4.1.2014

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Uskonto on aina vaikeaa kirjailijalla ja lukijankin on vaikea ymmärtää kirjaa jos sattuu kuulumaan vaikka eri uskontokuntaan kuin kirjan tapahtumat. Olen aina liittänyt mielessäni vanhoillislestadiolaisuuteen hämmennyksen. Rauhala avaa hienosti noita kysymyksiä, joita en ole edes ymmärtänyt esittää.

Kirjassa seurataan yhden perheen elämää monella rintamalla: äidin minä-kertomusta, isän anonyymiblogia ja lapsen nukkeleikkejä. Erityisesti lapsen maailmankuva valottaa vanhoillislestadiolaisuuden eroa normi-luterilaisiin.

Pääasia kirjassa lienee kuitenkin lasten saantiin uupuneen neljän lapsen äidin elämä ja väsymys. Omassa maailmassani, jossa mennään naimisiin yli kolmikymppisenä ja hankitaan maksimissaan kaksi lasta, on vaikeaa edes nähdä alle kolmikymppistä neljän lapsen äitiä, joka odottaa kaksosia.

Kirjan luettuani osaan arvostaa paremmin omaa vapauttani päättää omista asioistani ja osallistua yhteiskuntaan muunakin kuin lapsentekokoneena. Toisaalta voisi myös pohtia niitä hyviä puolia, joita uskonnosta seuraa.

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu (2013) Gummerus
Arvio: **** Hieno kirja vaikeasta aiheesta

Leena Lehtolainen: Rautakolmio

Taas luin Lehtolaista vaikka lähes jokainen kirja on huono. Varsinkin Ilveskero- ja Kallio-sarjat ovat huonoja kun päähenkilön hahmo on jo surkea.

Maria Kallio ei ole hyvä päähenkilö: ei voi olla samalla noin epästabiili ja silti uskottava poliisi. Ei vaan voi... Sitä paitsi kukaan ei Kallion elämäntavoilla harrastaisi juoksua.

Lehtolaisella on hyviäkin kirjoja, mutta lähinnä uran alkupäästä. Ehkä tekstit olivat silloin "tuoreempia" ja nyt Lehtolainen on jotenkin leipääntynyt.

Leena Lehtolainen: Rautakolmio (2013) Tammi
Arvio: ** Aika mitäänsanomaton