Yritin lukea Sipilän tuotannon järjestyksessä, mutta tässä kävi moka. Tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat ennen Pahaa pahaa tyttöä. Ei se kyllä pahasti haitannut PPT:Tä lukiessani, koska ne vähät asiat jotka tässä ratkesi oli selitetty Sipilämäiseen tapaan hyvin uudelleen PPT:ssä.
Tämä kirja erottuu edellisistä ihan uudella tavalla. Suhoseen kohdistuva rikosepäily nostaa jännityksen uudelle tasolle.
Entistä enemmän vaan ärsyttää samat kliseet kirjasta toiseen: Römpötti soittaa Takamäelle, "Jack Bauer" Saarinen on karhuryhmän kärkimiehenä, flashbangin melutaso kerrotaan vaikkei sitä edes käytettäisi jne.
Jarkko Sipilä: Katumurha (2010) Gummerus
Arvio: **** Oikeasti jännä
12.12.2010
Peter Franzén: Tumman veden päällä
Taidan elää jossain ihan omassa kuplassani, mutten ollut tajunnut että kirjassa on omaelämänkerrallisia aineksia. Lukiessa olikin sitten melkoinen yllätys kun päähenkilö-kertojan nimi oli Peter Franzén.
Kirjaa oli aluksi hankala lukea, koska kertoja oli lapsi, joka kertoi asioita omalla tavallaan ja vain sellaisina lyhyinä välähdyksinä, joita aikuinen lapsuudestaan muistaa. Suunnilleen kolmasosan luettuani pääsin juonesta kiinni ja siitä lähtien juoni oli aika johdonmukainen. Epäselvyys liittyy kuitenkin valittuun kerrontatapaan eikä ole siis edes varsinainen vika.
Juoni toisti kaikki kliseet ja lopputuloskin oli arvattavissa. Toisaalta tarinan aitous antaa tuon kaiken anteeksi. Franzén taitaakin olla parempi kirjailijana kuin näyttelijänä.
Peter Franzén: Tumman veden päällä (2010) Tammi
Arvio: *** Ennalta-arvattava
Kirjaa oli aluksi hankala lukea, koska kertoja oli lapsi, joka kertoi asioita omalla tavallaan ja vain sellaisina lyhyinä välähdyksinä, joita aikuinen lapsuudestaan muistaa. Suunnilleen kolmasosan luettuani pääsin juonesta kiinni ja siitä lähtien juoni oli aika johdonmukainen. Epäselvyys liittyy kuitenkin valittuun kerrontatapaan eikä ole siis edes varsinainen vika.
Juoni toisti kaikki kliseet ja lopputuloskin oli arvattavissa. Toisaalta tarinan aitous antaa tuon kaiken anteeksi. Franzén taitaakin olla parempi kirjailijana kuin näyttelijänä.
Peter Franzén: Tumman veden päällä (2010) Tammi
Arvio: *** Ennalta-arvattava
1.12.2010
Harri Nykänen & Jarkko Sipilä: Paha paha tyttö
Kirjasta paistaa läpi kahden kirjoittajan jälki. Joistakin pätkistä näkee kumpi ne on kirjoittanut. Erityisesti Nykäsen kädenjälki näkyy Sundmanin puheissa. Pahimmillaan kaksi kirjoittajaa merkitsee asioiden uudelleenselittämistä. Sitä ei ollut monessa kohtaa, mutta oli kuitenkin.
Raidin lojaalius Salmelaa kohtaa on epäuskottavaa. Ei Raid niin pikkuasian takia olisi valmis niin paljoon. Suhosen ja Raidin kohtaaminen ja lyhyt yhteinen taival oli hauska. Ehkä Suhonen on lähinnä Raidia Sipilän tuotannossa, vaikka onkin poliisi.
Nykäsen Jansson-Hopo-Susisaari-trio muistuttaa kovasti Sipilän Takamäki-Suhonen-Joutsamo-trioa. Loppujen lopuksi ainoa vastinpari on Susisaari-Joutsamo. Takamäki on liian tavallinen ja nuori muistuttaakseen vähän outoa Janssonia ja Huusko on aivan liikaa "poliisi" muistuttaakseen Suhosta.
Sipilällä ei ole yhtään Raidin kaltaista sankari-rosvoa. On vaan reppanoita: Salmela, Saarnivuori, prikaatilaiset...
Harri Nykänen & Jarkko Sipilä: Paha paha tyttö (2010) Crime Time
Arvio: ** Melkein huono
Raidin lojaalius Salmelaa kohtaa on epäuskottavaa. Ei Raid niin pikkuasian takia olisi valmis niin paljoon. Suhosen ja Raidin kohtaaminen ja lyhyt yhteinen taival oli hauska. Ehkä Suhonen on lähinnä Raidia Sipilän tuotannossa, vaikka onkin poliisi.
Nykäsen Jansson-Hopo-Susisaari-trio muistuttaa kovasti Sipilän Takamäki-Suhonen-Joutsamo-trioa. Loppujen lopuksi ainoa vastinpari on Susisaari-Joutsamo. Takamäki on liian tavallinen ja nuori muistuttaakseen vähän outoa Janssonia ja Huusko on aivan liikaa "poliisi" muistuttaakseen Suhosta.
Sipilällä ei ole yhtään Raidin kaltaista sankari-rosvoa. On vaan reppanoita: Salmela, Saarnivuori, prikaatilaiset...
Harri Nykänen & Jarkko Sipilä: Paha paha tyttö (2010) Crime Time
Arvio: ** Melkein huono
Jarkko Sipilä: Prikaatin kosto
Kirja on ihan tuttua tauhkaa, Pääkalloprikaati on vaan suuremmassa roolissa kuin yleensä. Salmela ajautuu vaikeuksiin ja Saarnikangas häärii poliisin, Salmelan ja prikaatin välissä vähän kuin ei oikein osaisi päättää kenen puolella on. Omallaan se kai vaan onkin.
Kirjassa on muutama hyvä yksityiskohta. Esim. prikaatin kerhohuoneella oleva hautakivi, johon kaiverretaan kuolleiden prikaatin jäsenten nimet. Tuleeko kiveen myös niiden kahden prikaatilaisen nimet, jotka kuolivat Karhu-ryhmän hyökkäyksessä. Ensimmäinen heistä ampuu sokeana poliisia kohti, mutta osuukin kuolettavasti toiseen prikaatilaiseen ja kuolee sitten itse poliisin luoteihin.
Kirjassa Salmela alkaa olla jo kyllästynyt rosvon hommiin ja etsii vain keinoa lopettaa. Toisaalta tähän asti prikaati on ollut selkeästi Salmelan perässä, mutta nyt prikaatikin toimi "sääntöjen vastaisesti" kuin antaen Salmelalle pakotien.
Jarkko Sipilä: Prikaatin kosto (2009) Gummerus
Arvio: ** Loppuunkaluttu aihe
Kirjassa on muutama hyvä yksityiskohta. Esim. prikaatin kerhohuoneella oleva hautakivi, johon kaiverretaan kuolleiden prikaatin jäsenten nimet. Tuleeko kiveen myös niiden kahden prikaatilaisen nimet, jotka kuolivat Karhu-ryhmän hyökkäyksessä. Ensimmäinen heistä ampuu sokeana poliisia kohti, mutta osuukin kuolettavasti toiseen prikaatilaiseen ja kuolee sitten itse poliisin luoteihin.
Kirjassa Salmela alkaa olla jo kyllästynyt rosvon hommiin ja etsii vain keinoa lopettaa. Toisaalta tähän asti prikaati on ollut selkeästi Salmelan perässä, mutta nyt prikaatikin toimi "sääntöjen vastaisesti" kuin antaen Salmelalle pakotien.
Jarkko Sipilä: Prikaatin kosto (2009) Gummerus
Arvio: ** Loppuunkaluttu aihe
27.11.2010
Jarkko Sipilä: Seinää vasten
Luin tätä nyt toista kertaa ja ymmärrän vähän paremmin taustoja. Ensimmäisen kerran tätä lukiessani luulin naiivisti, että Suhosella oli joku pitkäkin suhde takanaan kun exä soitteli ja toisaalta luulin, että se elää kokonaan valkoisen ja harmaan rajan tuolla puolen käyden mustallakin joskus. Nyt tiedän, että se elää valkoisella alueella käyden vain harmaalla joskus.
Nämä kyllä alkaa sikäli jo vähän kyllästyttää kun joka kirjassa on samat poliisit ja rosvot. Muutama uusi rosvo tietty tulee esiin joka kirjassa, kun niitä joutuu niin paljon vankilaan ja kuoleekin välillä. Jopa Nykäsen hahmo Kafkakin vierailee jossain sekundäärisissä hommissa lähes joka kirjassa. Toisaalta enää on "Prikaatin kosto" ja "Paha paha tyttö" jäljellä. Jälkimmäisessä lienee Raidkin...
Jarkko Sipilä: Seinää vasten (2008) Gummerus
Arvio: ** Aina vaan samaa
Nämä kyllä alkaa sikäli jo vähän kyllästyttää kun joka kirjassa on samat poliisit ja rosvot. Muutama uusi rosvo tietty tulee esiin joka kirjassa, kun niitä joutuu niin paljon vankilaan ja kuoleekin välillä. Jopa Nykäsen hahmo Kafkakin vierailee jossain sekundäärisissä hommissa lähes joka kirjassa. Toisaalta enää on "Prikaatin kosto" ja "Paha paha tyttö" jäljellä. Jälkimmäisessä lienee Raidkin...
Jarkko Sipilä: Seinää vasten (2008) Gummerus
Arvio: ** Aina vaan samaa
Jarkko Sipilä: Kylmä jälki
Sipilä paljasti heti alkuun tosi ärsyttävästi rivien välistä kuka sen murhan oli tehnyt, josta vankikarkuri oli saanut elinkautisen. Tilanteeseen olisi sopinut, paljatuksesta huolimatta, että vankikarkuri ei olisi ollutkaan syytön. Kaiken lisäksi loppuun oli rakennettu vielä Hollywood-henkinen räjähdys.
Nyt kun olen lukenut näitä kirjoja julkaisujärjestyksessä niin tekniikan ja Suomen lainsäädännön kehityksen huomaa. Roistot on oppinut käyttämään prepaid-liittymiä ja tietää, että silti voi jäädä nalkkiin tolppatietojen takia. Dna:ta ei jätä rikospaikalle kuin hölmöt ja narkkarit.
Karhuryhmä on Sipilälle melkonen fiksaatio. Yhtään kirjaa se ei pysty kirjoittamaan ilman niitä!
Jarkko Sipilä: Kylmä jälki (2007) Gummerus
Atvio: ** Vähän ärsyttävä
Nyt kun olen lukenut näitä kirjoja julkaisujärjestyksessä niin tekniikan ja Suomen lainsäädännön kehityksen huomaa. Roistot on oppinut käyttämään prepaid-liittymiä ja tietää, että silti voi jäädä nalkkiin tolppatietojen takia. Dna:ta ei jätä rikospaikalle kuin hölmöt ja narkkarit.
Karhuryhmä on Sipilälle melkonen fiksaatio. Yhtään kirjaa se ei pysty kirjoittamaan ilman niitä!
Jarkko Sipilä: Kylmä jälki (2007) Gummerus
Atvio: ** Vähän ärsyttävä
Jarkko Sipilä: Mitään salaamatta
Kerrankin asetelma oli vähän eri, tarina kertoi rikoksen jälkeisestä oikeudenkäynnistä ja sen kostamisesta. Yleensä Sipilä lopettaa tarinat niiden selviämiseen, mutta nyt se käytiin läpi ihan "Kovan lain" hengessä ja kerrottiin tapahtumat vielä senkin jälkeen.
Kirjassa Sipilä käsitteli mielenkiintoista kahtiajakoa: roistot ja tavalliset ihmiset. Roisto saa kostaa roistolle, mutta saako roisto kostaa tavalliselle, lakia noudattavalla ihmiselle, joka vaan sattuu näkemään roiston pahanteossa. Jotenkin siihenkin kumpuaa ajatus roiston moraalista. Se on vaan vähän erilaista kuin meidän moraalimme. Lojaliteetti ja auttamisen halu on osalla roistoja paljon syvempää kuin meillä taviksilla, mutte se saattaa kummuta vääristä perusteista kuten pelosta tai riippuvuudesta.
Jarkko Sipilä: Mitään salaamatta (2006) Gummerus
Arvio: *** Uskottava
Kirjassa Sipilä käsitteli mielenkiintoista kahtiajakoa: roistot ja tavalliset ihmiset. Roisto saa kostaa roistolle, mutta saako roisto kostaa tavalliselle, lakia noudattavalla ihmiselle, joka vaan sattuu näkemään roiston pahanteossa. Jotenkin siihenkin kumpuaa ajatus roiston moraalista. Se on vaan vähän erilaista kuin meidän moraalimme. Lojaliteetti ja auttamisen halu on osalla roistoja paljon syvempää kuin meillä taviksilla, mutte se saattaa kummuta vääristä perusteista kuten pelosta tai riippuvuudesta.
Jarkko Sipilä: Mitään salaamatta (2006) Gummerus
Arvio: *** Uskottava
23.11.2010
Kaiho Nieminen: Hännikäisen tapaus
En olisi ikinä löytänyt tätä, jollen olisi ollut kirjamessuilla Niemistä kuuntelemassa. Nieminen itsessään oli aika vaisu ja syrjäänvetäytyvän oloinen, mutta haastattelija oli tosi surkea, ei ollut ilmeisesti edes lukenut koko kirjaa. Oli surullista kuunnella kun vanha mies joutui kysymyksiin vastatessaan ensin oikomaan itse kysymystäkin.
Kirja kertoo kahta tarinaa: nykyajassa elävästä työttömästä tietokoneoperaattorista (?) ja hänen vuosina 1915-36 eläneistä esivanhemmista. Asetelma on hyvin samanlainen kuin Landerin "Liekin lapsissa". Tapahtumat sijoittuvat aluelle, joka ei ole minulle pätkääkään tuttu. Murretta osaan huonosti ja maantiedekin oli aika hukassa. Ei se edes oikeastaan haitannut.
Tarinoiden hauskuus oli siinä, että kokoajan odotin, että nämä vanhat tapahtumat selittäisivät uudet. Mutta ihan turhaan odotin...
Molemmat tarinat olivat traagisia, ensimmäinen kertoi epäoikeudenmukaisuudesta ja toinen enemmänkin onnettomasta rakkaudesta. Kirjoittajan tyyli oli kuitenkin sellainen että luen näitä varmaan jatkossakin.
Kaiho Nieminen: Hännikäisen tapaus (2010) WSOY
Arvio: **** Kiva tuttavuus
Kirja kertoo kahta tarinaa: nykyajassa elävästä työttömästä tietokoneoperaattorista (?) ja hänen vuosina 1915-36 eläneistä esivanhemmista. Asetelma on hyvin samanlainen kuin Landerin "Liekin lapsissa". Tapahtumat sijoittuvat aluelle, joka ei ole minulle pätkääkään tuttu. Murretta osaan huonosti ja maantiedekin oli aika hukassa. Ei se edes oikeastaan haitannut.
Tarinoiden hauskuus oli siinä, että kokoajan odotin, että nämä vanhat tapahtumat selittäisivät uudet. Mutta ihan turhaan odotin...
Molemmat tarinat olivat traagisia, ensimmäinen kertoi epäoikeudenmukaisuudesta ja toinen enemmänkin onnettomasta rakkaudesta. Kirjoittajan tyyli oli kuitenkin sellainen että luen näitä varmaan jatkossakin.
Kaiho Nieminen: Hännikäisen tapaus (2010) WSOY
Arvio: **** Kiva tuttavuus
21.11.2010
Zinaida Lindén: Ennen maanjäristystä
Valitsin tämän aivan umpimähkään kirjastosta ja kerrankin osuin vahingossa kultakimpaleeseen.
Kirja kertoo hienon tarinan venäläisestä voimailijasta, joka päätyy Japaniin sumopainijaksi. Kirjassa tuodaan esille erikoisella tavalla neuvostoliittolaisen suhtautuminen Neuvostoliittoon: samaan aikaan arvosteleva, mutta hyväksyvä ja siihen tyytyvä.
Kirjan kerronta on hienosyistä. Lainaan tähän pätkän: Teidän ei pidä kuvitella, että palomiehet ovat luonnoltaan erityisen rohkeita eivätkä pelkää tulta. Ajatelkaa nyt, eikö olisi hullua olla pelkäämättä tulta? On luonnollista pyrkiä mahdollisimman kauas palavasta talosta, mutta roihuava rakennus oli minun työpaikkani. Yleensä töihin mennään ovesta mutta minä menin sisään ikkunasta tai parvekken kautta. Työ ei muistuttanut sirkusesitystä missä temppuilija juoksee palavaan mökkiin ja tulee toiselta puolelta vahingoittumattomana ulos. Minun oli etsittävä mökistä ensin sätkyttelevä, riitelevä ja minulle henkilökohtaisesti täysin yhdentekevä ihminen - joku jumalan hylkäämä mummo kanarianlintuineen tai lyijynraskas, hihattomaan aluspaitaan pukeutunut kaatokääninen ukko.
Suomentaja oli aika pihalla. Esim. sana menettelyky ei ole suomenkielen sana. Google löytää niitä kaksi ja molemmat hyvin epämääräisistä yhteyksistä.
Zinaida Lindén: Ennen maanjäristystä (I väntan på en jordbävning 2004) Gummerus, suom. Jaana Nikula
Arvio: **** Hieno
Kirja kertoo hienon tarinan venäläisestä voimailijasta, joka päätyy Japaniin sumopainijaksi. Kirjassa tuodaan esille erikoisella tavalla neuvostoliittolaisen suhtautuminen Neuvostoliittoon: samaan aikaan arvosteleva, mutta hyväksyvä ja siihen tyytyvä.
Kirjan kerronta on hienosyistä. Lainaan tähän pätkän: Teidän ei pidä kuvitella, että palomiehet ovat luonnoltaan erityisen rohkeita eivätkä pelkää tulta. Ajatelkaa nyt, eikö olisi hullua olla pelkäämättä tulta? On luonnollista pyrkiä mahdollisimman kauas palavasta talosta, mutta roihuava rakennus oli minun työpaikkani. Yleensä töihin mennään ovesta mutta minä menin sisään ikkunasta tai parvekken kautta. Työ ei muistuttanut sirkusesitystä missä temppuilija juoksee palavaan mökkiin ja tulee toiselta puolelta vahingoittumattomana ulos. Minun oli etsittävä mökistä ensin sätkyttelevä, riitelevä ja minulle henkilökohtaisesti täysin yhdentekevä ihminen - joku jumalan hylkäämä mummo kanarianlintuineen tai lyijynraskas, hihattomaan aluspaitaan pukeutunut kaatokääninen ukko.
Suomentaja oli aika pihalla. Esim. sana menettelyky ei ole suomenkielen sana. Google löytää niitä kaksi ja molemmat hyvin epämääräisistä yhteyksistä.
Zinaida Lindén: Ennen maanjäristystä (I väntan på en jordbävning 2004) Gummerus, suom. Jaana Nikula
Arvio: **** Hieno
14.11.2010
Harri Nykänen: Raid ja tappajat
Tässä kirjasa vatvotaan samoja murtoja ja tappoja kuin kahdessa edellisessäkin kirjassa. Tämä nivoo noiden kirjojen tapahtumat kyllä enemmän yhteen, mutta mitään muuta uutta ei ole tarjolla kuin Raidin perään laitettu torpedo. Hänkin on ennalta "tuttu", koska Raidin ensimmäisen tapon kohde oli nimenomaan tämän torpedon veli.
Kirja pitää yllä Raidin ylle asettunutta voittamattomuuden myyttiä, joka ei repeile vaikka lähipiiri ei aina ajattele Raidin parasta.
Raidin suhde Sundmaniin on kaksijakoinen. TV-Raidista jäi mieleen, että heillä olisi ollut ystävyyssuhdekin, mutta sarjassakin Sundman ohjasi roistot kerran Raidin perään. Silloin roiston nahkahousujen narina paljasti ja Raid selviytyi taas. Kirjoissa Sundman on vielä aavistuksen epäluotettavampi. Jostain hämmentävästä syystä Raid antaa kaiken anteeksi mikäli Sundmanilla on hyvä syy Raidille valehteluun. Syyksi kelpaa vaikka huonosti menneet bisnekset...
Harri Nykänen: Raid ja tappajat (2006) WSOY
Arvio: *** Vatvotaan samaa
Kirja pitää yllä Raidin ylle asettunutta voittamattomuuden myyttiä, joka ei repeile vaikka lähipiiri ei aina ajattele Raidin parasta.
Raidin suhde Sundmaniin on kaksijakoinen. TV-Raidista jäi mieleen, että heillä olisi ollut ystävyyssuhdekin, mutta sarjassakin Sundman ohjasi roistot kerran Raidin perään. Silloin roiston nahkahousujen narina paljasti ja Raid selviytyi taas. Kirjoissa Sundman on vielä aavistuksen epäluotettavampi. Jostain hämmentävästä syystä Raid antaa kaiken anteeksi mikäli Sundmanilla on hyvä syy Raidille valehteluun. Syyksi kelpaa vaikka huonosti menneet bisnekset...
Harri Nykänen: Raid ja tappajat (2006) WSOY
Arvio: *** Vatvotaan samaa
Harri Nykänen: Raid ja poika
Kirjassa palataan Raidin ihailemaan setään, Nygreniin ja syihin, miksi Raid poikkesi kaidalta tieltä jo hyvin nuorena ja alkoi tappajaksi. Raid haluaa suojella maalaispoikaa, joka alkaa ihannoida Raidin elämäntapaa ja asennetta.
Janssonin ja Raidin suhde on hieno. Molemmat luottavat toisiinsa ja samalla he tietävät että molempien on tehtävä mitä on tehtävä: Raidin tappaa, lähinnä itsepuolustukseksi, ja Janssonin tutkia tehtyjä rikoksia. Harvemmin Jansson joutuu selvittämään Raidin tekemiä rikoksia, koska Raid tappaa vaan pahiksia ja osaa siivota jälkensä.
Harri Nykänen: Raid ja poika (2003) WSOY
Arvio: **** Koskettava
Janssonin ja Raidin suhde on hieno. Molemmat luottavat toisiinsa ja samalla he tietävät että molempien on tehtävä mitä on tehtävä: Raidin tappaa, lähinnä itsepuolustukseksi, ja Janssonin tutkia tehtyjä rikoksia. Harvemmin Jansson joutuu selvittämään Raidin tekemiä rikoksia, koska Raid tappaa vaan pahiksia ja osaa siivota jälkensä.
Harri Nykänen: Raid ja poika (2003) WSOY
Arvio: **** Koskettava
Harri Nykänen: Raid ja legioonalainen
Tämän kertomuksen juoni muistutti kaikessa monimutkaisuudessaan jo joitain Hercule Poirotin tapauksia. Asiaa mutkistaa vielä näkökulmamuutokset. Asioita seurataan Huuskon (poliisin) ja Raidin (roiston) kannalta. He ovat kuitenkin tietyllä tavalla samalla puolella. Molemmat yrittävät saada roistot maksamaan teoistaan, Huusko noudattaen lakeja ja Raid kulkien kaukana lain asettaman rajan tuolla puolen.
Raidin moraali on pettämätön: roistoja, epäoikeudenmukaisia ja pahoja saa tappaa, olivatpa he sitten poliiseja tai huumekuninkaita ja heikompia pitää suojella. Raid ei jää kiinni, koska hän on väleissä poliisien kanssa ja toisaalta siksi, että hän tappaa vain sellaisia joiden syyllisyyden poliisikin ymmärtää.
Huuskokin saa jatkaa poliisina, koska hän on kuitenkin pohjimmiltaan hyvä poliisi.
Harri Nykänen: Raid ja legioonalainen (2002) WSOY
Arvio: *** Hankala
Raidin moraali on pettämätön: roistoja, epäoikeudenmukaisia ja pahoja saa tappaa, olivatpa he sitten poliiseja tai huumekuninkaita ja heikompia pitää suojella. Raid ei jää kiinni, koska hän on väleissä poliisien kanssa ja toisaalta siksi, että hän tappaa vain sellaisia joiden syyllisyyden poliisikin ymmärtää.
Huuskokin saa jatkaa poliisina, koska hän on kuitenkin pohjimmiltaan hyvä poliisi.
Harri Nykänen: Raid ja legioonalainen (2002) WSOY
Arvio: *** Hankala
Harri Nykänen: Takapiru
Voitto Grön oli uhkapeluri ja melko juoni kaveri. Alkutilanne oli herkullinen, laiton peliluola ryöstetään. Omistaja ei voi ilmoittaa poliisille eikä vakuutusyhtiö korvaa mitään. Siitä sitten päästään talonmiehen pojan näkemän miehen suutarin kautta ryöstäjiin kiinni.
Kirjassa esitellään komisario Leimu, joka lienee sama, joka kuolee TV-sarja Raidissa. TV-sarjassa hän jää hyvin etäiseksi, koska on siinä enimmäkseen kuollut. On kiva "tutustua" häneen näin elävänäkin.
Harri Nykänen: Takapiru (1889) WSOY
Arvio: *** Hauska
Kirjassa esitellään komisario Leimu, joka lienee sama, joka kuolee TV-sarja Raidissa. TV-sarjassa hän jää hyvin etäiseksi, koska on siinä enimmäkseen kuollut. On kiva "tutustua" häneen näin elävänäkin.
Harri Nykänen: Takapiru (1889) WSOY
Arvio: *** Hauska
Harri Nykänen: Juudaspeli
Joissain dekkareissa seurataan tilanteita poliisin näkökulmasta ja joissain rosvojen kannalta. Tässä kirjassa päähenkilö eli siinä välissä. Hän oli vasikka. Vasikan moraali oli metka. Hän teki pikkurikoksia, mutta kärytti isoja rosvoja isoista hommista. Luulen että päähenkilön moraali oli korkeammalla tasolla kuin monen poliisin.
Lopputuloskin oli hämmentävä. Vasikka käski ratsaamaan omankin asuntonsa, jotta joutuisi vankilaan. Näin hän puhdistaisi maineensa muiden rosvojen silmissä.
Hauska tapaus oli Lempisen Lare, joka kävi timpurin hommissa raksalla päivittäin, jotta verottaja ei ihmettelisi mistä raha tulee. Oikea bisnes oli pillereitten osto eläkeläisiltä tai muilta rahan tarpeessa olevilta ja niiden edelleen myynti, bulvaanien avulla tosin.
Harri Nykänen: Juudaspeli (1987) WSOY
Arvio: **** Yllättävä
Lopputuloskin oli hämmentävä. Vasikka käski ratsaamaan omankin asuntonsa, jotta joutuisi vankilaan. Näin hän puhdistaisi maineensa muiden rosvojen silmissä.
Hauska tapaus oli Lempisen Lare, joka kävi timpurin hommissa raksalla päivittäin, jotta verottaja ei ihmettelisi mistä raha tulee. Oikea bisnes oli pillereitten osto eläkeläisiltä tai muilta rahan tarpeessa olevilta ja niiden edelleen myynti, bulvaanien avulla tosin.
Harri Nykänen: Juudaspeli (1987) WSOY
Arvio: **** Yllättävä
Harri Nykänen: Kuusi katkeraa miljoonaa
Tämän kun lukee niin voi ajatella hyvillä mielin, että ei haittaa vaikka poliisit ei olisikaan Mensan jäseniä. Meinaan ei ole ne rosvotkaan!
Hyvä ryöstösuunnitelma, melkein aukoton. Kaikki menee vaan pieleen, kun yksi höpöttää naisystävälleen liikaa ja piilottaa saaliinsa kellariinsa ja toinen vaan haluaa pettää koko porukan. Ei se pieleen meno aina kiinnijäämistä tarkoita, mutta ongelmia poliisin kanssa kuitenkin.
Kirjassa esitellään komisario Mäkelä, joka tulee myöhemmin tutuksi myös TV-Raidissa Supon ylitarkastaja Mäkelänä (oletan ainakin, että kyseessä on sama hahmo).
Kirjassa käytetään sanaa "känny" tarkoittaen kättä. Se kertoo niin ajasta. Vaikka nykyään yleensä sanotaan "kännykkä" niin kyllä känny-sana kuitenkin viittaa nykyään enemmän puhelimeen kuin käteen. Toinen hauskuus oli puhelinkopista soittaminen. Nykyään poliisi kuuntelee epäiltyjen prepaid-puhelimiakin, mutta tässä kirjassa rosvot soitteli toisilleen puhelinkopeista eikä poliisi tiennyt edes mihin ne soitti vaikka seisoisivat vieressa.
Harri Nykänen: Kuusi katkeraa miljoonaa (1986) WSOY
Arvio: *** Peruskamaa
Hyvä ryöstösuunnitelma, melkein aukoton. Kaikki menee vaan pieleen, kun yksi höpöttää naisystävälleen liikaa ja piilottaa saaliinsa kellariinsa ja toinen vaan haluaa pettää koko porukan. Ei se pieleen meno aina kiinnijäämistä tarkoita, mutta ongelmia poliisin kanssa kuitenkin.
Kirjassa esitellään komisario Mäkelä, joka tulee myöhemmin tutuksi myös TV-Raidissa Supon ylitarkastaja Mäkelänä (oletan ainakin, että kyseessä on sama hahmo).
Kirjassa käytetään sanaa "känny" tarkoittaen kättä. Se kertoo niin ajasta. Vaikka nykyään yleensä sanotaan "kännykkä" niin kyllä känny-sana kuitenkin viittaa nykyään enemmän puhelimeen kuin käteen. Toinen hauskuus oli puhelinkopista soittaminen. Nykyään poliisi kuuntelee epäiltyjen prepaid-puhelimiakin, mutta tässä kirjassa rosvot soitteli toisilleen puhelinkopeista eikä poliisi tiennyt edes mihin ne soitti vaikka seisoisivat vieressa.
Harri Nykänen: Kuusi katkeraa miljoonaa (1986) WSOY
Arvio: *** Peruskamaa
Kalle Isokallio: Vapaa Velkua
Hierojani kertoi, että Isokallio on kuin 2000-luvun Paasilinna. Siis se Paasilinna, joka oli hyvä (1970- ja 1980-luvuilla). No lupaus kyllä piti. Kirja käsitteli todellisuutta, mutta meni aina vähän reunalta yli!
Tarinasta kyllä huomasi, että se oli vanha: uutiset luettiin lehdestä eikä internetistä sekä erikseen mainittiin, että otti puhelimen mukaan.
Ajatus hajautetusta kunnallisesta uimahallista oli hauska. Miksiköhän se ei ole levinnyt laajemmin...
Kalle Isokallio: Vapaa Velkua (1997) Gummerus
Arvio: *** Hulvaton
Tarinasta kyllä huomasi, että se oli vanha: uutiset luettiin lehdestä eikä internetistä sekä erikseen mainittiin, että otti puhelimen mukaan.
Ajatus hajautetusta kunnallisesta uimahallista oli hauska. Miksiköhän se ei ole levinnyt laajemmin...
Kalle Isokallio: Vapaa Velkua (1997) Gummerus
Arvio: *** Hulvaton
Cate Tiernan: Origins
Tiernan käytti yhdeksässä ensimmäisessä kirjassa Morgania minä-kertojana. Edellisessä Hunter oli kertoja ja tämä kirja alkoi niin että Morgan kertoi, mutta kirjan varsinainen kertoja oli Rose,
Morganin esi-äiti vuosisatojen takaa. Kirja selitti viimeinkin sen, mikä oli Dark wave ja miten se sai alkunsa.
Kaiken kaikkiaan noinkin merkittävän asian alku oli pelkkä teinitytön ihastus. Asiana se varmaan sopii tämän kirjasarjan genreen, mutta oli todella epäuskottava. Siihen liittyy myös toinen epäuskottava piirre, joka on tullut esiin jokaisessa kirjassa. Nimittäin Blood witchit. Jos noituutta voi harjoittaa joko BW tai ei-BW niin mikä rooli siinä sitten on Morganin ja Rosen kaltaisilla "Mega-Blood witcheillä" (oma termi!)?
Cate Tiernan: Origins (2002) Puffin Books
Arvio: * Epäuskottava
Morganin esi-äiti vuosisatojen takaa. Kirja selitti viimeinkin sen, mikä oli Dark wave ja miten se sai alkunsa.
Kaiken kaikkiaan noinkin merkittävän asian alku oli pelkkä teinitytön ihastus. Asiana se varmaan sopii tämän kirjasarjan genreen, mutta oli todella epäuskottava. Siihen liittyy myös toinen epäuskottava piirre, joka on tullut esiin jokaisessa kirjassa. Nimittäin Blood witchit. Jos noituutta voi harjoittaa joko BW tai ei-BW niin mikä rooli siinä sitten on Morganin ja Rosen kaltaisilla "Mega-Blood witcheillä" (oma termi!)?
Cate Tiernan: Origins (2002) Puffin Books
Arvio: * Epäuskottava
31.10.2010
Jarkko Sipilä: Likainen kaupunki
Sipilän Takamäki on tavallisuudessaan ja inhimillisyydessään hyvin uskottava, mutta onko hän jopa vähän liian tavis? Kirjat voisivat edetä paremmin jos Takamäki olisi selvä päähenkilö. Nyt tarinaa vie eteenpäin hyvin vahvat persoonat niinkuin vaikka Suhonen. Toisaalta Suhonen sopisikin paremmin päähenkilöksi juuri vahvuutensa takia.
Tässä kertomuksessa tulee taas esiin poliisien keskinäinen kilpailu, tällä kertaa se vaan koski keskusrikospoliisia eikä suojelupoliisia niin kuin yleensä.
Minusta Pääkalloprikaati oli hyvä keksintö. Olen ymmärtänyt että siihen törmätään vielä tulevaisuudessakin!
Jarkko Sipilä: Likainen kaupunki (2005) Gummerus
Arvio: *** Ihan jees
Tässä kertomuksessa tulee taas esiin poliisien keskinäinen kilpailu, tällä kertaa se vaan koski keskusrikospoliisia eikä suojelupoliisia niin kuin yleensä.
Minusta Pääkalloprikaati oli hyvä keksintö. Olen ymmärtänyt että siihen törmätään vielä tulevaisuudessakin!
Jarkko Sipilä: Likainen kaupunki (2005) Gummerus
Arvio: *** Ihan jees
Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet
Mä sitten vihaan kirjojen takatekstejä. Ensinnäkin ne on aivan niin pitkiä, jopa niin pitkiä että ne voisivat olla paljastavia. Surullista kuitenkin on, että ne eivät ole edes paljastavia. Ne on samalla viivalla kuin television kuuluttajien ennakkomainokset ohjelmista ja kirjamessujen haaastattelijoiden kysymykset. Niissä on pääpiirteet oikein, mutta melkein jokainen yksityiskohta väärin.
Tämä oli taas esimerkki sellaisesta. Onneksi niissä pitkissäkään takateksteissä ei suuria paljastuksia ole, enemmänkin harhaanjohtamista!
Kaikista maahanmuuttoon liittyvistä kirjoista joita olen viime aikoina lukenut, tämä oli pliisuin. Ehkä Lehtolainen tahallaan vältti ottamasta kantaa maahanmuuttoon, koska kyse oli dekkarista.
Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet (2010) Tammi
Arvio: *** Pliisu
Tämä oli taas esimerkki sellaisesta. Onneksi niissä pitkissäkään takateksteissä ei suuria paljastuksia ole, enemmänkin harhaanjohtamista!
Kaikista maahanmuuttoon liittyvistä kirjoista joita olen viime aikoina lukenut, tämä oli pliisuin. Ehkä Lehtolainen tahallaan vältti ottamasta kantaa maahanmuuttoon, koska kyse oli dekkarista.
Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet (2010) Tammi
Arvio: *** Pliisu
Bernhard Schlink: Viikonloppu
Otin kirjan ihan umpimähkään kirjaston Bestseller-hyllystä. Se vaikutti sen verran lyhyeltä että menisi vaaditussa viikossa. On hienoa lukea kirjaa josta ei tiedä mitään. Takatekstiä oli vaivaiset seitsemän lausetta ja senkin taisin unohtaa samantien.
Kirjan alkuasetelma on mehukas: vuosia vankilassa ollut terroristi pääsee vankilasta ja tapaa vanhoja ystäviään, jotka ovat lähteneet elämässään eri suuntiin alun anarkia-vaiheen jälkeen. Lopputulos on kyllä vieläkin mehukkaampi.
Kirja peilaa hienosto sitä Saksan menneisyyttä, joka omalta ikäpolveltani jäi littiin jonnekin holokaustin ja muurin murtumisen väliin.
Ainoa hiukan outo asia oli taas yksi tekninen nippelitieto. Miten talon puiston alueella oli vain yksi paikka josta pystyi soittamaan kännykällä. Sellaista on kyllä Suomessakin jossain, mutta että Saksassa, jossa ei mitään aarniometsää ole.
Bernhard Schlink: Viikonloppu (Das Wochenende 2008) WSOY, suom. Leena Vallisaari
Arvio: **** Ihana
Kirjan alkuasetelma on mehukas: vuosia vankilassa ollut terroristi pääsee vankilasta ja tapaa vanhoja ystäviään, jotka ovat lähteneet elämässään eri suuntiin alun anarkia-vaiheen jälkeen. Lopputulos on kyllä vieläkin mehukkaampi.
Kirja peilaa hienosto sitä Saksan menneisyyttä, joka omalta ikäpolveltani jäi littiin jonnekin holokaustin ja muurin murtumisen väliin.
Ainoa hiukan outo asia oli taas yksi tekninen nippelitieto. Miten talon puiston alueella oli vain yksi paikka josta pystyi soittamaan kännykällä. Sellaista on kyllä Suomessakin jossain, mutta että Saksassa, jossa ei mitään aarniometsää ole.
Bernhard Schlink: Viikonloppu (Das Wochenende 2008) WSOY, suom. Leena Vallisaari
Arvio: **** Ihana
17.10.2010
Cate Tiernan: Seeker
Tällä kertaa kertojana olikin Hunter ja Morgan oli ainoastaan sivuhenkilö. Viimeinkin päästiin asiaan, josta on puhuttu jo kirjakaupalla, nimittäin Hunterin isän löytämiseen.
Hunterin isä oli kuin alkoholisti, joka piti saada vedettyä kuiville. No, Hunter argumentoi tarpeeksi kauan ja isä suostui lähtemään Hunterin mukaan. Ihan uutena asiana Morganin historiaan kävi ilmi, että Morganin esi-isä oli ensimmäisen dark waven alkuunpanija...
Jännityksellä odottelen seuraavaa kirjaa!
Cate Tiernan: Seeker (2002) Puffin Books
Arvio: *** Kerrankin tapahtui jotain
Hunterin isä oli kuin alkoholisti, joka piti saada vedettyä kuiville. No, Hunter argumentoi tarpeeksi kauan ja isä suostui lähtemään Hunterin mukaan. Ihan uutena asiana Morganin historiaan kävi ilmi, että Morganin esi-isä oli ensimmäisen dark waven alkuunpanija...
Jännityksellä odottelen seuraavaa kirjaa!
Cate Tiernan: Seeker (2002) Puffin Books
Arvio: *** Kerrankin tapahtui jotain
John Grisham: Etelän lait
Kirjassa on pikku tarinoita, jotka sopisivat hyvin minkä tahansa Grishamin kirjan sivujuonteeksi. Tarinat ovat päättömiä, lyhyitä ja kertovat lähes poikkeuksetta tutusta pikkukaupungista Clantonista tai sen lähiseuduista.
Kirjat alleviivaavat Grishamin maalaamaa kuvaa syvästä etelästä. Merkittävää on, että lakimiehiä on kuin sieniä sateella. Moneen kertaan (aikaisemminkin) on todettu, että Clantonissa on lakimiehiä liikaa, mutta täytyy siellä jotain hommiakin olla, vaikka suurin osa ilmeisesti repii leipänsä avioeroista ja perunkirjoituksista.
Jollain kummallisella tavalla tarinat ovat hyvin uskottavia. Ne sopivat täydellisesti aikaisempaan Grisham-maailmaan. Pitäsi varmasti käydä joskus siellä päin toteamassa, että mustat syövät muutakin kuin maissileipää ja vahapapuja.
John Grisham: Etelän lait - Seitsemän kertomusta (Ford county 2009) WSOY, suom. Hanna Tarkka
Arvio: **** Varmaa Grishamia
Kirjat alleviivaavat Grishamin maalaamaa kuvaa syvästä etelästä. Merkittävää on, että lakimiehiä on kuin sieniä sateella. Moneen kertaan (aikaisemminkin) on todettu, että Clantonissa on lakimiehiä liikaa, mutta täytyy siellä jotain hommiakin olla, vaikka suurin osa ilmeisesti repii leipänsä avioeroista ja perunkirjoituksista.
Jollain kummallisella tavalla tarinat ovat hyvin uskottavia. Ne sopivat täydellisesti aikaisempaan Grisham-maailmaan. Pitäsi varmasti käydä joskus siellä päin toteamassa, että mustat syövät muutakin kuin maissileipää ja vahapapuja.
John Grisham: Etelän lait - Seitsemän kertomusta (Ford county 2009) WSOY, suom. Hanna Tarkka
Arvio: **** Varmaa Grishamia
Jarkko Sipilä: Todennäköisin syin
Toisellakin kerralla tämä kirja oli aika mitäänsanomaton. Kaikki se särmä ja kiinnostavuus, jota on rakenettu aikaisemmissa Takamäki-kirjoissa hukattiin jonnekin. Erityisesti Suhonen tuotti pettymyksen.
Maahanmuuttaja-tappo, jonka juuret ovat syvällä Irakissa, on vähän pliisua. Se näyttää ihan siltä mitä onkin: Sipilä esittää olevansa ajanhermolla. Vuonna 2004 se ehkä toimi paremmin kuin nyt.
Jossain kohtaa nostetaan esiin kiinnostava ajatus poliisin työstä. Pitäisikö poliisin lopettaa yksittäisten rikosten ratkominen ja keskittyä rikollisiin tyyppeihin. Erityisesti sen valossa, että Tallinnan laivalta tule joka päivä 100 ihmistä Helsinkiin, joilla on rikollinen tausta (HS 17.10.2010). Jos keskityttäisiin näiden ihmisten seurantaan tai suorastaan estettäisiin maahanpääsy, niin saattaisi olla muutama rikos vähemmän tutkittavana.
Jarkko Sipilä: Todennäköisin syin (2004) Gummerus
Arvio: ** Ei vakuuta
Maahanmuuttaja-tappo, jonka juuret ovat syvällä Irakissa, on vähän pliisua. Se näyttää ihan siltä mitä onkin: Sipilä esittää olevansa ajanhermolla. Vuonna 2004 se ehkä toimi paremmin kuin nyt.
Jossain kohtaa nostetaan esiin kiinnostava ajatus poliisin työstä. Pitäisikö poliisin lopettaa yksittäisten rikosten ratkominen ja keskittyä rikollisiin tyyppeihin. Erityisesti sen valossa, että Tallinnan laivalta tule joka päivä 100 ihmistä Helsinkiin, joilla on rikollinen tausta (HS 17.10.2010). Jos keskityttäisiin näiden ihmisten seurantaan tai suorastaan estettäisiin maahanpääsy, niin saattaisi olla muutama rikos vähemmän tutkittavana.
Jarkko Sipilä: Todennäköisin syin (2004) Gummerus
Arvio: ** Ei vakuuta
10.10.2010
Risto Raitio (toim.): Kultainen peura
Tällaiset ketjuromaanit tulisi kieltää. Kukin kirjailija on halunnut tehdä omalla osuudellaan jotain mieleenpainuvaa ja kirja pursuaakin epäjohdonmukaisuuksia ja täysin itsestään selvien asioiden huomiotta jättämistä.
Kaiken huipuksi kirjassa kohtaavat Jansson, Takamäki, Koskinen ja Kallio. Lisäksi Jarkko Sipilä esiintyy kahdessakin kohtaa (tosin ensimmäisellä kertaa Zipilänä) ja Matti Rönkäkin esittää itseään. Viktor Kärppää olisi ollutkin hankala sotkea juoneen. Oli se jo sen verran sekava!
Kannattaa jättää lukematta!
Risto Raitio (toim.), Anja Angel, Tapani Bagge, Paul-Erik Haataja, Seppo Jokinen, Marcus Karppi, Pentti Kirstilä, Wexi Korhonen, Leena Lehtolainen, Harri Nykänen, Outi Pakkanen, Jouko Raivio, Matti Rönkä, Jarkko Sipilä, Taavi Soininvaara, Sirpa Tabet: Kultainen peura (2004) Loisto
Arvio: * Luokaton
Kaiken huipuksi kirjassa kohtaavat Jansson, Takamäki, Koskinen ja Kallio. Lisäksi Jarkko Sipilä esiintyy kahdessakin kohtaa (tosin ensimmäisellä kertaa Zipilänä) ja Matti Rönkäkin esittää itseään. Viktor Kärppää olisi ollutkin hankala sotkea juoneen. Oli se jo sen verran sekava!
Kannattaa jättää lukematta!
Risto Raitio (toim.), Anja Angel, Tapani Bagge, Paul-Erik Haataja, Seppo Jokinen, Marcus Karppi, Pentti Kirstilä, Wexi Korhonen, Leena Lehtolainen, Harri Nykänen, Outi Pakkanen, Jouko Raivio, Matti Rönkä, Jarkko Sipilä, Taavi Soininvaara, Sirpa Tabet: Kultainen peura (2004) Loisto
Arvio: * Luokaton
Cate Tiernan: Strife
Kirja oli todella ärsyttävä, koska ilmi tulleita uusia asioita ei selvitetty edellisten kirjojen tapaan vaan oikeastaan kaikki jäi ilmaan roikkumaan. Tällaistahan on nähty ennenkin muiden kirjasarjojen kohdalla, mutta Sweepissä tämä oli uusi piirre. Ehkä tässä pohjustetaan kuutta seuraavaa kirjaa, joista on tarkoitus tehdä suurempikin spektaakkeli-kokonaisuus. Saa nähdä.
Jossain aikaisemmassa kirjassa esitelty Alisa Soto luultavasti paljastuu kaiken pahan aluksi ja juureksi, mutta jostain syystä asia jätettiin ilmaan leijumaan.
Ilmassa leijumisesta puheen ollen: Morgankin aloitti levitoinnin tässä kirjassa. Mulle ei vaan oikeen selvinnyt mitä sillä tavoiteltiin...
Cate Tiernan: Strife (2002) Penguin Books
Arvio: ** Jäi kesken
Jossain aikaisemmassa kirjassa esitelty Alisa Soto luultavasti paljastuu kaiken pahan aluksi ja juureksi, mutta jostain syystä asia jätettiin ilmaan leijumaan.
Ilmassa leijumisesta puheen ollen: Morgankin aloitti levitoinnin tässä kirjassa. Mulle ei vaan oikeen selvinnyt mitä sillä tavoiteltiin...
Cate Tiernan: Strife (2002) Penguin Books
Arvio: ** Jäi kesken
Jarkko Sipilä: Karu keikka
Taas kävi Takamäelle tyypillisesti. Rosvo ei ollutkaan rosvo vaan poliisi ja toinen rosvokin oli enemmän uhri kuin rosvo.
En tiedä kuinka lähellä todellisuutta pyöritään, mutten jaksa lakata hämmästelemästä kahta asiaa: miten poliisin eri osaset salailevat asioita toisiltaan (erityisesti Supo) ja miten huonostipalkatut poliisit tekevät pitkää päivää ja todella laittavat itseään likoon koko ajan. Suomessa sentään poliisilla on kai jotakuinkin keskimääräinen palkkataso, mutta maissa jossa poliisien palkkaus on surkea, on lahjonta ja korruptio varmasti tosi houkuttelevaa.
Jarkko Sipilä: Karu keikka (2003) Gummerus
Arvio: *** Hyvä
En tiedä kuinka lähellä todellisuutta pyöritään, mutten jaksa lakata hämmästelemästä kahta asiaa: miten poliisin eri osaset salailevat asioita toisiltaan (erityisesti Supo) ja miten huonostipalkatut poliisit tekevät pitkää päivää ja todella laittavat itseään likoon koko ajan. Suomessa sentään poliisilla on kai jotakuinkin keskimääräinen palkkataso, mutta maissa jossa poliisien palkkaus on surkea, on lahjonta ja korruptio varmasti tosi houkuttelevaa.
Jarkko Sipilä: Karu keikka (2003) Gummerus
Arvio: *** Hyvä
3.10.2010
Cate Tiernan: Changeling
Ehkä nämä paranee kun lukee näitä vähän vähemmän kerrallaan.
Tällä kertaa tehtiin harrypottermaisesti muodonmuutoksia ja Morgan joutui lopullisen valinnan eteen. Onko hän hyvä vai paha Woodbane? No lopputulos oli aika selvä ja odotettavissa oleva. Muodonmuutos sudeksi oli hyvin houkutusmainen.
Koska olen lukenut näitä englanniksi enkä tunne sen enempää wiccalaisuutta niin jotkut sanat ovat jääneet päähäni kääntämättä, koska en osaa kääntää niitä. Torstaina katsoin kuitenkin "Yorkshiren etsivien" jakson, jossa käytiin läpi tätä samaa aihetta ja sanastokin vähän selveni minulle!
Cate Tiernan: Changeling (2001) Puffin books
Arvio: *** Vähän parempi kuin edelliset
Tällä kertaa tehtiin harrypottermaisesti muodonmuutoksia ja Morgan joutui lopullisen valinnan eteen. Onko hän hyvä vai paha Woodbane? No lopputulos oli aika selvä ja odotettavissa oleva. Muodonmuutos sudeksi oli hyvin houkutusmainen.
Koska olen lukenut näitä englanniksi enkä tunne sen enempää wiccalaisuutta niin jotkut sanat ovat jääneet päähäni kääntämättä, koska en osaa kääntää niitä. Torstaina katsoin kuitenkin "Yorkshiren etsivien" jakson, jossa käytiin läpi tätä samaa aihetta ja sanastokin vähän selveni minulle!
Cate Tiernan: Changeling (2001) Puffin books
Arvio: *** Vähän parempi kuin edelliset
Jarkko Sipilä: Tappokäsky
Takamäen ohella Sipilän kirjoissa esiintyy toinen poliisi, Nykänen. Häntäkin vaivaa sama dilemma kuin Takamäkeä, jonka nimi tuli siis tutuksi jo Nykäsen Raideissa. Nykänenhän on nimenä käytetty jo Joensuun Harjunpäissä. Miksei eri kirjailijoilla voisi olla hahmoja joilla olisi eri nimiä?
Sipilä selitti hauskasti lyhyitä asioita tosi pitkästi. Joku muu kirjailija olisi kirjoittanut vain, että "poliisi tunkeutui asuntoon ja löysi 10 g amfetamiinia". Sipilä käsittelee asian täysin toisin. Ensin hän kertoo miten poliisit ovat ryhmittyneet rappuun, miten kukin on aseistautunut ja mitä aiotaan tehdä. Siitä jatketaan tapahtumien etenemisellä hyvin yksityiskohtaisesti.
Ainoa mikä minua huolestuttaa on, että paljonko Sipilä on ottanut vapauksia kirjailijana. Eli siis kuinka todenmukaisena hän poliisin työn kuvailee. Sillä jos se mitä hän kirjoittaa ja minä omaksun ei olekaan totta niin minulle jää ihan vääriä käsityksiä poliisin työstä.
Jarkko Sipilä: Tappokäsky (2002) Loisto
Arvio: **** Lisää tätä
Sipilä selitti hauskasti lyhyitä asioita tosi pitkästi. Joku muu kirjailija olisi kirjoittanut vain, että "poliisi tunkeutui asuntoon ja löysi 10 g amfetamiinia". Sipilä käsittelee asian täysin toisin. Ensin hän kertoo miten poliisit ovat ryhmittyneet rappuun, miten kukin on aseistautunut ja mitä aiotaan tehdä. Siitä jatketaan tapahtumien etenemisellä hyvin yksityiskohtaisesti.
Ainoa mikä minua huolestuttaa on, että paljonko Sipilä on ottanut vapauksia kirjailijana. Eli siis kuinka todenmukaisena hän poliisin työn kuvailee. Sillä jos se mitä hän kirjoittaa ja minä omaksun ei olekaan totta niin minulle jää ihan vääriä käsityksiä poliisin työstä.
Jarkko Sipilä: Tappokäsky (2002) Loisto
Arvio: **** Lisää tätä
Jarkko Sipilä: Kosketuslaukaus
Sipilä selittää asiat ihanan yksityiskohtaisesti. Vielä kun asiat ovat melkein kymmenen vuotta vanhoja niin selityksistä tulee suorastaan lutusia. Varsinkin ihmiselle, joka on katsonut C.S.I:tä alusta asti. Mutta silti selitykset on tosi hyviä.
Muutenkin tarina oli hyvä: rutiiniratsiassa löytyy ruumis ja sitten pitääkin löytää enää tappaja. Joskus muinoin Agatha Christien ja Sir Arthur Conan Doylen aikoina rikolliset pääsääntöisesti joutuivat kiinni. Joskus he pääsivät pälkähästä, mutta vain koska salapoliisi oli sitä mieltä. Nykyään monissa ulkomaisissa ja erityisesti suomalaisissa dekkareissa roisto pääsee kuin koira veräjästä. Siihen ei ole syynä päähenkilö-salapoliisi vaan järjestelmä ja roiston suhteet ylemmille tahoille. No tässäkin roistot pääsevät karkuun, mutta paha saa aina palkkansa!
Jarkko Sipilä: Kosketuslaukaus (2001) Loisto
Arvio: ***** Tosi hyvä!
Muutenkin tarina oli hyvä: rutiiniratsiassa löytyy ruumis ja sitten pitääkin löytää enää tappaja. Joskus muinoin Agatha Christien ja Sir Arthur Conan Doylen aikoina rikolliset pääsääntöisesti joutuivat kiinni. Joskus he pääsivät pälkähästä, mutta vain koska salapoliisi oli sitä mieltä. Nykyään monissa ulkomaisissa ja erityisesti suomalaisissa dekkareissa roisto pääsee kuin koira veräjästä. Siihen ei ole syynä päähenkilö-salapoliisi vaan järjestelmä ja roiston suhteet ylemmille tahoille. No tässäkin roistot pääsevät karkuun, mutta paha saa aina palkkansa!
Jarkko Sipilä: Kosketuslaukaus (2001) Loisto
Arvio: ***** Tosi hyvä!
26.9.2010
Alexander McCall Smith: Pieniä ihmeitä autokorjaamolla, Mma Ramotswe tutkii
Kaikkien "pahojen" kirjojen jälkeen tämä Botswanan viattomuus tekee hyvää. Kirjan hahmojen viattomuus on välillä jopa liiallista, mutta ah niin positiivista. Rikokset ovat taas joko kokonaan olemattomia tai hyvin pieniä. Surullista oli Motholelin epäonnistunut hoito, mutta Motholeli itse ei tainnut ottaa asiaa kovin raskaasti.
Alexander McCall Smith: Pieniä ihmeitä autokorjaamolla, Mma Ramotswe tutkii (The miracle at Speedy Motors 2008) Otava, suom. Jaakko Kankaanpää
Arvio: *** Ihan hyvä
Alexander McCall Smith: Pieniä ihmeitä autokorjaamolla, Mma Ramotswe tutkii (The miracle at Speedy Motors 2008) Otava, suom. Jaakko Kankaanpää
Arvio: *** Ihan hyvä
Harri Nykänen: Viimeinen hippi
Kirjan juoni oli uskottavampi kuin esimerkiksi "Banana Splitissä". Tässä kaikki kaukaisimmatkin langat liittyivät toisiinsa ja lopussa yhdeksi syylliseksi paljastuu Johnnyn ja Bantzon vanha lapsuudenystävä, joka on myös valtionsyyttäjä.
Johnny ja Bantzo ovat vaan niin hauskoja hahmoja, jotka melkein aina tekevät juuri toisinpäin kuin esimies haluaa...
Harri Nykänen: Viimeinen hippi (2009) WSOY
Arvio: *** Raidmainen
Johnny ja Bantzo ovat vaan niin hauskoja hahmoja, jotka melkein aina tekevät juuri toisinpäin kuin esimies haluaa...
Harri Nykänen: Viimeinen hippi (2009) WSOY
Arvio: *** Raidmainen
21.9.2010
Anja Snellman: Parvekejumalat
Kirjassa on vahva vastakkainasettelu kahden erilaisen muslimitytön välillä. Varsinainen päähenkilö on somalialainen Anis, joka haluaisi elää suomalaisen yhteiskunnan normien mukaan: itsenäistymistä, harrastuksia, poikia, tyttöjen oma hihittelyä. Toinen päähenkilä on Alla-Zahra, joka on suomalainen, islaminuskoinen yliopisto-opiskelija. Kirjan alussa kerrotaan, että lopuksi Anis putoaa parvekkeelta. Luulin koko ajan, että hän hyppää tehdäkseen itsemurhan, mutta lopussa paljastuu paljon karmeampi totuus.
Ärsyttävää kirjassa on sana "suvainto". Kaikkihan muistaa Snellman/Kaurasen "Pelon maantieteen", jossa pidettiin motivaatiosuvantoja. Sana on jotenkin jäänyt mieleeni ja jos olen kuullut ko. sanan puhuttaessa esim. vesistöistä, olen aina ajatellut Kaurasta. Mutta nyt sana on vielä muutettu lisäämällä yksi ii sinne väliin. Lisäksi sanan merkitys on jonkinlainen eheytymis-leiri. "Pelon maantieteessähän" se tarkoitti suunnilleen samaa. Silloin oli vaan kyse naisena olemisesta ja nyt islamista.
En voi ymmärtää miten perheen kunnia voi olla tärkeämpi kuin perhe. Ajatusmalli kulkee ilmeisesti niin, että perheen miesten kunnia on tärkeämpi kuin perheen naisten henki. Tämä on yksi niistä syistä miksi minä en voi ymmärtää islamia. Miksi perheen tyttöjä rangaistaan Madonnan kuvan katselusta vaikka pojat saavat tehdä paljon pahempia asioita ilman mitään seurauksia?
Tiedän, että Suomessa on sellaisiakin islamilaisia yhteisöjä, joiden toiminta ei ole ristiriidassa suomalaisen yhteiskunnan ja sen perustuslain kanssa. Toivoisin tämän kaltaisen islaminuskon yleistyvän. Siinä painotetaan niitä samoja arvoja, joita meidänkin kristillisyyteen perustuvassa yhteiskunnassa arvostetaan. Toivon, että yhteiskuntamme puuttuisi enemmän esim. somalialaisen yhteisön omiin rangaistuskäytäntöihin ja perheväkivaltaan ja viestisi selkeästi, että esim. tyttöjen ympärileikkaaminen ja -leikkauttaminen on rangaistava rikos.
Luulen, että sinänsä on ihan sama ollaanko ääri-islamilaisia vai ääri-jotain-muuta. Mielestäni länsimaisen yhteiskunnan arvot ovat tärkeimpiä: yksilönvapaus, tasa-arvo, lapsen oikeus turvalliseen lapsuuteen, väkivallattomuus. Suvun kunnian puolustaminen, huivin käyttö ja viidesti päivässä rukoileminen ovat ihan OK kunhan niillä ei vahingoiteta ketään.
Anja Snellman: Parvekejumalat (2010) Otava
Arvio: *** Pistää miettimään
Ärsyttävää kirjassa on sana "suvainto". Kaikkihan muistaa Snellman/Kaurasen "Pelon maantieteen", jossa pidettiin motivaatiosuvantoja. Sana on jotenkin jäänyt mieleeni ja jos olen kuullut ko. sanan puhuttaessa esim. vesistöistä, olen aina ajatellut Kaurasta. Mutta nyt sana on vielä muutettu lisäämällä yksi ii sinne väliin. Lisäksi sanan merkitys on jonkinlainen eheytymis-leiri. "Pelon maantieteessähän" se tarkoitti suunnilleen samaa. Silloin oli vaan kyse naisena olemisesta ja nyt islamista.
En voi ymmärtää miten perheen kunnia voi olla tärkeämpi kuin perhe. Ajatusmalli kulkee ilmeisesti niin, että perheen miesten kunnia on tärkeämpi kuin perheen naisten henki. Tämä on yksi niistä syistä miksi minä en voi ymmärtää islamia. Miksi perheen tyttöjä rangaistaan Madonnan kuvan katselusta vaikka pojat saavat tehdä paljon pahempia asioita ilman mitään seurauksia?
Tiedän, että Suomessa on sellaisiakin islamilaisia yhteisöjä, joiden toiminta ei ole ristiriidassa suomalaisen yhteiskunnan ja sen perustuslain kanssa. Toivoisin tämän kaltaisen islaminuskon yleistyvän. Siinä painotetaan niitä samoja arvoja, joita meidänkin kristillisyyteen perustuvassa yhteiskunnassa arvostetaan. Toivon, että yhteiskuntamme puuttuisi enemmän esim. somalialaisen yhteisön omiin rangaistuskäytäntöihin ja perheväkivaltaan ja viestisi selkeästi, että esim. tyttöjen ympärileikkaaminen ja -leikkauttaminen on rangaistava rikos.
Luulen, että sinänsä on ihan sama ollaanko ääri-islamilaisia vai ääri-jotain-muuta. Mielestäni länsimaisen yhteiskunnan arvot ovat tärkeimpiä: yksilönvapaus, tasa-arvo, lapsen oikeus turvalliseen lapsuuteen, väkivallattomuus. Suvun kunnian puolustaminen, huivin käyttö ja viidesti päivässä rukoileminen ovat ihan OK kunhan niillä ei vahingoiteta ketään.
Anja Snellman: Parvekejumalat (2010) Otava
Arvio: *** Pistää miettimään
19.9.2010
Harri Nykänen: Operaatio Banana Split
Tämä kaksikko on Nykäsen hahmoista toiseksi paras heti Raidin jälkeen. Poliisit, jotka ovat kiinnostuneempia vasikoittensa lasten huostaanottojen estämisestä kuin lain oikealla puolella kulkemisesta.
Juoni oli mutkikas, mutta helppo seurata koska kirja oli niin lyhyt. Siihen oli sotkettu Venäjän mafia, suomalainen huumekauppa ja ruotsalainen veronkierto.
Olen miettinyt voiko kirjailijan "käsialan" tunnistaa. Nykäsen voi. Kirjassa oli joitain lauseita, joista tuli mieleen tv-sarja Raid. Sellainen ytimekkyys ja kaiken keskustelun päättäminen sanomalla rauhallisesti "Minä päätän."
Harri Nykänen: Operaatio Banana Split (2008) WSOY
Arvio: ** Kevyt
Juoni oli mutkikas, mutta helppo seurata koska kirja oli niin lyhyt. Siihen oli sotkettu Venäjän mafia, suomalainen huumekauppa ja ruotsalainen veronkierto.
Olen miettinyt voiko kirjailijan "käsialan" tunnistaa. Nykäsen voi. Kirjassa oli joitain lauseita, joista tuli mieleen tv-sarja Raid. Sellainen ytimekkyys ja kaiken keskustelun päättäminen sanomalla rauhallisesti "Minä päätän."
Harri Nykänen: Operaatio Banana Split (2008) WSOY
Arvio: ** Kevyt
Cate Tiernan: The calling
Lukijoiden palautteesta huolimatta luen edelleen näitä...
Tämä oli kyllä huonoin tähän mennessä. Tapahtumat sijoittuivat New York Cityyn melko epäuskottavalla tavalla. Kirjan suurin anti oli tieto Morganin isästä. Morgan on siis lähempänä pahiksia kuin hän luulikaan.
Amerikkalainen yhteiskunta on kyllä outo: autoa saa ajaa jo 16-vuotiaana vaikka alkoholia ei saakaan juoda. Toisaalta alastomuus on suurin tabu. Voi olla että kirjoissa yritetään tuoda esille suvaitsevaisuutta esimerkiksi seksuaalivähemistöjä kohtaan, mutta se tuntuu jotenkin päälleliimatulta, varsinkin kun sitä ulkopuolisuutta verrataan wiccalaisuuteen.
Cate Tiernan: The calling (2001) Puffin books
Arvio: * Huono
Tämä oli kyllä huonoin tähän mennessä. Tapahtumat sijoittuivat New York Cityyn melko epäuskottavalla tavalla. Kirjan suurin anti oli tieto Morganin isästä. Morgan on siis lähempänä pahiksia kuin hän luulikaan.
Amerikkalainen yhteiskunta on kyllä outo: autoa saa ajaa jo 16-vuotiaana vaikka alkoholia ei saakaan juoda. Toisaalta alastomuus on suurin tabu. Voi olla että kirjoissa yritetään tuoda esille suvaitsevaisuutta esimerkiksi seksuaalivähemistöjä kohtaan, mutta se tuntuu jotenkin päälleliimatulta, varsinkin kun sitä ulkopuolisuutta verrataan wiccalaisuuteen.
Cate Tiernan: The calling (2001) Puffin books
Arvio: * Huono
Beautiful blogger award
Kiitos Lumikki palkinnosta!
Elän ja kirjoitan blogiani täysin ulkona mistään verkostoista: en lue muiden blogeja, en käy lukupiirissä, en välitä vaikka saan jatkuvasti palautetta juonipaljastuksistani, minä vaan luen ja kirjoitan blogia! Siksi tällainen palkinto tuntuu hienolta. Olen siis oikealla tiellä ja aion jatkaa edelleen. Palkintoon liittyi velvollisuus kirjoittaa seitsemän paljastusta itsestäni. Tässä ne ovat:
1.
Aloitin kirjastossa käymisen jo ennen syntymääni. Meidän kulmille tuli kirjastoauto joka keskiviikko klo 18.30. Äitini vei minut sinne ja heti kun kynnelle kykenin, aloin käydä siellä itsenäisesti.
2.
Tämäkin liittyy kirjastoautoon. Siellä minua palvelivat kirjastoauton setä ja täti. Kun yläaste-ikäisenä kuulin heidän nimensä, olin valtavan pettynyt. Minulle he ovat vieläkin vain kirjastoauton setä ja täti.
3.
Lapsena rakastin kaikkia kirjoja, joita sain lukea. Meni siis Anni Swanit ja Merja Jalot sulassa sovussa Hardy-poikien ja Ellisin Nopsajalkojen kanssa. Erityisesti rakastin intiaanikirjoja!
4.
Yksi kirjallisen elämäni tähtihetkiä oli kun vietin yhdeksännen luokan viikon mittaisen TET-harjoittelun kirjastossa. Pääsin yhdeksi päiväksi jopa kirjastoautoon kirjastoauton tädin tilalle. Muistan vieläkin missä päin ajeltiin ja mitä jogurttia minulla oli eväänä!
5.
Olin pitkälle yli kahdenkymmenen ennen kuin luin Sinuhen ensimmäisen kerran.
6.
Pidän Paasilinnan, Tuurin ja Päätalon tuotannosta. En siis kaikista, mutta kaikilla heillä on ainakin joitain hyviä kirjoja.
7.
Olen insinööri.
Nyt pitäisi antaa palkinto seitsemällä muulle blogille. En voi sitä kuitenkaan tehdä, koska en seuraa muiden blogeja. Tämä saattaa kuulostaa itserakkaalta ja kiittämättömältä, mutta se ei ole tarkoitus. Yksinkertaisesti en vaan seuraa mitään muita blogeja. Siinäkään kyse ei varsinaisesti ole haluttomuudesta vaan siitä ettei minulla ole aikaa. Kaikki vapaa-aikani kuluu lukemiseen, sukututkimukseen ja liikuntaan.
1.
Aloitin kirjastossa käymisen jo ennen syntymääni. Meidän kulmille tuli kirjastoauto joka keskiviikko klo 18.30. Äitini vei minut sinne ja heti kun kynnelle kykenin, aloin käydä siellä itsenäisesti.
2.
Tämäkin liittyy kirjastoautoon. Siellä minua palvelivat kirjastoauton setä ja täti. Kun yläaste-ikäisenä kuulin heidän nimensä, olin valtavan pettynyt. Minulle he ovat vieläkin vain kirjastoauton setä ja täti.
3.
Lapsena rakastin kaikkia kirjoja, joita sain lukea. Meni siis Anni Swanit ja Merja Jalot sulassa sovussa Hardy-poikien ja Ellisin Nopsajalkojen kanssa. Erityisesti rakastin intiaanikirjoja!
4.
Yksi kirjallisen elämäni tähtihetkiä oli kun vietin yhdeksännen luokan viikon mittaisen TET-harjoittelun kirjastossa. Pääsin yhdeksi päiväksi jopa kirjastoautoon kirjastoauton tädin tilalle. Muistan vieläkin missä päin ajeltiin ja mitä jogurttia minulla oli eväänä!
5.
Olin pitkälle yli kahdenkymmenen ennen kuin luin Sinuhen ensimmäisen kerran.
6.
Pidän Paasilinnan, Tuurin ja Päätalon tuotannosta. En siis kaikista, mutta kaikilla heillä on ainakin joitain hyviä kirjoja.
7.
Olen insinööri.
Nyt pitäisi antaa palkinto seitsemällä muulle blogille. En voi sitä kuitenkaan tehdä, koska en seuraa muiden blogeja. Tämä saattaa kuulostaa itserakkaalta ja kiittämättömältä, mutta se ei ole tarkoitus. Yksinkertaisesti en vaan seuraa mitään muita blogeja. Siinäkään kyse ei varsinaisesti ole haluttomuudesta vaan siitä ettei minulla ole aikaa. Kaikki vapaa-aikani kuluu lukemiseen, sukututkimukseen ja liikuntaan.
15.9.2010
Cate Tiernan: Spellbound
Hunter ehdottaa Morganille tàth meànma brachia. Näin Morgan saa kaiken tiedon joka on toisen, jo osaavan, noidan tiedossa. Mielenkiintoinen ajatus, jos sellaisen voisi tehdä tosielämässäkin. Kirjan lopussa Morgan kohtaa Selenan, joka tappaa vahingossa poikansa ja sitten Selenakin kuolee. Ruumiista irtosi kuitenkin pölähdys, joka lensi ikkunasta ulos. Siitä tulee väkisinkin mieleen Voldemortin tapa elää uudelleen vaikka kuoleekin välillä. Epäilen, että Selenallakin on jonkinlainen hirnyrkki takataskussa odottamassa.
En tiedä alanko jo vähän kyllästyä näihin, mutta tämä kirja tuntui pliisulta ja vanhan toistolta. Lienee kohta aika pitää pieni tauko ja siirtyä pikkusen aikuisempiin kirjoihin.
Cate Tiernan: Spellbound (2001) Puffin Books
Arvio: ** Mieto
En tiedä alanko jo vähän kyllästyä näihin, mutta tämä kirja tuntui pliisulta ja vanhan toistolta. Lienee kohta aika pitää pieni tauko ja siirtyä pikkusen aikuisempiin kirjoihin.
Cate Tiernan: Spellbound (2001) Puffin Books
Arvio: ** Mieto
12.9.2010
Cate Tiernan: Awakening
Tämä oli jakso, jossa Morgan joutuu näkemään myös hyvisten pahan puolen. Morganin luotettua Davidia rangaistaan, koska hän on kääntynyt pahan puoleen saavuttaakseen sinänsä hyviä tarkoitusperiä. Rangaistus on kamala noidalle: hän ei voi enää toimia noitana. Morgan myöskin tajuaa olevansa rakastunut Hunteriin, Calin velipuoleen. Sellainen käänne tekee tästä taas varsinaisen teiniromaanin.
Olen nyt lukenut kolmanneksen tästä sarjasta ja työläintä tuntuu olevan uusien osien haaliminen kirjastosta.
Kirja on silmiinpistävän hidas. Ensimmäiset viisi kirjaa sisältävät noin kaksi kuukautta, vaikka toisaalta tuntuu ettei yksikään kirja kestänyt viikkoa kauempaa ja ne jatkuivat aina suoraan siitä mihin edellinen jäi.
Cate Tiernan: Awakening (2001) Puffin Books
Arvio: *** Vähän tylsä
Olen nyt lukenut kolmanneksen tästä sarjasta ja työläintä tuntuu olevan uusien osien haaliminen kirjastosta.
Kirja on silmiinpistävän hidas. Ensimmäiset viisi kirjaa sisältävät noin kaksi kuukautta, vaikka toisaalta tuntuu ettei yksikään kirja kestänyt viikkoa kauempaa ja ne jatkuivat aina suoraan siitä mihin edellinen jäi.
Cate Tiernan: Awakening (2001) Puffin Books
Arvio: *** Vähän tylsä
11.9.2010
Cate Tiernan: Dark magick
Morgan alkaa saada selvää pig picturesta pikku hiljaa ja tajuaa vihdoin, että Hunter on hyvis ja Cal pahis. Kirjan lopussa Cal yrittää tappaa Morganin varmuuden vuoksi. Bree ja Robbie kuitenkin pelastavat Morganin.
Analogia Harry Potteriin jatkuu: taikaesineet ovat tärkeässä roolissa, noitien neuvosto taistelee tummaa aaltoa (dark wave) vastaan etsijöiden (seeker) avulla. Etsijät on vähän kuin aurorit ja neuvosto kuin taikaministeriö Pottereissa. Lisäksi noitien taustalta löytyy klaanit, jotka muistuttavat kovasti Tylypahkan tupia. Poikkeus Pottereista on että päähenkilö Morgan onkin Woodbane eli pahis kun Harry oli aina rohkelikko, vaikka kuuluminen luihuisiinkin kai olisi ollut mahdollista.
Tästä eteenpäin luulen juonen olevan hiukan suoraviivaisempi koska hyvät ja pahat on nyt selkeämmin erotettu toisistaan
Cate Tiernan: Dark magick (2001) Puffin Books
Arvio: *** Jännää
Analogia Harry Potteriin jatkuu: taikaesineet ovat tärkeässä roolissa, noitien neuvosto taistelee tummaa aaltoa (dark wave) vastaan etsijöiden (seeker) avulla. Etsijät on vähän kuin aurorit ja neuvosto kuin taikaministeriö Pottereissa. Lisäksi noitien taustalta löytyy klaanit, jotka muistuttavat kovasti Tylypahkan tupia. Poikkeus Pottereista on että päähenkilö Morgan onkin Woodbane eli pahis kun Harry oli aina rohkelikko, vaikka kuuluminen luihuisiinkin kai olisi ollut mahdollista.
Tästä eteenpäin luulen juonen olevan hiukan suoraviivaisempi koska hyvät ja pahat on nyt selkeämmin erotettu toisistaan
Cate Tiernan: Dark magick (2001) Puffin Books
Arvio: *** Jännää
Cate Tiernan: Blood witch
Tässä kirjassa mukaan hiipii epäilys, ettei Cal olekaan se mikä väittää olevansa. Asiasta annetaan hienotunteisia vihjeitä pikkuhiljaa. Hunter "vainoaa" Morgania ja Cal yrittää pitää Hunterin kaukana. Kirjan lopuksi Cal ja Morgan tappavat Hunterin.
Mietityttää miksi ihmeessä nämä on pitänyt jakaa viiteentoista pikkukirjaan. Tästä tarinasta olisi irronnut hyvin vaikka kolme normaalipituista kirjaa. Nyt kaiken lisäksi jokaisessa kirjassa kerrotaan taustoja, jotka on jo selvitetty aiemmissa kirjoissa. Olen itse lukenut näitä aika putkeen ja on tyhmää että vähän väliä kerrotaan samoja asioita.
Cate Tiernan: Blood witch (2001) Puffin Books
Arvio: *** Jännitys alkaa tiivistyä
Mietityttää miksi ihmeessä nämä on pitänyt jakaa viiteentoista pikkukirjaan. Tästä tarinasta olisi irronnut hyvin vaikka kolme normaalipituista kirjaa. Nyt kaiken lisäksi jokaisessa kirjassa kerrotaan taustoja, jotka on jo selvitetty aiemmissa kirjoissa. Olen itse lukenut näitä aika putkeen ja on tyhmää että vähän väliä kerrotaan samoja asioita.
Cate Tiernan: Blood witch (2001) Puffin Books
Arvio: *** Jännitys alkaa tiivistyä
8.9.2010
Leena Lehtolainen: Kun luulit unohtaneesi
Joku aina miettii mitä järkeä on lukea samoja kirjoja monta kertaa. Olen perustellut sitä olettamuksella siitä että kirjoista löytyy uusia kerroksia jokaisella lukukerralla. Tämä kirjan kohdalla on toisin. Olen lukenut kirjan ainakin kolme kertaa aiemmin. Tällä kertaa "muistin" alusti asti kuka on murhaaja. Paitsi että muistin väärin. Sinänsä se on hauska ajatus, koska jännitys pysyi yllä koko ajan.
Lehtolaisella on samat kliseet kuin aiemmissa ja myöhemmissä kirjoissa. Sellainen ero oli että Katja joi jallua kun Maria Kallio veti whiskyä...
Kirjassa oli viisi erillistä minäkertojaa, joista neljä oli stereotypiansa mukaisia:
Katja: täydellisyyttä tavoitteleva ex-bulimikko, joka vielä kolmikymppisenäkin odottaa että elämä alkaisi eikä uskalla valmistua.
Kaitsu: it-kuplan puhkeamisessa rahansa ja tulevat rahansakin menettänyt taksikuski, joka vetää pillereitä ja ajaa ylinopeutta ilman turvavyötä.
Veikko: erakoitunut, viittäkymmentä kolkutteleva keskinkertainen kirjailija, joka pelkää naisia.
Saara: itsekeskeinen, empatiakyvytön homsantuusa ja taivaanrannanmaalaaja.
Sirkka oli ainut uskottava hahmo: keski-ikäinen kirjakaupanmyyjä, joka lopussa myöntää tarvitsevansa jonkun jota hoivata.
Jos tykkää kuunnella musiikkia lukiessaan niin testasin Ne Luumäkiä. Se sopii oikein hyvin tämän kirjan taustaksi.
Leena Lehtolainen: Kun luulit unohtaneesi (2002) Tammi
Arvio: *** "Uusi"
Lehtolaisella on samat kliseet kuin aiemmissa ja myöhemmissä kirjoissa. Sellainen ero oli että Katja joi jallua kun Maria Kallio veti whiskyä...
Kirjassa oli viisi erillistä minäkertojaa, joista neljä oli stereotypiansa mukaisia:
Katja: täydellisyyttä tavoitteleva ex-bulimikko, joka vielä kolmikymppisenäkin odottaa että elämä alkaisi eikä uskalla valmistua.
Kaitsu: it-kuplan puhkeamisessa rahansa ja tulevat rahansakin menettänyt taksikuski, joka vetää pillereitä ja ajaa ylinopeutta ilman turvavyötä.
Veikko: erakoitunut, viittäkymmentä kolkutteleva keskinkertainen kirjailija, joka pelkää naisia.
Saara: itsekeskeinen, empatiakyvytön homsantuusa ja taivaanrannanmaalaaja.
Sirkka oli ainut uskottava hahmo: keski-ikäinen kirjakaupanmyyjä, joka lopussa myöntää tarvitsevansa jonkun jota hoivata.
Jos tykkää kuunnella musiikkia lukiessaan niin testasin Ne Luumäkiä. Se sopii oikein hyvin tämän kirjan taustaksi.
Leena Lehtolainen: Kun luulit unohtaneesi (2002) Tammi
Arvio: *** "Uusi"
Jo Nesbø: Punarinta
Tällä kertaa Harry sai jäädä Osloon ihan lyhyttä Ruotsin keikkaa lukuunottamatta ja se lisää heti kirjan uskottavuutta: ollaan lähempänä lukijan omaa kokemuspiiriä.
Kirjassa käsiteltiin norjalaisten veteraanien traumaattisia sotakokemuksia. Kaiken pohjana oli ajatus siitä, että saksalaisten rinnalla taistelleet olivat maanpettureita. Toinen mahdollinen näkökanta oli jätetty kokonaan huomiotta. Nimittäin se että niillä jotka halusivat taistella Suomen puolesta, ei ollut muuta vaihtoehtoa miehitetyssä Norjassa kuin liittyä saksalaisjoukkoihin. Kirjassa olleet veteraanit olivat esim. Laatokalla ja siellä he taistelivat hollantilaisten ja australialaisten rinnalla. Suomea tai suomalaisia ei taidettu kuitenkaan mainita yhtään kertaa koko kirjassa. Se tuntuu aika kummalliselta. Aiempaan "Torakat" arvosteluuni viitaten ihmettelen, mitähän Nesbølla oikein on Suomea vastaan.
Tästä kirjasta löytyi se pakollinen rakkaustarinakin, mutta sen olisi voinut jättää pois. Epäuskottavaa oli myös työkaveri Ellenin kuolema ja Ellenin tärkeyden korostaminen. Ellen olisi pitänyt esitellä jo aiemmissa kirjoissa, jotta lukijakin olisi voinut kiintyä ja järkyttyä Ellenin kuolemasta. Nyt Harryn suru tuntui koko ajan liioitellulta.
Jo Nesbø: Punarinta (Rødstrupe 2000) Johnny Kniga, suom. Outi Menna
Arvio: **** Selvästi parempi kuin aiemmat
Kirjassa käsiteltiin norjalaisten veteraanien traumaattisia sotakokemuksia. Kaiken pohjana oli ajatus siitä, että saksalaisten rinnalla taistelleet olivat maanpettureita. Toinen mahdollinen näkökanta oli jätetty kokonaan huomiotta. Nimittäin se että niillä jotka halusivat taistella Suomen puolesta, ei ollut muuta vaihtoehtoa miehitetyssä Norjassa kuin liittyä saksalaisjoukkoihin. Kirjassa olleet veteraanit olivat esim. Laatokalla ja siellä he taistelivat hollantilaisten ja australialaisten rinnalla. Suomea tai suomalaisia ei taidettu kuitenkaan mainita yhtään kertaa koko kirjassa. Se tuntuu aika kummalliselta. Aiempaan "Torakat" arvosteluuni viitaten ihmettelen, mitähän Nesbølla oikein on Suomea vastaan.
Tästä kirjasta löytyi se pakollinen rakkaustarinakin, mutta sen olisi voinut jättää pois. Epäuskottavaa oli myös työkaveri Ellenin kuolema ja Ellenin tärkeyden korostaminen. Ellen olisi pitänyt esitellä jo aiemmissa kirjoissa, jotta lukijakin olisi voinut kiintyä ja järkyttyä Ellenin kuolemasta. Nyt Harryn suru tuntui koko ajan liioitellulta.
Jo Nesbø: Punarinta (Rødstrupe 2000) Johnny Kniga, suom. Outi Menna
Arvio: **** Selvästi parempi kuin aiemmat
Jo Nesbø: Torakat
Juoni oli hyvin samanlainen kuin "Lepakkomiehessäkin". Tällä kertaa Harry lähetettiin Thaimaseen ollakseen selvittämättä mitään. Harryn juoppous on jotenkin epäuskottavaa, koska hän ajattelee melko selvästi heti juopottelunsa jälkeen. Yleissävy muistuttaa vieläkin Lehanea, vaikkakin vähemmän kuin "Lepakkomiehessä".
Kuva, joka maalataan Thaimaasta ja Bangkokista, on niin huono etten jaksa uskoa sen olevan totta. Jos se on vähänkin totta niin ei mikään ihme jos siellä joskus istutaan mielenosoituksissa viikkokausia. Korruptia ja väkivalta taitavat jättää Berlusconin Italiankin toiseksi.
Kirjassa puututaan myös kysymykseen skandinaavien harjoittamasta pedofiliasta Thaimaassa. Nesbø vertaa Norjan asennetta Ruotsiin ja Tanskaan, mutta jättää kategorisesti esim. Suomen käsittelemättä. Voi tietysti olla että Suomi ei ole norjalaisille niin tärkeä verrokki, kuin Norja on suomalaisille...
Jo Nesbø: Torakat (Kakerlakkene 1998) Johnny Kniga, suom. Outi Menna
Arvio: ** Epäuskottava
Kuva, joka maalataan Thaimaasta ja Bangkokista, on niin huono etten jaksa uskoa sen olevan totta. Jos se on vähänkin totta niin ei mikään ihme jos siellä joskus istutaan mielenosoituksissa viikkokausia. Korruptia ja väkivalta taitavat jättää Berlusconin Italiankin toiseksi.
Kirjassa puututaan myös kysymykseen skandinaavien harjoittamasta pedofiliasta Thaimaassa. Nesbø vertaa Norjan asennetta Ruotsiin ja Tanskaan, mutta jättää kategorisesti esim. Suomen käsittelemättä. Voi tietysti olla että Suomi ei ole norjalaisille niin tärkeä verrokki, kuin Norja on suomalaisille...
Jo Nesbø: Torakat (Kakerlakkene 1998) Johnny Kniga, suom. Outi Menna
Arvio: ** Epäuskottava
29.8.2010
Cate Tiernan: The coven
Morgan saa selville taustansa ja juoneen tulee mukaan jokin paha. Juoni muistuttaa hyvin paljon Harry Potteria: Morgan on noita, joka on kasvanut täysin tietämättömänä taustastaan ja kyvyistään; salaperäinen "paha", joka on vainonnut Morganin esivanhempia, muistuttaa paljon Voldemortia. Em. vertailu perustuu paljolti olettamuksiin, mutta seuraavat kirjat näyttävät voiko vertailua jatkaa.
Edellistä kirjaa lukiessani ihmettelin, miten tämä sarja olisi ikinä vaarallista kristinuskolle. Tämä toinen osa antaa ehkä jo vähän osviittaa tuosta "uhasta". Olen kyllä sitä mieltä että tuskin tieto lisää tuskaa ainakaan tässä tapauksessa. Kirjassa korostetaan monin paikoin miten kristinuskoon omaksuttiin näitä pakanallisia piirteitä. Itse mietin, että suomen kielen sana joulu, tulee kuitenkin germaanisesta talvipäivänseisauksen juhlaa tarkoittavasta sanasta jewhla. Tässä kirjassa se oli englanniksi Yule. Muistaakseni Tolkien käytti tuota sanaa myös.
Näistä kirjoista oppii varmaankin perusteet myös wiccalaisuudesta, joka taidetaan edelleen jättää koulun uskontotunneilla käsittelemättä.
Cate Tiernan: The coven (2001) Puffin Books
Arvio: *** Olen koukussa
Edellistä kirjaa lukiessani ihmettelin, miten tämä sarja olisi ikinä vaarallista kristinuskolle. Tämä toinen osa antaa ehkä jo vähän osviittaa tuosta "uhasta". Olen kyllä sitä mieltä että tuskin tieto lisää tuskaa ainakaan tässä tapauksessa. Kirjassa korostetaan monin paikoin miten kristinuskoon omaksuttiin näitä pakanallisia piirteitä. Itse mietin, että suomen kielen sana joulu, tulee kuitenkin germaanisesta talvipäivänseisauksen juhlaa tarkoittavasta sanasta jewhla. Tässä kirjassa se oli englanniksi Yule. Muistaakseni Tolkien käytti tuota sanaa myös.
Näistä kirjoista oppii varmaankin perusteet myös wiccalaisuudesta, joka taidetaan edelleen jättää koulun uskontotunneilla käsittelemättä.
Cate Tiernan: The coven (2001) Puffin Books
Arvio: *** Olen koukussa
Kalle Päätalo: Myrsky Koillismaassa
Naiset tarvii kyllä jonkun armeijan käyneen miehen vierelleen kun lukee näitä Päätalon sotakuvauksia. Mä en voi mitenkään tietää mikä on korohoro... Aluksi en kyllä ollut ihan varma haluanko edes tietää.
Tää oli jotenkin terävämpi kirja kuin aikaisemmat osat, mutta ei silti mitenkään erikoinen. Kauko ja Elma kasvaa aikuiseksi, mutta Nestorista tehdään melkein pelle. Kieltämättä oli hyvä kohta kun Nestori pukeutuu turkkiin, mustaa kasvonsa ja pelottaa Olkivaaraa polttamaan tulleet saksalaiset pois.
Päätalon käyttämät sanat ovat hauskoja: saksalaisiakin sanotaan jatkosodan alussa takuumiehiksi, mutta sodan lopussa sanaa käytetään enää sarkastiseksi. Lisäksi Kaukon kaverin, Jalo Kiepin, murre oli tosi huumaavaa!
Kalle Päätalo: Myrsky Koillismaassa (1963), Gummerus
Arvio: *** Samaa
Tää oli jotenkin terävämpi kirja kuin aikaisemmat osat, mutta ei silti mitenkään erikoinen. Kauko ja Elma kasvaa aikuiseksi, mutta Nestorista tehdään melkein pelle. Kieltämättä oli hyvä kohta kun Nestori pukeutuu turkkiin, mustaa kasvonsa ja pelottaa Olkivaaraa polttamaan tulleet saksalaiset pois.
Päätalon käyttämät sanat ovat hauskoja: saksalaisiakin sanotaan jatkosodan alussa takuumiehiksi, mutta sodan lopussa sanaa käytetään enää sarkastiseksi. Lisäksi Kaukon kaverin, Jalo Kiepin, murre oli tosi huumaavaa!
Kalle Päätalo: Myrsky Koillismaassa (1963), Gummerus
Arvio: *** Samaa
12.8.2010
Cate Tiernan: Book of shadows
Luin tämä vain ja ainostaan, koska kristillisdemokraattien kansanedustaja Leena Rauhala esti tämän suomentamisen. En tietenkään kuulu tämän kirjan kohderyhmään, mutta luulen että kaksitoistavuotiaana tämä olisi iskenyt aika kovaa. Suosittelen tämän lukemista kaikille, jotka vastustavat ennakkosensuuria!
Kirja muistuttaa juoneltaan hyvin paljon Meyerin "Houkutus"-sarjaa. Teinityttö tutustuu myyttiseen ilmiöön. Tässä tuo ilmiö on siis wiccalaisuus. Houkutuksessa Bellasta tehdään lopulta vampyyri, mutta tässä päähenkilö Morgan tajuaa olevansa noita, vähän niin kuin Harry "Harry Pottereissa". Väkisinkin herää kysymys: kumpi oli ensin Sweep vai Houkutus? Vuosiluvuista on helppo päätellä, että Sweep. Lukikohan Meyer koskaan Sweepiä? "Yhdennäköisyys" on nimittäin silmiin pistävää. Sweep on vaan teinimpi, suorastaan lapsellinen.
Kirja täytyy Leena Rauhalasta johtuen lukea englanniksi, mutta kieli on tosi helppoa. Odotankin vaan koska saan kirjastosta seuraavia osia.
Cate Tiernan: Book of shadows (2001) Puffin books
Arvio: ** Aikamoista!
Kirja muistuttaa juoneltaan hyvin paljon Meyerin "Houkutus"-sarjaa. Teinityttö tutustuu myyttiseen ilmiöön. Tässä tuo ilmiö on siis wiccalaisuus. Houkutuksessa Bellasta tehdään lopulta vampyyri, mutta tässä päähenkilö Morgan tajuaa olevansa noita, vähän niin kuin Harry "Harry Pottereissa". Väkisinkin herää kysymys: kumpi oli ensin Sweep vai Houkutus? Vuosiluvuista on helppo päätellä, että Sweep. Lukikohan Meyer koskaan Sweepiä? "Yhdennäköisyys" on nimittäin silmiin pistävää. Sweep on vaan teinimpi, suorastaan lapsellinen.
Kirja täytyy Leena Rauhalasta johtuen lukea englanniksi, mutta kieli on tosi helppoa. Odotankin vaan koska saan kirjastosta seuraavia osia.
Cate Tiernan: Book of shadows (2001) Puffin books
Arvio: ** Aikamoista!
John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä
Ihmettelin miksi kirjalla on niin hölmö nimi. Se on kuitenkin kirjan juoneen nähden tosi hyvä nimi. Tapahtumat tuona viimeisenä iltana vaikuttavat monen ihmisen loppuelämään.
Irving toistaa itseään. Sinänsä hienossa kirjassa toistuvat ne samat asiat kuin niin monessa aikaisemmassakin Irvingin kirjassa: Dannyn ammatti, Joen kuolintapa, karhu jne. Wikipediassa on oikein taulukko näistä toistuvista teemoista kirja kirjalta.
Jos tässä blogissa joskus paljastan juonia hiukan liikaa niin se sallittakoon, sillä Irving paljastaa omansa heti alkuun. Esim. Dannyn tyttöystävä Charlotte. Kun hänet esiteltiin niin kävi heti ilmi että hän oli jo poissa kuvioista. Siinä sitten kun tarina eteni ja Charlotten ja Dannyn suhteesta kerrottiin enemmän niin lukija vaan odottaa, että koska Charlotte lähtee. Tiedän, että se on vaan tehokeino, mutta tosi ärsyttävä sellainen.
Aika yksinkertaisesta tapahtumasta tuona viimeisenä yönä Twisted Riverillä alkoi tapahtumaketju, jota Irving kuljettaa vuosikymmenien päähän ja saa pidettyä mielenkiinnon koko ajan yllä. Se on kai osoitus siitä että kaikesta toistosta huolimatta Irving tietää mitä tekee!
John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä (Last night in Twisted River 2009) Tammi, suom. Kristiina Riksman
Arvio: *** Aina vaan samaa
Irving toistaa itseään. Sinänsä hienossa kirjassa toistuvat ne samat asiat kuin niin monessa aikaisemmassakin Irvingin kirjassa: Dannyn ammatti, Joen kuolintapa, karhu jne. Wikipediassa on oikein taulukko näistä toistuvista teemoista kirja kirjalta.
Jos tässä blogissa joskus paljastan juonia hiukan liikaa niin se sallittakoon, sillä Irving paljastaa omansa heti alkuun. Esim. Dannyn tyttöystävä Charlotte. Kun hänet esiteltiin niin kävi heti ilmi että hän oli jo poissa kuvioista. Siinä sitten kun tarina eteni ja Charlotten ja Dannyn suhteesta kerrottiin enemmän niin lukija vaan odottaa, että koska Charlotte lähtee. Tiedän, että se on vaan tehokeino, mutta tosi ärsyttävä sellainen.
Aika yksinkertaisesta tapahtumasta tuona viimeisenä yönä Twisted Riverillä alkoi tapahtumaketju, jota Irving kuljettaa vuosikymmenien päähän ja saa pidettyä mielenkiinnon koko ajan yllä. Se on kai osoitus siitä että kaikesta toistosta huolimatta Irving tietää mitä tekee!
John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä (Last night in Twisted River 2009) Tammi, suom. Kristiina Riksman
Arvio: *** Aina vaan samaa
5.8.2010
Stephenie Meyer: Bree Tannerin lyhyt elämä
Meyer taisi huomata ettei oikein osaa kirjoittaa aikuisille (vrt. "Vieras") ja tahkoaa nyt lisää rahaa siitä ainoasta tarinastaan. Pienestä asti minua on kiehtonut tämä samana tarinan lukeminen toiselta kantilta, mutta Breen rooli Bellan elämässä oli niin häviävän pieni, ettei se oikein täytä tarkoitustaan.
Jos Meyer olisi toiminut niinkuin Tolkien, niin tämä kirja ei olisi kertonut Breestä vaan esimerkiksi Victoriasta tai Voltureista ja paljon pitemmästä ajasta. Toisaalta nyt kun Meyer on tien avannut tämänkaltaiselle oheiskirjallisuudelle niin pian saattaa olla jonossa kirjoja Voltureista ja ihmissusista ja ties mistä...
Stephenie Meyer: Bree Tannerin lyhyt elämä (The short second life of Bree Tanner 2010) WSOY, suom. Pirjo Ruti
Arvio: * Ihan turha kirja
Jos Meyer olisi toiminut niinkuin Tolkien, niin tämä kirja ei olisi kertonut Breestä vaan esimerkiksi Victoriasta tai Voltureista ja paljon pitemmästä ajasta. Toisaalta nyt kun Meyer on tien avannut tämänkaltaiselle oheiskirjallisuudelle niin pian saattaa olla jonossa kirjoja Voltureista ja ihmissusista ja ties mistä...
Stephenie Meyer: Bree Tannerin lyhyt elämä (The short second life of Bree Tanner 2010) WSOY, suom. Pirjo Ruti
Arvio: * Ihan turha kirja
2.8.2010
Marjaneh Bakhtiari: Toista maata
Kirjan ehdoton huippu oli päähenkilöperheen isä, Mehrdad. Hän oli iranilainen, mutta ruotsalaisten mielestä rasisti. Mielestäni Mehrdad oli oikealla asialla. Hän nostaa esiin kysymyksiä, joista virallisesti tulee vaieta: Estääkö monikulttuurisuuden ihannointi kotoutumisen? Monennenko polven maahanmuuttaja lakkaa olemasta maahanmuuttaja ja onkin ruotsalainen? Jos Rosengårdin ongelmista vaietaan koska niistä puhuminen on rasismia, miten ihmeessä ongelmiin voidaan koskaan puuttua ja estää niitä pahenemasta?
Kirjan toinen mielenkiintoinen teema on Ruotsissa syntyneiden tyttöjen arki Teheranissa. Miksi Iranin serkku haluaa näyttää vain sen edistyneen ja kehittyneen puolen vaikka samalla liian lyhyen takin pitämisestä tai väärän musiikin kuuntelusta voi joutua putkaan?
Toivoisin, että Suomessakin voitaisiin keskustella em. asioista. Toistaiseksi ei voida, koska virallisen maahanmuuttopolitiikan (Thorsin linjan) kyseenalaistaminen leimaa aina ihmisen rasistiksi.
Marjaneh Bakhtiari: Toista maata (Kan du säga schibbolet? 2008) Otava, suom. Leena Peltomaa
Arvio: **** Tärkeitä teemoja
Kirjan toinen mielenkiintoinen teema on Ruotsissa syntyneiden tyttöjen arki Teheranissa. Miksi Iranin serkku haluaa näyttää vain sen edistyneen ja kehittyneen puolen vaikka samalla liian lyhyen takin pitämisestä tai väärän musiikin kuuntelusta voi joutua putkaan?
Toivoisin, että Suomessakin voitaisiin keskustella em. asioista. Toistaiseksi ei voida, koska virallisen maahanmuuttopolitiikan (Thorsin linjan) kyseenalaistaminen leimaa aina ihmisen rasistiksi.
Marjaneh Bakhtiari: Toista maata (Kan du säga schibbolet? 2008) Otava, suom. Leena Peltomaa
Arvio: **** Tärkeitä teemoja
22.7.2010
Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotoisin
Kirja kertoo maahanmuuttajista Malmössä. Se ei ole mikään romaani arjesta, vaan se nostaa esille asioita, joita "virallinen maahanmuuttopolitiikka" ei nää. Tottakai on ne normaalit kliseetkin: fyysikko lastenhoitajana ja kapinoivat muslimitytöt.
Kirja ei varsinaisesti puolustele Ruotsin maahanmuttopolitiikkaa vaan näyttää avoimesti niitä ristiriitoja, joita syntyy kun täysin erilaisia ihmisiä sopeutetaan toisiinsa. Iranilaisäidin kysymys siitä miksi häntä ei koskaan kutsuta ruotsalaisperheeseen kylään, on ihan aiheellinen. Mutta pitääkö ruotsalaisten muuttaa tapojaan ja perinteitään vai toisinpäin. Samaisen äidin pyrkimys oppia puhumaan ruotsia kunnolla on hellyyttävä, mutta täysin mahdoton niin kauan kun ainoat kontaktit ruotsalaiseen yhteiskuntaan muodostuvat lasten välityksellä.
Lasten rooli onkin omituinen, olla vanhempiensa tulkki ja opastaja pienestä pitäen. Perheen tytär kapinoi vanhempiaansa vastaa pitämällä huivia. Asioita katsotaan maahanmuuttajien näkökulmasta, joka on ainakin minun hiukan vaikeaa muuten nähdä.
Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotoisin (Kalla det vad fan ni vill 2005) Otava, suom. Leena Peltomaa
Arvio: *** Hauska
Kirja ei varsinaisesti puolustele Ruotsin maahanmuttopolitiikkaa vaan näyttää avoimesti niitä ristiriitoja, joita syntyy kun täysin erilaisia ihmisiä sopeutetaan toisiinsa. Iranilaisäidin kysymys siitä miksi häntä ei koskaan kutsuta ruotsalaisperheeseen kylään, on ihan aiheellinen. Mutta pitääkö ruotsalaisten muuttaa tapojaan ja perinteitään vai toisinpäin. Samaisen äidin pyrkimys oppia puhumaan ruotsia kunnolla on hellyyttävä, mutta täysin mahdoton niin kauan kun ainoat kontaktit ruotsalaiseen yhteiskuntaan muodostuvat lasten välityksellä.
Lasten rooli onkin omituinen, olla vanhempiensa tulkki ja opastaja pienestä pitäen. Perheen tytär kapinoi vanhempiaansa vastaa pitämällä huivia. Asioita katsotaan maahanmuuttajien näkökulmasta, joka on ainakin minun hiukan vaikeaa muuten nähdä.
Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotoisin (Kalla det vad fan ni vill 2005) Otava, suom. Leena Peltomaa
Arvio: *** Hauska
6.7.2010
Joel Haahtela: Katoamispiste
Samalla tavoin kuin Christie niin Haahtelakin tarvitsee oman asteikon. Tämä oli siis parempi kuin "Elena" mutta huonompi kuin "Risteys". Juoni muistutti Elenaa, mutta tässä kirjassa toimittiin paljon enemmän päämäärän saavuttamiseksi, vaikka nk. päämäärä olikin jotenkin perusteeton.
Haahtela kirjottaa todella hyvin ja luulen että aika konservatiivinen kirja-ala tarvitsee tällaista "jotain ihan muuta". Voi olla että minun pitäisi lukea näitä kirjoja useampaan kertaa. Ne voisivat parantua silla tavoin.
Joel Haahtela: Katoamispiste (2010) Otava
Arvio: *** Hyvähkö
Haahtela kirjottaa todella hyvin ja luulen että aika konservatiivinen kirja-ala tarvitsee tällaista "jotain ihan muuta". Voi olla että minun pitäisi lukea näitä kirjoja useampaan kertaa. Ne voisivat parantua silla tavoin.
Joel Haahtela: Katoamispiste (2010) Otava
Arvio: *** Hyvähkö
Lisa Marklund & James Patterson: Postikorttimurhat
Luin kirjan ennen kuin tutustuin kirjoitusprosessiin sen enempää. Prosessin ongelmiin nähden kirja on tosi hyvä. Marklund on joutunut toimimaan yhteistyössä kahdella kielellä. Ilmeisesti hän kuitenkin kirjoitti ruotsiksi. Wikipedian Patterson-sivun mukaan kirjaa ei ole vielä edes julkaistu! Ehkä sitä ei sitten ole julkaistu vaikka Amerikassa, mutta Suomessa se ainakin oli ja ruotsinkielinen tekstikin taitaa olla olemassa, koska siitä tämä oli suomennettu.
Juoni oli kekseliäs (raaka) ja monipuolinen (sairas). Luin kirjan yhdeltä istumiselta 2,5 tunnissa. Kirja oli siis lyhyt, mutta vangitseva. Loppuratkaisu ei paljastunut kokonaan edes ihan lopussa (tappoiko Sylvia vanhempansa?).
Marklund kaipaisi Pattersonin kaltaisia valjaita useamminkin. Tällä kertaa ei tarvinnut lukea ollenkaan miten Annika Bengtzon kääntää alushousunsa...
Lisa Marklund & James Patterson: Postikorttimurhat (Postcard killers 2010) Otava, suom. Päivi Kivelä
Arvio: *** Parempi kuin Marklund viime aikoina
Juoni oli kekseliäs (raaka) ja monipuolinen (sairas). Luin kirjan yhdeltä istumiselta 2,5 tunnissa. Kirja oli siis lyhyt, mutta vangitseva. Loppuratkaisu ei paljastunut kokonaan edes ihan lopussa (tappoiko Sylvia vanhempansa?).
Marklund kaipaisi Pattersonin kaltaisia valjaita useamminkin. Tällä kertaa ei tarvinnut lukea ollenkaan miten Annika Bengtzon kääntää alushousunsa...
Lisa Marklund & James Patterson: Postikorttimurhat (Postcard killers 2010) Otava, suom. Päivi Kivelä
Arvio: *** Parempi kuin Marklund viime aikoina
1.7.2010
Leena Lander: Liekin lapset
En ole juurikaan uhrannut ajatuksia sille, mitä Halikossa tapahtui vuonna 1918. Sukulaisiani ei siellä vielä silloin tiettävästi asunut ja itse muutin sieltä pois ennen kuin aloin varsinaisesti kiinnostua maailman menosta. Joku kirja muutama vuosi sitten herätti kiinnostukseni tapahtumiin Märynummella 13.5.1918, jopa siinä määrin että kävin katsomassa sen muistomerkkiä ja samalla ihmettelin miten asiat oli jätetty koulussa kokonaan käsittelemättä.
No tämä Landerin kirja avasi silmiäni ihan uudella tavalla, mutta samalla kertoi myös sen, ettei Salon seudun tapahtumista ole kirjoitettu eikä tehty juurikaan mitään tutkimusta kun ei ole ollut mitään mistä kirjoittaa tai mitä tutkia. Lander kuitenkin saarnaa liikaa ja sortuu itse samaan kuin kirjan henkilö Marja Rusanen väittäessään että on kirjoitettu esiin vain toinen totuus. Minusta molempia on "kirjoitettu esiin" ihan tarpeeksi. Se miten asiaan suhtautuu liittyy enemmänkin jokaisen omaan taustaan, siihen oliko isomummut ja -papat valkoisten vai punaisten puolella.
Kirjan juoni oli hyvä ja varsinkin minä-kertojan vaimo oli hauska tapaus. Olisin mielelläni kuullut lisää myös uuden uunin rakentamisesta!
Leena Lander: Liekin lapset (2010) Siltala
Arvio: *** Epäuskottava
No tämä Landerin kirja avasi silmiäni ihan uudella tavalla, mutta samalla kertoi myös sen, ettei Salon seudun tapahtumista ole kirjoitettu eikä tehty juurikaan mitään tutkimusta kun ei ole ollut mitään mistä kirjoittaa tai mitä tutkia. Lander kuitenkin saarnaa liikaa ja sortuu itse samaan kuin kirjan henkilö Marja Rusanen väittäessään että on kirjoitettu esiin vain toinen totuus. Minusta molempia on "kirjoitettu esiin" ihan tarpeeksi. Se miten asiaan suhtautuu liittyy enemmänkin jokaisen omaan taustaan, siihen oliko isomummut ja -papat valkoisten vai punaisten puolella.
Kirjan juoni oli hyvä ja varsinkin minä-kertojan vaimo oli hauska tapaus. Olisin mielelläni kuullut lisää myös uuden uunin rakentamisesta!
Leena Lander: Liekin lapset (2010) Siltala
Arvio: *** Epäuskottava
30.6.2010
Jo Nesbø: Lepakkomies
Lainasin tämän koska kaikki hehkuttaa nyt tätä Nesbøøta. Ajattelin lisäksi aloittaa ensimmäisestä kirjasta, jotta pääsisin heti jyvälle mistä on kyse. Voi olla että Nesbø on kehittynyt vuosien varrella paljon ja että hän on nyt hyvä kirjailija, mutta on vaikeaa kuvitella että tämän kirjan avulla olisi mitään suurta läpimurtoa koskaan tehty.
Kirja muistutti paljon Lehanen kuvaamaa maisemaa Bostonista: suurkaupunki kaukana täältä, aseita, säännöt eivät päde poliiseihinkaan... Uskottavuudessa oli kyllä paljon hakemista: norjalaispoliisi lähetetään Sydneyhin ja sopivan tilanteen kohdalla hänelle annetaan ase, eikä edes jatkuva kännissä olo estä aseen hallussapitoa ja käyttämistä.
Juonessa oli muutama kohtaus, jotka koin aivan turhiksi, esim. millä logiikalla Harry menee krikettibaariin haastamaan riitaa korstojen kanssa. En löytänyt teolle mitään järkevää syytä etukäteen. Jälkikäteen se tietenkin naulitsi Andrewin sairaalaan ja paljasti tietoja mahdollisesta murhaajasta. Epäloogista joka tapauksessa.
Jo Nesbø: Lepakkomies (Flaggermusmannen 1997) Like, suom. Outi Menna
Arvio: ** Epäuskottava
Kirja muistutti paljon Lehanen kuvaamaa maisemaa Bostonista: suurkaupunki kaukana täältä, aseita, säännöt eivät päde poliiseihinkaan... Uskottavuudessa oli kyllä paljon hakemista: norjalaispoliisi lähetetään Sydneyhin ja sopivan tilanteen kohdalla hänelle annetaan ase, eikä edes jatkuva kännissä olo estä aseen hallussapitoa ja käyttämistä.
Juonessa oli muutama kohtaus, jotka koin aivan turhiksi, esim. millä logiikalla Harry menee krikettibaariin haastamaan riitaa korstojen kanssa. En löytänyt teolle mitään järkevää syytä etukäteen. Jälkikäteen se tietenkin naulitsi Andrewin sairaalaan ja paljasti tietoja mahdollisesta murhaajasta. Epäloogista joka tapauksessa.
Jo Nesbø: Lepakkomies (Flaggermusmannen 1997) Like, suom. Outi Menna
Arvio: ** Epäuskottava
Eeva Joenpelto: Kuin kekäle kädessä
Sarjan edellisen osan jälkeen tämä oli oikeastaan aika huono. Syynä voi tietenkin olla Kröönruuskan poismeno. Siinä lähti se kaikkein voimakkain hahmo.
Vieno jäi ajelehtimaan jo viime kirjassa ja tässä puoli on valittu, mutta muuten ajelehtii vaan edelleen. Hännisen perheen osalta tarina on jotenkin kliseemäinen. Matin linnatuomio kruunaa senkin kuvion. Anjan naapurissa asuva opettajapariskunta oli kaikessa kamaluudessaan sentään uskottava. Ne oli just niin pahoja kun sellaset ihmiset on. Nainen vielä enemmän kuin mies.
Aika ennen kieltolain kumoamista on varmasti ollut jännittävä, mutta Joenpelto ei oikein saa siitä kaikkea irti. Matin hurjastelut käydään läpi, mutta olisi siitä aiheesta irronnut varmasti jännempiäkin tarinoita. Toisaalta voi olla, että pirtu ei näytellyt silti niin suurta roolia muiden kuin trokareiden ja ostajien elämässä. Asiastahan ei varmasti kauheasti "paremmissa piireissä" tehty numeroa.
Korruptoituneesta tuomarista olisi saanut myös meheviä juonenkäänteitä, mutta se jätettiin käyttämättä ja näytettiin Matille ettei edes tuomariin voi luottaa, jos yleisön mielipide on toisenlainen.
Eeva Joenpelto: Kuin kekäle kädessä (1976) WSOY
Arvio: *** Mitäänsanomaton
Vieno jäi ajelehtimaan jo viime kirjassa ja tässä puoli on valittu, mutta muuten ajelehtii vaan edelleen. Hännisen perheen osalta tarina on jotenkin kliseemäinen. Matin linnatuomio kruunaa senkin kuvion. Anjan naapurissa asuva opettajapariskunta oli kaikessa kamaluudessaan sentään uskottava. Ne oli just niin pahoja kun sellaset ihmiset on. Nainen vielä enemmän kuin mies.
Aika ennen kieltolain kumoamista on varmasti ollut jännittävä, mutta Joenpelto ei oikein saa siitä kaikkea irti. Matin hurjastelut käydään läpi, mutta olisi siitä aiheesta irronnut varmasti jännempiäkin tarinoita. Toisaalta voi olla, että pirtu ei näytellyt silti niin suurta roolia muiden kuin trokareiden ja ostajien elämässä. Asiastahan ei varmasti kauheasti "paremmissa piireissä" tehty numeroa.
Korruptoituneesta tuomarista olisi saanut myös meheviä juonenkäänteitä, mutta se jätettiin käyttämättä ja näytettiin Matille ettei edes tuomariin voi luottaa, jos yleisön mielipide on toisenlainen.
Eeva Joenpelto: Kuin kekäle kädessä (1976) WSOY
Arvio: *** Mitäänsanomaton
20.6.2010
Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys
Kirjan alku oli hyvin hajanainen ja luulin jo hetken että kyse onkin hämärästä novellikokoelmasta vähän samaan tyyliin kuin Castillonin "Äidin pikku pyövelissä". No neljännessä kappaleessa tajusin kyseessä olevan romaanin ja siitä juoni sitten pikkuhiljaa kehittyi.
Kirja kertoo kahdesta yksinäisestä friikistä: Alice ontuu lasketteluonnettomuuden takia ja Mattei on kaksossisarensa hukannut nero. He tapaavat ja ovat ystäviäkin, mutta ajautuvat erilleen.
Parasta kirjassa on, että kun Alice tajuaa Mattein siskon kohtalon, hän ei kerro sitä Matteille. "Tavallisessa" kirjassa hän olisi kertonut, sisko olisi löytynyt ja olisi seurannut onnellinen loppu. En oikein pidä sellaisista "konservatiivisista" lopuista.
Tapa, jolla Giordano käsittelee Mattein maailmanhahmotusta, kertoo että Giordano on "alalla". Toisaalta nämä huomautukset liittyen näköhavaintoihin tuntuvat yleensä hiukan päälleliimatuilta eikä niinkään juoneen kuuluvilta osilta.
Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys (La solitudine dei numeri primi 2008), suom. Helinä Kangas
Arvio: **** Hyvä
Kirja kertoo kahdesta yksinäisestä friikistä: Alice ontuu lasketteluonnettomuuden takia ja Mattei on kaksossisarensa hukannut nero. He tapaavat ja ovat ystäviäkin, mutta ajautuvat erilleen.
Parasta kirjassa on, että kun Alice tajuaa Mattein siskon kohtalon, hän ei kerro sitä Matteille. "Tavallisessa" kirjassa hän olisi kertonut, sisko olisi löytynyt ja olisi seurannut onnellinen loppu. En oikein pidä sellaisista "konservatiivisista" lopuista.
Tapa, jolla Giordano käsittelee Mattein maailmanhahmotusta, kertoo että Giordano on "alalla". Toisaalta nämä huomautukset liittyen näköhavaintoihin tuntuvat yleensä hiukan päälleliimatuilta eikä niinkään juoneen kuuluvilta osilta.
Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys (La solitudine dei numeri primi 2008), suom. Helinä Kangas
Arvio: **** Hyvä
Antti Hyry: Uuni
Kirja kertoo nimensä mukaisesti uunista ja sen rakentamisesta. Uunia rakennettiin pitkään ja hartaasti ja ilmeisesti ilman paperilla olevia suunnitelmia. Välillä päähenkilö Pietari pistäytyi poikansa luona Etelä-Suomessa ja välillä vaimonsa kanssa Ruotsissa.
Hiukan se jäi vaivaamaan, että kun kaikki uuniin liittyvä kerrottiin yleensä juurta jaksain, niin piipunmuurauksesta jäi vesikaton ylle tuleva osa "kertomatta". Mainittiin, että se tuli valmiiksi, muttei kerrottu miten telineet sinne ylös tehtiin tai muutakaan.
Ihan lopussa valettiin pirtin lattia. Siinä oli se ainoa suuri ristiriitaisuus, jonka huomasin. Jos lattiaan tulevat juoksut olisi oikeasti roikottanut katosta niin pumppuauton käyttö olisi ollut varmasti hankalaa ellei mahdotonta, koska ripustuslaudat olisivat olleet koko ajan tiellä. Tästä hankaluudesta olisi pitänyt edes mainita jos verrataan siihen millä tarkkuudella muut asiat ja työvaiheet käsiteltiin.
Hyryn kirjoitustyyli on hyvin pelkistettyä, tuntui että adjektiivejä säästeltiin. Jos vertaa mihin tahansa kirjaan niin kaikki jännitys tästä kirjasta puuttui. Se puute teki siitä toisaalta mielenkiintoisen, toisaalta tylsän.
Antti Hyry: Uuni (2009) Otava
Arvio: *** Uuneista kiinnostuneille
Hiukan se jäi vaivaamaan, että kun kaikki uuniin liittyvä kerrottiin yleensä juurta jaksain, niin piipunmuurauksesta jäi vesikaton ylle tuleva osa "kertomatta". Mainittiin, että se tuli valmiiksi, muttei kerrottu miten telineet sinne ylös tehtiin tai muutakaan.
Ihan lopussa valettiin pirtin lattia. Siinä oli se ainoa suuri ristiriitaisuus, jonka huomasin. Jos lattiaan tulevat juoksut olisi oikeasti roikottanut katosta niin pumppuauton käyttö olisi ollut varmasti hankalaa ellei mahdotonta, koska ripustuslaudat olisivat olleet koko ajan tiellä. Tästä hankaluudesta olisi pitänyt edes mainita jos verrataan siihen millä tarkkuudella muut asiat ja työvaiheet käsiteltiin.
Hyryn kirjoitustyyli on hyvin pelkistettyä, tuntui että adjektiivejä säästeltiin. Jos vertaa mihin tahansa kirjaan niin kaikki jännitys tästä kirjasta puuttui. Se puute teki siitä toisaalta mielenkiintoisen, toisaalta tylsän.
Antti Hyry: Uuni (2009) Otava
Arvio: *** Uuneista kiinnostuneille
10.6.2010
Frederick Forsyth: Shakaali
Olen lukenut tämän niin monta kertaa, etten enää edes tiedä kuinka monta. Ja tämä kirja vaan kestää ja kestää aina uuden lukemisen ja samalla se tuo aina uusia ja uusia puolia esiin itsestään.
Juoni on hienosti järjestetty ja asioita rakennellaan pitkään ja hartaasti. Toisaalta ei siinä amerikkalaisessa hengessä, että kaikella on tarkoitus johtaa johonkin. Esimerkiksi belgialainen epärehellinen väärentäjä jäi kuolleena arkkuunsa ja Shakaalin paljastavat tiedot hänen tallelokeroonsa. Poliisi olisi voinut löytää ne ja saada Shakaalin identiteetin selville, muttei saanut.
Oma suhteeni de Gaulleen alkaa yleensä lentokentästä ja loppujen lopuksi perustuu lähinnä Papilloniin ja muuhun Ranskasta kertovaan kirjallisuuteen. Jostain syystä ajattelen de Gaullesta niin kielteisesti, että joka kerta tätä lukiessani toivon salaa, että Shakaali olisikin onnistunut eikä kuollut.
Frederick Forsyth: Shakaali (The day of the Jackal 1971) Otava, suom. Sakari Ahlbäck
Arvio: ***** Lähes täydellinen
Juoni on hienosti järjestetty ja asioita rakennellaan pitkään ja hartaasti. Toisaalta ei siinä amerikkalaisessa hengessä, että kaikella on tarkoitus johtaa johonkin. Esimerkiksi belgialainen epärehellinen väärentäjä jäi kuolleena arkkuunsa ja Shakaalin paljastavat tiedot hänen tallelokeroonsa. Poliisi olisi voinut löytää ne ja saada Shakaalin identiteetin selville, muttei saanut.
Oma suhteeni de Gaulleen alkaa yleensä lentokentästä ja loppujen lopuksi perustuu lähinnä Papilloniin ja muuhun Ranskasta kertovaan kirjallisuuteen. Jostain syystä ajattelen de Gaullesta niin kielteisesti, että joka kerta tätä lukiessani toivon salaa, että Shakaali olisikin onnistunut eikä kuollut.
Frederick Forsyth: Shakaali (The day of the Jackal 1971) Otava, suom. Sakari Ahlbäck
Arvio: ***** Lähes täydellinen
8.6.2010
Riikka Ala-Harja: Kanaria
Kirjan juoni oli huono ja suorastaan tyhjä. Jäin jälkikäteen miettimään miksi tämä kirja oli ylipäätään putkahtunut ulos ja minun luettavakseni. Joku arvostelukyvytön kriitikko on varmaan syyllinen jälkimmäiseen, mutta entä se julkaisu? Mikä siis on tämän kirjan tarkoitus. Ei ainakaan minkään tiedon välittäminen eli kai sitten viihde. Onko se viihdettä, että keksitään älytön ja huono tarina narsistimiehestä ja hänen menneisyydestään ja kontakteistaan.
Kirjasta puuttui kaikki mikä tekee kirjasta lukemisen arvoisen. Harmittaa, että ylipäätään tuhlasin aikaani tähän.
Riikka Ala-Harja: Kanaria (2010) WSOY
Arvio: * Ihan turha kirja
Kirjasta puuttui kaikki mikä tekee kirjasta lukemisen arvoisen. Harmittaa, että ylipäätään tuhlasin aikaani tähän.
Riikka Ala-Harja: Kanaria (2010) WSOY
Arvio: * Ihan turha kirja
20.5.2010
Gabriel Garcia Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys
En taaskaan enää muista miksi edes lainasin tämän kirjan. Tämä oli tosi hieno kokemus. Kirja kertoi noin sadan vuoden ajasta yhdessä kylässä ja yhden perheen kannalta.
Jotkut kirjan tapahtumat eivät ihan mahdu normaalin maailmanjärjestyksen piiriin. Siitä seurasi, etä koko ajan piti olla vähän varpaillaan. Toisaalta tapa, että lähes kaikki pojat saavat nimeksi Aureliano tai José Arcadio, johtaa tilanteeseen ettei enää ihan varmaksi tiedä kuka oli kenenkin poika, sisar, äiti tai täti.
Kirjassa ei puhuttu vuosiluvuista, mutta tapahtumat on helppo sijoittaa aikajanalle suunnilleen: keksinnöt, sota, juna ja banaaniyhtiö. Tämä oli kiehtovaa: aikaa ei ollut, mutta samalla se oli; aika kului toisille, mutta toisille se pysähtyi.
Hahmoista merkittävin taisi kuitenkin olla perheen ulkopuolinen Melquíades, kiertävä mustalainen, joka ennusti perheen kohtalon.
Sukututkijalle kirja tarjoaisi mielettömän kirjausharjoituksen. Sukupolvia oli lukematon määrä, nuoret kuolivat ennen vanhoja ja kuolleet elivät talossa henkinä. Englanninkielisestä wikipediasta löytyy koko puu.
Gabriel Garcia Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys (Cien años de soledad 1967) suom. Matti Rossi
Arvio: ***** Tosi hieno kirja!
Jotkut kirjan tapahtumat eivät ihan mahdu normaalin maailmanjärjestyksen piiriin. Siitä seurasi, etä koko ajan piti olla vähän varpaillaan. Toisaalta tapa, että lähes kaikki pojat saavat nimeksi Aureliano tai José Arcadio, johtaa tilanteeseen ettei enää ihan varmaksi tiedä kuka oli kenenkin poika, sisar, äiti tai täti.
Kirjassa ei puhuttu vuosiluvuista, mutta tapahtumat on helppo sijoittaa aikajanalle suunnilleen: keksinnöt, sota, juna ja banaaniyhtiö. Tämä oli kiehtovaa: aikaa ei ollut, mutta samalla se oli; aika kului toisille, mutta toisille se pysähtyi.
Hahmoista merkittävin taisi kuitenkin olla perheen ulkopuolinen Melquíades, kiertävä mustalainen, joka ennusti perheen kohtalon.
Sukututkijalle kirja tarjoaisi mielettömän kirjausharjoituksen. Sukupolvia oli lukematon määrä, nuoret kuolivat ennen vanhoja ja kuolleet elivät talossa henkinä. Englanninkielisestä wikipediasta löytyy koko puu.
Gabriel Garcia Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys (Cien años de soledad 1967) suom. Matti Rossi
Arvio: ***** Tosi hieno kirja!
Henning Mankell: Savuna ilmaan
Mankell puuttuu kirjassaan ruotsalaisen yhteiskunnan korruptioon taas kerran. Ongelmat ovat hyvin samanlaisia kuin Suomessa, vrt. Lemminkäinen-KMS-Keskustapuolue. Kirjassa oli kunta, johon tuli yksi suursijoittaja ja pisti hulinaksi. Ihmiset tulivat huijatuksi ja poliitikot suursijoittajan ympärillä jäivät putipuhtaiksi.
Mankell rakensi juonen juopon naissyyttäjän ympärille. Hahmo oli ohut ja epäuskottava. Mankellmaiseen tapaan hänellä oli muitakin ongelmia yksityiselämässään: lapsettomuus ja dementikko äiti, jonka hoitoon menossa oli ongelmia.
Kaiken kaikkiaan Mankell saarnaa liikaa. Wallandereissa käsiteltiin esimerkiksi ihmiskauppaa, huumeita ja kansainvälisiä rikollisliigoja. Joskus myös kansankodin rakenteellisiä ongelmia. Jos Mankell joskus rauhoittuisi ja kirjoittaisi "pelkän" dekkarin, siitä tulisi varmaan tosi hyvä. Sitä odotellessa!
Henning Mankell: Savuna ilmaan (Labyrinten 2000) Otava, suom. Laura Jänisniemi
Arvio: *** Mankell saarnaa liikaa
Mankell rakensi juonen juopon naissyyttäjän ympärille. Hahmo oli ohut ja epäuskottava. Mankellmaiseen tapaan hänellä oli muitakin ongelmia yksityiselämässään: lapsettomuus ja dementikko äiti, jonka hoitoon menossa oli ongelmia.
Kaiken kaikkiaan Mankell saarnaa liikaa. Wallandereissa käsiteltiin esimerkiksi ihmiskauppaa, huumeita ja kansainvälisiä rikollisliigoja. Joskus myös kansankodin rakenteellisiä ongelmia. Jos Mankell joskus rauhoittuisi ja kirjoittaisi "pelkän" dekkarin, siitä tulisi varmaan tosi hyvä. Sitä odotellessa!
Henning Mankell: Savuna ilmaan (Labyrinten 2000) Otava, suom. Laura Jänisniemi
Arvio: *** Mankell saarnaa liikaa
28.4.2010
Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista
Tää on vähän niinku Päätaloa tutuissa maisemissa. Yllättävän paljon samanlaista.
Tarina pyöri Lohjalla ja päähenkilönä oli muualta muuttanut Hänninen, joka koki ettei häntä oikein hyväksytty. Tuo ulkopuolisuuden tunne tuli esille jo Hautalan "Salo" -kirjassakin.
Tarina sijoittui 1920-luvun alkuun, aikaan jolloin vankeja pääsi Tammisaaresta kotiin. Kröönruusin Vienokin tuli ihmettelemään, mitä tekisi elannokseen ja valitsemaan puoltaan vasemmistossa. Vienon äiti oli kuitenkin ankara kommunisti ja kotona tuli ristiriitoja.
Kröönruuskan serkku oli kauppias Hännisen vaimo. Naiset olivat hyvin erilaisia ja samalla niin samanlaisia. Arvomaailma oli olevinaan ihan eri, mutta ongelmia oli molemmilla. Toisaalta keskustelunaiheet olivat yhteisiä ja yhdessä vietetty lapsuus kajasti kaikkiin tekoihin.
Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista (1974) WSOY
Arvio: **** Yllättävä
Tarina pyöri Lohjalla ja päähenkilönä oli muualta muuttanut Hänninen, joka koki ettei häntä oikein hyväksytty. Tuo ulkopuolisuuden tunne tuli esille jo Hautalan "Salo" -kirjassakin.
Tarina sijoittui 1920-luvun alkuun, aikaan jolloin vankeja pääsi Tammisaaresta kotiin. Kröönruusin Vienokin tuli ihmettelemään, mitä tekisi elannokseen ja valitsemaan puoltaan vasemmistossa. Vienon äiti oli kuitenkin ankara kommunisti ja kotona tuli ristiriitoja.
Kröönruuskan serkku oli kauppias Hännisen vaimo. Naiset olivat hyvin erilaisia ja samalla niin samanlaisia. Arvomaailma oli olevinaan ihan eri, mutta ongelmia oli molemmilla. Toisaalta keskustelunaiheet olivat yhteisiä ja yhdessä vietetty lapsuus kajasti kaikkiin tekoihin.
Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista (1974) WSOY
Arvio: **** Yllättävä
11.4.2010
Karin Slaughter: Triptyykki
Kirja muistutti hämmentävästi Dennis Lehanen kirjoja, erityisesti "Suljettua saarta", jossa hyvisten ja pahisten osat vaihtuivat lennosta. Tässä ne kuitenkin asettuivat jo jossain puolen välin paikkella, onneksi.
Kirja kertoo poliisista, joka alkaa selvittää raakaa murhaa ja ehdonalaisessa olevasta tappajasta. Mukaan sotkeentuu vielä muutama poliisi ja jännitystä rakennellaan pitkään ja hartaasti.
Amerikkalainen maailmakuva, jota tässä katsotaan Atlantasta käsin, on aina vaan hämmentävä. Esimerkkeinä poliisin korrutio ja monitasoisuus hallinnollisesti, vankilaelämän kiero logiikka ja rasismi ovat niin vahvoina lästä, että sitä on vaikeaa ymmärtää. Hämmentävää on myös, että John joka tuomitaan kuusitoistavuotiaana samanikäisen tytön raiskauksesta ja taposta, leimataan vankilasta päästessään pedofiiliksi uhrin iän perusteella.
Suomentaja käyttää monta kertaa sanaa "pikkutyttö" 14-16-vuotiaista tytöistä. Hämmentävää!
Karin Slaughter: Triptyykki (Triptych 2006) Tammi, suom. Annukka Kolehaminen
Arvio: *** Jännä
Kirja kertoo poliisista, joka alkaa selvittää raakaa murhaa ja ehdonalaisessa olevasta tappajasta. Mukaan sotkeentuu vielä muutama poliisi ja jännitystä rakennellaan pitkään ja hartaasti.
Amerikkalainen maailmakuva, jota tässä katsotaan Atlantasta käsin, on aina vaan hämmentävä. Esimerkkeinä poliisin korrutio ja monitasoisuus hallinnollisesti, vankilaelämän kiero logiikka ja rasismi ovat niin vahvoina lästä, että sitä on vaikeaa ymmärtää. Hämmentävää on myös, että John joka tuomitaan kuusitoistavuotiaana samanikäisen tytön raiskauksesta ja taposta, leimataan vankilasta päästessään pedofiiliksi uhrin iän perusteella.
Suomentaja käyttää monta kertaa sanaa "pikkutyttö" 14-16-vuotiaista tytöistä. Hämmentävää!
Karin Slaughter: Triptyykki (Triptych 2006) Tammi, suom. Annukka Kolehaminen
Arvio: *** Jännä
Kira Poutanen: Ihana meri
Kirjan päähenkilö, Julia, sairastuu pikkuhiljaa kirjan edetessä anoreksiaan ja käy pohjalla asti. No siinä se juoni olikin.
Aika kliseisellä tavalla käydään läpi tutut teemat: huomionhaku kotona (isältä), pakottava tarve menestyä koulussa ja aivan käsittämättömät pakkomielteet syömisessä ja liikunnassa. Samalla käydään läpi myös vanhempien, opettajien ja terveydenhoitohenkilöstöstön vähättelevä suhtautuminen: isä on vaan tyytyväinen ettei tytär ole pullukka, opettajat ovat tyytyväisiä kympin keskiarvoon ja terveydenhoitaja pyytää nätisti syömään enemmän vaikka pitäisi todella auttaa.
En väitä että syömishäiriöt johtuvat pelkästään ympäristötekijöistä, mutta minkä takia jokaisessa naistenlehdessä julkaistaan jatkuvasti laihdutusvinkkejä ja jokainen näissä lehdissä julkaistu kuva photoshopataan luurangonlaihaksi. No en nyt saarnaa kun kirjaa piti arvostella, mutta aihe on tärkeä ja näitä tyttöjä vaietaan koko ajan kuoliaaksi...
Kira Poutanen: Ihana meri (2001)
Arvio: **** Ehdotonta luettavaa kaikille vanhemille
Aika kliseisellä tavalla käydään läpi tutut teemat: huomionhaku kotona (isältä), pakottava tarve menestyä koulussa ja aivan käsittämättömät pakkomielteet syömisessä ja liikunnassa. Samalla käydään läpi myös vanhempien, opettajien ja terveydenhoitohenkilöstöstön vähättelevä suhtautuminen: isä on vaan tyytyväinen ettei tytär ole pullukka, opettajat ovat tyytyväisiä kympin keskiarvoon ja terveydenhoitaja pyytää nätisti syömään enemmän vaikka pitäisi todella auttaa.
En väitä että syömishäiriöt johtuvat pelkästään ympäristötekijöistä, mutta minkä takia jokaisessa naistenlehdessä julkaistaan jatkuvasti laihdutusvinkkejä ja jokainen näissä lehdissä julkaistu kuva photoshopataan luurangonlaihaksi. No en nyt saarnaa kun kirjaa piti arvostella, mutta aihe on tärkeä ja näitä tyttöjä vaietaan koko ajan kuoliaaksi...
Kira Poutanen: Ihana meri (2001)
Arvio: **** Ehdotonta luettavaa kaikille vanhemille
8.4.2010
Mika Waltari: Suuri illusioni
Tämä taitaa olla Waltarin ensimmäisiä kirjoja, mutta kirja vaikuttaa välillä yllättävänkin kypsältä 20-vuotiaan kirjoittamaksi. Kirja on kai virallisesti rakkausromaani, mutta toisaalta siinä miesten välinen keskinäinen ystävyys, toveruus niinkuin kirjassa sanotaan, on myös suuressa roolissa.
Päähenkilö, herra Hart, rakastuu Caritakseen, joka on ihanan julkea ja salaperäinen. Kuviossa on mukana myös herra Hellas.
En tiedä miksi, mutta minua ahdistaa Hellas-nimen taivutus. Linna käytti jo "Pohjantähdessä" muotoa "Hellaassa", muistaakseni Ellen Salpakarin suulla. Jo silloin se tuntui virheelliseltä ja sama linja on myös tässä kirjassa. Muoto taitaa olla oikea, en edes keksi parempaa, mutta silti se särähtää korvaan joka kerran tullessaan esiin.
Waltari kertoo taiteilija Mäen suulla alkoholinkäytöstä näin: "Saisivat ainakin tantat ja peruukit kotimaassa tilaisuuden ravistaa päätään ja sanoa: Niin lahjakas ja niin kyvykäs, - ja sortui viinaan. Miksi emme soisi heille sitä nautintoa. Ja sillä tavoin olisi pieni mahdollisuus tulla kuuluisaksikin aikaa myöten." Ennakoikohan Waltari tässä jo omia tavoitteitaan ja keinojaan...
Mika Waltari: Suuri illusioni (1928) WSOY
Arvio: *** Pliisu
Päähenkilö, herra Hart, rakastuu Caritakseen, joka on ihanan julkea ja salaperäinen. Kuviossa on mukana myös herra Hellas.
En tiedä miksi, mutta minua ahdistaa Hellas-nimen taivutus. Linna käytti jo "Pohjantähdessä" muotoa "Hellaassa", muistaakseni Ellen Salpakarin suulla. Jo silloin se tuntui virheelliseltä ja sama linja on myös tässä kirjassa. Muoto taitaa olla oikea, en edes keksi parempaa, mutta silti se särähtää korvaan joka kerran tullessaan esiin.
Waltari kertoo taiteilija Mäen suulla alkoholinkäytöstä näin: "Saisivat ainakin tantat ja peruukit kotimaassa tilaisuuden ravistaa päätään ja sanoa: Niin lahjakas ja niin kyvykäs, - ja sortui viinaan. Miksi emme soisi heille sitä nautintoa. Ja sillä tavoin olisi pieni mahdollisuus tulla kuuluisaksikin aikaa myöten." Ennakoikohan Waltari tässä jo omia tavoitteitaan ja keinojaan...
Mika Waltari: Suuri illusioni (1928) WSOY
Arvio: *** Pliisu
5.4.2010
Johan Theorin: Yömyrsky
Tätä kirjaa ei kyllä kannata lukea iltaisin yksinään. Varsinaisesti kyse ei ole mistään kummitusjutusta, mutta välillä kirja oli hyvinkin pelottava.
Kirjassa on paljon samanlaisia elementtejä kuin "Hämärän hetkessä" mutta kokonaisuutena kirjat ovat ihan erilaisia. Menneisyys on tässäkin tärkeässä roolissa, mutta se ei liity millään tavalla tutkittavaan juttuun.
Päähenkilö Tilda aloittelee uraansa lähipoliisina Öölannissa ja pääsee mökkivarkaitten jäljille. Loppukohtaus tapahtuu ulkona keskellä talvimyrskyä. Vaikka siinä kohtaavat lähes kaikki kirjan päähenkilöt, se ei vaikuta kuitenkaan liian teennäiseltä.
Kummitukset tai kuolleet pyörivät kohtauksissa mukana, mutta loppujen lopuksi kuolleet pysyvät omassa maailmassaan erillään elävistä. Tunnelma on vähän samanlainen kuin elokuvassa "The others".
Ruotsalaista ajattelua kuvaa se, että poliisi kutsuu murroista epäillyn kuulusteluihin jättämällä viestin vastaajaan. Ei kai kukaan niin pöljä oikeasti voi olla...
Johan Theorin: Yömyrsky (Nattfåk 2008) Tammi, suom. Outi Menna
Arvio: ***** Mieletön
Kirjassa on paljon samanlaisia elementtejä kuin "Hämärän hetkessä" mutta kokonaisuutena kirjat ovat ihan erilaisia. Menneisyys on tässäkin tärkeässä roolissa, mutta se ei liity millään tavalla tutkittavaan juttuun.
Päähenkilö Tilda aloittelee uraansa lähipoliisina Öölannissa ja pääsee mökkivarkaitten jäljille. Loppukohtaus tapahtuu ulkona keskellä talvimyrskyä. Vaikka siinä kohtaavat lähes kaikki kirjan päähenkilöt, se ei vaikuta kuitenkaan liian teennäiseltä.
Kummitukset tai kuolleet pyörivät kohtauksissa mukana, mutta loppujen lopuksi kuolleet pysyvät omassa maailmassaan erillään elävistä. Tunnelma on vähän samanlainen kuin elokuvassa "The others".
Ruotsalaista ajattelua kuvaa se, että poliisi kutsuu murroista epäillyn kuulusteluihin jättämällä viestin vastaajaan. Ei kai kukaan niin pöljä oikeasti voi olla...
Johan Theorin: Yömyrsky (Nattfåk 2008) Tammi, suom. Outi Menna
Arvio: ***** Mieletön
27.3.2010
Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
Kirjan perusteema muistutti hiukan Høegin "Naista ja apinaa" ja Adamsin "Käsikirjaa linnunradan liftareille", joissa on eläimiä jotka ovat ihmistä viisaampia ja hallitsevat maailmaa, mutta luovat illuusion siitä että ihminen olisi "hallitseva rotu". Tässä peikot olivat piilossa, mutta fiksuja ja olemassa. Peikot oli kyllä todettu eläinlajiksi, mutta niiden elämästä tai toimista ei tiedetty juuri mitään.
Minua kiehtoo erityisesti Sinisalon tyyli, jossa fantasiakirjallisuudelle ominainen maailmojen uudelleen keksiminen ei ole pääosassa vaan mennään vaan ihan vähän meidän tuntemamme maailman rajojen yli. Tässä siis oli yksi nisäkäslaji (Felipithecus trollius) Suomen metsiin lisää.
Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (2000) Tammi
Arvio: **** Lisää tätä
Minua kiehtoo erityisesti Sinisalon tyyli, jossa fantasiakirjallisuudelle ominainen maailmojen uudelleen keksiminen ei ole pääosassa vaan mennään vaan ihan vähän meidän tuntemamme maailman rajojen yli. Tässä siis oli yksi nisäkäslaji (Felipithecus trollius) Suomen metsiin lisää.
Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (2000) Tammi
Arvio: **** Lisää tätä
Arnost Lustig: Pimeydellä ei ole varjoa
Kirja kertoo kahdesta pojasta, jotka selviävät hengissä keskitysleiriltä, mutta jotka karkaavat junasta matkalla taas uudelle leirille ihan sodan loppuvaiheissa. Siinä sitten juostaan ja eksytään ja ollaan nälissään. Kaikki kaatuu kun toinen heistä hakee ruokaa eräästä talosta ja pojat saavat etsijät peräänsä. Miksei ruokaa voinut varastaa yöllä ja vähän huomaamattomammin? Muutenkin on aika epätodennäköistä, että kukaan olisi jaksanut mäkistä maastoa ilman ruokaa.
Kirjassa oli kuitenkin muutamia ajattelemisen arvoisia ajatuksia.
-Jompikumpi pojista kertoo jossain vaiheessa tuntevansa olevansa kylässä itsensä luona. Mielenkiintoinen ajatus. Olla vähän niin kuin sivustakatsoja omassa elämässään.
-Leirin vartijan sanottiin pitävän ihmisiä leluina, joita voi rikkoa milloin huvittaa.
Kaiken kaikkiaan kirja kertoo poikkeuksellisesti siitä arjesta, joita leirien "hyväosaisemmat" juutalaiset elivät. Siis ne joita ei tapettu, koska he pystyivät tekemään töitä.
Arnost Lustig: Pimeydellä ei ole varjoa (Tma nemá stín 1991) Like, suom. Nina Saikkonen
Arvio: ** Melko huono
Kirjassa oli kuitenkin muutamia ajattelemisen arvoisia ajatuksia.
-Jompikumpi pojista kertoo jossain vaiheessa tuntevansa olevansa kylässä itsensä luona. Mielenkiintoinen ajatus. Olla vähän niin kuin sivustakatsoja omassa elämässään.
-Leirin vartijan sanottiin pitävän ihmisiä leluina, joita voi rikkoa milloin huvittaa.
Kaiken kaikkiaan kirja kertoo poikkeuksellisesti siitä arjesta, joita leirien "hyväosaisemmat" juutalaiset elivät. Siis ne joita ei tapettu, koska he pystyivät tekemään töitä.
Arnost Lustig: Pimeydellä ei ole varjoa (Tma nemá stín 1991) Like, suom. Nina Saikkonen
Arvio: ** Melko huono
20.3.2010
Agatha Christie: Herra Quin esittäytyy
Oli hassua, että luin peräkkäin kaksi täysin erillistä ja erilaista kirjaa, joissa molemmissa oli Quin/Quinn. Tässä kirjassa Quin oli Kohtalo, joka muutti ihmisten elämän suuntia. Kirjan päähenkilö oli Satterthwaite, joka oli jonkinlainen elämän sivustakatsoja eikä Quin näin ollen puuttunut hänen elämäänsä, korkeintaan näytti suuntaa miten auttaa muita ihmisiä
Muistan joskus lukeneeni, ettei Christien kirjoissa olisi mitään varsinaisesti yliluonnollista. No tässä kyllä oli, ei nyt mitään kovin merkittävää, mutta vähän kuitenkin.
Kirjan oli jälleen suomentanut Aulis Rantasen vetämä suomentajaseminaariryhmä, mutta tällä kertaa erittäin onnistuneesti. En muista yhtään kohtaa, jossa suomennos olisi jotenkin särähtänyt korvaani. Kirjan takakannessa tämä on luokiteltu SAPO-kirjojen tapaan perinteiseksi salapoliisromaaniksi. Tämä kirja oli kyllä enimmäkseen jotain ihan muuta.
Agatha Christie: Herra Quin esittäytyy (The mysterious Mr. Quin 1930) WSOY, suom. Aulis Rantanen, Oskari Heikkinen, Leena Häggqvist, Ilpo Lifländer, Sirpa Mustonen, Tuula Muukka, Outi Ojanen, Sari Pippuri, Heli Rajala, Päivi Riikonen, Minna Sainio, Ilkka Sankari, Aimo Tattari ja Minna Wallén
Arvio: **** Kokonaan uudenlainen Christie
Muistan joskus lukeneeni, ettei Christien kirjoissa olisi mitään varsinaisesti yliluonnollista. No tässä kyllä oli, ei nyt mitään kovin merkittävää, mutta vähän kuitenkin.
Kirjan oli jälleen suomentanut Aulis Rantasen vetämä suomentajaseminaariryhmä, mutta tällä kertaa erittäin onnistuneesti. En muista yhtään kohtaa, jossa suomennos olisi jotenkin särähtänyt korvaani. Kirjan takakannessa tämä on luokiteltu SAPO-kirjojen tapaan perinteiseksi salapoliisromaaniksi. Tämä kirja oli kyllä enimmäkseen jotain ihan muuta.
Agatha Christie: Herra Quin esittäytyy (The mysterious Mr. Quin 1930) WSOY, suom. Aulis Rantanen, Oskari Heikkinen, Leena Häggqvist, Ilpo Lifländer, Sirpa Mustonen, Tuula Muukka, Outi Ojanen, Sari Pippuri, Heli Rajala, Päivi Riikonen, Minna Sainio, Ilkka Sankari, Aimo Tattari ja Minna Wallén
Arvio: **** Kokonaan uudenlainen Christie
14.3.2010
Paul Auster: Lasikaupunki
Valitsin tämän kirjan vain New York -aiheen takia, mutta nyt olenkin mykistynyt.
Kirjan päähenkilö alkaa käyttää nimeä "Paul Auster" väärinyhdistetyn puhelun seurauksena. Hänen pitää suojella poikaa isältään, mutta loppujen lopuksi Paul Auster/Quinn katoaa. Hän jättää jälkeensä muistivihon, josta kertoja sitten kirjoittaa tämän kertomuksen. Kertoja on myös oikean Paul Austerin ystävä. Hämmentävää!
Kirjassa kävellään paljon pitkin New Yorkia ja joku fiksumpi olisi varmaankin seurannut kaikkia liikkeitä kartalta, mutta minä en siihen ruvennut. Odotan innolla että saan trilogian seuraavan osan käsiini.
Paul Auster: Lasikaupunki (City of glass 1985) Tammi, suom. Jukka Jääskeläinen
Arvio: **** Mykistävä
Kirjan päähenkilö alkaa käyttää nimeä "Paul Auster" väärinyhdistetyn puhelun seurauksena. Hänen pitää suojella poikaa isältään, mutta loppujen lopuksi Paul Auster/Quinn katoaa. Hän jättää jälkeensä muistivihon, josta kertoja sitten kirjoittaa tämän kertomuksen. Kertoja on myös oikean Paul Austerin ystävä. Hämmentävää!
Kirjassa kävellään paljon pitkin New Yorkia ja joku fiksumpi olisi varmaankin seurannut kaikkia liikkeitä kartalta, mutta minä en siihen ruvennut. Odotan innolla että saan trilogian seuraavan osan käsiini.
Paul Auster: Lasikaupunki (City of glass 1985) Tammi, suom. Jukka Jääskeläinen
Arvio: **** Mykistävä
Liza Marklund: Paikka auringossa
Kirja oli lähes suoraa jatkoa edelliselle kirjalle. Nämä siis kannattaa lukea järjestyksessä.
Annika laukkasi koko ajan Malagassa tekemässä juttuja ja joutui koko ajan syvemmälle mukaan juttuun joka alkoi jo viime kirjassa. Tuon jutun perhesuhteet ja taustat olivat niin monimutkaiset, että en kirjan loputtuakaan ollut ihan varma kuka kukin oli ja missä suhteessa muihin. Loppu oli kuitenkin vapauttava: kaikki oikeasti pahat kuolivat, hyvät jäivät henkiin ja hampun viljelijät jatkoivat hommiaan.
Marklundin Suomi-kuva on omituinen. Hän mainitsi taas hahmon nimeltä "Timmo". Onhan Suomessa Timoja ja Kimmoja mutten ole ikinä kuullut Timmosta. VRK:n mukaan niitä on 18 eli se ei ole mikään järkevä nimivalinta suomalaiselle ruotsalaisessa kirjassa.
Kirjan suomentaja vaikutti hiukan suomen kielestä vieraantuneelta. Välillä oli tosi kummallisia yhdyssanoja.
Liza Marklund: Paikka auringossa (En plats i solen 2008) Otava, suom. Päivi Kivelä
Arvio: *** Tyypillinen Marklund
Annika laukkasi koko ajan Malagassa tekemässä juttuja ja joutui koko ajan syvemmälle mukaan juttuun joka alkoi jo viime kirjassa. Tuon jutun perhesuhteet ja taustat olivat niin monimutkaiset, että en kirjan loputtuakaan ollut ihan varma kuka kukin oli ja missä suhteessa muihin. Loppu oli kuitenkin vapauttava: kaikki oikeasti pahat kuolivat, hyvät jäivät henkiin ja hampun viljelijät jatkoivat hommiaan.
Marklundin Suomi-kuva on omituinen. Hän mainitsi taas hahmon nimeltä "Timmo". Onhan Suomessa Timoja ja Kimmoja mutten ole ikinä kuullut Timmosta. VRK:n mukaan niitä on 18 eli se ei ole mikään järkevä nimivalinta suomalaiselle ruotsalaisessa kirjassa.
Kirjan suomentaja vaikutti hiukan suomen kielestä vieraantuneelta. Välillä oli tosi kummallisia yhdyssanoja.
Liza Marklund: Paikka auringossa (En plats i solen 2008) Otava, suom. Päivi Kivelä
Arvio: *** Tyypillinen Marklund
Agatha Christie: Rikos yhdistää
Tommy ja Tuppence saavat tällä kertaa peitetehtäväkseen hoitaa etsivätoimistoa ja sen päivittäiset rutiinit. Kaikenlaisia juttuja siinä sitten ratkotaan ja välillä ruumiita tulee liukuhihnalta ja välillä murretaan alibi ihan vaan huvin vuoksi.
Ainoa oikeasti hauska yksityiskohta oli Hercule Poirotin esiin tuominen. T&T matkivat salapoliiseja eri dekkareista lähtien Sherlock Holmesista ja päätyen Hercule Poirotiin, ihan kuin hän olisi mikä tahansa salapoliisitarinan päähenkilö!
Lopun vielä pilaa se että pariskunnasta tehdään hyvin inhimillinen ja tavallinen.
Agatha Christie: Rikos yhdistää (Partners in crime 1929) WSOY, suom. Aulis Rantanen, Jali Jumisko, Pierina Järventaus, Eeva Karhunen, Ilkka Kemppinen, Paula Mänty, Marjo Peltoniemi, Hannele Pietikäinen, Anu Ruohtula, Riitta Räty, Arja Tuura-Turunen ja Heli Yrjälä
Arvio: *** Epäuskottava
Ainoa oikeasti hauska yksityiskohta oli Hercule Poirotin esiin tuominen. T&T matkivat salapoliiseja eri dekkareista lähtien Sherlock Holmesista ja päätyen Hercule Poirotiin, ihan kuin hän olisi mikä tahansa salapoliisitarinan päähenkilö!
Lopun vielä pilaa se että pariskunnasta tehdään hyvin inhimillinen ja tavallinen.
Agatha Christie: Rikos yhdistää (Partners in crime 1929) WSOY, suom. Aulis Rantanen, Jali Jumisko, Pierina Järventaus, Eeva Karhunen, Ilkka Kemppinen, Paula Mänty, Marjo Peltoniemi, Hannele Pietikäinen, Anu Ruohtula, Riitta Räty, Arja Tuura-Turunen ja Heli Yrjälä
Arvio: *** Epäuskottava
11.3.2010
Harri Nykänen: Ariel - Jumalan selän takana
Lainasin tämän Sellon kirjaston Bestseller-hyllystä ja jäin miettimään, että kuinkahan ehdin lukea tämän viikossa. Tulin kotiin ja luin kirjan siltä samalta istumalta. Kirja ei varsinaisesti ollut kovin hyvä tai uskottava, mutta se piti otteessaan ja Nykäsen kirjoista tietää, että ne ovat pääsääntöisesti ihan käypiä.
Ariel ei ole kovin hyvä hahmo. Helsingin juutalaiseen seurakuntaan kuuluu vain noin tuhat jäsentä, joka on 0,2 % koko kaupungin väestöstä ja se on niin vähän ettei Arieliin voi hahmona samaistua juuri kukaan. Ehkä ainoastaan joku sinkku-nelikymppinen mies, jonka sukulaiset etsivät hänelle puolisoa koko ajan, voisi samaistua Arieliin...
Kirjan juoni, johon loppujen lopuksi liittyy myös Mossad, oli kyllä niin härö että toivon että Nykänen palaa pian maan pinnalle.
Harri Nykänen: Ariel - Jumalan selän takana (2009) WSOY
Arvio: ** Pliisu
Ariel ei ole kovin hyvä hahmo. Helsingin juutalaiseen seurakuntaan kuuluu vain noin tuhat jäsentä, joka on 0,2 % koko kaupungin väestöstä ja se on niin vähän ettei Arieliin voi hahmona samaistua juuri kukaan. Ehkä ainoastaan joku sinkku-nelikymppinen mies, jonka sukulaiset etsivät hänelle puolisoa koko ajan, voisi samaistua Arieliin...
Kirjan juoni, johon loppujen lopuksi liittyy myös Mossad, oli kyllä niin härö että toivon että Nykänen palaa pian maan pinnalle.
Harri Nykänen: Ariel - Jumalan selän takana (2009) WSOY
Arvio: ** Pliisu
6.3.2010
Agatha Christie: Murha maalaiskylässä
Minua alkoi vähän kyllästyttää nämä "huonot" Christiet ja muutenkin oli hyvä päästä käsiksi jo neiti Marpleenkin. "Roger Ackroydin murhan" arvostelussa totesin, ettei neiti Marple ollut mikään juoru-akka. Tämän kirjan alkupuolella hän vähän oli sellainen, mutta kun päähenkilö, kirkkoherra Clement, häneen tutustui niin tuo kuva kyllä varisi pois. Tietenkin neiti Marplen aseman takia on hyvä, jos hänet laitetaan aina juoru-akka-kategoriaan. Murhaaja ei osaa pelätä häntä.
Tarina muistutti muutenkin "Roger Ackroydia": kylän merkkiherra murhataan, on epämääräisä sukulaisia, onneton rakkaustarina ja sivullinen, joka tutkii asiaa poliisin rinnalla. "Rogerissa" murhaaja vaan oli tuo samainen sivullinen...
Lukemani suomennos lienee 1950-luvulta ja välillä sen kyllä huomaa. Toisaalta on kyllä omituista että eroja on kuitenkin niinkin vähän nykysuomennoksiin verrattuna. Epäilen myös että nykysuomentajien tyyli kumpuaa vanhoista suomennoksista ja nykysuomennokset muistuttavat enemmän vanhoja suomennoksia kuin nykykieltä.
Agatha Christie: Murha maalaiskylässä (Murder at the vicarage 1930) WSOY, suom. Eila Pennanen
Arvio: **** Klassikko
Tarina muistutti muutenkin "Roger Ackroydia": kylän merkkiherra murhataan, on epämääräisä sukulaisia, onneton rakkaustarina ja sivullinen, joka tutkii asiaa poliisin rinnalla. "Rogerissa" murhaaja vaan oli tuo samainen sivullinen...
Lukemani suomennos lienee 1950-luvulta ja välillä sen kyllä huomaa. Toisaalta on kyllä omituista että eroja on kuitenkin niinkin vähän nykysuomennoksiin verrattuna. Epäilen myös että nykysuomentajien tyyli kumpuaa vanhoista suomennoksista ja nykysuomennokset muistuttavat enemmän vanhoja suomennoksia kuin nykykieltä.
Agatha Christie: Murha maalaiskylässä (Murder at the vicarage 1930) WSOY, suom. Eila Pennanen
Arvio: **** Klassikko
1.3.2010
Dorothy L. Sayers ja Agatha Christie: Murha yksinoikeudella - Ruumis varjostimen takana
Kirjassa oli kaksi erillistä tarinaa, joita olivat kirjoittaneet useat "Detection Clubin" jäsenet. Lisäksi kirjaa oli suomentanut kymmenkunta henkeä. Tämä aiheutti sellaisen sekavuuden ja epäjatkuvuuden, että lukukokemus häiriintyi pahasti.
Ensimmäinen tarina "Murha yksinoikeudella" oli sentään suunniteltu yhdessä, joka kai tarkoitti sitä, että kirjoittavat tiesivät koko ajan murhaajan. Jälkimmäisessä tarinassa "Ruumis varjostimen takaa" oli tunnelma paljon sekavampi. Loppuosan kirjoitajat eivät kai tienneet kuka oli murhaaja vaan he päättelivät sen itse. Tämä näkyi juonessa.
Jälkimmäisen tarinan alkukohtaus lähenteli jopa Hitchcockin parhaita kauhun rakentelukohtauksia. Siis salapoliisiromaaniksi se oli kauhua. Kauhuromaaniksi se olisi ollut pliisua...
Dorothy L. Sayers, Agatha Christie ja muita Detection Clubin jäseniä: Murha yksinoikeudella (The scoop 1931) - Ruumis varjostimen takana (Behind the screen 1930) WSOY, suom. Auli Rantanen, Tiina Kinnunen, Tiina Koskimaa, Anne Kylliäinen, Marita Laakso, Päivi Laakso, Anssi Pasila, Ulla Ritvanen, Irma Roiha, Jerry Silván ja Jaana Tiihonen
Arvio: *** Melkein kauhua
Ensimmäinen tarina "Murha yksinoikeudella" oli sentään suunniteltu yhdessä, joka kai tarkoitti sitä, että kirjoittavat tiesivät koko ajan murhaajan. Jälkimmäisessä tarinassa "Ruumis varjostimen takaa" oli tunnelma paljon sekavampi. Loppuosan kirjoitajat eivät kai tienneet kuka oli murhaaja vaan he päättelivät sen itse. Tämä näkyi juonessa.
Jälkimmäisen tarinan alkukohtaus lähenteli jopa Hitchcockin parhaita kauhun rakentelukohtauksia. Siis salapoliisiromaaniksi se oli kauhua. Kauhuromaaniksi se olisi ollut pliisua...
Dorothy L. Sayers, Agatha Christie ja muita Detection Clubin jäseniä: Murha yksinoikeudella (The scoop 1931) - Ruumis varjostimen takana (Behind the screen 1930) WSOY, suom. Auli Rantanen, Tiina Kinnunen, Tiina Koskimaa, Anne Kylliäinen, Marita Laakso, Päivi Laakso, Anssi Pasila, Ulla Ritvanen, Irma Roiha, Jerry Silván ja Jaana Tiihonen
Arvio: *** Melkein kauhua
24.2.2010
Agatha Christie: Seitsemän kellon salaisuus
Kirjan tapahtumiin osallistuvat samat henkilöt kuin "Rakkauskirjeiden salaisuudessa". Päähenkilönä oli tällä kertaa Bundle, joka jäi taustahahmoksi em. kirjassa. Bundle tutki omituista salaseuraa ja ystäviensä kuolemaa omituisella kokoonpanolla.
Juoni ei ollut missään kohtaa järin uskottava ja hahmot olivat huonoja. Ainoastaan tarkastaja Battle oli uskottava, mutta loppuratkaisu vesitti senkin. Ei edes huvita kirjoittaa koko kirjasta...
Olen oikein odottanut, että löytäisin oikeasti huonon Christien kirjan. Tässä se nyt on. Kohta puoliin vastaan tulee myös Mary Westmacottin nimellä kirjoitettu romaanit, jotka lienevät ällöä tavaraa.
Agatha Christie: Seitsemän kellon salaisuus (The seven dials mystery 1929) WSOY, suom. Helena Luho
Arvio: ** Odotettua heikompi
Juoni ei ollut missään kohtaa järin uskottava ja hahmot olivat huonoja. Ainoastaan tarkastaja Battle oli uskottava, mutta loppuratkaisu vesitti senkin. Ei edes huvita kirjoittaa koko kirjasta...
Olen oikein odottanut, että löytäisin oikeasti huonon Christien kirjan. Tässä se nyt on. Kohta puoliin vastaan tulee myös Mary Westmacottin nimellä kirjoitettu romaanit, jotka lienevät ällöä tavaraa.
Agatha Christie: Seitsemän kellon salaisuus (The seven dials mystery 1929) WSOY, suom. Helena Luho
Arvio: ** Odotettua heikompi
20.2.2010
Agatha Christie: Sininen juna
En muista koska olen viimeksi lukenut tämän, mutta pitkä aika siitä ei voi olla, koska alusta lähtien tiesin kuka on murhaaja, jopa ennen kuin koko murhaa oli edes tehty... Voi myös olla, että olen katsonut tämän televisiostakin, mutta viime aikoina olen suorastaan vältellyt Christien tv-esityksiä, etteivät ne pilaisi lukukokemusta. No tämä kirja oli siis tietyllä tavalla "pilalla" alusta lähtien.
Juoni oli rakennettu niin, etä epäiltyjä murhaajia oli kaksi: murhatun aviomies ja rakastaja. Jälkimmäinen pidätettiin ensin, sitten vapautettiin ja aviomies pidätettiin pitkäksi aikaa. Loppujen lopuksi Poirot selvitti, että murhaaja olikin aivan kolmas henkilö, joka ei vain oikein ollut osannut päättää kumman edellä mainituista lavastaisi syylliseksi. Hieno ajatuskuvio!
Kummallinen suomennos oli palvelustyttö. Nimittäin heti seuraavassa lauseessa häntä tituleerattiin naiseksi. Kai sanalle maid voisi keksiä paremmankin suomennoksen...
Agatha Christie: Sininen juna (The mystery of the blue train 1928) WSOY, suom. Aarre Pipinen
Arvio: *** Flaati
Juoni oli rakennettu niin, etä epäiltyjä murhaajia oli kaksi: murhatun aviomies ja rakastaja. Jälkimmäinen pidätettiin ensin, sitten vapautettiin ja aviomies pidätettiin pitkäksi aikaa. Loppujen lopuksi Poirot selvitti, että murhaaja olikin aivan kolmas henkilö, joka ei vain oikein ollut osannut päättää kumman edellä mainituista lavastaisi syylliseksi. Hieno ajatuskuvio!
Kummallinen suomennos oli palvelustyttö. Nimittäin heti seuraavassa lauseessa häntä tituleerattiin naiseksi. Kai sanalle maid voisi keksiä paremmankin suomennoksen...
Agatha Christie: Sininen juna (The mystery of the blue train 1928) WSOY, suom. Aarre Pipinen
Arvio: *** Flaati
15.2.2010
Agatha Christie: Neljä suurta
Kirja koostui monista pienistä, mutta nerokkaista kohtauksista, joissa Poirot yritti kampittaa oveluudellaan Neljää Suurta. Sikäli tämä siis oli erilainen Poirot, että varsinainen juttu oli niin iso, että matkan varrella piti ratkoa monta juttua. Toisaalta myös Poirot rakensi juttuja ansoiksi vastustajiaan varten.
Minulle oli yllätys, että Christie on kirjoittanut näinkin spektaakkelimaisen kirjan, jos sitä peilaa aikaan koska se on kirjoitettu. Varsinainen juoni oli jopa hiukan jamesbondmainen maailmanpelastustarina ja loppuratkaisu muistutti minkä tahansa toimintaelokuvan loppuhuipennusta.
Kapteeni Hastings kuvataan kyllä jopa hiukan naismaisesti. Vai mitä ajattelette seuraavasta: Automatka kesti pari tuntia. Se oli todella ihana...
Agatha Christie: Neljä suurta (The big four 1927) WSOY, suom. Anna-Liisa Laine
Arvio: **** Edelläkävijä
Minulle oli yllätys, että Christie on kirjoittanut näinkin spektaakkelimaisen kirjan, jos sitä peilaa aikaan koska se on kirjoitettu. Varsinainen juoni oli jopa hiukan jamesbondmainen maailmanpelastustarina ja loppuratkaisu muistutti minkä tahansa toimintaelokuvan loppuhuipennusta.
Kapteeni Hastings kuvataan kyllä jopa hiukan naismaisesti. Vai mitä ajattelette seuraavasta: Automatka kesti pari tuntia. Se oli todella ihana...
Agatha Christie: Neljä suurta (The big four 1927) WSOY, suom. Anna-Liisa Laine
Arvio: **** Edelläkävijä
14.2.2010
John Grisham: Kammio
Tämä kuuluu Grisham-kokoelmaani, johon tartun kun mikään muu ei huvita. Kuolemanrangaistus on Suomesta katsoen kaukana, mutta kai se on ihan tätä päivää Yhdysvalloissa. Kirjan nuori asianajaja haluaa auttaa kuolemansellissä lojuvaa isoisäänsä teloituksen kynnyksellä. Samalla kaivellaan suvun synkkiä salaisuuksia.
Kaiken kaikkiaan kuolemanrangaistus on jo sinänsä julmaa, mutta kirja tuo esille omituisia piirteitä ainakin Mississippin kuolemanrangaistussysteemistä. On teloituspipareita ja sheriffejä juhlimassa vankilan pihalla juuri ennen teloitusta. Toisaalta taas vanki siirretään ennen telotusta tarkkailuselliin, ettei hän vaan tapa itseään. Onko se nyt humaania vai ei?
Toinen hämmentävä asia on lukuisat valitustiet ja valitusten aiheet. Lisäksi amerikkalainen virkoihinvalintakäytäntö (siis vaalit) tuo aina eturistiriitoja tuomareiden ja syyttäjien välisiin suhteisiin.
Kaikkein kamalin asia on kuitenkin se että teloitukseen on mahdollista päästä katsomaan kuolemaa. Mahdollisuus on uhrien omaisilla ja kuvernöörillä. Lisäksi muutama toimittaja pääsee arvonnan kautta mukaan.
John Grisham: Kammio (The chamber 1994) WSOY, suom. Irmeli Ruuska
Arvio: *** Varma
Kaiken kaikkiaan kuolemanrangaistus on jo sinänsä julmaa, mutta kirja tuo esille omituisia piirteitä ainakin Mississippin kuolemanrangaistussysteemistä. On teloituspipareita ja sheriffejä juhlimassa vankilan pihalla juuri ennen teloitusta. Toisaalta taas vanki siirretään ennen telotusta tarkkailuselliin, ettei hän vaan tapa itseään. Onko se nyt humaania vai ei?
Toinen hämmentävä asia on lukuisat valitustiet ja valitusten aiheet. Lisäksi amerikkalainen virkoihinvalintakäytäntö (siis vaalit) tuo aina eturistiriitoja tuomareiden ja syyttäjien välisiin suhteisiin.
Kaikkein kamalin asia on kuitenkin se että teloitukseen on mahdollista päästä katsomaan kuolemaa. Mahdollisuus on uhrien omaisilla ja kuvernöörillä. Lisäksi muutama toimittaja pääsee arvonnan kautta mukaan.
John Grisham: Kammio (The chamber 1994) WSOY, suom. Irmeli Ruuska
Arvio: *** Varma
8.2.2010
Agatha Christie: Roger Ackroydin murha
Paras tähänasti tälläerää lukemani Christie. Kirjan ennenkuulumaton loppuratkaisu herätti aikanaan kai runsastakin huomiota. Minusta se oli vähintä mitä Christieltä voi odottaa. Ehkä nykyaikana ollaan sellaisten monimutkaisten juonten verkostossa keskellä Kovaa lakia, CSI:tä, Ilman johtolankaa ja muita Jerry Bruckheimereita, että tällaiseen on totuttu. Tällaisella siis tarkoitan sitä, että murhaaja olikin kapteeni Hastingsin roolin ominut muistiinkirjoittaja ja Poirotin avustaja. Minusta tästäkin ratkaisusta annettiin viitteitä muutamassakin kohtaa ja toisaalta tohtori Sheppard pysyi koko ajan yhtenä noin kolmesta epäillystä.
Se että Sheppardin sisko mainitaan jonkinlaisena neiti Marplen esiasteena, on minusta hölmöä. Carolinehan on ärsyttävä tuppautuva juoru-akka kun taas neiti Jane Marple on arvokkaasti käyttäytyvä, huomaamaton ikäneito.
Suomennos oli mielenkiintoinen. Sukututkimusharrastukseni perusteella luulen, että suomentaja on hyvin kaukainen serkkuni, nimittäin jos hän on kotoisin Länsi-Uudeltmaalta. Siihen taas viittaa eräs ilmisevä asia: kohta-sanan käyttö heti-merkityksessä. Esim. Olin yhdistänyt hänet tuntemattomaan mieheen jo aikoja ennen kun näimme tuon miehen - kohta kun olin löytänyt kynän. Mummini sanoi aina noin: Kyl mää sen tiesin koht!
Agatha Christie: Roger Ackroydin murha (The murder of Roger Ackroyd 1926) WSOY, suom. Kirsti Kattelus
Arvio: **** Yllätyksellinen
Se että Sheppardin sisko mainitaan jonkinlaisena neiti Marplen esiasteena, on minusta hölmöä. Carolinehan on ärsyttävä tuppautuva juoru-akka kun taas neiti Jane Marple on arvokkaasti käyttäytyvä, huomaamaton ikäneito.
Suomennos oli mielenkiintoinen. Sukututkimusharrastukseni perusteella luulen, että suomentaja on hyvin kaukainen serkkuni, nimittäin jos hän on kotoisin Länsi-Uudeltmaalta. Siihen taas viittaa eräs ilmisevä asia: kohta-sanan käyttö heti-merkityksessä. Esim. Olin yhdistänyt hänet tuntemattomaan mieheen jo aikoja ennen kun näimme tuon miehen - kohta kun olin löytänyt kynän. Mummini sanoi aina noin: Kyl mää sen tiesin koht!
Agatha Christie: Roger Ackroydin murha (The murder of Roger Ackroyd 1926) WSOY, suom. Kirsti Kattelus
Arvio: **** Yllätyksellinen
Kalle Päätalo: Selkosen kansaa
Tämä oli jotenkin miedompi kuin sarjan avausosa: Kauko kasvaa aikuiseksi ja alkaa riiaamaan. Lopussa alkaa talvisota ja Kauko lähtee vapaaehtoiseksi. Tarina oli kaiken kaikkiaan aika suoraviivainen ja yllätyksetön.
En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, etä siviilejä evakuoitiin myös pohjoisessa. Tottakai se on ihan luonnollista, mutta en Etelä-Suomessa koko ikäni asuneena ole ikinä edes kuullut saatikka tavannut muita kuin Karjalasta lähteneitä evakkoja. No kai pohjoinen oli paljon harvaan asutumpaa, mutta samalla tavalla evakkoonlähtö niille lähtijöille tuntui pohjoisessa kuin etelässäkin.
Tämä kirja antaa esimakua siitä, että Päätalo vähän toistaa itseään. Kirjat sinänsä ovat hyviä, mutta niissä toistetaan samoja asioita ja teemoja. Taidan pitää vähän taukoa ennen seuraavaa Päätaloa...
Kalle Päätalo: Selkosen kansaa (1962) Gummerus
Arvio: *** Vähän pliisu
En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, etä siviilejä evakuoitiin myös pohjoisessa. Tottakai se on ihan luonnollista, mutta en Etelä-Suomessa koko ikäni asuneena ole ikinä edes kuullut saatikka tavannut muita kuin Karjalasta lähteneitä evakkoja. No kai pohjoinen oli paljon harvaan asutumpaa, mutta samalla tavalla evakkoonlähtö niille lähtijöille tuntui pohjoisessa kuin etelässäkin.
Tämä kirja antaa esimakua siitä, että Päätalo vähän toistaa itseään. Kirjat sinänsä ovat hyviä, mutta niissä toistetaan samoja asioita ja teemoja. Taidan pitää vähän taukoa ennen seuraavaa Päätaloa...
Kalle Päätalo: Selkosen kansaa (1962) Gummerus
Arvio: *** Vähän pliisu
28.1.2010
Agatha Christie: Rakkauskirjeiden salaisuus
Tästä kirjasta puuttui kokonaan päähenkilö-salapoliisi, mutta ei se menoa haitannut. Erityisen mehevä oli alkukappale, jossa Jimmy McGrath kertoi ystävälleen Anthony Cadelle mitä Anthonyn tulisi hänen puolestaan tehdä. Jimmy kertoi sekavasti ja poukkoillen ja Anthony keskeytti koko ajan, mutta silti jännitys säilyi ja oikeastaan tuon alun takia kirja pysyi niin kiinnostavana loppuun asti.
Toinen kohtaus, joka jäi erityisesti mieleen oli se kun Virginia Revel kertoi tuntemattomasta ruumiista olohuoneessaan Anthonylle. Siitä tuli mieleen Hitchcockin elokuva "Mutta kuka murhasi Harryn". Ongelmat olivat aika saman tyyppisiä.
Kirjan tapahtumat sivuavat kuvitteellisen Herzoslovakian tasvaltaa. Maa on vähän kuin Romanian ja Moldovan sekoitus jossa on valmisteilla vallankaappaus. Harvinaisen oivaltava juoni kokonaisuudessaan. Kirjan nimi vaan on harhaanjohtava, rakkauskirjeillä oli loppujen lopuksi kovin vähän tekemistä itse tarinan kanssa.
Agatha Christie: Rakkauskirjeiden salaisuus (The secret of Chimneys 1925) WSOY, suom. Kirsti Kattelus
Arvio: **** Hauska
Toinen kohtaus, joka jäi erityisesti mieleen oli se kun Virginia Revel kertoi tuntemattomasta ruumiista olohuoneessaan Anthonylle. Siitä tuli mieleen Hitchcockin elokuva "Mutta kuka murhasi Harryn". Ongelmat olivat aika saman tyyppisiä.
Kirjan tapahtumat sivuavat kuvitteellisen Herzoslovakian tasvaltaa. Maa on vähän kuin Romanian ja Moldovan sekoitus jossa on valmisteilla vallankaappaus. Harvinaisen oivaltava juoni kokonaisuudessaan. Kirjan nimi vaan on harhaanjohtava, rakkauskirjeillä oli loppujen lopuksi kovin vähän tekemistä itse tarinan kanssa.
Agatha Christie: Rakkauskirjeiden salaisuus (The secret of Chimneys 1925) WSOY, suom. Kirsti Kattelus
Arvio: **** Hauska
23.1.2010
Kalle Päätalo: Koillismaa
En oikein ymmärrä mistä valtaisa Päätalon dissaus johtuu. Tämä oli jo kolmas hyvä kirja jonka luin. Jos dissaus johtuu vaan tuotannon laajuudesta niin se on huono syy. Negatiiviset ajatukset Päätalosta liittynevät kuitenkin tuotannon huonontumiseen ajan myötä. Itse voin vakuuttua asiasta vain lukemalla näitä lisää.
Wikipedia mainitsee Päätalon yhteydessä koillismaalaisen selkoskulttuurin. Koko selkos-termi on minulle uusi. Sana taidettiin mainita "Viimeisessä savotassa", muttei se oikein jäänyt silloin päähän. Tämän kirjan lähes kaikki tapahtumat sattuivat selkosella, joten nyt se sana on lopullisesti mielessä.
Minua vaivasi koko ajan että kuka on päähenkilö. Todennäköisimmät ehdokkaat olivat loppuun asti Kauko Sammalsuo ja Tampereen poika Kosti Mäkinen. Muitakin ihmisiä käsiteltiin, mutta näissä kahdessa olisi ollut eniten ainesta sankariksi. Loppujen lopuksi kirjan päähenkilönä taisi olla neljä-viisi ihmistä, joiden näkökulmasta asioita käsiteltiin.
Päätalon teemat taisivat olla aika vähissä, savotat ja/tai rakentaminen toistua kirjasta toiseen. Tässä kirjassa hommattiin rahaa savotasta ja sitten rakennettiin maantie selkosen läpi. Hassua oli että Kosti oli valmistunut teollisuuskoulun tie- ja vesirakennustekniikasta.
Suhde uskontoon oli myös hämmentävä: hurmoshenkinen kristinusko veti ihmisiä, mutta samaan aikaan "velho" kävi keritsemässä öisin lampaita.
Kalle Päätalo: Koillismaa (1960) Gummerus
Arvio: **** Riemastuttava
Wikipedia mainitsee Päätalon yhteydessä koillismaalaisen selkoskulttuurin. Koko selkos-termi on minulle uusi. Sana taidettiin mainita "Viimeisessä savotassa", muttei se oikein jäänyt silloin päähän. Tämän kirjan lähes kaikki tapahtumat sattuivat selkosella, joten nyt se sana on lopullisesti mielessä.
Minua vaivasi koko ajan että kuka on päähenkilö. Todennäköisimmät ehdokkaat olivat loppuun asti Kauko Sammalsuo ja Tampereen poika Kosti Mäkinen. Muitakin ihmisiä käsiteltiin, mutta näissä kahdessa olisi ollut eniten ainesta sankariksi. Loppujen lopuksi kirjan päähenkilönä taisi olla neljä-viisi ihmistä, joiden näkökulmasta asioita käsiteltiin.
Päätalon teemat taisivat olla aika vähissä, savotat ja/tai rakentaminen toistua kirjasta toiseen. Tässä kirjassa hommattiin rahaa savotasta ja sitten rakennettiin maantie selkosen läpi. Hassua oli että Kosti oli valmistunut teollisuuskoulun tie- ja vesirakennustekniikasta.
Suhde uskontoon oli myös hämmentävä: hurmoshenkinen kristinusko veti ihmisiä, mutta samaan aikaan "velho" kävi keritsemässä öisin lampaita.
Kalle Päätalo: Koillismaa (1960) Gummerus
Arvio: **** Riemastuttava
17.1.2010
Agatha Christie: Poirotin varhaiset jutut
Tarinat ovat lyhyitä ja siksi niitä oli paljon helpompi seurata kuin pitkiä. Monessakin tarinassa tiesin ratkaisun jo ennen kun Poirot sen paljasti. Toisaalta tästä on turha vetää johtopäätöstä, että olisin jotenkin nopea-älyinen. Eilen viimeksi tosielämä näytti, ettei hoksottimet taida koko aikaa olla päällä.
Esimerkiksi viimeisessä tarinassa "Kadonneen testamentin arvoitus" oli todella helppo tietää missä testamentti oli, koska kirjekuori avaimenperänä oli niin hölmö ajatus, että se heti herätti huomioni.
Tämä olisi hieno kirja jollekin ensimmäiseksi Poirot-kirjaksi!
Agatha Christie: Poirotin varhaiset jutut (Poirot investigates 1924) WSOY, suom. Aulis Rantanen, Päivi Alaranta, Jyrki Harkko, Risto Jukko, Timo Keränen, Anita Lök, Soili Määttä, Pirkko Ojanne, Arja Romunen, Anne Siltala ja Reijo Siponen
Arvio: *** Hauskoja tarinoita
Esimerkiksi viimeisessä tarinassa "Kadonneen testamentin arvoitus" oli todella helppo tietää missä testamentti oli, koska kirjekuori avaimenperänä oli niin hölmö ajatus, että se heti herätti huomioni.
Tämä olisi hieno kirja jollekin ensimmäiseksi Poirot-kirjaksi!
Agatha Christie: Poirotin varhaiset jutut (Poirot investigates 1924) WSOY, suom. Aulis Rantanen, Päivi Alaranta, Jyrki Harkko, Risto Jukko, Timo Keränen, Anita Lök, Soili Määttä, Pirkko Ojanne, Arja Romunen, Anne Siltala ja Reijo Siponen
Arvio: *** Hauskoja tarinoita
11.1.2010
Agatha Christie: Ruskeapukuinen mies
Kirja oli melko lapsellinen tarina tytöstä, joka lähtee etsimään seikkailua. No, seikkailu tulla tupsahtaa eteen ja rakkauskin samalla. Niin sitä sitten elellään yhdessä elämä onnellisina loppuun asti.
Tämä oli enemmän rakkaustarina kuin salapoliisiromaani. Muistelin kyllä että Christie on näihinkin tarinoihin sortunut, muta en muistanut että ne olivat näin ällöjä. Ajankuva on mielenkiintoinen. Ihminen kuuluu siihen luokkaan johon on syntynyt vaikka rahat loppuisikin kesken kaiken. Kaikki on vaan niin suoraviivaista.
Agatha Christie: Ruskeapukuinen mies (The Man in the Brown Suit 1924) WSOY, suom. Saima-Liisa Laatunen
Arvio: * Aika huono jopa
Tämä oli enemmän rakkaustarina kuin salapoliisiromaani. Muistelin kyllä että Christie on näihinkin tarinoihin sortunut, muta en muistanut että ne olivat näin ällöjä. Ajankuva on mielenkiintoinen. Ihminen kuuluu siihen luokkaan johon on syntynyt vaikka rahat loppuisikin kesken kaiken. Kaikki on vaan niin suoraviivaista.
Agatha Christie: Ruskeapukuinen mies (The Man in the Brown Suit 1924) WSOY, suom. Saima-Liisa Laatunen
Arvio: * Aika huono jopa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)