä Florian
Kirjan aihepiiri oli tärkeä eikä sitä haitannut lievä scifimäisyys minkä "unenpäästäminen" aiheutti.
"Unenpäästäminen" oli vain pieni yksityiskohta, joka selitti Florianin toimeentulon ja toisaalta myös poliisin kiinnostuksen häneen. Asiana se oli niin pieni, ettei se oikein edes haitannut varsinaista aihetta.
Varsinainen aihe oli siis romaanien tilanne Euroopassa ja sen toivottomuus. En väitä, että tilanne olisi pelkästään meidän muiden syytä, mutta on hyvä muistaa ne lähtökohdat ja tilanteet, joista päädytään Elielinaukiolle kerjäämään.
Yksi miettimisen arvoinen asia on asuminen yleensä. Jos kansallisvaltiot perustuvat ajatukseen yhdestä kansasta niin miksi kansan pitäisi asua vain yhdessä paikassa. Eikä voi olla myös kansa ilman valtiota, mutta silti yksi kansa joka ansaitsee paikkansa Euroopassa...
Jani Saxell: Unenpäästäjä Florian (2010) Avain
Arvio: **** Metka
"Unenpäästäminen" oli vain pieni yksityiskohta, joka selitti Florianin toimeentulon ja toisaalta myös poliisin kiinnostuksen häneen. Asiana se oli niin pieni, ettei se oikein edes haitannut varsinaista aihetta.
Varsinainen aihe oli siis romaanien tilanne Euroopassa ja sen toivottomuus. En väitä, että tilanne olisi pelkästään meidän muiden syytä, mutta on hyvä muistaa ne lähtökohdat ja tilanteet, joista päädytään Elielinaukiolle kerjäämään.
Yksi miettimisen arvoinen asia on asuminen yleensä. Jos kansallisvaltiot perustuvat ajatukseen yhdestä kansasta niin miksi kansan pitäisi asua vain yhdessä paikassa. Eikä voi olla myös kansa ilman valtiota, mutta silti yksi kansa joka ansaitsee paikkansa Euroopassa...
Jani Saxell: Unenpäästäjä Florian (2010) Avain
Arvio: **** Metka
15.4.2013
Stephen King: 22.11.63
Opin tätä lukiessani paljon. Tärkein opetus liittyy kuitenkin järjen käyttöön eikä Lee Harvey Oswaldin edesottamuksiin. Opetus on, että älä lainaa lähes 900-sivuista kirjaa Bestseller-hyllystä. Niissä on nimittäin vain seitsemän vuorokauden laina-aika. Onnistuin kuudessa päivässä.
Juoni kertoo kaninkolosta, aika-aukosta, jolla pääsee siirtymään aina samaan hetkeen vuonna 1958. Siellä tehdyt muutokset jäävät olemaan kun palaa omaan aikaansa. Päähenkilö Jake yllytetään estämään Kennedyn murha 22.11.1963. Sitä ennen Jake estää yhden halvaantumisen ja yhden perhesurman.
Viisi vuotta on kuitenkin niin pitkä aika, että Jake ehtii jo hankkia työpaikan ja parisuhteen. Menneisyys ei halua tulla muutetuksi ja mitä lähemmäs tuo marraskuu tulee, sitä enemmän ongelmia Jake kohtaa.
Kirjan juoni on johdonmukainen ja se mikä on epäjohdonmukaista tunnustetaan ja vähän ihmetelläänkin. Hauska sivujuoni on kirja jota Jake kirjoittaa peitetarinana olemassaololleen. Sen juoni muistuttaa hyvin paljon Kingin omaa Se-nimistä tuplateosta.
Tämä ja "Kuvun alla" ovat ilmeisesti Kingin kauan suunnittelemia teoksia ja niillä tuntuu olevan taipumusta kasvaa kuin pullataikina. "Carrie" ja "Christine -tappaja-auto" ovat hyviä todisteita siitä, että lyhytkin tarina voi toimia ja toisaalta jännitys pysyy niissä tiiviimmässä muodossa kun tekstiä on vähemmän.
Stephen King: 22.11.63 (11/22/63 2011) Tammi, suom. Ilkka Rekiaro
Arvio: **** Hauska
Juoni kertoo kaninkolosta, aika-aukosta, jolla pääsee siirtymään aina samaan hetkeen vuonna 1958. Siellä tehdyt muutokset jäävät olemaan kun palaa omaan aikaansa. Päähenkilö Jake yllytetään estämään Kennedyn murha 22.11.1963. Sitä ennen Jake estää yhden halvaantumisen ja yhden perhesurman.
Viisi vuotta on kuitenkin niin pitkä aika, että Jake ehtii jo hankkia työpaikan ja parisuhteen. Menneisyys ei halua tulla muutetuksi ja mitä lähemmäs tuo marraskuu tulee, sitä enemmän ongelmia Jake kohtaa.
Kirjan juoni on johdonmukainen ja se mikä on epäjohdonmukaista tunnustetaan ja vähän ihmetelläänkin. Hauska sivujuoni on kirja jota Jake kirjoittaa peitetarinana olemassaololleen. Sen juoni muistuttaa hyvin paljon Kingin omaa Se-nimistä tuplateosta.
Tämä ja "Kuvun alla" ovat ilmeisesti Kingin kauan suunnittelemia teoksia ja niillä tuntuu olevan taipumusta kasvaa kuin pullataikina. "Carrie" ja "Christine -tappaja-auto" ovat hyviä todisteita siitä, että lyhytkin tarina voi toimia ja toisaalta jännitys pysyy niissä tiiviimmässä muodossa kun tekstiä on vähemmän.
Stephen King: 22.11.63 (11/22/63 2011) Tammi, suom. Ilkka Rekiaro
Arvio: **** Hauska
Riku Korhonen: Nuku lähelläni
Alkuasetelma muistuttaa hiukan Alsterdalin Kadonneita, jonka luin vastikään. Päähenkilö Teemu saapuu vieraaseen suurkaupunkiin hakeakseen kuolleen velipuolensa ruumiin ja hoitamaan juoksevat asiat.
Kirjan alku virittää tunnelman mellakalla ja naamiolle jännitykselle, mutta kirja eteneekin täysin odottamatta rakkausromaaniksi, tosi oudoksi sellaiseksi. Parisuhde, josta kerrotaan on hyvin epätasapainonen ja ristiriitainen.
Hienoa kirjassa on kerronta pilvenpiirtäjän puutarhoista. On hienoa, että niinkin "synkkään" ja luonnosta vieraaseen elementtiin yhdistetään luonto. Jäin vaan miettimään, että puutarhojen kohdalla kerroskorkeus on varmaankin korkeampi ja rakenteet nurjahtavat helpommin. Onkohan puutarhojen kohdalla ylimääräisiä jäykisteitä tai onko pystyrakenteet vaan poikkileikkaukseltaan isompia...
Riku Korhonen: Nuku lähelläni (2012) WSOY
Arvio: *** Metka
Kirjan alku virittää tunnelman mellakalla ja naamiolle jännitykselle, mutta kirja eteneekin täysin odottamatta rakkausromaaniksi, tosi oudoksi sellaiseksi. Parisuhde, josta kerrotaan on hyvin epätasapainonen ja ristiriitainen.
Hienoa kirjassa on kerronta pilvenpiirtäjän puutarhoista. On hienoa, että niinkin "synkkään" ja luonnosta vieraaseen elementtiin yhdistetään luonto. Jäin vaan miettimään, että puutarhojen kohdalla kerroskorkeus on varmaankin korkeampi ja rakenteet nurjahtavat helpommin. Onkohan puutarhojen kohdalla ylimääräisiä jäykisteitä tai onko pystyrakenteet vaan poikkileikkaukseltaan isompia...
Riku Korhonen: Nuku lähelläni (2012) WSOY
Arvio: *** Metka
27.3.2013
Johanna Sinisalo: Enkelten verta
Sinisalon tyyli kirjoittaa romaania "keräilemällä" tietoa eri lähteistä on hauska. "Ennen päivänlaskua ei voi" -kirjassa se tarkoitti muistaakseni otteita tietosanakirjasta ja tässä seurataan yhtä blogia rinnan varsinaisen tarinan kanssa. Menetelmä tuli itselleni tutuksi jo Kingin "Carriessä", jossa kertoja peilasi kertomiaan tapahtumia tuhon jälkeiseen aikaan ja seassa oli otteita tuhosta kertovista lehtiartikkeleistä.
Tässä kirjassa Sinisalo nostaa esiin tärkeän aiheen ja hirvittävän skenaarion siitä, miten ihmiset suhtautuvat ekologiseen katastrofiin. Pahinta lukijalle on se, että merkittävä osa katastrofista on oikeasti jo tapahtunut, vai mitä itse ajattelet mehiläiskadosta? Vai onko niin, että koska et itse syö hunajaa niin ihan sama?
Kirja olisi toiminut hyvin pelkästään kantaaottavana romaaninakin. Sinisalo oli kuitenkin valinnut liittää aiheeseen hienoisen epätodellisen vivahteen, joka leimaa tämän kai sitten fantasiaksi. Vivahde taisi olla enemmänkin filosofinen kuin epätodellinen.
Sinisalon tapa taustoittaa fantasia-kirja todellisella tiedolla, on varmasti erittäin hidas tapa kirjoittaa. On silti hienoa, että kotiläksyt on tehty kunnolla ja voimme nauttia näin hyvistä (ja opettavaisista) romaaneista!
Johanna Sinisalo: Enkelten verta (2011) Teos
Arvio: ***** Tärkeä kirja
Tässä kirjassa Sinisalo nostaa esiin tärkeän aiheen ja hirvittävän skenaarion siitä, miten ihmiset suhtautuvat ekologiseen katastrofiin. Pahinta lukijalle on se, että merkittävä osa katastrofista on oikeasti jo tapahtunut, vai mitä itse ajattelet mehiläiskadosta? Vai onko niin, että koska et itse syö hunajaa niin ihan sama?
Kirja olisi toiminut hyvin pelkästään kantaaottavana romaaninakin. Sinisalo oli kuitenkin valinnut liittää aiheeseen hienoisen epätodellisen vivahteen, joka leimaa tämän kai sitten fantasiaksi. Vivahde taisi olla enemmänkin filosofinen kuin epätodellinen.
Sinisalon tapa taustoittaa fantasia-kirja todellisella tiedolla, on varmasti erittäin hidas tapa kirjoittaa. On silti hienoa, että kotiläksyt on tehty kunnolla ja voimme nauttia näin hyvistä (ja opettavaisista) romaaneista!
Johanna Sinisalo: Enkelten verta (2011) Teos
Arvio: ***** Tärkeä kirja
17.3.2013
Tove Alsterdal: Kadonneet
Nappasin tämän puolivahingossa BS-hyllystä ja sainkin käteeni oikean yllätyksen. Kirja sivuaa samaa teemaa kuin Cleven "Little Been tarina": Cleave Afrikan tilanteen kannalta ja Alsterdal Etelä-Euroopan kannalta.
Kirja on tarina yhdysvaltalaisesta journalistista, joka katoaa Euroopassa etsiessään aineistoa orjakaupasta kertovaan artikkeliin. Kirjassa seurataan journalistin vaimoa, joka etsii miestään ja syitä miehensä katoamiselle.
On toisaalta ymmärrettävää, että Välimeren pohjoispuoleiset maat kokevat siirtolaistulvan Afrikasta hyvin ongelmalliseksi. Onko silti oikein palauttaa kiinnijäävät suoraan Afrikkaan ja antaa loppujen jäädä hyvin epämääräisiin olosuhteisiin, joka useimmiten tarkoittaa orjatyötä? Siinä kysymys jonka ratkaiseminen tulee tärkeämmäksi koko ajan.
Tove Alsterdal: Kadonneet (Kvinnorna på stranden 2009) Gummerus, suom. Katriina Huttunen
Arvio: **** Jännittävä!
Kirja on tarina yhdysvaltalaisesta journalistista, joka katoaa Euroopassa etsiessään aineistoa orjakaupasta kertovaan artikkeliin. Kirjassa seurataan journalistin vaimoa, joka etsii miestään ja syitä miehensä katoamiselle.
On toisaalta ymmärrettävää, että Välimeren pohjoispuoleiset maat kokevat siirtolaistulvan Afrikasta hyvin ongelmalliseksi. Onko silti oikein palauttaa kiinnijäävät suoraan Afrikkaan ja antaa loppujen jäädä hyvin epämääräisiin olosuhteisiin, joka useimmiten tarkoittaa orjatyötä? Siinä kysymys jonka ratkaiseminen tulee tärkeämmäksi koko ajan.
Tove Alsterdal: Kadonneet (Kvinnorna på stranden 2009) Gummerus, suom. Katriina Huttunen
Arvio: **** Jännittävä!
Jarkko Sipilä: Ei vasikka käskien laula
Aluksi luulin lukevani melko mitäänsanomatonta novellikokoelmaa, mutta lähes jokainen tarina oli pieni helmi. Ainoa epäjohdonmukaisuus oli Takamäen perhetilanne, joka ei edennyt ollenkaan kronologisesti. Voi olla että syynä oli halu laittaa tarinat tiettyyn järjestykseen. Erityisesti oli perustelua laittaa "Poliisijoulu" viimeiseksi.
Nimitarina "Ei vasikka käskien laula" oli ainoa pidempi tarina. Se on kai julkaistu joskus jatkokertomuksena ja sen suurin vika on kappaleiden nimet, esimerkkeinä "Ei ampuva poliisi pure" tai "Viina on poliisien juoma". Tarina oli hyvä, ei ehkä maailman uskottavin, mutta hyvä kuitenkin. Ongelma oli sen onnellinen loppu. Samanlainen hyvin epäuskottava onnellinen loppu oli muutamassa muussakin tarinassa.
Jarkko Sipilä: Ei vasikka käskien laula (2012) Crime Time
Arvio: **** Taattua tavaraa
Nimitarina "Ei vasikka käskien laula" oli ainoa pidempi tarina. Se on kai julkaistu joskus jatkokertomuksena ja sen suurin vika on kappaleiden nimet, esimerkkeinä "Ei ampuva poliisi pure" tai "Viina on poliisien juoma". Tarina oli hyvä, ei ehkä maailman uskottavin, mutta hyvä kuitenkin. Ongelma oli sen onnellinen loppu. Samanlainen hyvin epäuskottava onnellinen loppu oli muutamassa muussakin tarinassa.
Jarkko Sipilä: Ei vasikka käskien laula (2012) Crime Time
Arvio: **** Taattua tavaraa
6.3.2013
Alexander McCall Smith: Harhapolkuja savannilla, Mma Ramotswe tutkii
Olin seikkailemassa Pasilan kirjavarastossa ja takaisin tullessa tämä kirja jutteli minulle Bestseller-hyllyssä aivan samoin kuin Mma Makutsin kengät juttelevat hänelle...
Tässä on taas kyse läpileikkauksesta afrikkalaiseen mielenlaatuun, välittämmiseen ja stressittömyyteen. Pinnalla on silloin tällöin epäily, että joku olisi epärehellinen, mutta ainoa todella epäilyttävä hahmo on Mma Violet Sepotho, tuo Mma Makutsin ikuinen kilpakumppani. Olisi hienoa elää yhteiskunnassa, jossa aikaa katsottaisiin Auringosta eikä kellosta ja villieläinten kanssa elämiseen löydetään keinot, ettei niitä tarvitse tappaa.
Mma Ramotswen kyky suhtautua muutokseen on hieno. Pääsääntöisestihän me ihmiset hyväksymme meille edulliset muutokset ja suhtaudumme kielteisesti niihin muihin. Tässä olisi varmasti itsetutkiskelun paikka...
Alexander McCall Smith: Harhapolkuja savannilla, Mma Ramotswe tutkii (The Double Comfort Safari Club 2010) suom. Päivi Pouttu-Delière
Arvio: **** Takuukamaa
Tässä on taas kyse läpileikkauksesta afrikkalaiseen mielenlaatuun, välittämmiseen ja stressittömyyteen. Pinnalla on silloin tällöin epäily, että joku olisi epärehellinen, mutta ainoa todella epäilyttävä hahmo on Mma Violet Sepotho, tuo Mma Makutsin ikuinen kilpakumppani. Olisi hienoa elää yhteiskunnassa, jossa aikaa katsottaisiin Auringosta eikä kellosta ja villieläinten kanssa elämiseen löydetään keinot, ettei niitä tarvitse tappaa.
Mma Ramotswen kyky suhtautua muutokseen on hieno. Pääsääntöisestihän me ihmiset hyväksymme meille edulliset muutokset ja suhtaudumme kielteisesti niihin muihin. Tässä olisi varmasti itsetutkiskelun paikka...
Alexander McCall Smith: Harhapolkuja savannilla, Mma Ramotswe tutkii (The Double Comfort Safari Club 2010) suom. Päivi Pouttu-Delière
Arvio: **** Takuukamaa
3.3.2013
Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
On tosi omituista kun joku joka ei ole jonkunmaalainen, kirjoittaa silti senmaalaisen päähenkilön. Ala-Harjan ranskalainen päähenkilö ei käyttäytynyt, syönyt, eronnut tai tehnyt mitään muutakaan siten kuin ranskalainen tekisi vaan nimenomaan niin kuin suomalainen tekisi. Minulle ei tullut mieleen missään kohtaa että päähenkilö olisi ranskatar.
Juoni oli saanut huomiota Ala-Harjan siskon syytöksistä siskon pojan saurauden käsittelystä kirjassa. Aivan syyttä. Juoni oli niin ohut että on vaikea kuvitella, että sitä olisi oikeasti tapahtunut. Ei lapsen leukemiaa ja yhtä avioeroa käsitellä parissa sadassa sivussa, varsinkin kun mukana on vielä melkoinen kasa Normandian maihinnousua.
Kaiken kaikkiaan huonosti kirjoitettu ja mitäänsanomaton kirja.
Riikka Ala-Harja: Maihinnousu (2012) Like
Arvio: * Tosi huono
Juoni oli saanut huomiota Ala-Harjan siskon syytöksistä siskon pojan saurauden käsittelystä kirjassa. Aivan syyttä. Juoni oli niin ohut että on vaikea kuvitella, että sitä olisi oikeasti tapahtunut. Ei lapsen leukemiaa ja yhtä avioeroa käsitellä parissa sadassa sivussa, varsinkin kun mukana on vielä melkoinen kasa Normandian maihinnousua.
Kaiken kaikkiaan huonosti kirjoitettu ja mitäänsanomaton kirja.
Riikka Ala-Harja: Maihinnousu (2012) Like
Arvio: * Tosi huono
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)