Joskus tuntuu hassulta, että tällainen "huonokin" Christie on näin hyvä. Tätä ei kai pidetä minään mestariteoksena, mutta tämäkin on todella hyvä tavallisella mittapuulla. Mutta jotta voisin erotella näitä Christien kirjoja, minun on pakko käyttää erityistä Christie-asteikkoa!
Golfia tuntematta mietin pitkään mitä tuossa alkuteoksen nimessä sana "links" tarkoittaa. Se ei siis ole saksaa ja tarkoita vasenta vaan se on "Isossa-Britanniassa hiekkapohjaisista, dyynimäisistä ja ruohopeitteisistä merenranta-alueista käytetty nimitys. Golfkenttien alkukoti ja usein lähes sinällään käyttökelpoinen golfkentän maapohja." Olisi tietenkin hiukan tyhmää nimetä kirja "Murha golfkentälle sopivalla maapohjalla". Ymmärrän siis miksi nykyiseen nimen käännökseen on päädytty vaikka se ei olekaan täydellinen käännös.
Poirotin päättelykyky on kyllä mieletön, mutta ehkä minäkin alan päästä jo jyvälle. Lähes kaikki johtolangat olivat saaneet minunkin hoksottimeni heräämään niin että huomasin että niissä oli jotain erikoista. En tietenkään nähnyt mihin ne johtaisivat. Christien suhtautuminen naisiin on kyllä hauskaa. Naiset voidaan usein eliminoida tekijöiden joukosta vain koska he ovat "heikompia". Yleensä sillä viitataan fysiikkaan, mutta olen varma että joskus siihen sisältyy myös usko naisten henkiseenkin alemmuuteen. Silti yksittäiset naiset kuvataan henkisesti vahvoiksi ja oveliksikin.
Agatha Christie: Golfkentän murha (Murder on the links 1923) WSOY, suom. Niilo Pakarinen
Arvio: *** Nokkela
31.12.2009
Henning Mankell: Rauhaton mies
Ihan aluksi terveisiä Otavalle: luuletteko te että kirja myy paremmin jos kanteen kirjoitetaan "Wallander" isommalla kuin kirjan nimi? Toinen asia on takakannen teksti. Ainakin kerran kirjassa mainitaan, että Håkan ei ole Lindan appiukko, mutta silti se pitää sinne takakanteen präntätä. Luulen että 90 % niistä jotka tämän kirjan ostaa tai lainaa, tekisi sen vaikka kannet olisi pikimustat, vain kirjailijan nimi ja kirjan nimi siihen kirjoitettuna. Mutta kai kustantajan täytyy sitten yrittää saada se viimeinenkin 10% kiinnostuneiksi...
Kirja itsessään oli selvä vastaisku Mankellilta niille, jotka vinkuu koko ajan lisää Wallandereita. Kai tämä sitten oli viimeinen, mutta jäi sinne silti mahdollisuus kirjoittaa vaikka lisääkin.
Juoni oli tavan mukaan hyvin monimutkainen ja loppuratkaisu ei ollut kuitenkaan se "virallinen totuus". Lukiessa en voinut välttyä tunteelta, että Wallander muistuttaa komisario Guido Brunettia. Mahtaakohan Leon lukea Mankellia tai päinvastoin?
Kirja otti kantaa moniin nykypäivän ilmiöihin, eniten ehkä Lindan sambon, Hansin, kohdalla (yllätykset rahoitusmarkkinoilla, islantialsiten tekemä puhallus). Mankell rakensi tässä kirjassa Wallandersita sankarin, joka ei oikeastaan tee mitään väärää tai pahaa.
Henning Mankell: Rauhaton mies (Den orolige mannen 2009) Otava, suom. Päivi Kivelä
Arvio: *** Liiankin tyypillinen
Kirja itsessään oli selvä vastaisku Mankellilta niille, jotka vinkuu koko ajan lisää Wallandereita. Kai tämä sitten oli viimeinen, mutta jäi sinne silti mahdollisuus kirjoittaa vaikka lisääkin.
Juoni oli tavan mukaan hyvin monimutkainen ja loppuratkaisu ei ollut kuitenkaan se "virallinen totuus". Lukiessa en voinut välttyä tunteelta, että Wallander muistuttaa komisario Guido Brunettia. Mahtaakohan Leon lukea Mankellia tai päinvastoin?
Kirja otti kantaa moniin nykypäivän ilmiöihin, eniten ehkä Lindan sambon, Hansin, kohdalla (yllätykset rahoitusmarkkinoilla, islantialsiten tekemä puhallus). Mankell rakensi tässä kirjassa Wallandersita sankarin, joka ei oikeastaan tee mitään väärää tai pahaa.
Henning Mankell: Rauhaton mies (Den orolige mannen 2009) Otava, suom. Päivi Kivelä
Arvio: *** Liiankin tyypillinen
27.12.2009
Kari Hotakainen: Ihmisen osa
Kirjan päähenkilö, Salme, on ennenkaikkea äiti, joka ei malta oikein päästää lapsiaan omille teilleen. Vaikka he asuvat kaukana, hän lähettää postikortteja, joissa on neuvoja elämään. Salme "myy" elämänsä kirjailijalle, jolla ei ole inspiraatiota. Salmen lasten elämät ovat raskaita, mutta esikoisen lapsen kuolema murtaa koko perheen ja saa sen ryhtymään äärimmäisiin tekoihin.
Salmen tapa katsoa maailmaa on niin tarkkanäköinen, että itsekin tuntee itsensä pieneksi ja tyhmäksi. Salmen elämä on jopa helppoa, koska asiat ovat niin selkeitä. Ei välttämättä mustavalkoisia, mutta selkeitä.
Luin kirjan monessa palassa vaikka se lyhyt onkin. Kirja varmasti kärsi siitä.
Kari Hotakainen: Ihmisen osa (2009) Siltala
Arvio: **** Hyvä
Salmen tapa katsoa maailmaa on niin tarkkanäköinen, että itsekin tuntee itsensä pieneksi ja tyhmäksi. Salmen elämä on jopa helppoa, koska asiat ovat niin selkeitä. Ei välttämättä mustavalkoisia, mutta selkeitä.
Luin kirjan monessa palassa vaikka se lyhyt onkin. Kirja varmasti kärsi siitä.
Kari Hotakainen: Ihmisen osa (2009) Siltala
Arvio: **** Hyvä
19.12.2009
John Grisham: Avustaja
Aina kun aloitan uuden Grishamin niin odotan jotain suurta, jotain Firmaan ja Valamiehiin verrattavaa. Mutta Grishamilta on terä pois. Jollain hämärällä tavalla Grisham on liian nykyaikainen ja liian kaukana Memphisistä ja Clantonista.
Tämän kirjan juoni oli selitetty jo takakannessa ja jos kirjan juoni mahtuu takakanteen niin ei se silloin kovin kummonen voi olla. Yalen priimus Kyle joutuu kiristyksen kohteeksi ja on vähän aikaa kiristettävänä. Ystävänsä murhan jälkeen hän päättää paljastaa kaiken, mutta kun FBI:n pitäisi pidättää kiristäjät, niin he ovat jo kaukana. Kylelle tarjotaan todistajansuojeluohjelmaa, mutta hän päättää palata isänsä luo. Ja siihen kirja loppuu. Tästä olisi voinut jatkaa vielä vaikka kuinka. Esimerkiksi että kuinka kymmenen vuoden päästä kiristääjät ovat taas Kylen kannoilla ja miten hän selviää.
Yhtään oikeasti jännittävää kohtaa ei ollut koko kirjassa. Oli vähän sellanen "tässä pedataan nyt tulevia kohtauksia" -fiilis, muttei se sitten johtanutkaan mihinkään.
John Grisham: Avustaja (The associate 2009) WSOY, suom. Anu Niroma
Arvio: ** Hyvin pliisu
Tämän kirjan juoni oli selitetty jo takakannessa ja jos kirjan juoni mahtuu takakanteen niin ei se silloin kovin kummonen voi olla. Yalen priimus Kyle joutuu kiristyksen kohteeksi ja on vähän aikaa kiristettävänä. Ystävänsä murhan jälkeen hän päättää paljastaa kaiken, mutta kun FBI:n pitäisi pidättää kiristäjät, niin he ovat jo kaukana. Kylelle tarjotaan todistajansuojeluohjelmaa, mutta hän päättää palata isänsä luo. Ja siihen kirja loppuu. Tästä olisi voinut jatkaa vielä vaikka kuinka. Esimerkiksi että kuinka kymmenen vuoden päästä kiristääjät ovat taas Kylen kannoilla ja miten hän selviää.
Yhtään oikeasti jännittävää kohtaa ei ollut koko kirjassa. Oli vähän sellanen "tässä pedataan nyt tulevia kohtauksia" -fiilis, muttei se sitten johtanutkaan mihinkään.
John Grisham: Avustaja (The associate 2009) WSOY, suom. Anu Niroma
Arvio: ** Hyvin pliisu
12.12.2009
Donna Leon: Ystävä sä lapsien
Vaihteeksi Leonin aiheena oli muu kuin ympäristö: laittomat adoptiot. Käsittely oli samanlaista kuin aina ennenkin: Brunetti alkaa tutkinnan omin päinsä, saa niihin Pattalta periaatteessa luvan, selvittää jutun vaikka se on tosi monitahoinen ja varsinainen syyllinen jää rankaisematta olosuhteiden vuoksi. Yllättävää oli että kirjan mukaan HIV-postiivista ei voi laittaa vankilaan. Sellainenhan voi johtaa melkoiseen anarkiaan. Lisäksi kirjassa apteekkari kirjoittaa lähetteitä erikoislääkärille. Tiedän että italialaiset ovat outoja, mutta että näin outoja...
Brunetti kuvataan vähän samanlaisena vanhana ukkona kuin Mankell kuva Wallanderia. Molempia ärsyttävät nykyajan tekniikka ja he itse keskittyvät perinteiseen tutkintaan. Samalla he hoitavat suhteita hallintoon ja jakavat yksityiselämänsä lukijan kanssa.
Donna Leon: Ystävä sä lapsien (Suffer the little children 2007) Otava, suom. Kristiina Rikman
Arvio: *** Aika tavallinen
Brunetti kuvataan vähän samanlaisena vanhana ukkona kuin Mankell kuva Wallanderia. Molempia ärsyttävät nykyajan tekniikka ja he itse keskittyvät perinteiseen tutkintaan. Samalla he hoitavat suhteita hallintoon ja jakavat yksityiselämänsä lukijan kanssa.
Donna Leon: Ystävä sä lapsien (Suffer the little children 2007) Otava, suom. Kristiina Rikman
Arvio: *** Aika tavallinen
7.12.2009
Stephenie Meyer: Aamunkoi
Ennakkotietona tiesin, että Bellasta tulee vampyyri. Sitähän valmisteltiin jo koko edellinen kirja. Kirjan nimikin sen kyllä paljasti. Uutta sen sijaan oli, että Bella saa lapsen. Joskus tuntuu että Meyer kirjoittaa idiooteille. Minä ainakin tajusin heti, kun Carlisle kertoi kromosomeista, että Jacobilla tulee olemaan rooli lapsen elämässä. No tajusivat muutkin sen sitten myöhemmin.
Minua jäi harmittamaan, että Volturit "jäivät henkiin". Maailmasta olisi varmasti tullut parempi paikka, jos heidät olisi tuhottu. No, se oli Meyerin ratkaisu. Se jättää myös mahdollisuuden kirjoittaa joskus viides osa, jossa Volturit taas uhkaavat Culleneiden elämää.
Juoni oli paremmin rakennettu ja nopeatempoisempi kuin kahdessa edellisessä kirjassa. Ehkä ne aiemmat olivatkin vain eräänlaista "alkusoittoa" tälle.
Suomentajalle terveisiä, että kirjassa tuskin tarkoitettiin kalakoukkuja! Pallokartankin kanssakin on vähän niin ja näin. Näin käy kun suomentaja ei osaa enää suomea vaan kääntää asioita sanasta sanaan. Kielemme rikkaus on juuri se, ettei muiden kielen yhdyssanoja niin vain käännetä...
Stephenie Meyer: Aamunkoi (Breaking dawn 2008) WSOY, suom. Pirkko Biström
Arvio: **** Hyvä
Minua jäi harmittamaan, että Volturit "jäivät henkiin". Maailmasta olisi varmasti tullut parempi paikka, jos heidät olisi tuhottu. No, se oli Meyerin ratkaisu. Se jättää myös mahdollisuuden kirjoittaa joskus viides osa, jossa Volturit taas uhkaavat Culleneiden elämää.
Juoni oli paremmin rakennettu ja nopeatempoisempi kuin kahdessa edellisessä kirjassa. Ehkä ne aiemmat olivatkin vain eräänlaista "alkusoittoa" tälle.
Suomentajalle terveisiä, että kirjassa tuskin tarkoitettiin kalakoukkuja! Pallokartankin kanssakin on vähän niin ja näin. Näin käy kun suomentaja ei osaa enää suomea vaan kääntää asioita sanasta sanaan. Kielemme rikkaus on juuri se, ettei muiden kielen yhdyssanoja niin vain käännetä...
Stephenie Meyer: Aamunkoi (Breaking dawn 2008) WSOY, suom. Pirkko Biström
Arvio: **** Hyvä
30.11.2009
Anne B. Radge: Vihreät niityt
Toivottavasti se Radge on jo jättänyt Erlendin, Torunnin ja Margidon rauhaan eikä ole kirjoittanut enää neljättä osaa. Varmaankin odotin tältä kirjalta vähän liikoja, mutta huono mikä huono.
Juonen käänteet olivat mitäänsanomattomia, mutta ehdottomasti parasta oli se, ettei loppu ollut onnellinen. Vanhus taisi olla lopusa onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin, mutta ainakin Torunin tilanne jäi ihan jumiin. Erlendin ja Krummen onni oli aivan liian kirkasta ollakseen todellista. Oikeassa elämässä riideltäisiin jo lasten nimistä ja kasvatusperiaatteista. Margidokin käyttäytyy melko absurdisti: miksi kukaan haluaisi nurkkiinsa arkkuvarastoa. Jos varasto oli kuitenkin Bysenetiin tuotava niin miksei siitä sitten revitty juoneen jotain.
Tämä suomentaja Talvio-Jaatinen käytti sanaa "tiskipenkki". Se ei ole suomea vaan huono käännös ruotsin/norjan kielestä. Miksei tiskipöytä kelpaa? Onko suomentaja niin sanasokea ettei huomaa mikä on suomea ja mikä ei? Miksei oikoluvussa huomata tällaista? Vai tarkoitetaanko tässä ihan tosissaan tiskipenkkiä? Jos on näin, niin olisi kiva tietää mikä epä-ergonominen selän tuhoaja se oikein on....
Anne B. Radge: Vihreät niityt (Ligge i grønne enger 2007) Tammi, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen
Arvio: ** Pliisu ja yllätyksetön
Juonen käänteet olivat mitäänsanomattomia, mutta ehdottomasti parasta oli se, ettei loppu ollut onnellinen. Vanhus taisi olla lopusa onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin, mutta ainakin Torunin tilanne jäi ihan jumiin. Erlendin ja Krummen onni oli aivan liian kirkasta ollakseen todellista. Oikeassa elämässä riideltäisiin jo lasten nimistä ja kasvatusperiaatteista. Margidokin käyttäytyy melko absurdisti: miksi kukaan haluaisi nurkkiinsa arkkuvarastoa. Jos varasto oli kuitenkin Bysenetiin tuotava niin miksei siitä sitten revitty juoneen jotain.
Tämä suomentaja Talvio-Jaatinen käytti sanaa "tiskipenkki". Se ei ole suomea vaan huono käännös ruotsin/norjan kielestä. Miksei tiskipöytä kelpaa? Onko suomentaja niin sanasokea ettei huomaa mikä on suomea ja mikä ei? Miksei oikoluvussa huomata tällaista? Vai tarkoitetaanko tässä ihan tosissaan tiskipenkkiä? Jos on näin, niin olisi kiva tietää mikä epä-ergonominen selän tuhoaja se oikein on....
Anne B. Radge: Vihreät niityt (Ligge i grønne enger 2007) Tammi, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen
Arvio: ** Pliisu ja yllätyksetön
28.11.2009
Leena Lehtolainen: Henkivartija
Viime kirjojen jälkeen en edelleenkään odottanut liikoja. "Henkivartija" oli hyvin lehtolaismainen niin hyvässä kuin pahassakin. Taas toistettiin kaikki kliseet päähenkilön traumaattisista lapsuuskokemuksista sekä fyysisestä ylivertaisuudesta ja miehekkyydestä. Toisaalta tapahtumia oli paljon eikä suurempia asiavirheitäkään tainnut olla.
Juoni oli hyvin ajankohtainen, olihan tapahtumiin syynä Itämeren kaasuputkihanke. Se on toisaalta huono aihevalinta, koska se myös "vanhentaa" kirjan ennen aikojaan. Lehtolainen jatkaa valitsemallaan tiellä "huonojen" nimien valinnoissa. Mistä se näitä oikein löytää: Hilja Ilveskero, David Stahl, Keijo Kurkimäki. Keskimäärin ihmisten nimet ei rimmaa eikä ole tuollaisia muinais-suomalais-henkisiä eläimiin ja luontoon liittyviä. Olisi kiva jos olisi, mutta miksei Lehtolaiselle voisi joskus kelvata joku Virtanen edes. Tässä kirjassa oli sentään Anita Nuutinen.
Eniten minua ärsytti ilveksen hyväksikäyttö juonessa. Se oli täydellisen päälleliimattua ja kaikesta olisi selvinnyt ilman ilvestäkin...
Leena Lehtolainen: Henkivartija (2009) Tammi
Arvio: *** Ei huonokaan
Juoni oli hyvin ajankohtainen, olihan tapahtumiin syynä Itämeren kaasuputkihanke. Se on toisaalta huono aihevalinta, koska se myös "vanhentaa" kirjan ennen aikojaan. Lehtolainen jatkaa valitsemallaan tiellä "huonojen" nimien valinnoissa. Mistä se näitä oikein löytää: Hilja Ilveskero, David Stahl, Keijo Kurkimäki. Keskimäärin ihmisten nimet ei rimmaa eikä ole tuollaisia muinais-suomalais-henkisiä eläimiin ja luontoon liittyviä. Olisi kiva jos olisi, mutta miksei Lehtolaiselle voisi joskus kelvata joku Virtanen edes. Tässä kirjassa oli sentään Anita Nuutinen.
Eniten minua ärsytti ilveksen hyväksikäyttö juonessa. Se oli täydellisen päälleliimattua ja kaikesta olisi selvinnyt ilman ilvestäkin...
Leena Lehtolainen: Henkivartija (2009) Tammi
Arvio: *** Ei huonokaan
22.11.2009
Taavi Soininvaara: Kriittinen tiheys
En oikein tiennyt mitä odottaa kun aloitin lukemisen. Taatusti en ainakaan odottanut tällaista Tom Clancy-Alistair MacLean -henkistä spektaakkelia. Pahinta oli, että tietojeni valossa tällainen tarina voisi olla totta - ainakin paloittain. Kokonaisuudesta en oikein tiedä.
Kirjan sankari-antisankari oli puoliksi suomalainen Leo Kara, jonka omaan menneisyyteen koko tarin nivoutui. Vasta kirjan luettuani luin takakannesta, että tämä on uuden neliosisen sarjan avausteos. Se alkoi näkyä juonessakin jossain puolen välin jälkeen. Langanpäitä avattiin siihen malliin, ettei kaikkea saisi millään enää kiinni yhden kirjan aikana.
Teknisiä yksityiskohtia oli paljon, muttei ehkä ihan niin paljon kuin vaikkapa Clancyllä. Ihmisten mieleen paneuduttiin hyvin ja hahmot olivat uskottavia, erityisesti narsisti-poliisi Ukkola ja YK-johtaja Birou.
Taavi Soininvaara: Kriittinen tiheys (2009) Tammi
Arvio: **** Tosi jännä ja lupaava sarjan alku
Kirjan sankari-antisankari oli puoliksi suomalainen Leo Kara, jonka omaan menneisyyteen koko tarin nivoutui. Vasta kirjan luettuani luin takakannesta, että tämä on uuden neliosisen sarjan avausteos. Se alkoi näkyä juonessakin jossain puolen välin jälkeen. Langanpäitä avattiin siihen malliin, ettei kaikkea saisi millään enää kiinni yhden kirjan aikana.
Teknisiä yksityiskohtia oli paljon, muttei ehkä ihan niin paljon kuin vaikkapa Clancyllä. Ihmisten mieleen paneuduttiin hyvin ja hahmot olivat uskottavia, erityisesti narsisti-poliisi Ukkola ja YK-johtaja Birou.
Taavi Soininvaara: Kriittinen tiheys (2009) Tammi
Arvio: **** Tosi jännä ja lupaava sarjan alku
15.11.2009
David Baldacci: Koston enkelit
Pitkästä aikaa oli oikeesti jännä kirja. Ihmettelen vaan, että jos kerran tykkään tällasista kirjoista niin miks sitten luen kaikkee sontaa...
Kirjassa oli muutama kohta, josta voi päätellä että tällä kirjalla on edeltäjä. En vaan nopeella googlauksella löytänyt että mikä Baldaccin kirjoista se olisi. Itse taidan lukea julkaisujärjestyksessä kaikki Baldaccit.
Kirja kertoo entisistä CIA-agenteista, vakoojista, huijareista ja kostosta. Tapahtumat etenevät hyvin nopeasti ja lopussa paha saa palkkansa.
Hahmoista veikein on Harry Finn, jonka työnä on soluttautua valtion virastoihin, lentokoneisiin ja sotalaivoille ja osoittaa kuinka paljon vikaa ko. laitosten turvallisuusjärjestelyissä on. Samoilla keikoilla Finn kuitenkin tappaa isänsä murhaajia. Toinen päähenkilö on John Carr, joka käyttää salanmeä Oliver Stone ja on töissä hautausmaalla. Carr on entinen CIA-agentti, joka pääsee Finnin listalle.
Kirjasta puuttui täysin se ihmissuhde-hömppä, jolla usein pilataan tällaiset jännärit. Iso kiitos Baldaccille siitä!
Tämä kirja kannattaa lukea esim. lomalla tai joskus kun on aikaa keskittyä lukemiseen pitkiä, yhtenäisiä pätkiä kerrallaan. Ainahan lukeminen kärsii keskeytyksistä, mutta erityisesti tällaiset monimutkaiset juonet kärsivät siitä.
David Baldacci: Koston enkelit (Stone Cold 2007) Gummerus, suom. Pekka Marjamäki
Arvio: **** Tosi jännä
Kirjassa oli muutama kohta, josta voi päätellä että tällä kirjalla on edeltäjä. En vaan nopeella googlauksella löytänyt että mikä Baldaccin kirjoista se olisi. Itse taidan lukea julkaisujärjestyksessä kaikki Baldaccit.
Kirja kertoo entisistä CIA-agenteista, vakoojista, huijareista ja kostosta. Tapahtumat etenevät hyvin nopeasti ja lopussa paha saa palkkansa.
Hahmoista veikein on Harry Finn, jonka työnä on soluttautua valtion virastoihin, lentokoneisiin ja sotalaivoille ja osoittaa kuinka paljon vikaa ko. laitosten turvallisuusjärjestelyissä on. Samoilla keikoilla Finn kuitenkin tappaa isänsä murhaajia. Toinen päähenkilö on John Carr, joka käyttää salanmeä Oliver Stone ja on töissä hautausmaalla. Carr on entinen CIA-agentti, joka pääsee Finnin listalle.
Kirjasta puuttui täysin se ihmissuhde-hömppä, jolla usein pilataan tällaiset jännärit. Iso kiitos Baldaccille siitä!
Tämä kirja kannattaa lukea esim. lomalla tai joskus kun on aikaa keskittyä lukemiseen pitkiä, yhtenäisiä pätkiä kerrallaan. Ainahan lukeminen kärsii keskeytyksistä, mutta erityisesti tällaiset monimutkaiset juonet kärsivät siitä.
David Baldacci: Koston enkelit (Stone Cold 2007) Gummerus, suom. Pekka Marjamäki
Arvio: **** Tosi jännä
14.11.2009
Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin
Siihen onko kirja hyvä vai huono, vaikuttaa moni asia: lukijan mielentila, lukijan mielentila suhteessa kirjan "vaatimaan" mielentilaan ja lopuksi tulee vasta kirjan absoluuttinen hyvyys. Ehkä olisi pitänyt lukea tämä kirja joskus parempana hetkenä, mutta kirja tuntui suorastaa huonolta. Onhan Westöä varten odotuksetkin korkealla.
Juoni oli taas hyvin tyypillinen Westölle: onneton rakkaustarina, Helsinki, kasvaminen läpi vuosikymmenten, hyvin toimeentulevat vs. huonosti toimeentulevat, ruotsinkieliset vs. suomenkieliset, tosi harvasta tulee luuseri tai edes tavis ja vielä pisteenä iin päällä: ne pakolliset Bexarit.
Kirja oli pettymys ja huono. Vähän suorastaan harmittaa, että tuhlasin aikaani tähän.
Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin (Gå inte ensam ut i natten 2009) Otava, Katriina Huttunen
Arvio: ** Huono
Juoni oli taas hyvin tyypillinen Westölle: onneton rakkaustarina, Helsinki, kasvaminen läpi vuosikymmenten, hyvin toimeentulevat vs. huonosti toimeentulevat, ruotsinkieliset vs. suomenkieliset, tosi harvasta tulee luuseri tai edes tavis ja vielä pisteenä iin päällä: ne pakolliset Bexarit.
Kirja oli pettymys ja huono. Vähän suorastaan harmittaa, että tuhlasin aikaani tähän.
Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin (Gå inte ensam ut i natten 2009) Otava, Katriina Huttunen
Arvio: ** Huono
2.11.2009
Heli Laaksonen: Pursu
Pursu ei ole oikeastaan edes kirja, se on vain kokoelma lehdissä julkaistuja juttuja. Aiheet vaihtelee mööplaamisest krymppyihin. Laaksosem mailmass ihminen saa olla oma ittes ja ainoo mitä arvostellaa, o miällyttämise halu ja nykymaailma lieveilmiöt. Joskus kieltämätt vähä jo kyllästyttää se mummoist ja pappoist puhuminen, mutt onha se kai hyvä ett joku heitkii pualustaa.
Yhres asjas mää oo vaa nii erimiält ku Laaksonen. See väittää ett petoni o suruline materiaal. Kattosis joskus sellast nättii lautamuattii vaste valettuu petoniseinää ja sano sitt mikä o surulinen. Ei ainakaa see!
Heli Laaksonen: Pursu (2009) Otava
Arvio: ** Sitä samaa vanhaa
Yhres asjas mää oo vaa nii erimiält ku Laaksonen. See väittää ett petoni o suruline materiaal. Kattosis joskus sellast nättii lautamuattii vaste valettuu petoniseinää ja sano sitt mikä o surulinen. Ei ainakaa see!
Heli Laaksonen: Pursu (2009) Otava
Arvio: ** Sitä samaa vanhaa
1.11.2009
Donna Leon: Haurasta lasia
Nämä Leonin kirjat on toisaalta jotenkin "ohuita", mutta samalla ne kertovat kiehtovalla tavalla Venetsiasta. Sama perusjuoni taitaa nykyisin toistua joka kirjassa: merkittävä ympäristörikos, josta ei saada loppujen lopuksi oikeita ihmisiä vastuuseen ja toisaalta se rikoskin luultavammin jatkuu, korkeintaan siirtyy eri paikkaan.
Kiehtovaa on venetsialainen kulttuuri ja ruoka. Syömiskohtauksissa sanaillaan aina jotain ruuasta, joten asioiden pienetkin nyanssit paljastuvat. Joskus on vähän ärsyttävää, että tärkeät sanat on italiaksi, mutta oma italian ruokasanastoni on jo aika kehittynyt ja muut sanat ymmärrän yleensä asiayhteydestään.
Donna Leon: Haurasta lasia (Through a glass, dark 2006) Otava, suom. Kristiina Rikman
Arvio: *** Ihan jees
Kiehtovaa on venetsialainen kulttuuri ja ruoka. Syömiskohtauksissa sanaillaan aina jotain ruuasta, joten asioiden pienetkin nyanssit paljastuvat. Joskus on vähän ärsyttävää, että tärkeät sanat on italiaksi, mutta oma italian ruokasanastoni on jo aika kehittynyt ja muut sanat ymmärrän yleensä asiayhteydestään.
Donna Leon: Haurasta lasia (Through a glass, dark 2006) Otava, suom. Kristiina Rikman
Arvio: *** Ihan jees
30.10.2009
Paulo Coelho: Voittaja on yksin
Aihe vaikutti alussa kummalliselta valinnalta, venäläinen sarjamurhaaja Cannesissa, mutta kyllä Coelho siitäkin yllättävää henkisyyttä irti saa. Murhaajan logiikka on niin kieroutunutta kuin olla jo voi: jos tuhoan maailmoja, ts. tapan ihmisiä, ex-vaimoni palaa luokseni.
Ei Coelhon teksteissä ole paljon asiavirheitä ollut tähänkään asti, mutta luulen että tätä kirjaa varten on pitänyt tehdä tutkimusta yllättävissäkin paikoissa. Päähenkilö oli Moskovasta ja hänen elämänsä oli aika tyypillistä venäläistä uusrikkaan elämää, mutta omalla työllä eteenpäin menoa korostettiin koko ajan ja oikeastaan kaikki hahmot kirjassa pitivät sitä tärkeänä. Kukaan ei ollut syntynyt hopealusikka suussa.
Kaikki hahmot olivat hyvin taustoitettuja ja heidän motiivinsa olla Cannesissa selvitettiin juurta jaksain. Siitä oli sitten helppo ymmärtää miksi kukin toimi myöhemmin niin kuin toimi. Kaiken kaikkiaan koko Cannes-hullunmyllyn motiiveja esiteltiin hyvin oudossa valossa. On vaikeaa ymmärtää, että mikä siinä maineessa ja kunniassa niin paljon kiehtoo, että ihmiset ovat valmiita tekemään melkein mitä tahansa se eteen. Toisaalta sekin on vaikeaa ymmärtää, että kun ihminen on sitten saavuttanut kaiken, onkin yhtäkkiä tärkeintä näyttää täysin välinpitämättömältä kaiken suhteen.
Paulo Coelho: Voittaja on yksin (O vencedor está só 2008) Bazar, suom. Sanna Pernu
Arvio: **** Melkein viisi
Ei Coelhon teksteissä ole paljon asiavirheitä ollut tähänkään asti, mutta luulen että tätä kirjaa varten on pitänyt tehdä tutkimusta yllättävissäkin paikoissa. Päähenkilö oli Moskovasta ja hänen elämänsä oli aika tyypillistä venäläistä uusrikkaan elämää, mutta omalla työllä eteenpäin menoa korostettiin koko ajan ja oikeastaan kaikki hahmot kirjassa pitivät sitä tärkeänä. Kukaan ei ollut syntynyt hopealusikka suussa.
Kaikki hahmot olivat hyvin taustoitettuja ja heidän motiivinsa olla Cannesissa selvitettiin juurta jaksain. Siitä oli sitten helppo ymmärtää miksi kukin toimi myöhemmin niin kuin toimi. Kaiken kaikkiaan koko Cannes-hullunmyllyn motiiveja esiteltiin hyvin oudossa valossa. On vaikeaa ymmärtää, että mikä siinä maineessa ja kunniassa niin paljon kiehtoo, että ihmiset ovat valmiita tekemään melkein mitä tahansa se eteen. Toisaalta sekin on vaikeaa ymmärtää, että kun ihminen on sitten saavuttanut kaiken, onkin yhtäkkiä tärkeintä näyttää täysin välinpitämättömältä kaiken suhteen.
Paulo Coelho: Voittaja on yksin (O vencedor está só 2008) Bazar, suom. Sanna Pernu
Arvio: **** Melkein viisi
26.10.2009
Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli
Kannesta päätellen kirja ratsastaa "Tuulen varjon" meriiteillä. No, en ole sitä lukenut enkä lue. Zafón on melkein ajanhukkaa.
Ensinnäkään en ymmärrä kahden suomentajan käyttöä (sehän ei tietenkään ole Zafónin vika, että tällaiseen ratkaisuun on Otavalla päädytty). Suomentaja laittaa kirjaan oman leimansa ja tässä näkyy kaksi leimaa peräkkäin. En tiennyt kahdesta suomentajasta lukiessani ja ihmettelinkin kuinka "kirjan henki" yhtäkkiä muuttui.
Zafónilla olisi ollut aineksia vaikka mihin. Puolesta välistä eteenpäin odotin koko ajan jotain surrealistisen epätodellista, mutta kaikki pysyi, ihan loppua lukuunottamatta, realistisuuden hämärissä rajoissa kiinni. Ärsyttävää. Luulen, että Zafón on eräänlainen pelkuri, joka ei uskaltanut tarttua itse luomaansa tilaisuuteen.
Suomentajillakin oli vähän pallo hukassa. Sanastosta olisi voinut päätellä välillä, että oltaisiin oltu melkein nykyajassa vaikka kerrottiinkin pääosin 1930-luvusta.
Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli (El juego del ángel 2008) Otava, suom. Tarja Härkönen ja Anu Partanen
Arvio: ** Melkein surkea
Ensinnäkään en ymmärrä kahden suomentajan käyttöä (sehän ei tietenkään ole Zafónin vika, että tällaiseen ratkaisuun on Otavalla päädytty). Suomentaja laittaa kirjaan oman leimansa ja tässä näkyy kaksi leimaa peräkkäin. En tiennyt kahdesta suomentajasta lukiessani ja ihmettelinkin kuinka "kirjan henki" yhtäkkiä muuttui.
Zafónilla olisi ollut aineksia vaikka mihin. Puolesta välistä eteenpäin odotin koko ajan jotain surrealistisen epätodellista, mutta kaikki pysyi, ihan loppua lukuunottamatta, realistisuuden hämärissä rajoissa kiinni. Ärsyttävää. Luulen, että Zafón on eräänlainen pelkuri, joka ei uskaltanut tarttua itse luomaansa tilaisuuteen.
Suomentajillakin oli vähän pallo hukassa. Sanastosta olisi voinut päätellä välillä, että oltaisiin oltu melkein nykyajassa vaikka kerrottiinkin pääosin 1930-luvusta.
Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli (El juego del ángel 2008) Otava, suom. Tarja Härkönen ja Anu Partanen
Arvio: ** Melkein surkea
Erlend Loe: Doppler
Kirja kertoo Dopplerista, joka loukkaa jalkansa pyöräillessään metsässä ja päättää jäädä metsään. Ainoa kontakti, jonka hän haluaa ulkomaailmaan on rasvaton maito. Sitä on saatava jatkuvasti. Henkensä pitimiksi Doppler tappaa hirvi-emon, mutta adoptoi samalla hirven vasan, Bongon.
Metsässä olo sujuu ihan hyvin, mutta kaikkea sattuu kun pitää olla yhteydessä sivistykseen. Loppujen lopuksi Doppler on varma valintansa järkevyydestä.
Luin tämän noin puolen väliin ja unohdin sitten. Luin muita kirjoja, mm. Heli Laaksosen "Pursua", jossa hän viittaa tähän ja silloin muistin että tämähän on ihan unohtunut. Luin tämän sitten hyvin nopeasti loppuun.
Meille kaikille tekisi hyvää silloin tällöin kysymys: "Mikset muuta metsään yksinäsi?". Mitä tahansa siihen vastaakin, niin huomaa vastauksensa onttouden. Haluaisin tehdä kuin Doppler, mutta minulle ei taida olla tarpeeksi "munaa" siihen...
Erlend Loe: Doppler (Doppler 2004) Johnny Kniga, suom. Outi Menna
Arvio: **** Ihana
Metsässä olo sujuu ihan hyvin, mutta kaikkea sattuu kun pitää olla yhteydessä sivistykseen. Loppujen lopuksi Doppler on varma valintansa järkevyydestä.
Luin tämän noin puolen väliin ja unohdin sitten. Luin muita kirjoja, mm. Heli Laaksosen "Pursua", jossa hän viittaa tähän ja silloin muistin että tämähän on ihan unohtunut. Luin tämän sitten hyvin nopeasti loppuun.
Meille kaikille tekisi hyvää silloin tällöin kysymys: "Mikset muuta metsään yksinäsi?". Mitä tahansa siihen vastaakin, niin huomaa vastauksensa onttouden. Haluaisin tehdä kuin Doppler, mutta minulle ei taida olla tarpeeksi "munaa" siihen...
Erlend Loe: Doppler (Doppler 2004) Johnny Kniga, suom. Outi Menna
Arvio: **** Ihana
17.10.2009
Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi
Jonkun muun mielestä kirjamakuni on kehittymätön, mutta se on minun oma kirjamakuni, jota on kehitetty ainoastaan lukemalla tuhansia kirjoja. Enkä siis pitänyt tätä kirjaa oikeen minään. Siitä puuttui jonkinlainen koukku, joka kirjassa aina pitäisi olla. Ei tämä ollut huono kirja, mutta pliisu kuitenkin.
Kirja kertoo vanhasta miehestä, joka haluaa mennä naimisiin hyvin paljon nuoremman naisen kanssa. Nainen tarvitsee avioliiton saadakseen jäädä maahan. Aika tavallinen tarina, jolla on kuitenkin kaikkien kannalta onnellinen loppu. Ärsyttävää siis!
Oikeastaan kirja käsittelee minä-kertojaa eli miehen nuorempaa tytärtä, joka kirjan kuluessa kuulee perheensä tarinan. Siinä tarinassa ei oltu sankareita, mutta siinä jäätiin henkiin.
Ne traktorit olivat aivan sivuosassa ja minulle jäi nälkä lukea lisää traktoreista. En vaan oikein löytänyt netistä enkä kirjastosta mitään traktorien historiasta tarpeeksi aikaiselta ajalta...
Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (A short history of tractors in Ukrainian 2005) Sammakko, suom. Vesa Suominen
Arvio: *** Tavanomainen
Kirja kertoo vanhasta miehestä, joka haluaa mennä naimisiin hyvin paljon nuoremman naisen kanssa. Nainen tarvitsee avioliiton saadakseen jäädä maahan. Aika tavallinen tarina, jolla on kuitenkin kaikkien kannalta onnellinen loppu. Ärsyttävää siis!
Oikeastaan kirja käsittelee minä-kertojaa eli miehen nuorempaa tytärtä, joka kirjan kuluessa kuulee perheensä tarinan. Siinä tarinassa ei oltu sankareita, mutta siinä jäätiin henkiin.
Ne traktorit olivat aivan sivuosassa ja minulle jäi nälkä lukea lisää traktoreista. En vaan oikein löytänyt netistä enkä kirjastosta mitään traktorien historiasta tarpeeksi aikaiselta ajalta...
Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (A short history of tractors in Ukrainian 2005) Sammakko, suom. Vesa Suominen
Arvio: *** Tavanomainen
11.10.2009
Turkka Hautala: Salo
Hautalan kirja ei ollut mitenkään erityisen hyvä. Siinä käytiin läpi kymmenkunta ihmiskohtaloa muutaman tunnin ajalta, jotka limittyivät toisiinsa ohuella säikeellä. Tarinat olivat kuitenkin hyvin uskottavia ihmiskohtaloita ja todella "salolaisia" tarinoita: kännykkätehtaan johtaja, narkkari, nakkikiskan myyjä, lukiolainen lehdenjakaja, kebab-yrittäjän poika ja kännykän kokoaja.
Hautala on koonnut kirjaansa kaikenlaisia yksityiskohtia Salosta. Itse olen muuttanut sieltä pois jo, kun Hautala on ollut vasta 12 vuotias. Silti kirjassa kuvattiin erittäin tuttu Salo. Uusi piirre siellä on esimerkiksi muualta muuttaneiden eristäminen. Eräänlainen "sisäänlämpiävyys" on kuitenkin aina kuulunut asiaan. Ymmärrän täysin, jos vaikka Rovaniemeltä muuttaneen kännykän kokoajan vaimo kokee olonsa ulkopuoliseksi lääkintävahtimestari-harjoittelijana. Kielikin on jo ihan erilaista.
Hautala on tavoittanut jotain hyvin tyypillistä Salon "kielestä". Erityisesti "Hattuleidin" välispiikit oli tosi hyviä: "Muei sil kukka mittä an." Muutenkin Hattuleidi osasi kiteyttää ihmisten arvomaailman ja elämän. Varsinainen vilosoohvi.
Lehdenjakajan Salo-angsti oli myös erittäin tuttu tunne. Teininä jo ajatuskin pois muutosta sai jaksamaan vielä vähän aikaa. Minulla oli ihan samanlainen luulo siitä, että jo pelkästään poispääsy tekee onnellisemmaksi. Ei se ihan niin sitten kuitenkaan ollut.
Hautala on vaihtanut paikkojen nimiä, mutta vain niin vähän että koko ajan pysyy kartalla. Repen grillivaunu oli siinä leffateatteria vastapäätä, mutta molemmilla oli vaan eri nimi. Ylhäisten näkkileipätehdas taisi sentään esiintyä omalla nimellään.
Turkka Hautala: Salo (2009) Gummerus
Arvio: *** Suosittelen kaikille nykyisille ja entisille "salolaisille"
Hautala on koonnut kirjaansa kaikenlaisia yksityiskohtia Salosta. Itse olen muuttanut sieltä pois jo, kun Hautala on ollut vasta 12 vuotias. Silti kirjassa kuvattiin erittäin tuttu Salo. Uusi piirre siellä on esimerkiksi muualta muuttaneiden eristäminen. Eräänlainen "sisäänlämpiävyys" on kuitenkin aina kuulunut asiaan. Ymmärrän täysin, jos vaikka Rovaniemeltä muuttaneen kännykän kokoajan vaimo kokee olonsa ulkopuoliseksi lääkintävahtimestari-harjoittelijana. Kielikin on jo ihan erilaista.
Hautala on tavoittanut jotain hyvin tyypillistä Salon "kielestä". Erityisesti "Hattuleidin" välispiikit oli tosi hyviä: "Muei sil kukka mittä an." Muutenkin Hattuleidi osasi kiteyttää ihmisten arvomaailman ja elämän. Varsinainen vilosoohvi.
Lehdenjakajan Salo-angsti oli myös erittäin tuttu tunne. Teininä jo ajatuskin pois muutosta sai jaksamaan vielä vähän aikaa. Minulla oli ihan samanlainen luulo siitä, että jo pelkästään poispääsy tekee onnellisemmaksi. Ei se ihan niin sitten kuitenkaan ollut.
Hautala on vaihtanut paikkojen nimiä, mutta vain niin vähän että koko ajan pysyy kartalla. Repen grillivaunu oli siinä leffateatteria vastapäätä, mutta molemmilla oli vaan eri nimi. Ylhäisten näkkileipätehdas taisi sentään esiintyä omalla nimellään.
Turkka Hautala: Salo (2009) Gummerus
Arvio: *** Suosittelen kaikille nykyisille ja entisille "salolaisille"
9.10.2009
Miika Nousiainen: Maaninkavaara
Mahtava kirja pitkästä aikaa! Ainakin jos katsoo sitä kirjan toisen päähenkilön, Martti Huttusen, kannalta. Hän tekee elämässään isoja virheitä, menettää perheensä, masentuu, mutta nousee jälleen kuopan pohjalta.
Toinen päähenkilö, Heidi Huttunen, on 15-vuotias, joka yrittää olla isänsä arvoinen, palaa loppuun ja päätyy viettämään onnellista ja tavallista lukiolaisen elämää, ilman isäänsä. Se tarina on vähän ennalta-arvattava, mutta ihan hyvä silti.
Tarina kertoo siis kestävyysjuoksusta ja sen suurista nimistä. Martti päättää tehdä tyttärestään suuren juoksijan aika kyseenalaisinkin keinoin. Kun lopulta tulee puhe veritankkauksesta, Heidin äiti päättää jättää miehensä ja muuttaa tyttärensä kanssa pois.
Kirja on hyvä kooste suomalaisen kestävyysjuoksun historiasta, tulevaisuuttahan ei ole. Itse mietiskelin, että muistanko Martti Vainion juoksun ja käryn Los Angelesissa. Muistan kyllä hämärästi jotain, vaikken silloin ymmärtänytkään talonmiehen merkitystä. Ironista (tahallistako?) muuten on, että Martti Huttunen on ammatiltaan juuri talonmies.
Tämä oli erittäin sujuvasti kerrottu tarina täydellisestä hullusta (Martti) ja hänen uhristaan (Heidi). Tätä tyylisuuntaa on ollut suomalaisessa kirjallisuudessa aiemminkin, mutta Nousiainen kirjoittaa tuoreemmin. Voi olla, että sekin vaikuttaa, että olen suunnilleen samaa ikäpolvea Nousiaisen kanssa. Vaikka tässä demonisoitiinkin juoksemista, heräsi kuitenkin halu lähteä juoksulenkille!
Miika Nousiainen: Maaninkavaara (2009) Otava
Arvio: ***** Hyvin tuore
Toinen päähenkilö, Heidi Huttunen, on 15-vuotias, joka yrittää olla isänsä arvoinen, palaa loppuun ja päätyy viettämään onnellista ja tavallista lukiolaisen elämää, ilman isäänsä. Se tarina on vähän ennalta-arvattava, mutta ihan hyvä silti.
Tarina kertoo siis kestävyysjuoksusta ja sen suurista nimistä. Martti päättää tehdä tyttärestään suuren juoksijan aika kyseenalaisinkin keinoin. Kun lopulta tulee puhe veritankkauksesta, Heidin äiti päättää jättää miehensä ja muuttaa tyttärensä kanssa pois.
Kirja on hyvä kooste suomalaisen kestävyysjuoksun historiasta, tulevaisuuttahan ei ole. Itse mietiskelin, että muistanko Martti Vainion juoksun ja käryn Los Angelesissa. Muistan kyllä hämärästi jotain, vaikken silloin ymmärtänytkään talonmiehen merkitystä. Ironista (tahallistako?) muuten on, että Martti Huttunen on ammatiltaan juuri talonmies.
Tämä oli erittäin sujuvasti kerrottu tarina täydellisestä hullusta (Martti) ja hänen uhristaan (Heidi). Tätä tyylisuuntaa on ollut suomalaisessa kirjallisuudessa aiemminkin, mutta Nousiainen kirjoittaa tuoreemmin. Voi olla, että sekin vaikuttaa, että olen suunnilleen samaa ikäpolvea Nousiaisen kanssa. Vaikka tässä demonisoitiinkin juoksemista, heräsi kuitenkin halu lähteä juoksulenkille!
Miika Nousiainen: Maaninkavaara (2009) Otava
Arvio: ***** Hyvin tuore
4.10.2009
Heidi Köngäs: Jokin sinusta
Kirjan päähenkilön, Margan, lapsuus oli ollut traumaattinen, koska hän eli tätinsä perheen kanssa ja ensimmäisten vuosien aikana hänen oma äitinsä uhkasi moneen kertaan viedä hänet mukanaan. Lopulta äiti kuitenkin suostui adoptioon. Lisäksi Margan perhe muuttaa vähäksi aikaa Ruotsiin, jossa Marga yhtäkkiä onkin se joka tietää mitä tehdä.
Varsinaisesti kirja kertoo Margan äidin kuolemasta ja Margan surutyöstä. Siinä Marga sitten tajuaa, ettei oman lapsen jättäminen siskolle ole ollut helppo ratkaisu.
Juoni oli vähän kliseinen. Esimerkiksi "hauskat" sattumukset Ruotsissa ovat jo olleet esillä vähän eri versioina monissa kirjoissa, esim. "Sikalat" ja "Minua ei omista kukaan". Tosin niistäkin saattaa herätä enemmän myötähäpeän tunteita kuin todellista hauskuutta...
Kokonaiskuva kirjasta jäi jotenkin laimeaksi.
Heidi Köngäs: Jokin sinusta (2008) Otava
Arvio: *** Vähän mitäänsanomaton
Varsinaisesti kirja kertoo Margan äidin kuolemasta ja Margan surutyöstä. Siinä Marga sitten tajuaa, ettei oman lapsen jättäminen siskolle ole ollut helppo ratkaisu.
Juoni oli vähän kliseinen. Esimerkiksi "hauskat" sattumukset Ruotsissa ovat jo olleet esillä vähän eri versioina monissa kirjoissa, esim. "Sikalat" ja "Minua ei omista kukaan". Tosin niistäkin saattaa herätä enemmän myötähäpeän tunteita kuin todellista hauskuutta...
Kokonaiskuva kirjasta jäi jotenkin laimeaksi.
Heidi Köngäs: Jokin sinusta (2008) Otava
Arvio: *** Vähän mitäänsanomaton
3.10.2009
Mikkel Birkegaard: Libri di Lucan arvoitus
Etuliepeessä kirjaa kuvataan trilleriksi. Joopa joo. Kantava ajatus "lähettäjistä" ja "vastaanottajista" on käsittämätön ja tekemällä tehty. Juoni taas yrittää olla jännittävä, mutta se on totaalisen epäuskottava ja epäjohdonmukainen. Siihen kun lisää päähenkilön "pakollisen" rakastumisen ystävän pettämiseen niin ollaan jo niin lähellä da Vinci koodia, että tähdet tippuu melkeen nollaan.
Suomennos oli huono. Sanoja puuttui välistä tai oli ylimääräisiä sanoja. Kirjan loppupuolella oli kohta, jossa luulen tavoitellun sanaa "kasvillisuus", mutta oli käytettykin sanaa "kasvullisuus". Mistä näitä kääntäjiä oikein tulee?
Mikkel Birkegaard: Libri di Lucan arvoitus (Libri di Luca 2007) WSOY, suom. Katriina Huttunen
Arvio: * Suorastaan huono
Suomennos oli huono. Sanoja puuttui välistä tai oli ylimääräisiä sanoja. Kirjan loppupuolella oli kohta, jossa luulen tavoitellun sanaa "kasvillisuus", mutta oli käytettykin sanaa "kasvullisuus". Mistä näitä kääntäjiä oikein tulee?
Mikkel Birkegaard: Libri di Lucan arvoitus (Libri di Luca 2007) WSOY, suom. Katriina Huttunen
Arvio: * Suorastaan huono
Paula Hahtola: Salpalinja
Minulle Salpalinja merkitsee ennen kaikkea betonirakennetta eikä niinkään mitään rajaa tai vaiettua asiaa niin kuin tässä kirjassa. Tämän kirjan nimi olisi yhtä hyvin voinut olla vaikka "uimapuku", niin vähän Salpalinjasta loppujen lopuksi puhuttiin. No, asiaan.
Harvoin tulee luettua kirjaa, jonka kirjoittaja on 72-vuotias esikoiskirjailija. Mutta ihminen tarvitsee uusia kokemuksia. Hahtolan kerronta oli erittäin luentavaa ja monista dialogin kohdista tuli ihan oma mummoni mieleen. Parissa kohdassa käytettiin "kohta"-sanaa merkityksessä joka ei ole "pian" vaan jotain muuta. En vaan oikein osaa eritellä sitä toista merkitystä. Oma mummoni sanoi tietenkin "koht", mutta sama asia siis.
Kirja kertoi 12-vuotiaasta Ingestä, joka menee tapaamaan äitinsä isää, Anttoota eli pappaa, äitinsä Helmin kanssa. Viikon tapahtumat kerrotaan erikseen Ingen, Helmin ja Anttoon kannalta eri kappaleissa. Se on mielenkiintoinen tapa, koska siinä samat tapahtumat näyttävät ihan eri tapahtumilta vain koska niiden kohde muuttuu. Kirjan loppuosa kertoo Ingen vanhuudesta, jossa hän käy terapiassa läpi menneisyyttään. Siihen liittyy myös hauska juttu: Inge käy terapiassa ja kertoo omista tunteistaan. Aina silloin tällöin hän kysyy terapeutilta, että koska se terapia oikein alkaa.
Yksi kirjan teemoista alkujakson aikana on Helmin isättömyys. Hän haluaa että Anttoo merkitään papereihin hänen isäkseen ollakseen kunniallinen, mutta myös saadakseen Anttoon omaisuuden perinnöksi. Kun Inge sitten aikanaan tulee raskaaksi, syntyy Marja, jälleen "isätön" lapsi. Marja jää kuitenkin loppujen lopuksi vain aviottomaksi.
Voi johtua aikakaudestakin, mutta jollain muullakin tavalla tämä kirja muistutti Sirpa Kähkösen "Lakanasiipiä".
Paula Hahtola: Salpalinja (2009) Atena
Arvio: **** Yllättävänkin hyvä
Harvoin tulee luettua kirjaa, jonka kirjoittaja on 72-vuotias esikoiskirjailija. Mutta ihminen tarvitsee uusia kokemuksia. Hahtolan kerronta oli erittäin luentavaa ja monista dialogin kohdista tuli ihan oma mummoni mieleen. Parissa kohdassa käytettiin "kohta"-sanaa merkityksessä joka ei ole "pian" vaan jotain muuta. En vaan oikein osaa eritellä sitä toista merkitystä. Oma mummoni sanoi tietenkin "koht", mutta sama asia siis.
Kirja kertoi 12-vuotiaasta Ingestä, joka menee tapaamaan äitinsä isää, Anttoota eli pappaa, äitinsä Helmin kanssa. Viikon tapahtumat kerrotaan erikseen Ingen, Helmin ja Anttoon kannalta eri kappaleissa. Se on mielenkiintoinen tapa, koska siinä samat tapahtumat näyttävät ihan eri tapahtumilta vain koska niiden kohde muuttuu. Kirjan loppuosa kertoo Ingen vanhuudesta, jossa hän käy terapiassa läpi menneisyyttään. Siihen liittyy myös hauska juttu: Inge käy terapiassa ja kertoo omista tunteistaan. Aina silloin tällöin hän kysyy terapeutilta, että koska se terapia oikein alkaa.
Yksi kirjan teemoista alkujakson aikana on Helmin isättömyys. Hän haluaa että Anttoo merkitään papereihin hänen isäkseen ollakseen kunniallinen, mutta myös saadakseen Anttoon omaisuuden perinnöksi. Kun Inge sitten aikanaan tulee raskaaksi, syntyy Marja, jälleen "isätön" lapsi. Marja jää kuitenkin loppujen lopuksi vain aviottomaksi.
Voi johtua aikakaudestakin, mutta jollain muullakin tavalla tämä kirja muistutti Sirpa Kähkösen "Lakanasiipiä".
Paula Hahtola: Salpalinja (2009) Atena
Arvio: **** Yllättävänkin hyvä
27.9.2009
Jari Tervo: Koljatti
Vaikka tämä oli hyvin ajankohtainen kirja niin ei kuitenkan niin ajankohtainen että vaalirahakohu olisi ollut käsittelyssä. Hyvä niin. En olisi oikein jaksanut sitä yli 300 sivua. Kirjan päähenkilö on pääministeri Lahnanen Keskusta-puoleesta. Puoluesihteeri on nimeltään Pörhönen, mutta kaikki muut esiintyvät omilla nimillään.
Tervo tekee Lahnasesta melkoisen sekopään, mutta uskottavan sellaisen. Minun on helppo ymmärtää Lahnasen kliseemäinen ajatus kylmistä suomalaisista EU:n tilaisuuksissa. Vaikka se on niin sterotyyppinen ajatus, niin tiedän itse että se on totta. Kyllä niitä poskisuudelmia ja jatkuvaa lääppimistä hetken jaksaa, mutta muutamassa päivässä haluaisi rakentaa ympärilleen kuplan jota lähemmäksi eivät kaikenmaailman etelä-eurooppalaiset pääse. Lahnasen ajatukset Stubbista ovat myös hyvin uskottavia. Stubb on ärsyttävä, vaikka olisi kuinka pätevä tahansa.
Kirjan loppu on vaan vähän kliseemäinen. Ilman avautumista Putinille, asiat olisi melkein voinut selittää parhain päin eikä olisi tarvinnut turvautua äärimmäisiin keinoihin.
Jari Tervo: Koljatti (2009) WSOY
Arvio: *** Liiankin ajankohtainen
Tervo tekee Lahnasesta melkoisen sekopään, mutta uskottavan sellaisen. Minun on helppo ymmärtää Lahnasen kliseemäinen ajatus kylmistä suomalaisista EU:n tilaisuuksissa. Vaikka se on niin sterotyyppinen ajatus, niin tiedän itse että se on totta. Kyllä niitä poskisuudelmia ja jatkuvaa lääppimistä hetken jaksaa, mutta muutamassa päivässä haluaisi rakentaa ympärilleen kuplan jota lähemmäksi eivät kaikenmaailman etelä-eurooppalaiset pääse. Lahnasen ajatukset Stubbista ovat myös hyvin uskottavia. Stubb on ärsyttävä, vaikka olisi kuinka pätevä tahansa.
Kirjan loppu on vaan vähän kliseemäinen. Ilman avautumista Putinille, asiat olisi melkein voinut selittää parhain päin eikä olisi tarvinnut turvautua äärimmäisiin keinoihin.
Jari Tervo: Koljatti (2009) WSOY
Arvio: *** Liiankin ajankohtainen
26.9.2009
Matti Rönkä: Ystävät kaukana
Kirjan aluksi Viktor elää onnellisena Marjansa kanssa puutalossa Tapanilassa ja bisneksetkin sujuvat. Joku kuitenkin haluaa Viktorin kaikki liiketoimet. Alkaa mieletön jahti rajan yli Sortavalaan, jossa Viktor tapaa parhaan ystävänsä Karpovin, nykyisen vihollisensa.
Kirjan henkilöt ja tilanteet ovat luultavimmin keksittyjä, mutta ne voisivat olla vaikka mistä maailmanluokan vakoilujännäristä. Siihen malliin Viktor käyttää koodisanoja ja hävittää radioita. No, Viktorillahan on kavereita vaikka missä ja lopuksi hän "voittaa" sotansa. Tähän venäläiseen "kaverin karkoittamiseen" kuuluu kuitenkin, että Viktor lupaa pitää huolta entisen parhaan ystävänsä isovanhemmista kun Karpov kerran itse estyy tekemästä sitä "karkotuksensa" takia.
Rönkä kirjoittaa vähän nykäsmäiseen tapaan sankarista, joka on "pahis", mutta jolla on kuitenkin moraali ja joka tekee rikoksiaan tiukoissa moraalin asettamissa rajoissa. Korhonen (poliisi) taas on hyvä ystävä juuri niin kuin roisto ja poliisi vain voi.
Matti Rönkä: Ystävät kaukana (2005) Gummerus
Arvio: *** Tasaisen varmaa Rönkää
Kirjan henkilöt ja tilanteet ovat luultavimmin keksittyjä, mutta ne voisivat olla vaikka mistä maailmanluokan vakoilujännäristä. Siihen malliin Viktor käyttää koodisanoja ja hävittää radioita. No, Viktorillahan on kavereita vaikka missä ja lopuksi hän "voittaa" sotansa. Tähän venäläiseen "kaverin karkoittamiseen" kuuluu kuitenkin, että Viktor lupaa pitää huolta entisen parhaan ystävänsä isovanhemmista kun Karpov kerran itse estyy tekemästä sitä "karkotuksensa" takia.
Rönkä kirjoittaa vähän nykäsmäiseen tapaan sankarista, joka on "pahis", mutta jolla on kuitenkin moraali ja joka tekee rikoksiaan tiukoissa moraalin asettamissa rajoissa. Korhonen (poliisi) taas on hyvä ystävä juuri niin kuin roisto ja poliisi vain voi.
Matti Rönkä: Ystävät kaukana (2005) Gummerus
Arvio: *** Tasaisen varmaa Rönkää
Agatha Christie: Salainen vastustaja
En muista koska olen lukenut tämän ensimmäisen kerran, mutta en ollut varmaan vielä ylä-asteellakaan silloin. Muistan vain kuinka Tuppence-neiti oli suosikkini: reipas, oma-aloitteinen, aikaansaapa.
En muistanut juonta kovin hyvin, mutta tunnistin murhaajan heti kun hänet mainittiin. Siitä voisi päätellä että muistan kuitenkin jotain. Tarina muistutti vähän Boullen "Herrasmiehen ammattia". Boullen kirja julkaistiin kuitenkin vasta 1960-luvulla joten on helppo päätellä kumpi teos oli ensin. Tässäkin oli täysi psykopaatti, herra Brown, joka manipuloi kaikkia pääministeristä lähtien.
Luulen, että tämä kirja on jäänyt Christien muun tuotannon varjoon. Tämä on hyvä kirja, muttei millään Christien parhampien tasoa. Rima on kuitenkin hyvin korkealla.
Agatha Christie: Salainen vastustaja (The secret adversary 1922) WSOY, suom. Eva Siikarla
Arvio: *** Legendaarinen
En muistanut juonta kovin hyvin, mutta tunnistin murhaajan heti kun hänet mainittiin. Siitä voisi päätellä että muistan kuitenkin jotain. Tarina muistutti vähän Boullen "Herrasmiehen ammattia". Boullen kirja julkaistiin kuitenkin vasta 1960-luvulla joten on helppo päätellä kumpi teos oli ensin. Tässäkin oli täysi psykopaatti, herra Brown, joka manipuloi kaikkia pääministeristä lähtien.
Luulen, että tämä kirja on jäänyt Christien muun tuotannon varjoon. Tämä on hyvä kirja, muttei millään Christien parhampien tasoa. Rima on kuitenkin hyvin korkealla.
Agatha Christie: Salainen vastustaja (The secret adversary 1922) WSOY, suom. Eva Siikarla
Arvio: *** Legendaarinen
25.9.2009
Alexander McCall Smith: Oivallinen aviomies, Mma Ramotswe tutkii
On väärin sanoa näitä dekkareiksi. Joku asioita ymmärtämätön saattaa juonen pääpiirteistä päätellä, että selvä dekkarihan se on, mutta mielestäni nämä Mma Ramotswet on positiivuus-pakkauksia. Niissä saattaa olla jotain yksityisetsivälle sopivia tehtäviä, mutta pääosassa on kyky lukea ihmisiä, tukea heitä ja parantaa maailmaa eikä niinkään selvittää rikoksia.
Tässäkin kirjassa oli kolme selvitettävää asiaa, joista vain yksi oli selkeästi rikos. Siinä saatiin syyllinen selville, mutta epäselväksi jäi rangaistiinko häntä koska tai saatiinko edes kiinni. Toinen muista tapauksista "selvitettiin" mutta varsinaiselle tilaajalle sitä ei kerrottu ja kolmas tapaus oli tyypillinen "pettääkö aviomieheni minua"-asiakas ja joka paljasti ihan toisenlaisen vireillä olevan rikoksen.
Mma Makutsi ja Charlie ottivat molemmat lopputilin vuorollaan, mutta tulivat takaisin häntä koipien välissä. Sekin on niin inhimillistä.
Tästä kirjasta tuli sellainen olo, että minäkin haluan muuttaa Botswanaan: siellä ei ole kovin isoja huolia kenelläkään, ei asuntolainaa, ei strategioita eikä kvartaaleja. On vaan lämmintä ja lehmiä ja kurpitsaa lihan kanssa.
Alexander McCall Smith: Oivallinen aviomies, Mma Ramotswe tutkii (The good husband of Zebra Drive 2007) Otava, suom. Jaakko Kankaanpää
Arvio: *** Niin ihanan positiivinen
Tässäkin kirjassa oli kolme selvitettävää asiaa, joista vain yksi oli selkeästi rikos. Siinä saatiin syyllinen selville, mutta epäselväksi jäi rangaistiinko häntä koska tai saatiinko edes kiinni. Toinen muista tapauksista "selvitettiin" mutta varsinaiselle tilaajalle sitä ei kerrottu ja kolmas tapaus oli tyypillinen "pettääkö aviomieheni minua"-asiakas ja joka paljasti ihan toisenlaisen vireillä olevan rikoksen.
Mma Makutsi ja Charlie ottivat molemmat lopputilin vuorollaan, mutta tulivat takaisin häntä koipien välissä. Sekin on niin inhimillistä.
Tästä kirjasta tuli sellainen olo, että minäkin haluan muuttaa Botswanaan: siellä ei ole kovin isoja huolia kenelläkään, ei asuntolainaa, ei strategioita eikä kvartaaleja. On vaan lämmintä ja lehmiä ja kurpitsaa lihan kanssa.
Alexander McCall Smith: Oivallinen aviomies, Mma Ramotswe tutkii (The good husband of Zebra Drive 2007) Otava, suom. Jaakko Kankaanpää
Arvio: *** Niin ihanan positiivinen
22.9.2009
George R. R. Martin: Korppien kestit
Kirja käsittelee kaikkia niitä hahmoja joita vihaan ja halveksin: Cerseitä, Jaimea ja Sansaa. Onneksi seassa on muutama luku myös Samwellia, Aryaa ja Briennea. Pettymys on se, että Catelyn on muuttunut kuoltuaan paljon kovemmaksi eikä anna anteeksi edes Briennelle.
Kirjailija pyytää kyllä lopuksi anteeksi ja sanoo, että seuraava kirja sitten kertoo Jonista, Stannisista ja Danysta. Ilmeisesti se tarkoittaa, että ajallisesti ei päästä yhtään eteenpäin vaan jauhetaan samoja aikoja kun tässäkin, mutta eri ihmisille ja eri paikoissa. Toivoisin vaan, että tulisi jo talvi ja kevätkin vielä...
Tätä kirjaa lukiessani aloin taas miettiä yhtäläisyyksiä "Taruun". Luulisi englanninkielisessä maailmassa nimiä riittävän, mutta tässäkin on Samwell, jolla on samanpituinen ja samantyylinen sukunimi kuin "Tarussakin" (Gamgi - Tarly).
George R. R. Martin: Korppien kestit (A feast for crows 2005) Kirjava, suom. Satu Hlinovsky
Arvio: * Täysin turha kirja
Kirjailija pyytää kyllä lopuksi anteeksi ja sanoo, että seuraava kirja sitten kertoo Jonista, Stannisista ja Danysta. Ilmeisesti se tarkoittaa, että ajallisesti ei päästä yhtään eteenpäin vaan jauhetaan samoja aikoja kun tässäkin, mutta eri ihmisille ja eri paikoissa. Toivoisin vaan, että tulisi jo talvi ja kevätkin vielä...
Tätä kirjaa lukiessani aloin taas miettiä yhtäläisyyksiä "Taruun". Luulisi englanninkielisessä maailmassa nimiä riittävän, mutta tässäkin on Samwell, jolla on samanpituinen ja samantyylinen sukunimi kuin "Tarussakin" (Gamgi - Tarly).
George R. R. Martin: Korppien kestit (A feast for crows 2005) Kirjava, suom. Satu Hlinovsky
Arvio: * Täysin turha kirja
20.9.2009
Matti Rönkä: Hyvä veli, paha veli
Röngän hahmo, Viktor Kärppä, kulkee koko ajan lain ja järjestyksen rajalla. Välillä poiketen myös rajan toiselle yli, mutta silti Kärppä ei ole pahis, päinvastoin. Hän auttaa sukulaisiaan ja muita inkeriläis-maahanmuuttajia käytännön asioissa. Ketä tahansa hän auttaa rahasta.
Kärppä on myös filosofi. Hän on toisaalta suomalainen, mutta näkee yhteiskuntamme myös ulkopuolisen silmin. Kirjan loppupuolella, käydessään Pietarissa Primorskajalla, hän nostaa esille ajatuksen, että Venäjällä elämä on helpompaa kuin Suomessa. Sitä ajatustahan meidän suomalaisten on vaikea niellä. Kärppä ajattelee näin: "Tehdä kyselemättä töitä, olla huolehtimatta ja ajattelematta liikaa. Olla kuin kotonaan." Siitä seuraa välttämättä ajatus siitä, että miksi elämä Suomessa on niin paljon vaikeampaa. Itse ajattelen sen niin, että Venäjällä tarmosta menee suurempi osa selviytymiseen. Silloin ei jää niin paljon energiaa miettiä ilmastonmuutosta, kehitysmaita ja terrorismin vastaista sotaa.
Matti Rönkä: Hyvä veli, paha veli (2003) Gummerus
Arvio: *** Vähän mitäänsanomaton
Kärppä on myös filosofi. Hän on toisaalta suomalainen, mutta näkee yhteiskuntamme myös ulkopuolisen silmin. Kirjan loppupuolella, käydessään Pietarissa Primorskajalla, hän nostaa esille ajatuksen, että Venäjällä elämä on helpompaa kuin Suomessa. Sitä ajatustahan meidän suomalaisten on vaikea niellä. Kärppä ajattelee näin: "Tehdä kyselemättä töitä, olla huolehtimatta ja ajattelematta liikaa. Olla kuin kotonaan." Siitä seuraa välttämättä ajatus siitä, että miksi elämä Suomessa on niin paljon vaikeampaa. Itse ajattelen sen niin, että Venäjällä tarmosta menee suurempi osa selviytymiseen. Silloin ei jää niin paljon energiaa miettiä ilmastonmuutosta, kehitysmaita ja terrorismin vastaista sotaa.
Matti Rönkä: Hyvä veli, paha veli (2003) Gummerus
Arvio: *** Vähän mitäänsanomaton
19.9.2009
Anne B. Ragde: Erakkoravut
Kun luin "Berliinin poppeleita" luulin että se olisi ainokainen. RJS kuitenkin valaisi minua ja kertoi että kyse onkin 3-osaisesta sarjasta ja että tämä toinen osa olisi enemmänkin vain pakollinen paha ennen kolmatta ja viimeistä kirjaa.
Kun lähtee lukemaan kirjaa ilman sen suurempia odotuksia niin yleensä kirja onkin odotettua parempi. Niin kävi nytkin. Tässä kirjassa syvennettiin kaikkia hahmoja, mutta esim. Margido ja Torunn saivat myös aivan uusia piirteitä. Edelleenkin Erlend oli ehdottomasti vaikuttavin hahmo kaikista. Toivon etä kolmannessa kirjassa Erlendin ja Krummen suuret suunnitemat talon osalta eivät onnistu vaan myös heidän täydellisessä elämässään olisi takapakin hetkiä.
Edelleen olen sitä mieltä, että Ragde olisi tehnyt fiksummin kun olisi jättänyt homman "Berliinin poppeleihin". Ei aina ole pakko tehdä jatko-osia ja luulen että joka tapauksessa kolmaskin osa jättää langanpäitä auki. Miksei niitä siis voinut jättää heti ensimmäisen oan jälkeen vaan rauhaan...
Anne B. Ragde: Erakkoravut (Eremittkrepsene 2005), suom. Tarja Teva
Arvio: **** Ei mikään "välikirja"
Kun lähtee lukemaan kirjaa ilman sen suurempia odotuksia niin yleensä kirja onkin odotettua parempi. Niin kävi nytkin. Tässä kirjassa syvennettiin kaikkia hahmoja, mutta esim. Margido ja Torunn saivat myös aivan uusia piirteitä. Edelleenkin Erlend oli ehdottomasti vaikuttavin hahmo kaikista. Toivon etä kolmannessa kirjassa Erlendin ja Krummen suuret suunnitemat talon osalta eivät onnistu vaan myös heidän täydellisessä elämässään olisi takapakin hetkiä.
Edelleen olen sitä mieltä, että Ragde olisi tehnyt fiksummin kun olisi jättänyt homman "Berliinin poppeleihin". Ei aina ole pakko tehdä jatko-osia ja luulen että joka tapauksessa kolmaskin osa jättää langanpäitä auki. Miksei niitä siis voinut jättää heti ensimmäisen oan jälkeen vaan rauhaan...
Anne B. Ragde: Erakkoravut (Eremittkrepsene 2005), suom. Tarja Teva
Arvio: **** Ei mikään "välikirja"
15.9.2009
Agatha Christie: Stylesin tapaus
Kirjaa, jonka on lukenut näinkin monta kertaa, on todella vaikea arvioida samalla tavoin kuin ihan ennen lukematonta kirjaa. Aikaisemmin kun olen lukenut tätä, en ole tiennyt että tämä kirja oli Agatha Christien ensimmäinen julkaisu. Siitä huolimatta Hercule Poirot on niin valmis ja loppuun asti mietitty hahmo: välkky, mutta myös romanttinen tarpeen tullen.
Juoni on hyvin moniselkoinen ja hyvin kekseliäs. Muistin koko ajan miten mr Inglethorp ja miss Howard luulivat pääsevänsä pälkähästä, mutta samalla sen ympärille ja kokonaan sivuunkin oli rakennettu sellainen show (esim. John Cavendishin oikeudenkäynti) että mielenkiinto pysyi yllä vaikka loppuratkaisu olikin ennakkoon selvillä.
Joskus väitetään että Christie antaa lukijalle kaikki samat vinkit kuin ne jotka jutun ratkaisevalla päähenkilölläkin on. En ole koskaan uskonut sitä, mutta pitäisi varmaankin tavata joku kirja lause lauseelta läpi ja tarkistaa asia. Jos teen sen joskus, niin tämä kirja olisi hyvä kohde: sopivan lyhyt, mutta samalla tarpeeksi monimutkainen.
Agatha Christie: Stylesin tapaus (The mysterious affair at Styles 1920) WSOY, suom. Paavo Lehtinen
Arvio: **** Klassikko
Juoni on hyvin moniselkoinen ja hyvin kekseliäs. Muistin koko ajan miten mr Inglethorp ja miss Howard luulivat pääsevänsä pälkähästä, mutta samalla sen ympärille ja kokonaan sivuunkin oli rakennettu sellainen show (esim. John Cavendishin oikeudenkäynti) että mielenkiinto pysyi yllä vaikka loppuratkaisu olikin ennakkoon selvillä.
Joskus väitetään että Christie antaa lukijalle kaikki samat vinkit kuin ne jotka jutun ratkaisevalla päähenkilölläkin on. En ole koskaan uskonut sitä, mutta pitäisi varmaankin tavata joku kirja lause lauseelta läpi ja tarkistaa asia. Jos teen sen joskus, niin tämä kirja olisi hyvä kohde: sopivan lyhyt, mutta samalla tarpeeksi monimutkainen.
Agatha Christie: Stylesin tapaus (The mysterious affair at Styles 1920) WSOY, suom. Paavo Lehtinen
Arvio: **** Klassikko
6.9.2009
Alan Drew: Vesipuutarhat
Kirja oli ihan hyvä, juoni oli vaan liian itsestäänselvä ja ennalta-arvattava. Muslimi-kurdi-tyttö ja kristitty-jenkki-poika rakastuvat muslmimaassa. Tilanne voisi päättyä kunniamurhaan, mutta se päättyy tytön itsemurhaan.
Minua niin riepoo, että uskonnon nimissä riistetään ihmisiltä oma tahto, erityisesti tämä kohdistuu tyttöihin ja naisiin. Omista ajatuksista ja haluista pitää vaieta jotta saa yhteisön hyväksynnän. Tytöiltä odotetaan kiltteyttä, tottevaisuutta, palvelemista ja pojilta taas reippautta, kyynärpäitä ja voittamista. Tilanne oli hyvin samankaltainen vielä 150 vuotta sitten länsimaissakin, mutta pikkuhiljaa tyttöjen koulunkäynnin ja naisten työssäkäynnin hyväksymisen jälkeen tilanne on ihan toinen. Niin kuin tässäkin kirjassa todettiin niin maailma on muuttunut ja hyvin tiukka koraanin tulkinta on yhä vaikeampi asia esittää lapsille, jotka näkevät jo internetissä kaiken.
Alan Drew: Vesipuutarhat (Gardens of water 2008) Otava, suom. Satu Leveelahti
Arvio: *** Keskinkertainen
Minua niin riepoo, että uskonnon nimissä riistetään ihmisiltä oma tahto, erityisesti tämä kohdistuu tyttöihin ja naisiin. Omista ajatuksista ja haluista pitää vaieta jotta saa yhteisön hyväksynnän. Tytöiltä odotetaan kiltteyttä, tottevaisuutta, palvelemista ja pojilta taas reippautta, kyynärpäitä ja voittamista. Tilanne oli hyvin samankaltainen vielä 150 vuotta sitten länsimaissakin, mutta pikkuhiljaa tyttöjen koulunkäynnin ja naisten työssäkäynnin hyväksymisen jälkeen tilanne on ihan toinen. Niin kuin tässäkin kirjassa todettiin niin maailma on muuttunut ja hyvin tiukka koraanin tulkinta on yhä vaikeampi asia esittää lapsille, jotka näkevät jo internetissä kaiken.
Alan Drew: Vesipuutarhat (Gardens of water 2008) Otava, suom. Satu Leveelahti
Arvio: *** Keskinkertainen
George R. R. Martin: Miekkamyrsky 2 - Tulen ja jään laulu - osa 3 nide 2
Tämä osa oli virkistävä. Ruumiita tuli oikein olan takaa, mutta alusta asti minulla on ollut sellainen olo, että juuri Branin, Jonin ja (toivottavasti) Aryankin roolit tulee olemaan tärkeitä Starkien jatkon kannalta. Joffreyn kuolema oli minusta erittäin sopivaa ja toisaalta Robbinkin, koska juuri hän oli aiheuttanut epäsovun Freyn ja Starkin välille. Haluaisin vain tietää viittasiko se, ettei Robbin vaimo ja vaimon sukulaiset piitanneet Robbin hurjasudesta, petturuuteen. Luultavasti en saa tietää sitä koskaan...
Juonen kannalta minua kiinnostaa suunnattomasti ser Barristan Rohkean motiivi alkaa palvella Daenyrysta. Jos Selmy koki sen oikeaksi niin siirtyykö moni muukin ritari esim. Stannisin puolelta vielä lohikäärmeiden puolelle. Yksityiskohtana Jaimen ja Briennen suhde on ollut suorastaan koominen, molemmat halveksivat ja jopa vihaavat toisiaan, mutta silti auttavat toisiaan pois pulasta.
Pikkuhiljaa tässä tarinassa alkaa tapahtua enemmän ja enemmän kaikkea fantasialle tyypillistä "yliluonnollista". Se on ärsyttävää kun ei itse tiedä missä mahdollisten asioitten raja kulkee. Esimerkiksi jos ser Beric ei kuole niin voivatko muutkin jäädä henkiin.
Hauska ykstyiskohta nimien samankaltaisuudessa muuhun kirjallisuuteen nähden on Pikkusormen etunimi Petyr. Hyvin samanlainen hahmo on Rowligin Pottereiden Peter Piskuilan: hyvisten puolella periaatteessa, mutta pettää kaikki tarpeen tullen. Muutenkin nimimaailma alkaa jo vähän avautua kun on lukenut ne tärkeimmät nimet jo niin moneen kertaan niin monessa yhteydessä.
Nyt harmittaa että on enää yksi kirja jäljellä ja sen jälkeen ties kuinka pitkä odotus seuraaviin. Voi olla että se "A dance with dragons" pitää lukea jopa englanniksi. Vinkkinä kaikille, jotka eivät ole vielä aloittaneet tätä sarjaa: ÄLKÄÄ ALOITTAKO ENNEN KUIN KAIKKI OSAT ON JULKAISTU!!!
Kirjojen huono (fyysinen) laatu on todella äryttävä piirre. Suomennoksetkin ovat aika huonoja mutta paranevat selvästi loppua kohden. Edellisessä kirjassa sivuja oli nidottu väärään järjestykseen ja toiset irtoili. Jenkeissä osa näistä on ollut Best seller-ykkösenä, mutta Suomessa tällaista pidetään niin marginaalisena ettei isot kustantajat ole edes kiinnostuneita. Sitten on pakko perustaa joku pienellä rahalla toimiva pikkukustantamo ja jälki on tällaista. Iso kiitos silti Kirjavalle että ovat ryhtyneet näin merkittävään hommaan.
George R. R. Martin: Miekkamyrsky 2 - Tulen ja jään laulu - osa 3 nide 2 (A storm of swords 2: Blood and gold 2000) Kirjava, suom. Satu Hlinovsky
Arvio: *** Parempi kuin edelliset
Juonen kannalta minua kiinnostaa suunnattomasti ser Barristan Rohkean motiivi alkaa palvella Daenyrysta. Jos Selmy koki sen oikeaksi niin siirtyykö moni muukin ritari esim. Stannisin puolelta vielä lohikäärmeiden puolelle. Yksityiskohtana Jaimen ja Briennen suhde on ollut suorastaan koominen, molemmat halveksivat ja jopa vihaavat toisiaan, mutta silti auttavat toisiaan pois pulasta.
Pikkuhiljaa tässä tarinassa alkaa tapahtua enemmän ja enemmän kaikkea fantasialle tyypillistä "yliluonnollista". Se on ärsyttävää kun ei itse tiedä missä mahdollisten asioitten raja kulkee. Esimerkiksi jos ser Beric ei kuole niin voivatko muutkin jäädä henkiin.
Hauska ykstyiskohta nimien samankaltaisuudessa muuhun kirjallisuuteen nähden on Pikkusormen etunimi Petyr. Hyvin samanlainen hahmo on Rowligin Pottereiden Peter Piskuilan: hyvisten puolella periaatteessa, mutta pettää kaikki tarpeen tullen. Muutenkin nimimaailma alkaa jo vähän avautua kun on lukenut ne tärkeimmät nimet jo niin moneen kertaan niin monessa yhteydessä.
Nyt harmittaa että on enää yksi kirja jäljellä ja sen jälkeen ties kuinka pitkä odotus seuraaviin. Voi olla että se "A dance with dragons" pitää lukea jopa englanniksi. Vinkkinä kaikille, jotka eivät ole vielä aloittaneet tätä sarjaa: ÄLKÄÄ ALOITTAKO ENNEN KUIN KAIKKI OSAT ON JULKAISTU!!!
Kirjojen huono (fyysinen) laatu on todella äryttävä piirre. Suomennoksetkin ovat aika huonoja mutta paranevat selvästi loppua kohden. Edellisessä kirjassa sivuja oli nidottu väärään järjestykseen ja toiset irtoili. Jenkeissä osa näistä on ollut Best seller-ykkösenä, mutta Suomessa tällaista pidetään niin marginaalisena ettei isot kustantajat ole edes kiinnostuneita. Sitten on pakko perustaa joku pienellä rahalla toimiva pikkukustantamo ja jälki on tällaista. Iso kiitos silti Kirjavalle että ovat ryhtyneet näin merkittävään hommaan.
George R. R. Martin: Miekkamyrsky 2 - Tulen ja jään laulu - osa 3 nide 2 (A storm of swords 2: Blood and gold 2000) Kirjava, suom. Satu Hlinovsky
Arvio: *** Parempi kuin edelliset
3.9.2009
George R. R. Martin: Miekkamyrsky 1 - Tulen ja jään laulu - osa 3 nide 1
Tämän sarjan ongelma on aika-jana. Kerronta perustuu koko ajan vaihtuvaan näkökulmaan ja ajanjaksoon. Tapahtumia seurataan niin monessa paikassa ja niin monin silmin, että lopputulos on sillisalaatti. Tähän tuo oman lisähankaluutensa asioiden hidas eteneminen ja vanhojen (monta tuhatta vuotta sitten - alle sata vuotta sitten) tapahtumien yksityiskohtien jatkuva puiminen. Tolkienilla oli Tarunsa liitteenä aikajana, jossa käytiin läpi aikajärjestyksessä kaikki asiat. Vanhat jutut vähemmän tarkemmin ja varsinaisen tarinan asiat päivä päivältä, samalla näyttäen mitä tapahtui samaan aikaan kuin joku toinen asia. Luulisin, että Martinilla on olemassa sellainen, tai muuten lopputulos on oikeastikin sillisalaatti, mutta sen julkaiseminen olisi vielä liian aikaista kun sarja on kesken. Esimerkiksi tarina Robertin valtaannoususta on kerrottu niin monella suulla ja niin moneen kertaan, että on tosi vaikeaa hahmottaa kokonaisuutta.
Toinen ongelma sarjassa on nimet. Pahimmassa tapauksessa jollain ihmisellä on kolme eri nimeä, joilla kirjailija häntä kutsuu. Joskus jopa kahdella eri nimellä samassa virkkeessä. Kaikilla on tietenkin etunimensä ja sukunimensä. Etunimi on kuitenkin lähes aina sama kuin jollain muullakin, kun ylhäiset nyt vaan nimeää lapsensa aina jonkun mukaan. Sukunimi on yleensä sama kuin isän sukunimi, paitsi äpärillä ja naiduilla naisilla. Kaikilla on myös joku arvonimi, joka saattaa juontaa juurensä esim. asuinpaikkaan. Kolmanneksi monella on vielä jonkinlainen lisänimi, haukkumanimi tai arvonimi. Esimerkiksi Robert Baratheon, Kuningas, Vallananastaja. Tästä seuraa sellainen soppa, että joskus kaipaisi kunnon hakuteosta aiheesta. Täytyy toivoa että suomentajalla on sellainen, koska eihän voi mitenkään muistaa miten nämä kaikki sadat nimet on käännetty tai onko käännetty ollenkaan.
Kolmas ongelma on kerrontatapa, jossa pompataan aina jännästä kohdasta jonnekin ihan muualle. Kun siihen sitten palataan, niin on tapahtunut aivan liikaa että voisi muistaa kaiken sen jännityksen ja nauttia asian ratkeamisesta. Luulen että kirjailija yrittää käyttää sitä tehokeinona siinä onnistumatta. Luin joskus Tarua niin, että seurasin yhtä tarinan haaraa kerrallaan hyppimällä yli muista kappaleista. Tämä sarja kannattaa ehkä lukea ainakin toisella kerralla niin. Sen pitäisi olla helppoa, koska kappaleet on aina nimetty näkökulmahenkilön mukaan.
No sitten juoni. Tässäkään ei suurempia tapahtunut: Robb oli mennyt naimisiin, Sansa pakotettiin naimisiin, Joffreyn häät oli valmisteilla, Arya edelleen karussa, kuten Bran ja Rickonkin, Jon karkasi lopussa villien luota, Yövartio palasina, Samwell on osoittanut urheuttaan.
Kaiken kaikkiaan tämän kolmen kirjan tapahtumat olisi voinut helposti tiivistää vaikka yhdeksi kirjaksi, jossa ensin käydään taustat läpi ja sitten seurataan tapahtumat tiiviisti. Tässä on aivan liikaa diiba-daabaa...
George R. R. Martin: Miekkamyrsky 1 - Tulen ja jään laulu - osa 3 nide 1 (A storm of swords 1: Steel and snow 2000) Kirjava, suom. Satu Hlinovsky
Arvio: *** Puiseva
Toinen ongelma sarjassa on nimet. Pahimmassa tapauksessa jollain ihmisellä on kolme eri nimeä, joilla kirjailija häntä kutsuu. Joskus jopa kahdella eri nimellä samassa virkkeessä. Kaikilla on tietenkin etunimensä ja sukunimensä. Etunimi on kuitenkin lähes aina sama kuin jollain muullakin, kun ylhäiset nyt vaan nimeää lapsensa aina jonkun mukaan. Sukunimi on yleensä sama kuin isän sukunimi, paitsi äpärillä ja naiduilla naisilla. Kaikilla on myös joku arvonimi, joka saattaa juontaa juurensä esim. asuinpaikkaan. Kolmanneksi monella on vielä jonkinlainen lisänimi, haukkumanimi tai arvonimi. Esimerkiksi Robert Baratheon, Kuningas, Vallananastaja. Tästä seuraa sellainen soppa, että joskus kaipaisi kunnon hakuteosta aiheesta. Täytyy toivoa että suomentajalla on sellainen, koska eihän voi mitenkään muistaa miten nämä kaikki sadat nimet on käännetty tai onko käännetty ollenkaan.
Kolmas ongelma on kerrontatapa, jossa pompataan aina jännästä kohdasta jonnekin ihan muualle. Kun siihen sitten palataan, niin on tapahtunut aivan liikaa että voisi muistaa kaiken sen jännityksen ja nauttia asian ratkeamisesta. Luulen että kirjailija yrittää käyttää sitä tehokeinona siinä onnistumatta. Luin joskus Tarua niin, että seurasin yhtä tarinan haaraa kerrallaan hyppimällä yli muista kappaleista. Tämä sarja kannattaa ehkä lukea ainakin toisella kerralla niin. Sen pitäisi olla helppoa, koska kappaleet on aina nimetty näkökulmahenkilön mukaan.
No sitten juoni. Tässäkään ei suurempia tapahtunut: Robb oli mennyt naimisiin, Sansa pakotettiin naimisiin, Joffreyn häät oli valmisteilla, Arya edelleen karussa, kuten Bran ja Rickonkin, Jon karkasi lopussa villien luota, Yövartio palasina, Samwell on osoittanut urheuttaan.
Kaiken kaikkiaan tämän kolmen kirjan tapahtumat olisi voinut helposti tiivistää vaikka yhdeksi kirjaksi, jossa ensin käydään taustat läpi ja sitten seurataan tapahtumat tiiviisti. Tässä on aivan liikaa diiba-daabaa...
George R. R. Martin: Miekkamyrsky 1 - Tulen ja jään laulu - osa 3 nide 1 (A storm of swords 1: Steel and snow 2000) Kirjava, suom. Satu Hlinovsky
Arvio: *** Puiseva
31.8.2009
George R. R. Martin: Kuninkaiden koitos - Tulen ja jään laulu - osa 2
Nyt mä taas spoilaan kaikilta tän juonen, mutta älkää lukeko jos se on kriittistä.
Tässä ei oikein päästy mihinkään edelisen kirjan jälkeen: Sansa edelleen Kuninkaansatamassa "vankina", Arya edelleen hukassa, Catelyn sivussa melkein kaikesta, Lannisterit linnassa ja Robb taistelemassa. Ainoastaan Bran ja Rickon ovat karussa toisin kuin ekan kirjan lopussa ja Jon on soluttautunut vihollisleiriin.
Kirjassa tuhottiin ja poltettiin kaikenlaista. Erityisesti minua kosketti Talvivaaran polttaminen ja mestari Luwinin kuolema. Olin koko ajan ajatellut Talvivaaraa turvasatamana, johon kaikki voivat palata rauhassa. Toisaalta Tyrionin juoni hyökkääviä laivoja vastaan oli nerokas, ketju ja elovalkea, vaikkakin erittäin tuhoisa hyökkääjille. Tuota taistelua, mutta myös muitakin, haittasi koko ajan se että kaikki vaihtavat puolta ihan miten sattuu ja siitä syystä voimasuhteet voivat vaihtua täysin päättömästi.
Theresita totesi ykkös-osan kommenteissa, että Martin ei säästele hahmojaan. Väkeä kuoli ku pipoa taas, varsinkin lopussa, mutta jos oikeen alkaa miettimään ni kaikki keskeiset jäi kuitenkin henkiin: Starkin kaikki lapset, Catelyn, Cersein kaikki lapset, Lannisterin kaikki kolma sisarusta, Daenerys. Kyllä siinä sitä porukkaa on ihan riittävästi vielä muutamaan kirjaan. Martinilla on lisäksi tapana esitellä koko ajan mieletön määrä uusia henkilöitä. Esim. Theon Greyjoy oli ekassa osassa vaan sivuhenkilö ja tässä jo paljon isommassa roolissa. En muista että ekassa osassa olisi kertaakaan mainittu, että hän oli ollut kasvattina Talvivaarassa. On tietty voitu mainita. Joka tapauksessa asia tuli minulle vähän puun takaa. Muutama muukin asia oli minusta hiukan vedetty sivusta esiin. Tällä tarkoitan sitä, että aivan kuin Martin keksisi parempia juonikuvioita jo julkaistuaan edellisen kirjan. Mikään ei ole varsinaisesti ristiriidassa edellisen kanssa, paitsi ihan vähän henkisesti.
Lähden tästä kirjastoon hakemaan "Miekkamyrskyn" ekaa osaa...
George R. R. Martin: Kuninkaiden koitos - Tulen ja jään laulu - osa 2 (A clash of kings 1999) Kirjava, suom. Satu Hlinovsky
Arvio: *** Mitäänsanomaton
Tässä ei oikein päästy mihinkään edelisen kirjan jälkeen: Sansa edelleen Kuninkaansatamassa "vankina", Arya edelleen hukassa, Catelyn sivussa melkein kaikesta, Lannisterit linnassa ja Robb taistelemassa. Ainoastaan Bran ja Rickon ovat karussa toisin kuin ekan kirjan lopussa ja Jon on soluttautunut vihollisleiriin.
Kirjassa tuhottiin ja poltettiin kaikenlaista. Erityisesti minua kosketti Talvivaaran polttaminen ja mestari Luwinin kuolema. Olin koko ajan ajatellut Talvivaaraa turvasatamana, johon kaikki voivat palata rauhassa. Toisaalta Tyrionin juoni hyökkääviä laivoja vastaan oli nerokas, ketju ja elovalkea, vaikkakin erittäin tuhoisa hyökkääjille. Tuota taistelua, mutta myös muitakin, haittasi koko ajan se että kaikki vaihtavat puolta ihan miten sattuu ja siitä syystä voimasuhteet voivat vaihtua täysin päättömästi.
Theresita totesi ykkös-osan kommenteissa, että Martin ei säästele hahmojaan. Väkeä kuoli ku pipoa taas, varsinkin lopussa, mutta jos oikeen alkaa miettimään ni kaikki keskeiset jäi kuitenkin henkiin: Starkin kaikki lapset, Catelyn, Cersein kaikki lapset, Lannisterin kaikki kolma sisarusta, Daenerys. Kyllä siinä sitä porukkaa on ihan riittävästi vielä muutamaan kirjaan. Martinilla on lisäksi tapana esitellä koko ajan mieletön määrä uusia henkilöitä. Esim. Theon Greyjoy oli ekassa osassa vaan sivuhenkilö ja tässä jo paljon isommassa roolissa. En muista että ekassa osassa olisi kertaakaan mainittu, että hän oli ollut kasvattina Talvivaarassa. On tietty voitu mainita. Joka tapauksessa asia tuli minulle vähän puun takaa. Muutama muukin asia oli minusta hiukan vedetty sivusta esiin. Tällä tarkoitan sitä, että aivan kuin Martin keksisi parempia juonikuvioita jo julkaistuaan edellisen kirjan. Mikään ei ole varsinaisesti ristiriidassa edellisen kanssa, paitsi ihan vähän henkisesti.
Lähden tästä kirjastoon hakemaan "Miekkamyrskyn" ekaa osaa...
George R. R. Martin: Kuninkaiden koitos - Tulen ja jään laulu - osa 2 (A clash of kings 1999) Kirjava, suom. Satu Hlinovsky
Arvio: *** Mitäänsanomaton
25.8.2009
Anne B. Ragde: Berliinin poppelit
Kirja oli tosi hyvä. Juonen rakentelu oli mehevä: vanha äiti joutuu sairaalaan ja lapset "kerääntyvät sairasvuoteen ympärille". Aikamiespojalla on ihmettelemistä, kun Tanskasta saapuu homo veli ja tämän kumppani, oma aviottomana syntynyt kaupunkilaistytär ymmärtää sikalan pitoa ja uskovainen hautausurakoitsija-velikin saapuu hoitamaan asioita. Odotin suurta yhteentörmäystä, mutta sitä ei tullutkaan. Tuli vain leppoisa jouluaattoilta vanhan äidin kuoleman jälkeen, jolloin paljastuu, että poikien "isä" onkin jotain ihan muuta. Ja ilmeisesti homo hänkin...
Helmikuussa mainitsin Fossumin kirjan yhteydessä, että toivottavasti Tanja Teva ei ole suomentanut niitä lisää, mutta ilmeisesti Tevakin on kehittynyt. Tämä oli jo ihan hyvä suomennos. Ainoa asia joka jäi siitä kaihertamaan oli termi "puolikas pullo". Suomeksi se tarkoittaa pulloa, jossa on puolet jäljellä eikä täyttä pulloa, jonka tilavuus on vain puolet jostain "kokonaisesta" pullosta. Teva käytti sitä jatkuvasti tässä merkityksessä tyyliin "haki kaupasta puolikkaan pullon". Eihän kaupassa nyt sentään vajaita pulloja myydä, edes Norjassa, kai.
Anne B. Ragde: Berliinin poppelit (Berlinerpoplene 2004) Tammi, suom. Tanja Teva
Arvio: **** Mahtava
Helmikuussa mainitsin Fossumin kirjan yhteydessä, että toivottavasti Tanja Teva ei ole suomentanut niitä lisää, mutta ilmeisesti Tevakin on kehittynyt. Tämä oli jo ihan hyvä suomennos. Ainoa asia joka jäi siitä kaihertamaan oli termi "puolikas pullo". Suomeksi se tarkoittaa pulloa, jossa on puolet jäljellä eikä täyttä pulloa, jonka tilavuus on vain puolet jostain "kokonaisesta" pullosta. Teva käytti sitä jatkuvasti tässä merkityksessä tyyliin "haki kaupasta puolikkaan pullon". Eihän kaupassa nyt sentään vajaita pulloja myydä, edes Norjassa, kai.
Anne B. Ragde: Berliinin poppelit (Berlinerpoplene 2004) Tammi, suom. Tanja Teva
Arvio: **** Mahtava
18.8.2009
George R. R. Martin: Valtaistuinpeli - Tulen ja jään laulu - osa 1
Kirja oli metka sekoitus kaariutriomaista keski-aikaa ja psykedeelistä fantasiaa.
Kirjassa on nimensä mukaan menossa "valtaistuinpeli", jossa kruunua tavoittelee hallitsevan kuninkaan poika ja veli ja kruunusta haaveilee aiemman hallitsijan poika ja tytär. Päähenkilöt ovat Talvivaaran Starkeja, joiden tunnus on "Talvi on tulossa". Osuva lause juuri nyt, kun alkaa illat viiletä. Talvivaara on hauska nimi tässä yhteydessä, mutta eihän suomentaja voinut tietää tulevan nikkelikaivoksen nimeä.
Kirjan maailmassa on ritareita ja kuninkaita, mutta myös hurjasusia ja jumalmetsiä. Minusta on kiehtovaa, että Starkit palvoivat juuri metsissä asuvia jumalia.
Kun kirjaa oli vielä kolmasosa jäljellä, tajusin ettei loppuosa kirjasta voi enää millään riittää sitomaan kaikkia avattuja langanpäitä yhteen. No kirjoja on vielä useita jäljellä ja kai ne on vaan yritettävä saada kirjastosta mahdollisimman pian.
George R. R. Martin: Valtaistuinpeli - Tulen ja jään laulu - osa 1 (A game of thrones 1996) Kirjava, suom. Satu Hlinovsky
Arvio: *** Täytyy saada lisää
Kirjassa on nimensä mukaan menossa "valtaistuinpeli", jossa kruunua tavoittelee hallitsevan kuninkaan poika ja veli ja kruunusta haaveilee aiemman hallitsijan poika ja tytär. Päähenkilöt ovat Talvivaaran Starkeja, joiden tunnus on "Talvi on tulossa". Osuva lause juuri nyt, kun alkaa illat viiletä. Talvivaara on hauska nimi tässä yhteydessä, mutta eihän suomentaja voinut tietää tulevan nikkelikaivoksen nimeä.
Kirjan maailmassa on ritareita ja kuninkaita, mutta myös hurjasusia ja jumalmetsiä. Minusta on kiehtovaa, että Starkit palvoivat juuri metsissä asuvia jumalia.
Kun kirjaa oli vielä kolmasosa jäljellä, tajusin ettei loppuosa kirjasta voi enää millään riittää sitomaan kaikkia avattuja langanpäitä yhteen. No kirjoja on vielä useita jäljellä ja kai ne on vaan yritettävä saada kirjastosta mahdollisimman pian.
George R. R. Martin: Valtaistuinpeli - Tulen ja jään laulu - osa 1 (A game of thrones 1996) Kirjava, suom. Satu Hlinovsky
Arvio: *** Täytyy saada lisää
10.8.2009
Renate Dorrestein: Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa
Kirjan minä-kertoja on kuumista aalloista kärsivä Heleen, jonka äiti sairastuu dementiaan. Heleen hajoaa ennen pitkää melkein kokonaan. Varsinkin kun huomaa, että hänen 16-vuotias tyttärensä on rakastunut kolmen pienen lapsen isään vapaaehtoistyöpaikassaan.
Heleen kuvailee hienolla tavalla sitä epätoivoa, jonka kokee sairaan äitinsä hoitamisesta ja kaikkien tämän asioiden hoidosta. Ilmeisesti terveydenhuoltojärjestelmä Hollannissa on hyvinkin samanlainen kuin Suomessa ja kärsii aivan samoista ongelmista: työvoimapula, liian vähän resursseja, ulkoilun ja vaippojenvaihdon vähyys vanhuksilla. Eutanasiakaan ei taida olla ihan läpihuutojuttu edes Hollannissa, ainakaan dementia-potilailla.
Renate Dorrestein: Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa (Mijn zoon heeft een seksleven en ik lees mijn moeder Roodkapje voor 2006), suom. Titia Schuurman
Arvio: *** Vaihdevuosi-ikäisille naisille ja muillekin
Heleen kuvailee hienolla tavalla sitä epätoivoa, jonka kokee sairaan äitinsä hoitamisesta ja kaikkien tämän asioiden hoidosta. Ilmeisesti terveydenhuoltojärjestelmä Hollannissa on hyvinkin samanlainen kuin Suomessa ja kärsii aivan samoista ongelmista: työvoimapula, liian vähän resursseja, ulkoilun ja vaippojenvaihdon vähyys vanhuksilla. Eutanasiakaan ei taida olla ihan läpihuutojuttu edes Hollannissa, ainakaan dementia-potilailla.
Renate Dorrestein: Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa (Mijn zoon heeft een seksleven en ik lees mijn moeder Roodkapje voor 2006), suom. Titia Schuurman
Arvio: *** Vaihdevuosi-ikäisille naisille ja muillekin
8.8.2009
Amin Maalouf: Samarkand
Kirja alkaa persialaisen tiedemiehen ja runoilijan tarinalla. Omar Khaijam syntyi 1000-luvulla ja oli mukana ajan poliittisissa pyörteissä vaikka yrittikin pysyä niistä erossa. Omar kirjoitti nelisäkeitään (fiktiiviseen?) kirjaan, joka säilyi 1900-luvulle asti. Amerikkalainen Benjamin O. Lesage on kirjan minä-kertoja, joka monen mutkan kautta saa ko. käsikirjoituksen käsiinsä kunnes se uppoaa Titanicin mukana.
Juoni oli muuten hieno ja hyvin rakennettu, mutta tuo Titanic-juttu lopussa oli vähän liikaa ja epäuskottavaa.
Kirja kertoo mielenkiintoisella tavalla islamin historiasta ja merkkihenkilöistä. Vaikka kirjan tarina sinänsä on satua, niin kehys on historiaa. Tämä sai minut miettimään esim. Persian historiaa ihan uudella tavalla. Pitäisiköhän siitäkin aiheesta ottaa pieni teema-aihe kuten keväällä oli Afganistan. Ainakin Jaakko Hämeen-Anttilan "Runoilijan elämä" voisi olla hyvä kirja juuri tästä aiheesta.
Amin Maalouf: Samarkand (Samarcande 1988) Gummerus, suom. Annikki Suni
Arvio: ***** Merkittävä
Juoni oli muuten hieno ja hyvin rakennettu, mutta tuo Titanic-juttu lopussa oli vähän liikaa ja epäuskottavaa.
Kirja kertoo mielenkiintoisella tavalla islamin historiasta ja merkkihenkilöistä. Vaikka kirjan tarina sinänsä on satua, niin kehys on historiaa. Tämä sai minut miettimään esim. Persian historiaa ihan uudella tavalla. Pitäisiköhän siitäkin aiheesta ottaa pieni teema-aihe kuten keväällä oli Afganistan. Ainakin Jaakko Hämeen-Anttilan "Runoilijan elämä" voisi olla hyvä kirja juuri tästä aiheesta.
Amin Maalouf: Samarkand (Samarcande 1988) Gummerus, suom. Annikki Suni
Arvio: ***** Merkittävä
2.8.2009
Torey Hayden: Lapsi muiden joukossa
Tämä kirja herätti jälleen kysymyksen Haydenin tarinoiden autenttisuudesta. Miten voi kirjoittaa näin paljon kirjoja ja samalla kokea niin paljon josta sitten kirjoittaa. Luulisi ajan loppuvan kesken. Totuus taitaa kuitenkin olla, että Hayden julkaisee uusia kirjoja aika harvoin, vain 11 kirjaa 25 vuodessa. Niistä vaan puhutaan niin paljon, että sitä kuvittelee, että kirjoja tulee ihan liukuhihnalta.
En ole koskaan sen enempää miettinyt, insinööri kun olen, että miten erityisluokka toimii ja mihin sillä pyritään. Tämä kirja avasi sellaisen näkökulman, että erityisluokassa pyritään saamaan oppilaat tilanteeseen, jossa he voivat siirtyä normaaliin opetukseen tai toisaalta kartoittaa heidän ongelmiaan ja löytää heille paras mahdollinen oppimisympäristö. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kyllä noin vuoteen 1983 ja erityisluokkienkin maailma on varmasti muuttunut siitä.
Tuttu professori Tampereelta sanoo nättejä, värikkäitä ja animoituja FE-malleja "insinööripornoksi". Tämä on kyllä sitten "psykologia-pornoa". Näyttävää ja helppoa ymmärtää, tuloksia saadaan ja ongelmat ratkeavat.
Torey Hayden: Lapsi muiden joukossa (Just another kid 1988) Otava, suom. Seppo Raudaskoski
Arvio: *** Popularistista psykologia-pornoa
En ole koskaan sen enempää miettinyt, insinööri kun olen, että miten erityisluokka toimii ja mihin sillä pyritään. Tämä kirja avasi sellaisen näkökulman, että erityisluokassa pyritään saamaan oppilaat tilanteeseen, jossa he voivat siirtyä normaaliin opetukseen tai toisaalta kartoittaa heidän ongelmiaan ja löytää heille paras mahdollinen oppimisympäristö. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kyllä noin vuoteen 1983 ja erityisluokkienkin maailma on varmasti muuttunut siitä.
Tuttu professori Tampereelta sanoo nättejä, värikkäitä ja animoituja FE-malleja "insinööripornoksi". Tämä on kyllä sitten "psykologia-pornoa". Näyttävää ja helppoa ymmärtää, tuloksia saadaan ja ongelmat ratkeavat.
Torey Hayden: Lapsi muiden joukossa (Just another kid 1988) Otava, suom. Seppo Raudaskoski
Arvio: *** Popularistista psykologia-pornoa
29.7.2009
Richard Yates: Revolutionary Road
Tunnustan nyt heti alkuun etten tiennyt kirjasta paljon mitään kun sen varasin. Alussa menikin pitkään ennen kuin tajusin mistä kirjassa on kyse: unelmista ja jollain tavalla niin tutuista tilanteista. Lopussa vielä Aprilin itsemurha päättää kirjan niin sopivan epä-amerikkalaisesti.
Monet kirjassa kuvatut tunteet (varsinkin Frankin) ovat karmivan todellisia, voivatko ihmiset olla todella noin laskelmoivia. Frankin työpaikka on jotenkin niin totta. Hän vaan on siellä ja koettaa näyttää tarpeelliselta. Kun hän sitten kerrankin puolileikillään tekee jotain, siitä tuleekin menestys.
Hahmoista paras oli John Givings, paranoidi skitsofreenikko, joka sanoi aina asiat suoraan eikä esittänyt mitään.
Muutama käytännön seikka minua tietenkin vaivasi: ryypättiinkö keskiluokkaisessa perheessä todella joka ilta enemmän tai vähemmän ja aina drinkkejä eikä esim. kaljaa. Toinen kysymys oli raskaana olevien naisten alkoholin juonti ja tupakan poltto. Ainakaan April ei vähentänyt kumpaakaan tultuaan raskaaksi. Ehkei silloin tietoa ollut niin paljon, mutta herää myös kysymys, että liioitellaanko meille noita haittoja...
Richard Yates: Revolutionary Road (Revolutionary Road 1961) Otava, suom. Markku Päkkilä
Arvio: **** Taitaa olla klassikko
Monet kirjassa kuvatut tunteet (varsinkin Frankin) ovat karmivan todellisia, voivatko ihmiset olla todella noin laskelmoivia. Frankin työpaikka on jotenkin niin totta. Hän vaan on siellä ja koettaa näyttää tarpeelliselta. Kun hän sitten kerrankin puolileikillään tekee jotain, siitä tuleekin menestys.
Hahmoista paras oli John Givings, paranoidi skitsofreenikko, joka sanoi aina asiat suoraan eikä esittänyt mitään.
Muutama käytännön seikka minua tietenkin vaivasi: ryypättiinkö keskiluokkaisessa perheessä todella joka ilta enemmän tai vähemmän ja aina drinkkejä eikä esim. kaljaa. Toinen kysymys oli raskaana olevien naisten alkoholin juonti ja tupakan poltto. Ainakaan April ei vähentänyt kumpaakaan tultuaan raskaaksi. Ehkei silloin tietoa ollut niin paljon, mutta herää myös kysymys, että liioitellaanko meille noita haittoja...
Richard Yates: Revolutionary Road (Revolutionary Road 1961) Otava, suom. Markku Päkkilä
Arvio: **** Taitaa olla klassikko
24.7.2009
Maarit Verronen: Normaalia elämää
Kirjassa oli kivoja ja lyhyitä tarinoita normaalista elämästä. Kaikkein terävimmätkin tarinat olivat jotenkin pliisuja, laimeita.
Tarina tohelosta hammaslääkäristä oli kyllä sillä tavalla karmiva, että taidan ensi kerralla hammaslääkärissä pelätä vielä vähän enemmän. Tarinassa on kömpelö hammaslääkäri, jolla taitava ja tunnettu hammaslääkäri testasi hammashoitajia. Potilaista viis!
Tarina restauroijista oli myös hyvä. Siinä olisi toivonut vähän enemmän jatkoa. Jotkut muutkin tarinat päättyivät vähän liian nopeasti.
Maarit Verronen: Normaalia elämää (2009) Tammi
Arvio: ** Laimea
Tarina tohelosta hammaslääkäristä oli kyllä sillä tavalla karmiva, että taidan ensi kerralla hammaslääkärissä pelätä vielä vähän enemmän. Tarinassa on kömpelö hammaslääkäri, jolla taitava ja tunnettu hammaslääkäri testasi hammashoitajia. Potilaista viis!
Tarina restauroijista oli myös hyvä. Siinä olisi toivonut vähän enemmän jatkoa. Jotkut muutkin tarinat päättyivät vähän liian nopeasti.
Maarit Verronen: Normaalia elämää (2009) Tammi
Arvio: ** Laimea
Lucy Maud Montgomery: Marigoldin lumottu maailma
Tämä kirja on kirjoitettu vasta kun pääosa Anna- ja Emily-kirjat oli jo julkaistu. Aika tuntuu hassulta. Eihän Montgomeryn kirjoissa ole autoja, eihän. Sääli, että tämä käänettiin vasta nyt. Olisin varmasti pitänyt tästä 10-vuotiaana ;-)
En voi olla vertaamatta tätä jatkuvasti Anna- ja Emilia -kirjoihin. Kirja sisältää yhden viitauksen aivan suoraan Runotyttöihin: "Lesleyt ovat Harmonyssä kuin Murrayt Blair Waterissa" tai jotain sinne päin. Toisaalta teemat ovat hyvin samankaltaisia: Marigold on puoliorpo (Anne ja Emilia orpoja), tiukka isoäiti (Emilian Elisabeth-täti), mielikuvitusmaailma ja -ystävät (Anna), ylpeys (Emilia), Marigoldkin joutuu jatkuvasti harmeihin ilman omaa syytään (Anna). Piristävää oli, että kun Marigold leipoi kakkua tärkeille vieraille niin kakku onnistui hyvin, huolimatta Jackin häirinnästä. Annahan teki kakkua rouva Allanille ja laittoi siihen linimenttiä.
Suomennos oli huono. Se olisi kaivannut oikolukua, että edes kirjoitusvirheet saisi pois puhumattakaan kankeista lauserakenteista. Voisin lukea Ylimartimon "Anna ja muut ystävämme : L. M. Montgomeryn elämä ja sankarittaret" -kirjan, mutten viitsi jos kieli on näin onnetonta...
Lucy Maud Montgomery: Marigoldin lumottu maailma (Magic for Marigold 1929) Minerva, suom. Sisko Ylimartimo
Arvio: ** Tosikoville Montgomery-faneille
En voi olla vertaamatta tätä jatkuvasti Anna- ja Emilia -kirjoihin. Kirja sisältää yhden viitauksen aivan suoraan Runotyttöihin: "Lesleyt ovat Harmonyssä kuin Murrayt Blair Waterissa" tai jotain sinne päin. Toisaalta teemat ovat hyvin samankaltaisia: Marigold on puoliorpo (Anne ja Emilia orpoja), tiukka isoäiti (Emilian Elisabeth-täti), mielikuvitusmaailma ja -ystävät (Anna), ylpeys (Emilia), Marigoldkin joutuu jatkuvasti harmeihin ilman omaa syytään (Anna). Piristävää oli, että kun Marigold leipoi kakkua tärkeille vieraille niin kakku onnistui hyvin, huolimatta Jackin häirinnästä. Annahan teki kakkua rouva Allanille ja laittoi siihen linimenttiä.
Suomennos oli huono. Se olisi kaivannut oikolukua, että edes kirjoitusvirheet saisi pois puhumattakaan kankeista lauserakenteista. Voisin lukea Ylimartimon "Anna ja muut ystävämme : L. M. Montgomeryn elämä ja sankarittaret" -kirjan, mutten viitsi jos kieli on näin onnetonta...
Lucy Maud Montgomery: Marigoldin lumottu maailma (Magic for Marigold 1929) Minerva, suom. Sisko Ylimartimo
Arvio: ** Tosikoville Montgomery-faneille
22.7.2009
Henning Mankell: Panokset
Tämä on Mankellin esikoisteos, mutta se on käännetty vasta nyt. Ihan turhaan tätä on pihdattu. Kirja on aiheeltaan ja kerronnaltaan jopa niin hyvä, että oikein ihmettelen miksi Mankellin pääteokset ovat dekkareita.
Kirja kertoo nuoresta Oskarista joka räjähtää tunnelityömaalla suutarista, mutta jääkin henkiin ja jatkaa töitäänkin vielä. Kirjan kertoja nyhtää tietoja Oskarilta kertoakseen niitä eteenpäin kirjan muodossa. Hän tuo esiin Oskarin kertomuksen ristiriidat (esim. suhde äitiin ja äidin kuolema). Kirja on kuin tutkielma, jopa pieni tutkimus.
Oskarin maailmankatsomus on hyvin lähellä omaani ja hänen lausahduksensa päivän politiikasta ovat ihan yhtä totta 2000-luvun Euroopassa kuin ne olivat 1950-luvun Ruotsissa.
Oskar sanoo: "Tulen aina iloiseksi, kun jossain tapahtuu vallankumous. Silloin saatan maata sängyllä ja haaveilla, että olen mukana."
Henning Mankell: Panokset (Bergsprängaren 1973, 1998) Otava, suom. Laura Jänisniemi
Arvio: **** Lupaavampi kuin jatko sitten olikaan
Kirja kertoo nuoresta Oskarista joka räjähtää tunnelityömaalla suutarista, mutta jääkin henkiin ja jatkaa töitäänkin vielä. Kirjan kertoja nyhtää tietoja Oskarilta kertoakseen niitä eteenpäin kirjan muodossa. Hän tuo esiin Oskarin kertomuksen ristiriidat (esim. suhde äitiin ja äidin kuolema). Kirja on kuin tutkielma, jopa pieni tutkimus.
Oskarin maailmankatsomus on hyvin lähellä omaani ja hänen lausahduksensa päivän politiikasta ovat ihan yhtä totta 2000-luvun Euroopassa kuin ne olivat 1950-luvun Ruotsissa.
Oskar sanoo: "Tulen aina iloiseksi, kun jossain tapahtuu vallankumous. Silloin saatan maata sängyllä ja haaveilla, että olen mukana."
Henning Mankell: Panokset (Bergsprängaren 1973, 1998) Otava, suom. Laura Jänisniemi
Arvio: **** Lupaavampi kuin jatko sitten olikaan
Anna Gavalda: Kunpa joku odottaisi minua jossakin
Nämä muistuttivat paljon Claire Castillonin novelleja. Gavalda kirjoittaa kuitenkin useammista näkökulmista kuin Castillon: mies, nainen, paha, oikeudenmukainen...
Paras tarina oli "Katguttia". Siinä nais-eläinlääkäri antaa raiskaajilleen vähän "takaisin". En kyllä ymmärrä miksi siitä joutuisi santarmien kynsiin. Toinen hyvä tarina oli "The Opel Touch", joka kertoo nuoren naisen elämän kauheudesta. Erityisesti minua viehättää ajatus siskon tarjoamasta gintonicista ilman Schweppesiä.
Kirjan takakannessa lukee: "Kirjoitan jotta ihmiset eivät kyllästyisi julkisessa joukkoliikenteessä. Jotta tavallisesta tulisi erityistä. Yritän kirjoittaa lyhyesti, jotta matkustajat eivät myöhästyisi jatkoyhteyksistään." Itse luin kirjaa lentokoneessa ja kirja on juuri sopiva siihen. Tarinat ovat tarpeen lyhyitä, mutta samalla sisältävät niin paljon.
Anna Gavalda: Kunpa joku odottaisi minua jossakin (Je voudrais que quelqu'un m'attende quelque part 1999) Gummerus, suom. Titia Schuurman
Arvio: **** Kertakaikkiaan hyvä
Paras tarina oli "Katguttia". Siinä nais-eläinlääkäri antaa raiskaajilleen vähän "takaisin". En kyllä ymmärrä miksi siitä joutuisi santarmien kynsiin. Toinen hyvä tarina oli "The Opel Touch", joka kertoo nuoren naisen elämän kauheudesta. Erityisesti minua viehättää ajatus siskon tarjoamasta gintonicista ilman Schweppesiä.
Kirjan takakannessa lukee: "Kirjoitan jotta ihmiset eivät kyllästyisi julkisessa joukkoliikenteessä. Jotta tavallisesta tulisi erityistä. Yritän kirjoittaa lyhyesti, jotta matkustajat eivät myöhästyisi jatkoyhteyksistään." Itse luin kirjaa lentokoneessa ja kirja on juuri sopiva siihen. Tarinat ovat tarpeen lyhyitä, mutta samalla sisältävät niin paljon.
Anna Gavalda: Kunpa joku odottaisi minua jossakin (Je voudrais que quelqu'un m'attende quelque part 1999) Gummerus, suom. Titia Schuurman
Arvio: **** Kertakaikkiaan hyvä
9.7.2009
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
Kirja aloitetaan ilmastonmuutoksella ja päätetään "waterworld"-mäiseen tilanteeseen. Aihe on akuutti ja faktat tärkeitä. Kirjassa nostetaan kuitenkin vain muutamia asioita esille ilmastonmuutoksesta: osoitetaan että vastaavaa on tapahtunut ennenkin (vrt. Atlantis), jäätiköiden sulamisen aiheuttamat megatsunamit yms. Anekdoottina kirjan lopuksi kerrotaan, että lopun jälkeen "geysir"-sanan merkityskin muuttuu merenalaisen ydinreaktorin aiheuttamaksi höyrysuihkuksi.
Kirjan "rakkaustarinat" olivat huonoja ja tarpeettomia. Toivoisinkin, että sellainen hömppä voitaisiin jättää minimiin (vrt. Tolkien: TSH). Olisi kiva lukea tällaisia "tieteellisiä" kirjoja ilman muuta hömppää.
Jälkihuomautuksessa todetaan, että tapaninpäivän 2004 tsunami lisättiin jälkikäteen valmiiseen tekstiin ja sen kyllä huomaa. Ensinnäkin koko asiasta puhuminen on tässä yhteydessä täysin tarpeetonta. Ko. tapahtumat kyllä opettivat kaikille mitä tsunami tarkoittaa, mutta ko. tapauksessahan se ei johtunut millään tavoin ilmastonmuutoksesta. Se korkeintaan osoitti kuinka vieraantuneita tällaisista luonnonilmiöistä ollaan nykyisin.
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (2005) Tammi
Arvio: *** Tärkeä aihe
Kirjan "rakkaustarinat" olivat huonoja ja tarpeettomia. Toivoisinkin, että sellainen hömppä voitaisiin jättää minimiin (vrt. Tolkien: TSH). Olisi kiva lukea tällaisia "tieteellisiä" kirjoja ilman muuta hömppää.
Jälkihuomautuksessa todetaan, että tapaninpäivän 2004 tsunami lisättiin jälkikäteen valmiiseen tekstiin ja sen kyllä huomaa. Ensinnäkin koko asiasta puhuminen on tässä yhteydessä täysin tarpeetonta. Ko. tapahtumat kyllä opettivat kaikille mitä tsunami tarkoittaa, mutta ko. tapauksessahan se ei johtunut millään tavoin ilmastonmuutoksesta. Se korkeintaan osoitti kuinka vieraantuneita tällaisista luonnonilmiöistä ollaan nykyisin.
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (2005) Tammi
Arvio: *** Tärkeä aihe
Sujata Massey: Rei Shimura Hawaijilla
Kirja oli taas tyypillinen Rei Shmura -sotku, jossa salapoliisiosuus on sivuosassa ja Rein omat ihmissuhde-ongelmat vievät kohtuuttoman osan. Kaikkea leimaa älytön riskinotto ja ylimielinen, amerikkalainen käyttäytyminen.
Tämän kirjan jälkeen mahdollisesti tulevissa kirjoissa seikkaillaan lisää Hawaijilla tai sitten Rei matkustelee muualla, mutta muutto Hawaijille ja naimisiinmeno ovat minusta pikkusen liian radikaalia niinkin ailahtelevalta ihmiseltä kuin Rei.
Varsinainen juoni oli melko päätön ja hyvin epäuskottava.
Kirja kuvaa Hawaijia ja kertoo sen ympäristöongelmista ja amerikkalaisten ja japanilaisten keskinäisistä suhteista Hawaijilla.
Sujata Massey: Rei Shimura Hawaijilla (Shimura trouble 2008) Gummerus, suom. Paula Korhonen
Arvio: ** Tavallista pullaa
Tämän kirjan jälkeen mahdollisesti tulevissa kirjoissa seikkaillaan lisää Hawaijilla tai sitten Rei matkustelee muualla, mutta muutto Hawaijille ja naimisiinmeno ovat minusta pikkusen liian radikaalia niinkin ailahtelevalta ihmiseltä kuin Rei.
Varsinainen juoni oli melko päätön ja hyvin epäuskottava.
Kirja kuvaa Hawaijia ja kertoo sen ympäristöongelmista ja amerikkalaisten ja japanilaisten keskinäisistä suhteista Hawaijilla.
Sujata Massey: Rei Shimura Hawaijilla (Shimura trouble 2008) Gummerus, suom. Paula Korhonen
Arvio: ** Tavallista pullaa
29.6.2009
Torgny Lindgren: Akvaviitti
Tarinan kehysjuoni on hauska: vanha saarnaaja palaa seudulle, jossa käännytti aikanaan koko kylän, kertomaan ettei pelastusta ole; ihmiset, kahta lukuunottamatta, ovat tämän kuitenkin jo huomanneet itsekin.
Saarnaaja on jo 83-vuotias ja kiertelee seutua vanhalla polkupyörällä. Melkein kaikki hänen aikanaan tuntemansa ja käännyttämänsä ovat jo kuolleet. Ne, jotka ovat jäljellä, eivät paljoa hänen uudesta "saarnastaan" välitä.
Tapahtumat sijoittuvat Ruotsiin, Västerbottenin sisämaahan. Kylä muistuttaa suuresti mitä tahansa Itä- tai Pohjois-Suomen kylää, joka kärsii muuttotappiosta. Asukkaan kuolema merkitsee myös talon tyhjäksi jäämistä ja hylätyksi tulemista. Kyläläiset tietävät olevansa ainutlaatuisia ja parempia kuin muut ja sitä korostetaan aina tilanteen tullen.
Hauska sivujuonne on paikallislehden toimittaja, joka kertoo ilmeisen fiktiivisen tarinan Kaarle Viidennentoista vierailusta seudulle. Kuningas korosti ojituksen merkitystä, mutta suuntasi oman toimintansa lähinnä lasten lukumäärän kasvattamiseen.
Suomennos on hieman hämmentävä. Sana "valhettelija" on vaan vanha ja murteellinen ilmaus, mutta "luopuri" ja "luopuruus" kertoo kyllä miten uskoon suhtaudutaan, mutta onko sanat edes suomea?
Kirjan lopussa saarnaajan tytär kyselee, että olisiko Etelä-Ruotsissa tai rannikolla hauskempaa. Isä toteaa tähän, että synnissä piehtaroimiseen on siellä ainakin suurempi valikoima.
Torgny Lindgren: Akvaviitti (Norrlands Akvavit 2007) Tammi, suom. Liisa Ryömä
Arvio: *** Aikamoinen
Saarnaaja on jo 83-vuotias ja kiertelee seutua vanhalla polkupyörällä. Melkein kaikki hänen aikanaan tuntemansa ja käännyttämänsä ovat jo kuolleet. Ne, jotka ovat jäljellä, eivät paljoa hänen uudesta "saarnastaan" välitä.
Tapahtumat sijoittuvat Ruotsiin, Västerbottenin sisämaahan. Kylä muistuttaa suuresti mitä tahansa Itä- tai Pohjois-Suomen kylää, joka kärsii muuttotappiosta. Asukkaan kuolema merkitsee myös talon tyhjäksi jäämistä ja hylätyksi tulemista. Kyläläiset tietävät olevansa ainutlaatuisia ja parempia kuin muut ja sitä korostetaan aina tilanteen tullen.
Hauska sivujuonne on paikallislehden toimittaja, joka kertoo ilmeisen fiktiivisen tarinan Kaarle Viidennentoista vierailusta seudulle. Kuningas korosti ojituksen merkitystä, mutta suuntasi oman toimintansa lähinnä lasten lukumäärän kasvattamiseen.
Suomennos on hieman hämmentävä. Sana "valhettelija" on vaan vanha ja murteellinen ilmaus, mutta "luopuri" ja "luopuruus" kertoo kyllä miten uskoon suhtaudutaan, mutta onko sanat edes suomea?
Kirjan lopussa saarnaajan tytär kyselee, että olisiko Etelä-Ruotsissa tai rannikolla hauskempaa. Isä toteaa tähän, että synnissä piehtaroimiseen on siellä ainakin suurempi valikoima.
Torgny Lindgren: Akvaviitti (Norrlands Akvavit 2007) Tammi, suom. Liisa Ryömä
Arvio: *** Aikamoinen
23.6.2009
Marko Kilpi: Kadotetut
Kilven päähenkilö, Olli Repo on viiltävän filosofinen poliisiksi. Hän näkee taustat asioiden takana ja siitä huomaa selvästi, että kirjailija on itsekin poliisi. Ei kukaan sivusta asioita seuraava pystyisi tuollaiseen analyysiin.
Tarina voisi olla totta juuri nyt kun lehdissä meuhkaa BB-Hannat ja Idols-Terot ja kaikki teinit haluaa vaan kuluisiksi hinnalla millä hyvänsä. Pahinta onkin kai juuri se, että puitteet tämänkaltaisille tapahtumille on jo olemassa.
Kilven kerronta on todella kaunokirjallista. Tässä esimerkki
Tunnelma on uinuva, tuntuu kuin aika olisi nostettu valkopyykin mukana takapihojen löysille naruille roikkumaan, missä se pääsee kevyessä tuulenvireessä hitaasti edestakaisin aaltoilemaan.
Tämä on kertakaikkiaan vain hyvin kirjoitettu. Viittä tähteä ei tuu, koska tämä on hyvä kirja nyt, muttei ehkä enää kymmenen vuoden päästä kun aika on käsitellyt Myyrmannin, Jokelan ja Kauhajoen ja edessä on ihan uudet ongelmat.
Marko Kilpi: Kadotetut (2009) Gummerus
Arvio: **** Liiankin ajankohtainen
Tarina voisi olla totta juuri nyt kun lehdissä meuhkaa BB-Hannat ja Idols-Terot ja kaikki teinit haluaa vaan kuluisiksi hinnalla millä hyvänsä. Pahinta onkin kai juuri se, että puitteet tämänkaltaisille tapahtumille on jo olemassa.
Kilven kerronta on todella kaunokirjallista. Tässä esimerkki
Tunnelma on uinuva, tuntuu kuin aika olisi nostettu valkopyykin mukana takapihojen löysille naruille roikkumaan, missä se pääsee kevyessä tuulenvireessä hitaasti edestakaisin aaltoilemaan.
Tämä on kertakaikkiaan vain hyvin kirjoitettu. Viittä tähteä ei tuu, koska tämä on hyvä kirja nyt, muttei ehkä enää kymmenen vuoden päästä kun aika on käsitellyt Myyrmannin, Jokelan ja Kauhajoen ja edessä on ihan uudet ongelmat.
Marko Kilpi: Kadotetut (2009) Gummerus
Arvio: **** Liiankin ajankohtainen
21.6.2009
Anneli Kanto: Veriruusut
Kirja kertoo valkeakoskelaisista ja tamperelaisista naiskaartilaisista. Ainekset on samoja kun kirjoissa mieskaartilaisistakin: mennään kaartiin hyvän asian puolesta ja taistellaan sortovaltaa vastaan; lopussa häviön jälkeen ollaan joko valmiit nöyrtymään tai sitten kuollaan pää pystyssä.
Tapahtumat on tuttuja muista kirjoista. Itse asiassa puolisentoista vuotta sitten lukemani Tuurin "Kylmien kyytimies" seuraa ihan samoja tapahtumia Tampereella. Näkökulma vaan on eri.
Päähenkilöistä Siikri on valkeakoskelainen nuori tyttö, joka saa huomata sorretun asemansa jo ensimmäisenä päivänä tehtaalla ennen kun ensimmäistäkään halkoa on halkoplaanilla kärrätty. Hän saa aikanaan kostonsa ja pysyy ylpeänä loppuun saakka vaikka katumusta osoittamalla olisikin pelastunut, tai no, ainakin henki olisi säästynyt.
Toinen päähenkilö Lempi on taas ärripurri piika Teiskosta, joka haastaa isäntänsä käräjille maksamattomista palkoista. Lempi lähtee Tampereelle, ajautuu kaartiin ja tutustuu vallankumoukseen nurjaan puoleen: oman edun tavoitteluun, varasteluun ja viime hetkellä pakoon lähtöön.
Sillä tavalla tässä oli uusi näkökulma, että saattaa olla, että jotkut kirjan henkilöistä selvisivät Venäjälle eivätkä jääneet Fellmanin kentälle vangeiksi. Naisten aseman ja rohkeuden korostaminen oli välillä suorastaan paatoksellista.
Tapahtumat Markkulan talon pihalle tulivat minulle tutuiksi jo 1990-luvun alussa kun olin mukana laskemassa seppelettä Teknillisen Opiston kaatuneiden muistomerkille. Hämmentävää on vain se, että ko. tapaus mainitaan lähes kaikissa kirjoituksissa Tampereesta vuonna 1918. Ehkä se oli hyvin dokumentoitu tapaus ja toisaalta voittajathan ne historian aina kirjoittaa.
Suurimmat verilöylyt ja toisaalta taistelujen kulku nojaavat historiaan, mutta pakkohan sen historian ympärillä on vähän olla lihaakin ja se saadaan fiktiosta.
Anneli Kanto: Veriruusut (2008) Gummerus
Arvio: *** Hyvä kirja
Tapahtumat on tuttuja muista kirjoista. Itse asiassa puolisentoista vuotta sitten lukemani Tuurin "Kylmien kyytimies" seuraa ihan samoja tapahtumia Tampereella. Näkökulma vaan on eri.
Päähenkilöistä Siikri on valkeakoskelainen nuori tyttö, joka saa huomata sorretun asemansa jo ensimmäisenä päivänä tehtaalla ennen kun ensimmäistäkään halkoa on halkoplaanilla kärrätty. Hän saa aikanaan kostonsa ja pysyy ylpeänä loppuun saakka vaikka katumusta osoittamalla olisikin pelastunut, tai no, ainakin henki olisi säästynyt.
Toinen päähenkilö Lempi on taas ärripurri piika Teiskosta, joka haastaa isäntänsä käräjille maksamattomista palkoista. Lempi lähtee Tampereelle, ajautuu kaartiin ja tutustuu vallankumoukseen nurjaan puoleen: oman edun tavoitteluun, varasteluun ja viime hetkellä pakoon lähtöön.
Sillä tavalla tässä oli uusi näkökulma, että saattaa olla, että jotkut kirjan henkilöistä selvisivät Venäjälle eivätkä jääneet Fellmanin kentälle vangeiksi. Naisten aseman ja rohkeuden korostaminen oli välillä suorastaan paatoksellista.
Tapahtumat Markkulan talon pihalle tulivat minulle tutuiksi jo 1990-luvun alussa kun olin mukana laskemassa seppelettä Teknillisen Opiston kaatuneiden muistomerkille. Hämmentävää on vain se, että ko. tapaus mainitaan lähes kaikissa kirjoituksissa Tampereesta vuonna 1918. Ehkä se oli hyvin dokumentoitu tapaus ja toisaalta voittajathan ne historian aina kirjoittaa.
Suurimmat verilöylyt ja toisaalta taistelujen kulku nojaavat historiaan, mutta pakkohan sen historian ympärillä on vähän olla lihaakin ja se saadaan fiktiosta.
Anneli Kanto: Veriruusut (2008) Gummerus
Arvio: *** Hyvä kirja
15.6.2009
Amelie Nothomb: Samuraisyleily
Tämä on ilmeisesti omaelämänkerrallinen kertomus nuoresta belgialaistytöstä (Amelie), joka alkaa opettaa Tokiossa ranskaa nuorelle japanilaispojalle (Rinri) oppiakseen itse japania.
Ensinnäkin on todella hyvä, että mina saan muutakin käsitystä Japanista kuin sen mitä Rei Shimurat ovat minulle paljastaneet. Tässä kirjassa ruoditaan paljon euroopalaisen ja japanilaisen kulttuurin eroja, hyvässä ja pahassa. Vaikka japanilaisuuteen liittyy melkein sairas kasvojen menettämisen pelko, niin monet tavat kunnioitukseen ja huomioonottamiseen liittyen voisivat olla ihan käypiä meilläkin. Siksi on jotenkin kummallista huomata, miten kiinnostuneita japanilaiset ovat muista kulttuureista.
Tämän kirjan loppuratkaisu on ihanan inhimillinen: kun Amelie ei saa jätetyksi kihlattuaan (vaikka ei aio mennä naimisiin), hän vain ostaa menolipun kotiin ja lähtee, antaa ymmärtää että menee vain käymään, muttei koskaan palaa.
Minusta tuntuu, että Amelien yksinäinen yö vuorilla ei voi olla totta. Hän muka juoksi uudessa lumessa, jota oli juuri satanut metrikaupalla. Jokainen, joka on ollut ulkona lumisateen jälkeen, tietää ettei se ole mahdollista. Entä voiko tavallinen ihminen ylipäätään juosta +3000 m korkeudella?
Kaiken kaikkiaan kirjassa oli todella kauniita kuvauksia ihan tavallisista asioista. Amelien suhtautumista Rinriin kuvaa hänen käyttämänsä sana "poika". En tietenkään tiedä mitä sanaa alkuteoksessa käytettiin, mutta luultavasti jotain sellaista, koska suomentaja on sen näin kääntänyt. Taidan lukea näitä Nothombbeja lisääkin!
Amelie Nothomb: Samuraisyleily (Ni d'Ève ni d'Adam 2007) Otava, suom. Lotta Toivanen
Arvio: **** Mielenkiintoinen
Ensinnäkin on todella hyvä, että mina saan muutakin käsitystä Japanista kuin sen mitä Rei Shimurat ovat minulle paljastaneet. Tässä kirjassa ruoditaan paljon euroopalaisen ja japanilaisen kulttuurin eroja, hyvässä ja pahassa. Vaikka japanilaisuuteen liittyy melkein sairas kasvojen menettämisen pelko, niin monet tavat kunnioitukseen ja huomioonottamiseen liittyen voisivat olla ihan käypiä meilläkin. Siksi on jotenkin kummallista huomata, miten kiinnostuneita japanilaiset ovat muista kulttuureista.
Tämän kirjan loppuratkaisu on ihanan inhimillinen: kun Amelie ei saa jätetyksi kihlattuaan (vaikka ei aio mennä naimisiin), hän vain ostaa menolipun kotiin ja lähtee, antaa ymmärtää että menee vain käymään, muttei koskaan palaa.
Minusta tuntuu, että Amelien yksinäinen yö vuorilla ei voi olla totta. Hän muka juoksi uudessa lumessa, jota oli juuri satanut metrikaupalla. Jokainen, joka on ollut ulkona lumisateen jälkeen, tietää ettei se ole mahdollista. Entä voiko tavallinen ihminen ylipäätään juosta +3000 m korkeudella?
Kaiken kaikkiaan kirjassa oli todella kauniita kuvauksia ihan tavallisista asioista. Amelien suhtautumista Rinriin kuvaa hänen käyttämänsä sana "poika". En tietenkään tiedä mitä sanaa alkuteoksessa käytettiin, mutta luultavasti jotain sellaista, koska suomentaja on sen näin kääntänyt. Taidan lukea näitä Nothombbeja lisääkin!
Amelie Nothomb: Samuraisyleily (Ni d'Ève ni d'Adam 2007) Otava, suom. Lotta Toivanen
Arvio: **** Mielenkiintoinen
3.6.2009
Stephenie Meyer: Epäilys
Ensimmäisestä osasta lähtien on ilmassa hiipinyt ajatus myös Bellan muuttamisesta vampyyriksi. Tässä kirjassa ensimmäistä kertaa maalaillaan kuvaa Bellan elämästä ihmissuden rinnalla ihan normaalina ihmisenä. Voltuirit ovat kuitenkin vielä tulossa.
Kirjan juoni oli vielä tuijalehtismäisempi kuin aikaisemmissa. Kirjan huippukohtaa odoteltaessa lässytettiin kappalekaupalla Bellan tulevaisuudesta ja aivan turhaan.
En tiedä miksi luen näitä enää, mutta en oikein voi lopettaa keskenkään. Toivoisin vain, että tääki sarja toimisi niin kuin Potterit, että loppua kohti paranee.
Stephenie Meyer: Epäilys (Eclipse 2007) WSOY, suom. Pirkko Biström
Arvio: ** Vielä huonompi kolmas osa
Kirjan juoni oli vielä tuijalehtismäisempi kuin aikaisemmissa. Kirjan huippukohtaa odoteltaessa lässytettiin kappalekaupalla Bellan tulevaisuudesta ja aivan turhaan.
En tiedä miksi luen näitä enää, mutta en oikein voi lopettaa keskenkään. Toivoisin vain, että tääki sarja toimisi niin kuin Potterit, että loppua kohti paranee.
Stephenie Meyer: Epäilys (Eclipse 2007) WSOY, suom. Pirkko Biström
Arvio: ** Vielä huonompi kolmas osa
21.5.2009
Ildefonso Falcones: Meren katedraali
Taas voi miettiä, että miksi ihmeessä lainasin ja luin tämän. Varmaan joku b-luokan lehden arvostelija oli tätä kehunutkin.
Kirjan juonikuvio oli hyvin samankaltainen kuin "Taivaan pilareissa": köyhä väärinkohdeltu mies nousee vaurauteen oman oikeamielisyytensä takia. Arnau, joka on kirjan päähenkilö, vaikuttaa olevan kyllä melkoisesti ympäristön vietävissä ja tekee aika harvoin ihan omia päätöksiä. Juonta olisi piristänyt esimerkiksi se, että Arnau olisi kuollut lopussa löytämättä onneaan. Onneksi edes Arnaun äiti jäi kateisiin.
Kirjan takakannessa väitettiin, että kirja kertoisi myös kirkon rakennustöistä. Ehkä kertoikin, mutta vain niin pintapuolisesti, ettei asiasta olisi kannattanut missään mainita.
Näitä keskiaikaisia kirjoja vaivaa iso ongelma: ne alkaa aina sillä, että viaton nainen raiskataan. Raiskaaja on vielä yleensä joku määräävässä asemassa oleva. Tässä kirjassa käy hyvin ilmi, että kirjailija on mies. Miehillä on pikkuisen väärä käsitys prostituoitujen suhteesta seksiin. Tuskin kukaan parikymmentä vuotta asiaa työkseen harrastunut siitä niin kovin innostuu kun tässä kirjassa kerrotaan.
Ildefonso Falcones: Meren katedraali (La katedral del mar 2006) Bazar, suom. Satu Ekman
Arvio: * Onneton kirja
Kirjan juonikuvio oli hyvin samankaltainen kuin "Taivaan pilareissa": köyhä väärinkohdeltu mies nousee vaurauteen oman oikeamielisyytensä takia. Arnau, joka on kirjan päähenkilö, vaikuttaa olevan kyllä melkoisesti ympäristön vietävissä ja tekee aika harvoin ihan omia päätöksiä. Juonta olisi piristänyt esimerkiksi se, että Arnau olisi kuollut lopussa löytämättä onneaan. Onneksi edes Arnaun äiti jäi kateisiin.
Kirjan takakannessa väitettiin, että kirja kertoisi myös kirkon rakennustöistä. Ehkä kertoikin, mutta vain niin pintapuolisesti, ettei asiasta olisi kannattanut missään mainita.
Näitä keskiaikaisia kirjoja vaivaa iso ongelma: ne alkaa aina sillä, että viaton nainen raiskataan. Raiskaaja on vielä yleensä joku määräävässä asemassa oleva. Tässä kirjassa käy hyvin ilmi, että kirjailija on mies. Miehillä on pikkuisen väärä käsitys prostituoitujen suhteesta seksiin. Tuskin kukaan parikymmentä vuotta asiaa työkseen harrastunut siitä niin kovin innostuu kun tässä kirjassa kerrotaan.
Ildefonso Falcones: Meren katedraali (La katedral del mar 2006) Bazar, suom. Satu Ekman
Arvio: * Onneton kirja
17.5.2009
Stephenie Meyer: Uusikuu
Tämä kirja ei ollut juoneltaan mitenkään ihmeellinen. Jotain tässä kuitenkin oli, koska luin sen käytännössä yhdeltä istumalta, välillä piti vaan tehdä ruokaa ja syödä vähän...
Tämä vähän toisti ensimmäisen juonta siinä, että tässäkin Bella huomaa poikaystävänsä olevan kummajainen, tällä kertaa kuitenkin vampyyrejä vastaan taisteleva ihmissusi. Edward on siis häipynyt heti aluksi. Ennen pitkää kuitenkin Bella on jälleen pahassa pulassa ja lähtee Italiaan pelastamaan Edwardia. Lopussa kun kaikki on jokseenkin hyvin, Bella äänestyttää Culleneilla, että hänestäkin tulee vampyyri, ainakin ennen pitkää.
En oikein tiedä mitä aikaa kirjoissa kuvataan, mutta Alicella on "pieni, hopeanvärinen kännykkä". Jos sellaisia on, niin luulisi että olisi myös digi-kameroita. Tässä kirjassa oli kuitenkin kamera, jolla otettiin "rulla täyteen". Epätarkkaa!
Tämä oli ehkä vähän vähemmän sellasta teini-angsti-shittiä kuin eka kirja, mutta tämä oli hyvin ennalta-arvattava. Jotenkin tuntuu että Bella ainakin on vähän "hidas". Odotan kuitenkin innolla seuraavaa osaa...
Stephenie Meyer: Uusikuu (New moon 2006) WSOY, suom. Tiina Ohinmaa
Arvio: *** Tyypillinen toinen osa
Tämä vähän toisti ensimmäisen juonta siinä, että tässäkin Bella huomaa poikaystävänsä olevan kummajainen, tällä kertaa kuitenkin vampyyrejä vastaan taisteleva ihmissusi. Edward on siis häipynyt heti aluksi. Ennen pitkää kuitenkin Bella on jälleen pahassa pulassa ja lähtee Italiaan pelastamaan Edwardia. Lopussa kun kaikki on jokseenkin hyvin, Bella äänestyttää Culleneilla, että hänestäkin tulee vampyyri, ainakin ennen pitkää.
En oikein tiedä mitä aikaa kirjoissa kuvataan, mutta Alicella on "pieni, hopeanvärinen kännykkä". Jos sellaisia on, niin luulisi että olisi myös digi-kameroita. Tässä kirjassa oli kuitenkin kamera, jolla otettiin "rulla täyteen". Epätarkkaa!
Tämä oli ehkä vähän vähemmän sellasta teini-angsti-shittiä kuin eka kirja, mutta tämä oli hyvin ennalta-arvattava. Jotenkin tuntuu että Bella ainakin on vähän "hidas". Odotan kuitenkin innolla seuraavaa osaa...
Stephenie Meyer: Uusikuu (New moon 2006) WSOY, suom. Tiina Ohinmaa
Arvio: *** Tyypillinen toinen osa
Neil Gaiman: Hämähäkkijumala
Tämä oli pitkästä aikaa tosi virkistävä kokemus: fantasiaa, jossa samalla oli myös sääntöjä. Kirja kertoo vanhoista eläin-jumalista, jotka elävät nykyajassa.
Kirjan päähenkilö Paksu Charlie käy isänsä hautajaisissa, kuulee isänsä olevan jumala, tapaa jumala-veljensä, menettää tyttöystävänsä ja työpaikkansa. Sotku on monimutkaisen kuuloinen, mutta loppujen lopuksi yksinkertainen ratkaista.
Kaksi asiaa teki kirjasta hyvin tavanomaisen. Paksu Charlie kuulee vasta aikuisena, että hänen isänsä oli jumala ja että hänellä on veli, jota hän ei ole koskaan tavannut. Tällainen kuviohan on monissa lasten saduissa. Toinen hyvin tavanomainen asia oli parien muodostuminen uudelleen. Jo noin puolessa välissä tiesi että Rosie lähtee Spideriin matkaa ja että Charles on kiinnostunut Daisystä.
Kirja oli vaan kertakaikkiaan tosi hyvä!
Neil Gaiman: Hämähäkkijumala (Anansi boys 2005) Otava, suom. Inka Parpola
Arvio: **** Merkillinen, mutta samalla tavallinen
Kirjan päähenkilö Paksu Charlie käy isänsä hautajaisissa, kuulee isänsä olevan jumala, tapaa jumala-veljensä, menettää tyttöystävänsä ja työpaikkansa. Sotku on monimutkaisen kuuloinen, mutta loppujen lopuksi yksinkertainen ratkaista.
Kaksi asiaa teki kirjasta hyvin tavanomaisen. Paksu Charlie kuulee vasta aikuisena, että hänen isänsä oli jumala ja että hänellä on veli, jota hän ei ole koskaan tavannut. Tällainen kuviohan on monissa lasten saduissa. Toinen hyvin tavanomainen asia oli parien muodostuminen uudelleen. Jo noin puolessa välissä tiesi että Rosie lähtee Spideriin matkaa ja että Charles on kiinnostunut Daisystä.
Kirja oli vaan kertakaikkiaan tosi hyvä!
Neil Gaiman: Hämähäkkijumala (Anansi boys 2005) Otava, suom. Inka Parpola
Arvio: **** Merkillinen, mutta samalla tavallinen
29.4.2009
Sofi Oksanen: Stalinin lehmät
Kirja oli tosi hämmentävä sekotus syömishäiriötä ja Viron historiaa. Ilmeisesti tämäkin oli sitä "auto-fiktiota". Olisi kiva tietää, että mikä oli sitä fiktiota ja mikä totta.
Kertoja Anna kertoo miten äitinsä, Katariina päätyi Suomeen naimisiin ja miten hän itse koki "ulkomaalaisuutensa" Suomessa. Ei syömishäiriöön ole varmaan yhtä syytä, mutta voisin kuvitella että nuo äidin vaatimukset sopeutumisesta ovat olleet merkittävä tekijä: ei saanut olla "virolainen" eikä erilainen. Minua hämmensi bulimarektikon tapa hahmottaa asioita: viinaa ja huumeitakin voi käyttää kunhan ne estävät seuraavan syömissession. Tuntuu aika nurinkuriselta.
Kirjassa käsiteltiin virolaisuutta, venäläisyyttä ja suomalaisuutta hyvin negatiivisesti. On toisaalta hyvä nähdä sekin, miten virolaiset suhtautuivat ja suhtautuvat Suomeen ja suomalaisiin. Ei Suomi varmaan ollut helppo asuinpaikka 1980-luvulla virolaiselle. Toivottavasti nykyisin automaattisesti huoraksi leimaaminen on jo lopetettu.
Kirja käsitteli Viron historiaa hyvin samalla tavoin kuin "Puhdistus". Toisaalta sitä se kai tarkoittaa, jos kirjoittaa auto-fiktiota. Samoja teemoja toistuu väkisinkin.
Sofi Oksanen: Stalinin lehmät (2003) WSOY
Arvio: *** Ihan jees
Kertoja Anna kertoo miten äitinsä, Katariina päätyi Suomeen naimisiin ja miten hän itse koki "ulkomaalaisuutensa" Suomessa. Ei syömishäiriöön ole varmaan yhtä syytä, mutta voisin kuvitella että nuo äidin vaatimukset sopeutumisesta ovat olleet merkittävä tekijä: ei saanut olla "virolainen" eikä erilainen. Minua hämmensi bulimarektikon tapa hahmottaa asioita: viinaa ja huumeitakin voi käyttää kunhan ne estävät seuraavan syömissession. Tuntuu aika nurinkuriselta.
Kirjassa käsiteltiin virolaisuutta, venäläisyyttä ja suomalaisuutta hyvin negatiivisesti. On toisaalta hyvä nähdä sekin, miten virolaiset suhtautuivat ja suhtautuvat Suomeen ja suomalaisiin. Ei Suomi varmaan ollut helppo asuinpaikka 1980-luvulla virolaiselle. Toivottavasti nykyisin automaattisesti huoraksi leimaaminen on jo lopetettu.
Kirja käsitteli Viron historiaa hyvin samalla tavoin kuin "Puhdistus". Toisaalta sitä se kai tarkoittaa, jos kirjoittaa auto-fiktiota. Samoja teemoja toistuu väkisinkin.
Sofi Oksanen: Stalinin lehmät (2003) WSOY
Arvio: *** Ihan jees
27.4.2009
Atiq Rahimi: Unen ja kauhun labyrintti
Kirja kertoo periaatteessa Kabulista vuonna 1979. Päähenkilö Farhad on yliopisto-opiskelija, joka ei hyväksy uutta neuvostomielistä hallintoa.
Itse tarina on kuitenkin absurdi sekoitus unta, totta ja kauhua. Vallanpitäjien suorastaan kafkamainen ote alamaisiinsa sekoitettuna unen ja valveen rajamailla käytyihin keskusteluihin on mieletön tarina. Kafkamaisella tavalla Yahya-poika on varma, että Farhad on hänen isänsä. Mahnaz taas huolehtii pojastaan ja veljestään vaikka hänen pitäisi mennä lankonsa kanssa naimisiin.
Jos "Maata ja tuhkaa" oli edes jollain tavalla johdonmukainen niin tämä ei ole: lukija ei voi olla oikein koskaan varma, onko kyse unesta vai valveesta, päähenkilö muuttaa mieltään jatkuvasti ja olosuhteet ovat käsittämättömät.
Parasta kirjassa on sanojen selitykset. Kaikki vieraskieliset sanat ja erisnimet selitetään alaviitteissä. Kun lukee kulttuurista, joka ei ole kovin tuttu niin on todella hienoa, että on nähty vaivaa käännöksessä.
Atiq Rahimi: Unen ja kauhun labyrintti (Les mille maisons du rêve et de la terreur 2002) Like, suom. Päivi Sinikka Kosonen
Arvio: ***** Käsittämätön, mutta suosittelen silti
Itse tarina on kuitenkin absurdi sekoitus unta, totta ja kauhua. Vallanpitäjien suorastaan kafkamainen ote alamaisiinsa sekoitettuna unen ja valveen rajamailla käytyihin keskusteluihin on mieletön tarina. Kafkamaisella tavalla Yahya-poika on varma, että Farhad on hänen isänsä. Mahnaz taas huolehtii pojastaan ja veljestään vaikka hänen pitäisi mennä lankonsa kanssa naimisiin.
Jos "Maata ja tuhkaa" oli edes jollain tavalla johdonmukainen niin tämä ei ole: lukija ei voi olla oikein koskaan varma, onko kyse unesta vai valveesta, päähenkilö muuttaa mieltään jatkuvasti ja olosuhteet ovat käsittämättömät.
Parasta kirjassa on sanojen selitykset. Kaikki vieraskieliset sanat ja erisnimet selitetään alaviitteissä. Kun lukee kulttuurista, joka ei ole kovin tuttu niin on todella hienoa, että on nähty vaivaa käännöksessä.
Atiq Rahimi: Unen ja kauhun labyrintti (Les mille maisons du rêve et de la terreur 2002) Like, suom. Päivi Sinikka Kosonen
Arvio: ***** Käsittämätön, mutta suosittelen silti
24.4.2009
Atiq Rahimi: Maata ja tuhkaa - afganistanilainen tarina
Kirja oli lyhyt tarina vanhan miehen, Dastaguirin, matkasta poikansa, Muradin, luokse kertomaan, että muu perhe Muradin poikaa lukuunottamatta on kuollut venäläisten pommituksessa. Lisäksi Muradin poika Jassin oli tullut kuuroksi.
Eniten huomiota kiinnitti kohta ihan lopussa, jossa Dastaguir pohtii miksei Murad tullut omaistensa hautajaisiin, jos kerran tiesi tapahtuneesta. Hän melkein syytti Muradia. Mitään empatiaa ei ollut isän puolelta olemassa.
Jassin pisti myös ajattelemaan lapsen tapaa hahmottaa maailmaa. Jassin nimittäin ajatteli, että hyökkäys pisti ihmiset lopettamaan puhumisen.
Kirjassa puhutaan myös tarinasta nimeltä "Shahnameh", jossa on henkilö nimeltä Sohrab. Sohrab oli Jassinin sankari. Myös Hosseinin kirjassa "Leijapoika", tarinalla on tärkeä rooli, saahan Hassanin poika nimekseen Sohrab.
Atiq Rahimi: Maata ja tuhkaa - afganistanilainen tarina (Khâhestar-o-khâk 2000) Like, ranskan kielestä suomentanut Kristina Haataja
Arvio: **** Lyhyt, mutta koskettava
Eniten huomiota kiinnitti kohta ihan lopussa, jossa Dastaguir pohtii miksei Murad tullut omaistensa hautajaisiin, jos kerran tiesi tapahtuneesta. Hän melkein syytti Muradia. Mitään empatiaa ei ollut isän puolelta olemassa.
Jassin pisti myös ajattelemaan lapsen tapaa hahmottaa maailmaa. Jassin nimittäin ajatteli, että hyökkäys pisti ihmiset lopettamaan puhumisen.
Kirjassa puhutaan myös tarinasta nimeltä "Shahnameh", jossa on henkilö nimeltä Sohrab. Sohrab oli Jassinin sankari. Myös Hosseinin kirjassa "Leijapoika", tarinalla on tärkeä rooli, saahan Hassanin poika nimekseen Sohrab.
Atiq Rahimi: Maata ja tuhkaa - afganistanilainen tarina (Khâhestar-o-khâk 2000) Like, ranskan kielestä suomentanut Kristina Haataja
Arvio: **** Lyhyt, mutta koskettava
21.4.2009
Stephenie Meyer: Houkutus
Lainasin tämän vain siksi, että kaikkialla puhutaan Meyerin kirjoista ja leffasta ja vaikka mistä. Hypetys ei taida olla ihan turhaa, mutta olen vähän liian vanha tällaiseen: "Oi, sitten hän käänsi päätään ja katsoi suoraan minuun. Sydäntäni ihan kouristi..." Siitäkin huolimatta kirja oli vaikuttava.
Juoni oli hieno: vampyyri, joka yrittää olla ilman ihmisverta ja elää ihan normaalia elämää, kohtaa ihmisen johon rakastuu. Aiheesta olisi voinut repiä hiukan monipuolisemmankin juonen ja toisaalta aika pian oli selvää, että Bellakin haluaa vampyyriksi. On aika helppo nähdä mitä tulevat kirjat pitävät sisällään, mutta sitä on kai turha enää spekuloida kun ne on jo saatavilla.
Suomennos oli kuin Tuija Lehtisen kirjoista takavuosina (se taitaa kyllä tarkoittaa 1980-lukua, taisin olla ala-asteella silloin). Suomennos oli siis sellanen teinijuttu, että ihan hirvitti. Saattaa kuitenkin olla että suomennos onkin vain uskollinen alkuperäisteokselle... Ohinmaa voisi kyllä miettiä hiukan sanojaan, esim. "pyöröportaat" antaa Googlella vain 50 hakutulosta kun "kierreportaat" antaa jo 19800 tulosta. Voihan ne "pyöröportaat" olla jotenkin poliittisesti korrektimpi ilmaisu, mutta huono joka tapauksessa.
Jotain tässä kirjassa kuitenkin oli koska luin sen 48 tunnin sisällä vaikka kävin töissä ja salillakin pari kertaa. Taisin siis pistää tähän kaiken liikenevän vapaa-ajan. Laitoin seuraavatkin kirjat varaukseen, toivottavasti saan ne pian. En malttaisi odottaa enää.
Stephenie Meyer: Houkutus (Twilight 2005) WSOY, suom. Tiina Ohinmaa
Arvio: **** Olen koukussa
Juoni oli hieno: vampyyri, joka yrittää olla ilman ihmisverta ja elää ihan normaalia elämää, kohtaa ihmisen johon rakastuu. Aiheesta olisi voinut repiä hiukan monipuolisemmankin juonen ja toisaalta aika pian oli selvää, että Bellakin haluaa vampyyriksi. On aika helppo nähdä mitä tulevat kirjat pitävät sisällään, mutta sitä on kai turha enää spekuloida kun ne on jo saatavilla.
Suomennos oli kuin Tuija Lehtisen kirjoista takavuosina (se taitaa kyllä tarkoittaa 1980-lukua, taisin olla ala-asteella silloin). Suomennos oli siis sellanen teinijuttu, että ihan hirvitti. Saattaa kuitenkin olla että suomennos onkin vain uskollinen alkuperäisteokselle... Ohinmaa voisi kyllä miettiä hiukan sanojaan, esim. "pyöröportaat" antaa Googlella vain 50 hakutulosta kun "kierreportaat" antaa jo 19800 tulosta. Voihan ne "pyöröportaat" olla jotenkin poliittisesti korrektimpi ilmaisu, mutta huono joka tapauksessa.
Jotain tässä kirjassa kuitenkin oli koska luin sen 48 tunnin sisällä vaikka kävin töissä ja salillakin pari kertaa. Taisin siis pistää tähän kaiken liikenevän vapaa-ajan. Laitoin seuraavatkin kirjat varaukseen, toivottavasti saan ne pian. En malttaisi odottaa enää.
Stephenie Meyer: Houkutus (Twilight 2005) WSOY, suom. Tiina Ohinmaa
Arvio: **** Olen koukussa
19.4.2009
Tarja Laitiainen: Taksi Kabuliin
Laitianen on toiminut Suomen (kiertävänä) suurlähettiläänä Afganistanissa vuosina 2002-2005 ja kertoo tässä kirjassa kokemuksistaan Kabulissa ja vähän muuallakin. Kaikkien lukemieni Afganistan-aiheisten kirjojen jälkeen tämä oli näkökulmaltaan erittäin tervetullut. Suomalainen diplomaatti kun näkee asiat toisin kuin englantilainen toimittaja (Jason Burke) tai amerikkalainen kampaaja (Deborah Rogriguez).
Laitiainen kertoo positiivisesti naisten aseman parantumisesta ja turvallisuuden kehittymisestä Kabulissa. Samalla hän tuo kuitenkin esille, että amerikkalaisten oma käytös heikentää turvallisuustilannetta ja ettei nykyinen hallinto ota oikein tosissaan naisen aseman parantamista. Ehkä tilanne oikeasti on parantunut talebanien jäljiltä, mutta tällä hetkellä asiat muuttuvat enää hitaasti.
Oli hienoa lukea naisten pääsystä parlamenttiin, mutta toisaalta tuntuu, että Kabulissa voisi naisilla olla vaikka kaikki valta, mutta maaseudulla naisten asema on ihan yhtä huono kuin ennenkin...
Tarja Laitiainen: Taksi Kabuliin (2006) Otava
Arvio: *** Hyvin informatiivinen
Laitiainen kertoo positiivisesti naisten aseman parantumisesta ja turvallisuuden kehittymisestä Kabulissa. Samalla hän tuo kuitenkin esille, että amerikkalaisten oma käytös heikentää turvallisuustilannetta ja ettei nykyinen hallinto ota oikein tosissaan naisen aseman parantamista. Ehkä tilanne oikeasti on parantunut talebanien jäljiltä, mutta tällä hetkellä asiat muuttuvat enää hitaasti.
Oli hienoa lukea naisten pääsystä parlamenttiin, mutta toisaalta tuntuu, että Kabulissa voisi naisilla olla vaikka kaikki valta, mutta maaseudulla naisten asema on ihan yhtä huono kuin ennenkin...
Tarja Laitiainen: Taksi Kabuliin (2006) Otava
Arvio: *** Hyvin informatiivinen
Heli Laaksonen: Lukkosulaa ja lumpeenkukkia
Näytelmii o ain aika vaikia lukke. Ne on paree kuulla ja nährä. Luin tän ny kumminki ku oon näit Laaksose kirjoi ennenki lukenu.
Juan oli aika huano, mutt jutu ol hyvii. Sekatavarkaupp oli saatu kytkykaupas ja tavara oli "mikä tuli miäle" -järjestyksess: näkkileipp ja pöytäimurei ja viikate ja suruadressi.
Toi Laaksose murre ov vaa nii merkillist nykysi. Se ku muutt Laitlaa ni se o alkanu tunkee sellast ylimääräst ässä sanoje loppu. Se o kamala kuulost. Olsis pysyny vaa siin entisess mikä kuulost halikkolaisestki iha hyvält.
Heli Laaksonen: Lukkosulaa ja lumpeenkukkia (2008) Otava
Arvio: *** Niill jokka tiätä mikä o Helsingi kauneim paikk (laitur 25)
Juan oli aika huano, mutt jutu ol hyvii. Sekatavarkaupp oli saatu kytkykaupas ja tavara oli "mikä tuli miäle" -järjestyksess: näkkileipp ja pöytäimurei ja viikate ja suruadressi.
Toi Laaksose murre ov vaa nii merkillist nykysi. Se ku muutt Laitlaa ni se o alkanu tunkee sellast ylimääräst ässä sanoje loppu. Se o kamala kuulost. Olsis pysyny vaa siin entisess mikä kuulost halikkolaisestki iha hyvält.
Heli Laaksonen: Lukkosulaa ja lumpeenkukkia (2008) Otava
Arvio: *** Niill jokka tiätä mikä o Helsingi kauneim paikk (laitur 25)
13.4.2009
Jason Burke: Matkalla Kandahariin - Yhteenottojen keskellä islamilaisessa maailmassa
Kirjan kirjoittaja on englantilainen toimittaja, joka yrittää ymmärtää radikaalia islamismia. Burke matkustaa ympäri islamilaista maailmaa ja käyttäytyy aika pelkäämättömästi. Ehkä toimittajia kohdellaan kaikilla "puolilla" paremmin kuin muita ulkomaalaisia. Ainakin jos tuo "puoli" on kiinnostunut suuren yleisön mielipiteestä.
Burke tuo voimakkaasti esille ajatuksen, ettei al-Qaeda ole mikään organisaatio tai edes verkosto. Se on ajattelutapa islamilaisessa maailmassa, jota Bushin aloittama "terrorismin vastainen sota" vain vahvistaa. Olen täsmälleen samaa mieltä asiasta. Mielestäni ei ole niin kovin tärkeää saada Osama bin Laden kiinni, vaan parantaa ihmisten elinoloja niin, ettei al-Qaeda -ajattelulle ole tarvetta. Siihen ei kuulu länsimaiden ristiretkimäinen valloittaminen vaan ihmisten olojen parantaminen heidän omista lähtökohdistaan. Kuitenkin Taleban-hallinnon alasajo Afganistanissa oli tarpeen.
Burke kertoo yksitysikohtaisesti julmista tapoista, jotka tapahtuvat länsimaiden mittapuun mukaan täysin syyttä. En usko, että pelkästään islamilaisuus aiheuttaa tällaiset teot. Siihen liittyy myös vanha kulttuuri ja oppimattomien ihmisten halu näyttää valtaansa. Uskon vakaasti, että länsimaat pystyisivät elämään islamilaisen maailman kanssa sovussa. Siihen tarvitaan koulutusta ja erityisesti naisten koulutusta. Jos joku hiukankaan pohtii asioita laajemmin, hän kyllä ymmärtää, ettei raiskauksen uhrin kuoliaaksi kivittämisessä ole mitään järkeä.
Burken kirja herättää paljon ajatuksia ja näyttää myös, että kaikki ovat loppujen lopuksi "vain ihmisiä", joilla kaikilla on omat, ristiriitaisetkin, syynsä taistella. Koko islamilaisen maailman syyllistäminen on täysin tarpeetonta. Jos ymmärrettäisiin mistä radikaalien islamisti-taistelijoiden ajatukset kumpuavat, voitaisiin terroristi-iskutkin välttää tehokkaammin. Kun George W. Bush puhui "ristiretkestä", on helppo ymmärtää mikä siinä pistää vihaksi.
Jason Burke: Matkalla Kandahariin - Yhteenottojen keskellä islamilaisessa maailmassa (On the road to Kandahar. Travels through conflict in the Islamic world 2006) Basam books, suom. Tero Valkonen
Arvio: *** Hyvin valaiseva
Burke tuo voimakkaasti esille ajatuksen, ettei al-Qaeda ole mikään organisaatio tai edes verkosto. Se on ajattelutapa islamilaisessa maailmassa, jota Bushin aloittama "terrorismin vastainen sota" vain vahvistaa. Olen täsmälleen samaa mieltä asiasta. Mielestäni ei ole niin kovin tärkeää saada Osama bin Laden kiinni, vaan parantaa ihmisten elinoloja niin, ettei al-Qaeda -ajattelulle ole tarvetta. Siihen ei kuulu länsimaiden ristiretkimäinen valloittaminen vaan ihmisten olojen parantaminen heidän omista lähtökohdistaan. Kuitenkin Taleban-hallinnon alasajo Afganistanissa oli tarpeen.
Burke kertoo yksitysikohtaisesti julmista tapoista, jotka tapahtuvat länsimaiden mittapuun mukaan täysin syyttä. En usko, että pelkästään islamilaisuus aiheuttaa tällaiset teot. Siihen liittyy myös vanha kulttuuri ja oppimattomien ihmisten halu näyttää valtaansa. Uskon vakaasti, että länsimaat pystyisivät elämään islamilaisen maailman kanssa sovussa. Siihen tarvitaan koulutusta ja erityisesti naisten koulutusta. Jos joku hiukankaan pohtii asioita laajemmin, hän kyllä ymmärtää, ettei raiskauksen uhrin kuoliaaksi kivittämisessä ole mitään järkeä.
Burken kirja herättää paljon ajatuksia ja näyttää myös, että kaikki ovat loppujen lopuksi "vain ihmisiä", joilla kaikilla on omat, ristiriitaisetkin, syynsä taistella. Koko islamilaisen maailman syyllistäminen on täysin tarpeetonta. Jos ymmärrettäisiin mistä radikaalien islamisti-taistelijoiden ajatukset kumpuavat, voitaisiin terroristi-iskutkin välttää tehokkaammin. Kun George W. Bush puhui "ristiretkestä", on helppo ymmärtää mikä siinä pistää vihaksi.
Jason Burke: Matkalla Kandahariin - Yhteenottojen keskellä islamilaisessa maailmassa (On the road to Kandahar. Travels through conflict in the Islamic world 2006) Basam books, suom. Tero Valkonen
Arvio: *** Hyvin valaiseva
11.4.2009
Deborah Rodriguez ja Kristin Ohlson: Kabulin kauneuskoulu
Rodriguez on hyvin erilainen kirjailija kuin esim. Hosseini. Rodriguez menee mitään tietämättömänä kampaajana Afganistaniin ja oppii pikkuhiljaa kantapään kautta kuinka Afganistanissa on elettävä, jos aikoo pysyä hengissä.
"Kauneutta ilman rajoja" kuulostaa aluksi hölmöltä idealta, mutta kauneussalonki saattaa olla Afganistanin naisille ainoa hyväksyttävä yrittäjyyden muoto. Rodriguez perustaa kauneuskoulun Kabuliin ja opettaa kampaajia ja näiden opettajia hyvällä menestyksellä. Kouluun tulevien naisten tarinat ovat järkyttäviä: teiniraskauksia (tietenkin avioliitossa), raiskauksia, väkivaltaa ja alistamista. Toisaalta sekin järkyttää perheen miestä, jos vaimo alkaa tienata enemmän kuin mies.
En oikein pidä Rodriguezin tyylistä elää ja ratkaista ongelmia. Mikään ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Kabulin kauneuskoululla on merkitystä. Kirja tuo esiin myös sen, että naisten tilanne Kabulissa huononee taas amerikkalaisista ja rauhanturvaajista huolimatta. Muualla Afganistanissa tilanne ei ehkä edes parantunutkaan missään kohtaa.
Deborah Rodriguez ja Kristin Ohlson: Kabulin kauneuskoulu (The Kabul Beauty School 2007) WSOY, suom. Marja Helanen-Ahtola
Arvio: *** Suruisa tarina
"Kauneutta ilman rajoja" kuulostaa aluksi hölmöltä idealta, mutta kauneussalonki saattaa olla Afganistanin naisille ainoa hyväksyttävä yrittäjyyden muoto. Rodriguez perustaa kauneuskoulun Kabuliin ja opettaa kampaajia ja näiden opettajia hyvällä menestyksellä. Kouluun tulevien naisten tarinat ovat järkyttäviä: teiniraskauksia (tietenkin avioliitossa), raiskauksia, väkivaltaa ja alistamista. Toisaalta sekin järkyttää perheen miestä, jos vaimo alkaa tienata enemmän kuin mies.
En oikein pidä Rodriguezin tyylistä elää ja ratkaista ongelmia. Mikään ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Kabulin kauneuskoululla on merkitystä. Kirja tuo esiin myös sen, että naisten tilanne Kabulissa huononee taas amerikkalaisista ja rauhanturvaajista huolimatta. Muualla Afganistanissa tilanne ei ehkä edes parantunutkaan missään kohtaa.
Deborah Rodriguez ja Kristin Ohlson: Kabulin kauneuskoulu (The Kabul Beauty School 2007) WSOY, suom. Marja Helanen-Ahtola
Arvio: *** Suruisa tarina
7.4.2009
Khaled Hosseini: Leijapoika
Tämän kirjan tilanteet tuntuivat jo paljon tutummilta kuin Hosseinin "Tuhat loistavaa aurinkoa" -kirjassa. Olenhan lukenut "Kabulin kirjakauppiaan" ja Burken "Matkalla Kandahariinkin" on melkein luettu.
"Leijapoika" kertoo kahdesta pojasta, Amirista ja Hassanista, jotka kasvavat yhdestä. Hazara Hassan vain on pataani Amirin palvelija. Amir kilpailee aina isänsä suosiosta Hassanin kanssa edes oikein käsittämättä miksi. Poikien tiet eroavat Amirin petoksen takia ja Amir pakenee neuvosto-miehittäjää isänsä kanssa Pakistanin kautta Yhdysvaltoihin 1970-luvun lopussa. Siellä Amir menee naimisiin ja hänen isänsä kuolee.
Amir saa puhelun menneisyydestä Rahim Khanilta ja lähtee lopulta Kabuliin etsimään Hassanin orpoa Sohrab-poikaa viedäkseen hänet orpokotiin Peshawariin. Lopulta Sohrab lähtee Amirin kanssa kotiin.
Kirjan tarina oli kuin Lollywood-elokuvasta. Kirjassakin on kohta, jossa Amir ajattelee, että jos tämä olisi Lollywood-elokuvaa niin sitten... Ainoa tarinan käänne joka ei sopinut siihen muottiin, oli että Amir aikoi todella viedä Sohrabin orpokotiin eikä adoptoida. Vasta melkein pakon edessä hän tekee tällaisen Lollywood-päätöksen. No Lollywood-tyylisessä kirjassa olisi varmaankin ollut onnellisempi loppu. Sitä paitsi Rahim Khan jäi kadoksiin. Aidossa Lollywood-tarinassa niin ei varmaankaan tapahtuisi.
Kirjan alku kertoo 1970-luvun ylemmän keskiluokan varsin maallisesta arjesta Kabulissa. Perheessä jossa ei ole naisia, ei edes huomaa että ollaan muslimimaassa; juodaan viinaa, ei pahemmin rukoilla, juhlitaan. Isot luokkaerot, hyväntekeväisyys ja lampaiden teurastus uhrimielessä muistuttavat ettei olla Euroopassa.
Amerikkaan muuton jälkeen yhteisö pitää kiinni joistain perinteistä. Esim. Amir kyllä pääsee naimisiin Sorayansa kanssa, mutta periaatteessa hän ei saa edes puhua Sorayan kanssa ennen kihlausta. Aika hankalaahan se on puolisoa valita itse, jos naimattomat tytöt saavat puhua tai näyttäytyä vain omassa kodissaan vain omien läheistensä kanssa.
Talibanien säännöt taas tuntuvat täysin mielivaltaisilta ja tekopyhiltä. Vaikea sanoa paljonko niistä on "islamia" ja paljonko jotain muuta.
Täytyy kuitenkin muistaa, että tämä kirja on vain romaani. Toisaalta kirjailija on asunut lapsena Kabulissa ja aikuisena Amerikassa ja hänellä oli Hazara-palvelija ystävänä ollessaan lapsi. Jotain pohjaa asiaan Hosseinilta siis löytyy. Voikin miettiä, että miten sama mies pystyi kirjoittamaan kirjan "Tuhat loistavaa aurinkoa". Siitä hänellä ei voinut olla omia kokemuksia.
Khaled Hosseini: Leijapoika (The kite runner 2003) Otava, suom. Erkki Jukarainen
Arvio: *** Koskettava
"Leijapoika" kertoo kahdesta pojasta, Amirista ja Hassanista, jotka kasvavat yhdestä. Hazara Hassan vain on pataani Amirin palvelija. Amir kilpailee aina isänsä suosiosta Hassanin kanssa edes oikein käsittämättä miksi. Poikien tiet eroavat Amirin petoksen takia ja Amir pakenee neuvosto-miehittäjää isänsä kanssa Pakistanin kautta Yhdysvaltoihin 1970-luvun lopussa. Siellä Amir menee naimisiin ja hänen isänsä kuolee.
Amir saa puhelun menneisyydestä Rahim Khanilta ja lähtee lopulta Kabuliin etsimään Hassanin orpoa Sohrab-poikaa viedäkseen hänet orpokotiin Peshawariin. Lopulta Sohrab lähtee Amirin kanssa kotiin.
Kirjan tarina oli kuin Lollywood-elokuvasta. Kirjassakin on kohta, jossa Amir ajattelee, että jos tämä olisi Lollywood-elokuvaa niin sitten... Ainoa tarinan käänne joka ei sopinut siihen muottiin, oli että Amir aikoi todella viedä Sohrabin orpokotiin eikä adoptoida. Vasta melkein pakon edessä hän tekee tällaisen Lollywood-päätöksen. No Lollywood-tyylisessä kirjassa olisi varmaankin ollut onnellisempi loppu. Sitä paitsi Rahim Khan jäi kadoksiin. Aidossa Lollywood-tarinassa niin ei varmaankaan tapahtuisi.
Kirjan alku kertoo 1970-luvun ylemmän keskiluokan varsin maallisesta arjesta Kabulissa. Perheessä jossa ei ole naisia, ei edes huomaa että ollaan muslimimaassa; juodaan viinaa, ei pahemmin rukoilla, juhlitaan. Isot luokkaerot, hyväntekeväisyys ja lampaiden teurastus uhrimielessä muistuttavat ettei olla Euroopassa.
Amerikkaan muuton jälkeen yhteisö pitää kiinni joistain perinteistä. Esim. Amir kyllä pääsee naimisiin Sorayansa kanssa, mutta periaatteessa hän ei saa edes puhua Sorayan kanssa ennen kihlausta. Aika hankalaahan se on puolisoa valita itse, jos naimattomat tytöt saavat puhua tai näyttäytyä vain omassa kodissaan vain omien läheistensä kanssa.
Talibanien säännöt taas tuntuvat täysin mielivaltaisilta ja tekopyhiltä. Vaikea sanoa paljonko niistä on "islamia" ja paljonko jotain muuta.
Täytyy kuitenkin muistaa, että tämä kirja on vain romaani. Toisaalta kirjailija on asunut lapsena Kabulissa ja aikuisena Amerikassa ja hänellä oli Hazara-palvelija ystävänä ollessaan lapsi. Jotain pohjaa asiaan Hosseinilta siis löytyy. Voikin miettiä, että miten sama mies pystyi kirjoittamaan kirjan "Tuhat loistavaa aurinkoa". Siitä hänellä ei voinut olla omia kokemuksia.
Khaled Hosseini: Leijapoika (The kite runner 2003) Otava, suom. Erkki Jukarainen
Arvio: *** Koskettava
2.4.2009
Elina Halttunen: Saaressa kaikki hyvin
Halttusen aikaisemmat teot kannattaisi jättää liepeestä pois: ei "Blondi tuli taloon" tai "Kotikatu" ole mitään meriittejä minun silmissäni. Melkein jätin kirjan lainaamatta niiden takia.
Kirja oli vähän niin kuin laimeampi versio Lehtolaisen "Kun luulit unohtaneesi" -kirjasta. Tässäkin käydään läpi päähenkilön lapsuutta isovanhempien kanssa vähän niin kuin Katjankin elämää Lehtolaisen kirjassa. Tämän kirjan ongelma on vain se, että mitään kovin merkittävää ei melkein 300 sadan sivun lukemisen jälkeen paljastu, toisin kuin Lehtolaisella.
Hahmot olivat hyviä ja erityisesti Moffan murre oli hienoa luettavaa, vaikka en sen oikeellisuudesta mitään osaa sanoakaan. Paras hahmo oli Mommo kaikessa temperamenttisuudessaan. Kirjan takatekstissä puhutaan Tantesteristä, joka lienee kuitenkin Tant Ester. Anteeksiantamaton virhe takatekstissä!
Elina Halttunen: Saaressa kaikki hyvin (2009) Teos
Arvio: *** Lupaava
Kirja oli vähän niin kuin laimeampi versio Lehtolaisen "Kun luulit unohtaneesi" -kirjasta. Tässäkin käydään läpi päähenkilön lapsuutta isovanhempien kanssa vähän niin kuin Katjankin elämää Lehtolaisen kirjassa. Tämän kirjan ongelma on vain se, että mitään kovin merkittävää ei melkein 300 sadan sivun lukemisen jälkeen paljastu, toisin kuin Lehtolaisella.
Hahmot olivat hyviä ja erityisesti Moffan murre oli hienoa luettavaa, vaikka en sen oikeellisuudesta mitään osaa sanoakaan. Paras hahmo oli Mommo kaikessa temperamenttisuudessaan. Kirjan takatekstissä puhutaan Tantesteristä, joka lienee kuitenkin Tant Ester. Anteeksiantamaton virhe takatekstissä!
Elina Halttunen: Saaressa kaikki hyvin (2009) Teos
Arvio: *** Lupaava
31.3.2009
Marko Kilpi: Jäätyneitä ruusuja
Kirja oli omaelämänkerrallinen kertomus poliisikokelaasta, joka palaa vanhaan kotikaupunkiinsa töihin. Nopeasti Olli pääsee mukaan toimintaan ja törmää isäänsäkin, johon ei ole pitänyt mitään yhteyttä. Isän avulla poliisit pääsevät "terroristin" jäljille. Lopussa "terroristi" tappaa Ollin isän ja kuolee itsekin vauhdikkaassa kiinniottotilanteessa. Ollille selviää vasta isän kuoleman jälkeen äidin itsemurhan syy ja muukin perhettä vaivannut sotku.
Juoni oli hyvin jännittävä ja kerran aloitettuani en oikein voinut laskea kirjaa käsistäni. Ei kirja kuitenkaan mikään mestariteos ollut mutta esikoiskirjaksi lupaava.
Kilven tapa kuvailla asioita sopisi kyllä paremmin johonkin muuhun kirjallisuuslajiin kuin dekkareihin. Esim. kohta jossa lattia tunsi kävelijän jalat, oli jo vähän liikaa...
Marko Kilpi: Jäätyneitä ruusuja (2007) Nemo
Arvio: *** Ihan hyvä dekkari
Juoni oli hyvin jännittävä ja kerran aloitettuani en oikein voinut laskea kirjaa käsistäni. Ei kirja kuitenkaan mikään mestariteos ollut mutta esikoiskirjaksi lupaava.
Kilven tapa kuvailla asioita sopisi kyllä paremmin johonkin muuhun kirjallisuuslajiin kuin dekkareihin. Esim. kohta jossa lattia tunsi kävelijän jalat, oli jo vähän liikaa...
Marko Kilpi: Jäätyneitä ruusuja (2007) Nemo
Arvio: *** Ihan hyvä dekkari
29.3.2009
Åsne Seierstad: Kabulin kirjakauppias
Kirjan kertoja on norjalainen naistoimittaja, joka saapuu Kabuliin jenkkien mukana talibanien kukistuttua. Hän saa ainutlaatuisen tilaisuuden asua kirjakauppias-perheen luona ja kirjoittaa heidän elämästään eri näkökulmista.
Kirjan tapahtumat itsessään ovat järkyttäviä, mutta se teema, jonka islam luo kaiken ymärille, on vielä järkyttävämpi. Minun on vaan niin vaikeaa ymmärtää, että uskonto kieltää naisilta kaiken itsenäisen tominnan. Ainoastaan vanha nainen, jonka pojat ovat merkittäviä, voi vaikuttaa tyttäriensä naittamiseen. Muuta valtaa ei naisille anneta. Koko show on tosi hyvin suunniteltu miehisestä näkökulmasta: kun nainen osoittaa vastustavansa järjestettyä aviolittoaan, se osoittaa vain viattomuutta. Naisen kuuluukin suhtautua kielteisesti, muuten hän on siveetön.
Kirjakauppiaan perheessä suhtaudutaan kielteisesti tyttöjen koulunkäyntiin, mutta eivät pojatkaan kouluun juuri pääse. Pitää hoitaa vain bisnestä. Samalla toivotaan että Afganistan nousee taas valtioksi. Miten se voisi nousta, jos ei saa oppia edes perusasioita maailmasta.
Kirjassa puhutaan myös kunniamurhista, seksistä ja muista hyvin vaietuista aiheista. Ei siis mikään ihme jos kirjakauppias halusi estää kirjan julkaisen. Varsinkin hänestä kirja antaa todella huonon kuvan. Voi olla että hän on merkittävä toimija Afganistanin kirjamaailmassa, mutta keinot joilla hän asemaansa pääsee, ovat vähintäänkin arveluttavia.
Åsne Seierstad: Kabulin kirjakauppias (Bokhandleren i Kabul - et familiedrama 2002) WSOY, suom. Veijo Kiuru
Arvio: *** Mieletön
Kirjan tapahtumat itsessään ovat järkyttäviä, mutta se teema, jonka islam luo kaiken ymärille, on vielä järkyttävämpi. Minun on vaan niin vaikeaa ymmärtää, että uskonto kieltää naisilta kaiken itsenäisen tominnan. Ainoastaan vanha nainen, jonka pojat ovat merkittäviä, voi vaikuttaa tyttäriensä naittamiseen. Muuta valtaa ei naisille anneta. Koko show on tosi hyvin suunniteltu miehisestä näkökulmasta: kun nainen osoittaa vastustavansa järjestettyä aviolittoaan, se osoittaa vain viattomuutta. Naisen kuuluukin suhtautua kielteisesti, muuten hän on siveetön.
Kirjakauppiaan perheessä suhtaudutaan kielteisesti tyttöjen koulunkäyntiin, mutta eivät pojatkaan kouluun juuri pääse. Pitää hoitaa vain bisnestä. Samalla toivotaan että Afganistan nousee taas valtioksi. Miten se voisi nousta, jos ei saa oppia edes perusasioita maailmasta.
Kirjassa puhutaan myös kunniamurhista, seksistä ja muista hyvin vaietuista aiheista. Ei siis mikään ihme jos kirjakauppias halusi estää kirjan julkaisen. Varsinkin hänestä kirja antaa todella huonon kuvan. Voi olla että hän on merkittävä toimija Afganistanin kirjamaailmassa, mutta keinot joilla hän asemaansa pääsee, ovat vähintäänkin arveluttavia.
Åsne Seierstad: Kabulin kirjakauppias (Bokhandleren i Kabul - et familiedrama 2002) WSOY, suom. Veijo Kiuru
Arvio: *** Mieletön
28.3.2009
Laurent Gaudé: Kirottu suku
Tarina kattaa viisi polvea sukua, jota voisi kutsua vaikka onnettomaksi. Vasta kolmas polvi, joka koostuu kolmesta sisaruksesta, onnistuu edes jossain. Jäätyään ilman perintöä, tultuaan käännytetyksi New Yorkista, he saapuvat kotikyläänsä, hautaavat äitinsä uudelleen ja saavat uuden veljen. He sinnittelevät elämän syrjässä tupakan myynnin ja salakuljetuksen turvin ja voivat jättää lapsilleen edes jotain.
Mielestäni merkittävä kohtaus on se kun Elia polttaa tupakkakauppansa ja saa vaimokseen Marian tarantellan innoittamana. Se on aika suoraviivainen tapa ratkaista ongelmat.
Suvun vastahahmona toimii koko ajan kylä. Ihan kuin se olisi koko ajan samanlainen vaikka kyllähän kyläläisetkin vaihtuvat viiden polven aikana vaikka sen käytös ja reaktio aika samanlaisena pysyykin. Se saattaa kertoa myös siitä pysähtyneisyydestä ja kaiken uuden vieroksunnasta, joka kylässä vallitsee.
Tarina kertoi pitkästä ajanjaksosta, mutta oli toisaalta jollain tavalla "lyhyt". Ajatukset olivat kuitenkin sitäkin suurempia: ihmisen suhde maahan ja sukuunsa.
Laurent Gaudé: Kirottu suku (Le soleil des Scorta 2004) Bazar, suom. Anna-Maija Viitanen
Arvio: **** Pieni mutta samalla suuri tarina
Mielestäni merkittävä kohtaus on se kun Elia polttaa tupakkakauppansa ja saa vaimokseen Marian tarantellan innoittamana. Se on aika suoraviivainen tapa ratkaista ongelmat.
Suvun vastahahmona toimii koko ajan kylä. Ihan kuin se olisi koko ajan samanlainen vaikka kyllähän kyläläisetkin vaihtuvat viiden polven aikana vaikka sen käytös ja reaktio aika samanlaisena pysyykin. Se saattaa kertoa myös siitä pysähtyneisyydestä ja kaiken uuden vieroksunnasta, joka kylässä vallitsee.
Tarina kertoi pitkästä ajanjaksosta, mutta oli toisaalta jollain tavalla "lyhyt". Ajatukset olivat kuitenkin sitäkin suurempia: ihmisen suhde maahan ja sukuunsa.
Laurent Gaudé: Kirottu suku (Le soleil des Scorta 2004) Bazar, suom. Anna-Maija Viitanen
Arvio: **** Pieni mutta samalla suuri tarina
19.3.2009
Vicky Myron & Bret Witter: Kirjastokissa
Kirja kertoo Dewey-kissan tarinan. Dewey asuu kirjastossa ja ilahduttaa siellä kävijöitä. Kirjassa on kolme erilaista tarinaa: Deweyn, emännän, Vickyn ja Spencerin kaupungin.
Dewey ja sen käytös on hyvin tavallista kissan elämää. Kissojen elämä on yleensä aika herttaista eli se puoli kirjasta on hellyttävää. Vickyn tarina on taas melko tyypillinen yksinhuoltaja-äidin selviytymistarina. Erityistä siitä tekee Vickyn monet sairaudet. Dewey kuitenkin tukee Vickyä vaikeina hetkinä.
Spencerin kaupungin tarina on varmaan hyvin tavallinen Keskilännen kaupungin tarina: maanviljelyksestä teollistumiseen ja koko ajan pelko siitä että kaupunki "menee pilalle" maahanmuuttajien myötä. Tulipahan Iowankin rakennemuutos selväksi.
Jollain tavalla naurettavaa ja samalla niin ymmärrettävää on, että Vicky on täysin varma että Dewey on ainutlaatuinen kirjastokissa. Mutta jokainen kissan omaistajahan uskoo, että oma kissa on aivan ainutlaatuinen. Silti Vickyn vakuuttuneisuus on hyvin naiivia amerikkalaiseen tyyliin. Voiko kissa pelastaa koko kaupungin?
Vicky Myron & Bret Witter: Kirjastokissa (Dewey: A small town, a library and the world's most beloved cat 2008) Otava, suom. Laura Beck
Arvio: *** Hellyttävä tarina
Dewey ja sen käytös on hyvin tavallista kissan elämää. Kissojen elämä on yleensä aika herttaista eli se puoli kirjasta on hellyttävää. Vickyn tarina on taas melko tyypillinen yksinhuoltaja-äidin selviytymistarina. Erityistä siitä tekee Vickyn monet sairaudet. Dewey kuitenkin tukee Vickyä vaikeina hetkinä.
Spencerin kaupungin tarina on varmaan hyvin tavallinen Keskilännen kaupungin tarina: maanviljelyksestä teollistumiseen ja koko ajan pelko siitä että kaupunki "menee pilalle" maahanmuuttajien myötä. Tulipahan Iowankin rakennemuutos selväksi.
Jollain tavalla naurettavaa ja samalla niin ymmärrettävää on, että Vicky on täysin varma että Dewey on ainutlaatuinen kirjastokissa. Mutta jokainen kissan omaistajahan uskoo, että oma kissa on aivan ainutlaatuinen. Silti Vickyn vakuuttuneisuus on hyvin naiivia amerikkalaiseen tyyliin. Voiko kissa pelastaa koko kaupungin?
Vicky Myron & Bret Witter: Kirjastokissa (Dewey: A small town, a library and the world's most beloved cat 2008) Otava, suom. Laura Beck
Arvio: *** Hellyttävä tarina
15.3.2009
John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa
Tällä kertaa pilasin lukunautinnon ihan itse katsomalla elokuvan ennen kirjan lukemista. Toisaalta juoni oli molemmissa aika ennalta-arvattava eli ei se haitannut paljoa.
Kirjan päähenkilö on 9-vuotias Bruno, jonka isä nimitetään Aus-vitsin komendantiksi. Kirjassa Bruno on minä-kertoja viimeistä lukua lukuunottamatta, koska silloin Bruno on jo kuollut. Bruno ihmettelee ihmisiä aidan takana, joilla kaikilla on raidalliset pyjamat. Hän ystävystyy aidan läpi juutalaispojan, Shmuelin, kanssa, joka sattuu olemaan täsmälleen yhtä vanha kuin Brunokin. Bruno katselee maailmaa viattoman pikkupojan silmin eikä usko että leirillä voi tapahtua mitään kamalaa koska hänen isänsä on sen komendantti. Lopuksi Bruno menee salaa leirille auttamaan Shmuelia Shmuelin isän etsimisessä ja joutuu kaasukammioon Shmuelin kanssa.
Bruno kutsuu isänsä esimiestä mielessään aina "Hilleriksi" ja muutenkaan hän ei aina ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu. Toisaalta koko tilannehan oli niin absurdi, että miten lapsi olisi voinutkaan sen ymmärtää.
Onnellinen ajatus kirjan lopussa oli, ettei Shmuelin tarvinnut kuolla yksin vaan pitäen ystäväänsä kädestä.
John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa (The boy in the striped pyjamas 2006) Bazar, suom. Laura Beck
Arvio: *** Kannattaa lukea
Kirjan päähenkilö on 9-vuotias Bruno, jonka isä nimitetään Aus-vitsin komendantiksi. Kirjassa Bruno on minä-kertoja viimeistä lukua lukuunottamatta, koska silloin Bruno on jo kuollut. Bruno ihmettelee ihmisiä aidan takana, joilla kaikilla on raidalliset pyjamat. Hän ystävystyy aidan läpi juutalaispojan, Shmuelin, kanssa, joka sattuu olemaan täsmälleen yhtä vanha kuin Brunokin. Bruno katselee maailmaa viattoman pikkupojan silmin eikä usko että leirillä voi tapahtua mitään kamalaa koska hänen isänsä on sen komendantti. Lopuksi Bruno menee salaa leirille auttamaan Shmuelia Shmuelin isän etsimisessä ja joutuu kaasukammioon Shmuelin kanssa.
Bruno kutsuu isänsä esimiestä mielessään aina "Hilleriksi" ja muutenkaan hän ei aina ymmärrä mitä ympärillä tapahtuu. Toisaalta koko tilannehan oli niin absurdi, että miten lapsi olisi voinutkaan sen ymmärtää.
Onnellinen ajatus kirjan lopussa oli, ettei Shmuelin tarvinnut kuolla yksin vaan pitäen ystäväänsä kädestä.
John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa (The boy in the striped pyjamas 2006) Bazar, suom. Laura Beck
Arvio: *** Kannattaa lukea
12.3.2009
Charles Dickens: Suuria odotuksia
Tämän kirjan lukemista leimasi vahvasti kiire. Lukupiirin tapaaminen on ensi lauantaina ja välillä näytti, etten ehtisi lukea kirjaa loppuun siihen mennessä. Se olisikin ollut ensimmäinen kerta. Yleensä nimittäin on käynyt niin, että luen kirjan heti edellisen tapaamisen jälkeen ja seuraavassa tapaamisssa olen jo osaksi unohtanut koko kirjan.
Kirjastonhoitaja pilasi myös osaltaan lukunautintoa. Ihmettelin miksi kirja on lastenosaston kirja. Olen aina pitänyt näitä Dickensinin kasvukertomuksia "aikuisten" klassikkoina. Kirjastonhoitaja totesi, etteihän tämä edes sovi lapsille koska loppu on niin kamala. Odotin puolesta välistä alkaen jotain todella hirveää tapahtuvaksi, mutta ei mitään kovin hirveää tullut vastaan. Vain sellaisia "ihan tavallisia" kamaluuksia.
Kirjan minäkertoja on orpopoika Pip, joka kasvaa sisarensa rautaisen käden suojassa. Tulevaisuus näyttää olevan sepän oppipoikana. Pip saa kuitenkin mahdollisuuden kasvaa herrasmieheksi. Tarinaan sotkeentuu tietenkin vielä tyttö, orpo Estella, jolla on rikas kasvattitäti. Monen mutkan kautta selviää, että Pipin herrasmies-elämän rahoittaja onkin Estellan isä ja kaikki muutkin hahmot linkittyvät toisiinsa mitä monimutkaisemmin.
Kirjan kieli on ihanaa, kaikkea en vaan ymmärtänyt. Käsittääkseni tämä Kupiaisen suomennos on hyvin vanha eli ei mikään ihme vaikken kaikkia sanoja enää ymmärtänytkään. Kirjan tapahtumat sijoittuvat ilmeisesti jonekin 1800-luvun alkuun, koska kirjassa moneen kertaan mainitaan, että se tapahtui kauan sitten.
Pip on hyvä hahmo: lapsi-Pip kertoo, että hiusten pörröttäminen ärsyttää, muttei sitä voi aikuisilla sanoa, teini-Pip jännittää aivan turhia asioita niin kuin teineillä on tapana. Aikuinen Pip ymmärtää omaa menneisyyttään ja "rauhoittuu". Olisi ollut kiva tietää, että Pip menee Estellan kanssa naimisiin ja elää elämänsä onnellisena loppuun saakka. Mutta Pip vain tarttuu Estellaa kädestä ja poistuu...
Charles Dickens: Suuria odotuksia (Great expectations 1860-1861) Karisto, suom. Alpo Kupiainen
Arvio: **** Realistinen
Kirjastonhoitaja pilasi myös osaltaan lukunautintoa. Ihmettelin miksi kirja on lastenosaston kirja. Olen aina pitänyt näitä Dickensinin kasvukertomuksia "aikuisten" klassikkoina. Kirjastonhoitaja totesi, etteihän tämä edes sovi lapsille koska loppu on niin kamala. Odotin puolesta välistä alkaen jotain todella hirveää tapahtuvaksi, mutta ei mitään kovin hirveää tullut vastaan. Vain sellaisia "ihan tavallisia" kamaluuksia.
Kirjan minäkertoja on orpopoika Pip, joka kasvaa sisarensa rautaisen käden suojassa. Tulevaisuus näyttää olevan sepän oppipoikana. Pip saa kuitenkin mahdollisuuden kasvaa herrasmieheksi. Tarinaan sotkeentuu tietenkin vielä tyttö, orpo Estella, jolla on rikas kasvattitäti. Monen mutkan kautta selviää, että Pipin herrasmies-elämän rahoittaja onkin Estellan isä ja kaikki muutkin hahmot linkittyvät toisiinsa mitä monimutkaisemmin.
Kirjan kieli on ihanaa, kaikkea en vaan ymmärtänyt. Käsittääkseni tämä Kupiaisen suomennos on hyvin vanha eli ei mikään ihme vaikken kaikkia sanoja enää ymmärtänytkään. Kirjan tapahtumat sijoittuvat ilmeisesti jonekin 1800-luvun alkuun, koska kirjassa moneen kertaan mainitaan, että se tapahtui kauan sitten.
Pip on hyvä hahmo: lapsi-Pip kertoo, että hiusten pörröttäminen ärsyttää, muttei sitä voi aikuisilla sanoa, teini-Pip jännittää aivan turhia asioita niin kuin teineillä on tapana. Aikuinen Pip ymmärtää omaa menneisyyttään ja "rauhoittuu". Olisi ollut kiva tietää, että Pip menee Estellan kanssa naimisiin ja elää elämänsä onnellisena loppuun saakka. Mutta Pip vain tarttuu Estellaa kädestä ja poistuu...
Charles Dickens: Suuria odotuksia (Great expectations 1860-1861) Karisto, suom. Alpo Kupiainen
Arvio: **** Realistinen
8.3.2009
Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia
Mielettömiä tarinoita. Ainoa vika oli että ne oli liian lyhyitä. Melkein mistä tahansa olisi voinut kirjoittaa kokonaisenkin kirjan.
"Muilutus" oli tyyliltään melkein Antti Tuuria, viljeltiin samanlaisia passiivimuotoja. Tarina oli hauska: kaverit pitävät sulhaselle polttarit päivää ennen häitä kertomatta asiasta morsiamelle, tavoitteenaan estää häät. Seuraavan aamuna idea ei olekaan enää niin hyvä.
Kaikissa tarinoissa oli aineksia isoonkin katastrofiin, mutta kaikissa siltä vältyttiin. Välillä ihan toivoin, että edes tällä kertaa otettaisiin se viimeinenkin askel. Ilmeisesti Itkonen haluaa jotenkin kirjoittaa kertomuksia, jotka voisivat tapahtua eikä mitään amerikkalaisia sankaritarinoita.
Olen nyt vakuuttunut Itkosen kyvyistä. Taidan lukea näitä lisää ja toisaalta myös odottaa uusia kirjoja Itkoselta.
Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia (2008) Otava
Arvio: **** Pakko lukea
"Muilutus" oli tyyliltään melkein Antti Tuuria, viljeltiin samanlaisia passiivimuotoja. Tarina oli hauska: kaverit pitävät sulhaselle polttarit päivää ennen häitä kertomatta asiasta morsiamelle, tavoitteenaan estää häät. Seuraavan aamuna idea ei olekaan enää niin hyvä.
Kaikissa tarinoissa oli aineksia isoonkin katastrofiin, mutta kaikissa siltä vältyttiin. Välillä ihan toivoin, että edes tällä kertaa otettaisiin se viimeinenkin askel. Ilmeisesti Itkonen haluaa jotenkin kirjoittaa kertomuksia, jotka voisivat tapahtua eikä mitään amerikkalaisia sankaritarinoita.
Olen nyt vakuuttunut Itkosen kyvyistä. Taidan lukea näitä lisää ja toisaalta myös odottaa uusia kirjoja Itkoselta.
Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia (2008) Otava
Arvio: **** Pakko lukea
1.3.2009
Tommy Wieringa: Joe Speedboat
Tätä kirjaa on kuvattu takatekstissä kehitysromaaniksi, mutta itse haluaisin ajatella tätä hersyvänä romaanina, joka muistuttaa hyvin paljon John Irvingin tuotantoa. Kirjan päähenkilö ja minä-kertoja, Fransje, vammautuu ja elää sen jälkeen pyörätuolissa. Kun hän tapaa Joe Speedboatin, elämä muuttuu.
Pojat rakentavat lentokoneen, joka oikeasti lentää. Fransje treenaa toista käsivarttaan ja Joe keksii, että sehän olisi hyvä kädenväännössä. Niin Fransje pyörätuoleineen sitten kiertää ympäri Eurooppaa vääntämässä kättä samurai-opein. Lopulta Joe osallistuu Paris-Dakar-ralliin kaivinkoneella.
Juoneen kuuluu tietenkin myös tyttö, syömishäiriöinen PJ. Lopulta PJ menee naimisiin Cristofin kanssa, mutta lapsen isästä ei tule varmuutta.
Tommy Wieringa: Joe Speedboat (Joe Speedboat 2005) Avain, suom. Titia Schuurman
Arvio: *** Hersyvä
Pojat rakentavat lentokoneen, joka oikeasti lentää. Fransje treenaa toista käsivarttaan ja Joe keksii, että sehän olisi hyvä kädenväännössä. Niin Fransje pyörätuoleineen sitten kiertää ympäri Eurooppaa vääntämässä kättä samurai-opein. Lopulta Joe osallistuu Paris-Dakar-ralliin kaivinkoneella.
Juoneen kuuluu tietenkin myös tyttö, syömishäiriöinen PJ. Lopulta PJ menee naimisiin Cristofin kanssa, mutta lapsen isästä ei tule varmuutta.
Tommy Wieringa: Joe Speedboat (Joe Speedboat 2005) Avain, suom. Titia Schuurman
Arvio: *** Hersyvä
21.2.2009
J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Tässä kirjassa selviää sivumäärään nähden aika vähän asioita. Malfoyn ja Kalkaroksen roolit lordi Voldemortin suunnitelmissa, Harryn tukiopetus ja Dumbledoren kuolema ovat merkittäviä tapauksia.
Muut asiat liittyvät lähinnä huispaukseen ja Harryn ja Ginnyn seurusteluun. Voi myös olla että tämä kirja oli jännittävämpi silloin kuin en vielä ollut lukenut viimeistä kirjaa. Nyt sitä vaan jotenkin odottaa lopullista ratkaisua.
Minulla ei ole viimeistä kirjaa kuin englanniksi ja taidan lukea sen suomeksi tähän perään. Taitaa tulla kirjastoreissu.
J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi (Harry Potter and the half-blood prince 2005) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: *** Vähän tylsä
Muut asiat liittyvät lähinnä huispaukseen ja Harryn ja Ginnyn seurusteluun. Voi myös olla että tämä kirja oli jännittävämpi silloin kuin en vielä ollut lukenut viimeistä kirjaa. Nyt sitä vaan jotenkin odottaa lopullista ratkaisua.
Minulla ei ole viimeistä kirjaa kuin englanniksi ja taidan lukea sen suomeksi tähän perään. Taitaa tulla kirjastoreissu.
J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi (Harry Potter and the half-blood prince 2005) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: *** Vähän tylsä
Karin Fossum: Evan katse
En taaskaan muista, miksi olin varannut juuri tämän kirjan. No tämä oli hyvä. Alussa ihan vähän matkaa vähän tylsä, mutta kun se lähti käyntiin niin aivan veret seisauttava. Lukijan kiinnostus herää kun yksinhuoltaja-äiti ei ilmoita poliisille vaikka näkee ruumiin joessa vaan lähtee lapsensa kanssa McDonaldsille.
Päähenkilö, Konrad Sejer, oli hyvin uskottava, mutta hyvin kurt-wallandermainen hahmo. Kuten Wallanderillä, Sejerilläkin on sairas vanhempi (Wallanderilla isä, Sejerillä äiti) ja aikuinen tytär. Wallander oli eronnut ja Sejer on ilmeisesti leski. Hiukan tuli sellainen olo, että Sejer on vähän nopeampi tajuamaan asioiden yhteyksiä kuin Wallander.
Suomennos oli huono, suorastaan ala-arvoinen. Käytettiin sanoja, jotka eivät olleet suomea tai sitten niitä käytettiin väärässä merkityksessä. Toivottavasti ko. Tarja Teva ei ole suomentanut näitä enempää...
Karin Fossum: Evan katse (Evas øye 1995) Otava, suom. Tarja Teva
Arvio: **** Lisää tätä
Päähenkilö, Konrad Sejer, oli hyvin uskottava, mutta hyvin kurt-wallandermainen hahmo. Kuten Wallanderillä, Sejerilläkin on sairas vanhempi (Wallanderilla isä, Sejerillä äiti) ja aikuinen tytär. Wallander oli eronnut ja Sejer on ilmeisesti leski. Hiukan tuli sellainen olo, että Sejer on vähän nopeampi tajuamaan asioiden yhteyksiä kuin Wallander.
Suomennos oli huono, suorastaan ala-arvoinen. Käytettiin sanoja, jotka eivät olleet suomea tai sitten niitä käytettiin väärässä merkityksessä. Toivottavasti ko. Tarja Teva ei ole suomentanut näitä enempää...
Karin Fossum: Evan katse (Evas øye 1995) Otava, suom. Tarja Teva
Arvio: **** Lisää tätä
Liza Marklund ja Lotta Snickare: Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan
Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen erityisesti on tärkeä. Siinä osoitetaan miten jo lapsesta asti tytöistä kasvatetaan tyttöjä ja pojista poikia. Siinä on mielenkiintoisia tutkimustuloksia siitä miten tytöt oppivat jo pienenä keskustelemaan, ymmärtämään ja palvelemaan ja pojat taas oppivat saamaan kaikki tarvittava pelkällä murahduksella.
Kirjan toinen osa kertoo miten naiset sitten vanhempana pärjäävät työelämässä ja miten huonosti heitä kohdellaan. Kolmas osa keskittyy ohjeisiin, joilla väistää ja hallita näitä "miinoja".
Itse en nää tätä asiaa ollenkaan näin. Itse olen töissä naisena erittäin miesvaltaisessa ympäristössä. Vuosikaudet luulin että minua kohdellaan niin kuin muitakin, mutta pikkuhiljaa minulle on valjennut, että minua saatetaan joissain tilanteissa kohdella "naisena". Siihen miinaan paras ratkaisu on "ottaa tilaa" ja "puhua miesten kieltä" niinkuin Lisa ja Lotta asian ilmaisee.
Perimmäisen näkemyseron itseni ja kirjoittajien välille asettuu kuitenkin ruotsalaisen ja suomalaisen yhteiskunnan erot. En esimerkiksi muista koskaan nähneeni Falkenbergin kaduilla yhtään "poikatyttöä" kaikkien niiden ruskettuneiden, vaaleahiuksisten, pitkäsääristen ruotsalaistyttöjen keskellä. Toisaalta Ville Niinistö sanoi eilisessä NYT-liitteessä, että "Ruotsissa miehet voivat näyttää tunteita ja olla monenlaisia. Suomessa on vielä hieman liikaa machokulttuuria." Ehkä Ruotsin tasa-arvo onkin sitä, että miehet muuttuvat vähän enemmän naisten kaltaisiksi ja Suomessa taas naiset muuttuvat vähän enemmän miesten kaltaiseksi.
Itse koen, ettei minua ole koskaan kotonani kohdeltu "tyttönä" ja minuun on uskottu ja pidetty mitä tahansa mahdollisena. On annettu tehdä virheitä ja oppia niistä. Voi olla, että Ruotsissa on enemmän Lotan isän kaltaisia perheenisiä, joiden mielestä tytöstä ei tule lääkäriä. Voi olla että ero johtuu myös ajasta, Lotta on minua 16 vuotta vanhempi.
Kirjassa kehotetaan verkostoitumaan erityisesti naisten kanssa. Henkilökohtaisesti kuitenkin kannatan verkostoitumista sekä miesten että naisten kanssa.
Liza Marklund ja Lotta Snickare: Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan (Det finns en särlskild plats i helvetet för kvinnor som inte hjälper varandra 2005) Otava, suom. Sanna Manninen
Arvio: ** Omituisia näkemyksiä, mutta suosittelen silti
Kirjan toinen osa kertoo miten naiset sitten vanhempana pärjäävät työelämässä ja miten huonosti heitä kohdellaan. Kolmas osa keskittyy ohjeisiin, joilla väistää ja hallita näitä "miinoja".
Itse en nää tätä asiaa ollenkaan näin. Itse olen töissä naisena erittäin miesvaltaisessa ympäristössä. Vuosikaudet luulin että minua kohdellaan niin kuin muitakin, mutta pikkuhiljaa minulle on valjennut, että minua saatetaan joissain tilanteissa kohdella "naisena". Siihen miinaan paras ratkaisu on "ottaa tilaa" ja "puhua miesten kieltä" niinkuin Lisa ja Lotta asian ilmaisee.
Perimmäisen näkemyseron itseni ja kirjoittajien välille asettuu kuitenkin ruotsalaisen ja suomalaisen yhteiskunnan erot. En esimerkiksi muista koskaan nähneeni Falkenbergin kaduilla yhtään "poikatyttöä" kaikkien niiden ruskettuneiden, vaaleahiuksisten, pitkäsääristen ruotsalaistyttöjen keskellä. Toisaalta Ville Niinistö sanoi eilisessä NYT-liitteessä, että "Ruotsissa miehet voivat näyttää tunteita ja olla monenlaisia. Suomessa on vielä hieman liikaa machokulttuuria." Ehkä Ruotsin tasa-arvo onkin sitä, että miehet muuttuvat vähän enemmän naisten kaltaisiksi ja Suomessa taas naiset muuttuvat vähän enemmän miesten kaltaiseksi.
Itse koen, ettei minua ole koskaan kotonani kohdeltu "tyttönä" ja minuun on uskottu ja pidetty mitä tahansa mahdollisena. On annettu tehdä virheitä ja oppia niistä. Voi olla, että Ruotsissa on enemmän Lotan isän kaltaisia perheenisiä, joiden mielestä tytöstä ei tule lääkäriä. Voi olla että ero johtuu myös ajasta, Lotta on minua 16 vuotta vanhempi.
Kirjassa kehotetaan verkostoitumaan erityisesti naisten kanssa. Henkilökohtaisesti kuitenkin kannatan verkostoitumista sekä miesten että naisten kanssa.
Liza Marklund ja Lotta Snickare: Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan (Det finns en särlskild plats i helvetet för kvinnor som inte hjälper varandra 2005) Otava, suom. Sanna Manninen
Arvio: ** Omituisia näkemyksiä, mutta suosittelen silti
15.2.2009
J. K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta
Tässä kirjassa Voldemort on jo voimissaan vaikkei taikaministeriö sitä vielä tunnustakaan. Kaikkein parhaat sivuhenkilöt ovat George ja Fred Weasley, jotka tässä kirjassa ottavat etäisyyttä kouluun ja perustavat Weasleyn Welhovitsit. Kirjan juoni on hieno vaikka Sirius kuoleekin lopussa.
En ole aikaisemmissa arvosteluissani puuttunut lukuisiin epäjohdonmukaisuuksiin, mutta tässä on jo riittävän räikeä sellainen, nimittäin thestralit. Niitähän ei voi nähdä, jollei ole nähnyt jonkun kuolevan. Ne myös vetävät vaunuja, joilla muut kuin ekaluokkalaiset tulevat asemalta Tylypahkaan syksyllä ja takaisin kesällä. Harry näkee ne ensimmäisen kerran vasta tämän kirjan alussa nähtyään Cedricin kuolevan. Miksei hän nää niitä edellisen kirjan lopussa lähtiessään asemalle, silloinhan Cedric on jo kuollut. Toisaalta miksei Harry nää niitä alusta asti, näkihän hän kai äitinsä kuolevan...
Tämän tyylisiä pikkuvirheitä löytyy sieltä täältä. Ne ovat kuitenkin niin pieniä, että en ole huomannut niitä ensimmäisillä lukukerroilla vaan vasta nyt. Annettakoon ne siis anteeksi.
J. K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta (Harry Potter and the order of the Phoenix 2003) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: **** Tosi hyvä
En ole aikaisemmissa arvosteluissani puuttunut lukuisiin epäjohdonmukaisuuksiin, mutta tässä on jo riittävän räikeä sellainen, nimittäin thestralit. Niitähän ei voi nähdä, jollei ole nähnyt jonkun kuolevan. Ne myös vetävät vaunuja, joilla muut kuin ekaluokkalaiset tulevat asemalta Tylypahkaan syksyllä ja takaisin kesällä. Harry näkee ne ensimmäisen kerran vasta tämän kirjan alussa nähtyään Cedricin kuolevan. Miksei hän nää niitä edellisen kirjan lopussa lähtiessään asemalle, silloinhan Cedric on jo kuollut. Toisaalta miksei Harry nää niitä alusta asti, näkihän hän kai äitinsä kuolevan...
Tämän tyylisiä pikkuvirheitä löytyy sieltä täältä. Ne ovat kuitenkin niin pieniä, että en ole huomannut niitä ensimmäisillä lukukerroilla vaan vasta nyt. Annettakoon ne siis anteeksi.
J. K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta (Harry Potter and the order of the Phoenix 2003) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: **** Tosi hyvä
14.2.2009
John Grisham: Vetoomus
Kirja kuvaa hienosti amerikkalaisen oikeusjärjestelmän mädännäisyyttä. Kirjassa Jeannette haastaa ison yrityksen oikeuteen, koska hänen miehensä ja poikansa ovat kuolleet syöpään myrkyllisen juomaveden takia. Yhtiö tuomitaan, mutta se valittaa korkeimpaan oikeuteen. Varsinainen tarina on se kuinka yhtiö saa valituksi korkeimpaan oikeuteen itselleen myötämielisen tuomarin. Toisin kuin Grishamin kirjoissa yleensä, loppu ei ole onnellinen vaan yhtiö vapautetaan vastuusta.
Kirjan tiimoilta herää kysymys yleensäkin amerikkalaisesta oikeussysteemistä. Miksei yksilö ole vastuussa mistään: kuuman kahvin kaatumisesta päälleen, kielletyn pesäpallomailan käytöstä, vaarallisen ruohonleikkurin käytöstä. Aina voidaan syyttää tuotteen valmistajaa ja näin oikeutettujenkin (hoitovirhe, vaarallinen lääke) juttujen läpimeno vaikeutuu, koska pääsääntöisesti jutut on ihan älyttömiä.
Tämä kirja ei oikein saanut minua otteeseensa. Vasta ihan loppumetreillä se muuttui sillä tavalla jännäksi kun Grishamit yleensä muuttuu. Luin sitä lähinnä bussissa, koska Potter oli liian painava...
John Grisham: Vetoomus (The appeal 2008) WSOY, suom. Jorma-Veikko Sappinen
Arvio: * Huonoin Grisham
Kirjan tiimoilta herää kysymys yleensäkin amerikkalaisesta oikeussysteemistä. Miksei yksilö ole vastuussa mistään: kuuman kahvin kaatumisesta päälleen, kielletyn pesäpallomailan käytöstä, vaarallisen ruohonleikkurin käytöstä. Aina voidaan syyttää tuotteen valmistajaa ja näin oikeutettujenkin (hoitovirhe, vaarallinen lääke) juttujen läpimeno vaikeutuu, koska pääsääntöisesti jutut on ihan älyttömiä.
Tämä kirja ei oikein saanut minua otteeseensa. Vasta ihan loppumetreillä se muuttui sillä tavalla jännäksi kun Grishamit yleensä muuttuu. Luin sitä lähinnä bussissa, koska Potter oli liian painava...
John Grisham: Vetoomus (The appeal 2008) WSOY, suom. Jorma-Veikko Sappinen
Arvio: * Huonoin Grisham
8.2.2009
J. K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari
Tämä on jotenkin ohut tämäkin kirja. Kaikista tapahtumista mitkä on koko sarjan juonen kannalta merkittäviä vain pieni osa tapahtuu tässä kirjassa. Oikeastaan vain Voldemortin hahmon muodostuminen ja tutustuminen Villisilmä Vauhkomieleen. Selvitelläänhän tässä myös kuolonsyöjien kohtaloita 13 vuoden takaa.
Taikaministeri Toffeen käytös on niin poliitikkomaista kuin vain voi. Uskotaan vain ne asiat jotka on itselle edullisia eikö tunnusteta pahan olemassaoloa, koska silloinhan sitä ei ole.
Kävin kirjastossa ja aloitinkin Grishamia, mutta taidanpa lukea Feeniksin killan seuraavaksi.
J. K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari (Harry Potter and the goblet of fire 2000) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: ** Tylsä
Taikaministeri Toffeen käytös on niin poliitikkomaista kuin vain voi. Uskotaan vain ne asiat jotka on itselle edullisia eikö tunnusteta pahan olemassaoloa, koska silloinhan sitä ei ole.
Kävin kirjastossa ja aloitinkin Grishamia, mutta taidanpa lukea Feeniksin killan seuraavaksi.
J. K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari (Harry Potter and the goblet of fire 2000) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: ** Tylsä
3.2.2009
J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki
Koko kirjan ajan Tylypahkassa eletään kauhun vallassa odotellen vankikarkuri Sirius Mustan hyökkäystä. Kaiken pelkäämisen lopuksi Harry, Hermione ja Ron saa tietää, ettei Sirius Musta olekaan pahis vaan hyvis parhaasta päästä. Hiukan tylsäähän tuo on, mutta kirjassa säilyy jännitys loppuun asti. Merkittävintä myöhempien tapahtumien kannalta on tutustuminen Mustaan ja ihmissusi Lupiniin. Mustalla on merkittävä rooli Harryn elämässä ja Lupinilla taas koko tarinassa.
Enkä jaksanut mennä tänäänkään kirjastoon eli "Liekehtivä pikari" odottaa...
J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki (Harry Potter and the prisoner of Azkaban 1999) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: *** Yllättävä
Enkä jaksanut mennä tänäänkään kirjastoon eli "Liekehtivä pikari" odottaa...
J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki (Harry Potter and the prisoner of Azkaban 1999) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: *** Yllättävä
2.2.2009
J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Jos ensimmäinen kirja oli jonkinlainen johdanto aiheeseen ja tästä seuraavat linkittyvät edes joillain ohuella säikeellä tulevaan niin tämä on aika irrallinen teos siinä välissä.
Tästä puuttuu vielä se kaikki kauhu, joka tulee jo seuraavassa osassa ankeuttajien muodossa ja myöhemmissä kirjoissa se alkaa olla jo kaiken taustalla koko ajan.
Kaikkein huonoin, turhin ja ennalta-arvattavin hahmo on Gilderoy Lockhart. Ei mun mielestä niin hyvässä kirjasarjassa kuin tää, tarvita tollasia ollenkaan...
En jaksanut vielä tänäänkään mennä kirjastoon eli Potter-saaga saa jatkoa.
Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter and the chamber of secrets 1998) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: ** Heikoin Potter
Tästä puuttuu vielä se kaikki kauhu, joka tulee jo seuraavassa osassa ankeuttajien muodossa ja myöhemmissä kirjoissa se alkaa olla jo kaiken taustalla koko ajan.
Kaikkein huonoin, turhin ja ennalta-arvattavin hahmo on Gilderoy Lockhart. Ei mun mielestä niin hyvässä kirjasarjassa kuin tää, tarvita tollasia ollenkaan...
En jaksanut vielä tänäänkään mennä kirjastoon eli Potter-saaga saa jatkoa.
Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter and the chamber of secrets 1998) Tammi, suom. Jaana Kapari
Arvio: ** Heikoin Potter
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)