En tiedä miksi olen ohittanut Lapiduksen toistuvasti määrätietoisesti joka paikassa. Ehkä olen lukenut kirjailijasta jotain kielteistä tai olen lukenut jostain muusta jotain kielteistä ja yhdistänyt sen Lapidukseen virheellisesti.
Olin "tuhlaamassa" kirjakaupassa lahjakorttiani matkakirjoihin, kun kassan myyjä suositti kokeilemaan Miki-kirjaa. Se on siis sellainen tosi pieni, jota luetaan pystysuuntaan. Sivutkin on kuin raamattupaperia. Olin jo lukenut pari päällimmäisenä ollutta, mutta Lapidus osui käteen kolmantena.
Formaatti on täydellinen: kirjaa voi pitää mukana pienessäkin käsilaukussa ja kirjaa on helppo lukea bussipysäkillä, junassa ja sohvalla. Tämä nimenomainen kirja oli vielä niin jännä, että pohdin voisiko sitä lukea töissäkin, mutten sentään moiseen sortunut...
Juoni oli aluksi sekava, koska seurattiin kolmea hyvin erilaista henkilöä: jugoslaavi-taustainen jääkaappi, chileläistaustainen huumediileri ja ruotsalaistaustainen wannabe. Jo ennen puolta väliä alkoivat juonet takertua toisiinsa. Kun sain kirjan loppuun, ensimmäinen ajatus oli jatko-osan löytäminen. Löysinkin sen sitten saman kirjakaupan laatikosta. Näitä Miki-kirjoja on vaikea löytää kaupasta, koska niitä on vielä aika vähän ja toisaalta ne vie niin vähän tilaa, ettei niitä huomaa kaupassa.
Juonessa oli monia tuttuja teemoja. Esim. poliisin Nova-projekti vaikutti tutulta jostain Sipilän kirjasta. Tarkistin netistä ja huomasinkin että projekti on ihan todellinen. No aina sitä oppii uutta. Toinen tuttu teema oli salakuljetettavan kokaiinin sijoittaminen vielä kasvavien kaalien sisään. Samanlainen tarina on ollut muistaakseni jossain tv:n poliisisarjassa. Erikoista tarinassa oli onnellinen loppu, ainakin jonkun kannalta siis.
Miko-kirjan jälkeen tavallisen kirjan lukeminen on tosi turhauttavaa, koska on tunne että kirja on niin iso, ettei sitä voi ottaa mukaan. Tiedä sitten miten tällaiset kirjat pärjää kirjastossa, koska sivut eivät vaikuta kovin kestäviltä.
Jens Lapidus: Rahalla saa (Snabba cash - Stockholm noir I 2006) Like, suom. Anu Koivunen
Arvio: **** Vei mukanaan
21.7.2013
14.7.2013
Donna Leon: Uskon asia
Donna Leon kirjoittaa aina samoista teemoista: korruptiosta, välinpitämättömyydestä, Venetsiasta. Tähän kirjaan oli löytynyt sentään uusi sivujuoni, nimittäin homoseksuaalisuus.
Poliisit käsittelivät homoutta pääsääntöisesti korrektisti ja niin ettei se päässyt hallitsemaan tarinaa. Se oli kivasti Leonilta tarinoitu. Pelkään kuitenkin pahoin, ettei tilanne olisi näin katolisessa Venetsiassa.
Mitä enemmän luen Italiasta, sitä enemmän toivon ettei meille olisi noiden veijareiden kanssa ainakaan yhteistä valuuttaa...
Donna Leon: Uskon asia (A question of belief 2010) Otava, suom. Kristiina Rikman
Arvio: *** Ennalta-arvattava
Poliisit käsittelivät homoutta pääsääntöisesti korrektisti ja niin ettei se päässyt hallitsemaan tarinaa. Se oli kivasti Leonilta tarinoitu. Pelkään kuitenkin pahoin, ettei tilanne olisi näin katolisessa Venetsiassa.
Mitä enemmän luen Italiasta, sitä enemmän toivon ettei meille olisi noiden veijareiden kanssa ainakaan yhteistä valuuttaa...
Donna Leon: Uskon asia (A question of belief 2010) Otava, suom. Kristiina Rikman
Arvio: *** Ennalta-arvattava
Seppo Jokinen: Koskinen ja raadonsyöjä
Melkein jätin tämän lainaamatta, koska kirjan nimi oli niin iljettävä. Vielä iljettävämpi oli ajatus siitä, että kirjassa esiteltäisiin jotain puoliksi syötyjä ruumiita. Raadonsyöjä oli kuitenkin vain murhaaja, joka käytti itsestään salanimeä "Raadonsyöjä".
Varsinainen tarina oli hyvin tavallinen dekkarin juoni: ruumis, väärän miehen epäilemistä, väärän miehen murha, tutkimuksia, pomon määräilyä, oikean miehen tunnustus. Pieniä asiavirheitäkin oli vaikken mikään Tampere-asiantuntija olekaan. Tai toisaalta, voihan olla, että Tampereen keskustan kartonkitehtaan kutsuminen kartonkitehtaaksi olisi ollut ikävää mainosta sen omistajalle. Nyt se oli naamioitu paperitehtaaksi, mutta sen toiminta muistutti kyllä enemmän kartonginvalmistusta.
Ensimmäinen murha tapahtui ATK-osastolla ja motiivikin liittyi internettiin. Tänä päivänä kaikki tietokoneeseen liittyvät termit tuntuivat lukiessa jotenkin kasikytlukuiselta vaikka ne taisi kyllä olla ysikytluvulta. Ihmisen muisti vaan temppuilee...
Seppo Jokinen: Koskinen ja raadonsyöjä (1997) Karisto
Arvio: *** Pliisu
Varsinainen tarina oli hyvin tavallinen dekkarin juoni: ruumis, väärän miehen epäilemistä, väärän miehen murha, tutkimuksia, pomon määräilyä, oikean miehen tunnustus. Pieniä asiavirheitäkin oli vaikken mikään Tampere-asiantuntija olekaan. Tai toisaalta, voihan olla, että Tampereen keskustan kartonkitehtaan kutsuminen kartonkitehtaaksi olisi ollut ikävää mainosta sen omistajalle. Nyt se oli naamioitu paperitehtaaksi, mutta sen toiminta muistutti kyllä enemmän kartonginvalmistusta.
Ensimmäinen murha tapahtui ATK-osastolla ja motiivikin liittyi internettiin. Tänä päivänä kaikki tietokoneeseen liittyvät termit tuntuivat lukiessa jotenkin kasikytlukuiselta vaikka ne taisi kyllä olla ysikytluvulta. Ihmisen muisti vaan temppuilee...
Seppo Jokinen: Koskinen ja raadonsyöjä (1997) Karisto
Arvio: *** Pliisu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)